Wallun hoitovihko

[Kallelan Laura]

Lola on aloittanut Wallun hoitajana 20.12.2023.
Tervetuloa mukaan!

Alta voit lukea Lolan ja Wallun seikkailuista.

[Lola]

1. TUTUSTUMINEN

Ajoin vanhalla Ford -merkkisellä autollani lumista, mutta onneksi hyvin hoidettua metsätietä pitkin viimein oletetun Kallelan Tallin pihaan. Olin nähnyt ilmoituksen uudesta hevostallista, joka etsisi hevosilleen hoitajia ja talli ylipäänsä kävijöitä. Minulla oli jo pari vuotta väliä hevosharrastuksesta ja sisimmässäni oikeasti kaipasin ihan hirveästi hevosten pariin. Olin kuitenkin ilmoituksen nähtyäni muutaman päivän vielä "miettinyt" ja "harkinnut" oliko minulla oikeasti nyt aikaa aloittaa hoitosuhde taas. Ei se siis oikeasti ollut miettimistä, tiesin sisimmässäni jo heti, että kyllä minulla on aikaa. Sitten kuitenkin töiden jälkeen sohvalla lojuessani ja vapaapäivinä turhaan kylillä harhaillessani vakuutin itselleni, ettei minulla ole oikeasti töiden lisäksi mitään muuta elämää, päätin hypätä autoni rattiin ja lähteä katsomaan edes tuota uutta tallia ja sen antia. Olin asunut läheisessä Korpelan kylässä pari vuotta valmistumiseni jälkeen. En oikeastaan tuntenut sieltä ketään muita, kuin työkaverini ja heitä näin töissä jo niin paljon, ettei vapaa-aikana minulla ollut mitään tai ketään. Näin vielä talviaikaan Korpelan kylä oli niin hiljainen, ettei siellä oikein ollut mitään ajanvietettä. Korpelasta Kallelan Tallille hurautin autollani noin vartin.

Nyt kuitenkin rämisevä fordini valui hitaasti tallin pihamaalle nastarenkaat rapisten. On siis joulukuinen päivä, torstai 21. päivä. Lähtisin lauantaina 200 kilometrin päähän vanhemmilleni Vilkkilään viettämään joulua, joten minulla olisi tässä pari päivää ennen sitä aikaa tutustua Kallelaan. Nyt suoraan edessäni näin aivan ihanan, suuren punaisen maalaistalon. Oikealla oli luultavasti suuri tallirakennus ja sen vierellä parkkialue. Olin valuttanut autoni jo parkkialueen ohi, joten väänsin manuaalisen vaihdekepin peruutusvaihteelle ja palasin parkkipaikan kohdille. Käänsin autoni sille kuuluvalle alueelle ja sammutin moottorin. Nyt suoraan edessäni olikin jo pari ensimmäistä hevosta! Parkkialueen edessä oli hevostarha, jossa kaksi hyvin samannäköistä tummaa hevosta katseli minua korvat pystyssä loimiensa alta. Hymy levisi välittömästi kasvoilleni. Hevoset lähtivät lompsimaan uteliaina minua kohti. Nousin autostani ja jäin hetkeksi odottamaan, jos ne tulisivat aidalle asti. Sitten kun hevoset kävelivät lähemmäs toisiaan, hieman isompi hevonen yhtäkkiä luimistikin korvansa ja heilautti päätään uhkaavasti toista hevosta kohti. Pienempi, näköjään takajaloistaan kirjavan värinen hevonen otti uhkauksen vastaan vain korvaansa heilauttamalla ja jätti kävelyaikeensa siihen, kääntyi pois ja meni jatkamaan muita puuhiaan. Tämä isompi tamma sen sijaan lompsi lähes aidalle asti, mutta jäi kuitenkin pienen turvamatkan päähän katsomaan minua ylväästi. "Moikka!" huikkasin sille ystävälliseen sävyyn. Hevonen katsoi hetken ja kääntyi sitten epäluuloisena sivuttain, kun kertoakseen, ettei sitä juuri nyt kiinnosta, mutta kuitenkin se välillä vilkuili suuntaani korvat pystyssä. Tamma, olettaisin. Sitten huomasin liikettä takana kauempana näkyvässä tarhassa. Yksi, lähes jättimäisen kokoinen punertava kaunistus katseli tarhasta toisen, hieman pienemmän (niinkuin aika moni hevonen tuon jättiläisen vierellä olisi) hevosen kanssa. Pienemmällä, tummalla hevosella ei ollut loimea. Ne katselivat uteliaina minua.
Lähdin kävelemään tallirakennukseen. Sinne pääsi parkkipaikan vierestä, takennuksen päädyssä olevista ovista. Astuin talliin ja huhuilin. "Haloo, moikka. Onko täällä ketään?". Jostain kauempaa kuului koluamista ja pian perään vaimea huuto "Moikka! Olen täällä tallin puolella! Pieni hetki". Lähdin kävelemään eteenpäin ja pian tallin puolelta minua vastaan käveli tummahiuksinen nainen putsaillen hieman vaatteitaan. "Moi, olen Laura. Anteeksi, olin siivoilemassa karsinoita tuolla. Miten voin auttaa?" Hän vaikutti hieman hengästyneelle. "Moi, oon Lola. Aattelin, että oliks teillä hoitohevosia vapaana.." Olishan sen voinut paremminkin muotoilla. Laura katseli minua hieman kummallisesti, joten jatkoin nopeasti "öö siis, näin ilmoituksenne ja ajattelin tulla tutustumaan ja voisin mielelläni alkaa hoitajaksi, jos teillä siis on vielä vapaita hevosia.." Lauran ilme kirkastui: "Joo! Tervetuloa! On meillä hevosia. Katsotaanko ensin talli läpi? Hevoset on kaikki nyt ulkona, voidaan kiertää tarhat läpi myös ja saat sitten tutustua hevosiin. Vai oliko sinulla jo joku tietty mielessä?" "Ei oo mitään tiettyä vielä, mut eiköhän täältä joku löydy" vastasin reippaasti ja tajusin, että tuokin kuulosti varmaan todella hyvältä..

Pälätimme Lauran kanssa kovaan ääneen samalla kun hän esitteli minulle tallin tilat ja karsinat, näytti mistä lantalaan pääsee ja missä on pesupaikka. Sitten siirryimme ulos tallin takaosasta. Kävimme parkkipaikalta näkemäni kaksi tummaa tammaoletettua ensimmäisenä läpi. Heidän tarhansa oli siis tallin takaosasta tultuamme oikealla tallin vieressä. Siellä olivat kaksi tammaa (tiesin), Sussu ja Alma. Nyt suurempi tamma tuli tuttavallisesti luoksemme. Se oli Alma. Almakin oli aika suuri, nyt kun se seisoi aivan vieressä. Alma oli hollanninpuoliverinen, todella kaunis. Sillä oli vain hirveän tammamainen käytös, kunnon diiva. Taaempana oli sen tarhakaveri Sussu, joka ei viitsinyt tulla viemään Alman huomiota joutuen luultavasti myös pahoinpitelyn kohteeksi siitä hyvästä. Sussu vaikutti kiltiltä ja säyseältä, vaikka olikin tamma. Se oli appaloosa ja takaosastaan tosiaan pilkukkaan värinen. Sussu oli myös todella nätti ja pidin sen rauhallisesta luonteesta. Sitten siirryimme toiselle tarhalle, josta olin nähnyt punaisen jättiläishevosen ja loimettoman tumman hevosen aiemmin. Ne olivat Wallu ja Venni. Wallu oli tuo punaruunikko jättiläinen, vieläkin suuremman oloinen näin vierestä katsoen. Se oli hannoveriruuna ja aivan ihanan oloinen. Wallu nuuski minua heti kiinnostuneena ja antoi minun rapsuttaa sen turpaa. Sen kaverina oli normaalin kokoinen, nyt vain pieneltä näyttävä tsekkiläinen puoliveriruuna Venni, joka käveli suoraan Lauran luokse ja tunki päätään tämän syliin. Venni oli Lauran oma hevonen ja sen huomasi. Laura rapsutteli Venniä ja kertoili minulle Wallusta. Minä rapsuttelin Wallua ja saimme jakaa siinä hetkessä toisillemme huomiota ilman mitään häiriöitä ja tunsin välillämme heti jotain yhteyttä. Tällä tarhalla vietimme aikaa muutenkin höpötellen ja tunnelma oli kotoisa.
Sitten kuitenkin siirryimme vielä tallin toisella puolella sijaitsevalle tarhalle, jossa olikin vielä kolme hevosta lisää! Tai siis yksi hevonen ja kaksi ponia. Iskin heti silmäni norjanvuonohevoseen, sillä ne olivat vaan niin pirun söpöjä! Vuonohevonen oli nimeltään Halla, se oli ruuna. Silittelin sitä hetken, kunnes sen viereltä työntyi suuri suomenhevosen pää haistelemaan minua kiinnostuneena. Se oli Aksu. Aksu oli tavallaan toinen Lauran silmäterä, sillä se oli tullut talliin Vennin jälkeen ensimmäisenä. Aksu oli siis hoitajaa vailla, mutta huomasin Lauralla olevan siihen erityinen suhde. Hetken tutustumisen jälkeen Aksu työnsikin päänsä Lauran syliin ja nautiskeli rauhallisesti huomiosta. Pian keskellä jököttävän Hallan toiselta puolelta kuului ripeä puhina, kun pieni turpa työntyi jostain pyöreän norjanvuonohevosen viereltä tutustumaan. Voi jestas mikä tomera pikkuponi! Sydämeni suli hieman. Se oli tallin pieni poni, Moona! Sydämeni valtasi lapsenomainen riemu, kun se oli niin söppänä! Moona tepasteli ponimaiseen tapaan esiin ja seisoi uteliaan tomerasti Hallan vierellä. Se oli valkoinen welsh mountain. Jos olisin vielä pieni tyttö, hoitaisin Moonaa tai Hallaa ehdottomasti. Ponit olivat niin söpöjä! Olin kuitenkin kasvanut jo aikuiseksi naiseksi ja ponit olivat auttamatta liian pieniä minulle. Halla vielä olisi mennyt, mutta päätin kuitenkin valita hoidokikseni ihan kunnon hevosen. Eikä kierroksen jälkeen siitä ollut epäilystäkään, hoitohevoseni tulisi ehdottomasti olemaan Wallu <3

Istuimme Lauran kanssa toimistoon, joka sijaitsi tallin etupäässä (parkkipaikalta katsottuna) heti ulko-oven oikealla puolella. Laura kyseli kokemuksestani ja kävimme Wallun hoito-ohjeita ja muita läpi. Laura kertoi minun olevan ensimmäinen hoitaja täällä, joten toistaiseksi en törmäisi täällä muihin hoitajiin. Se ei haitannut, olin innoissani että ylipäänsä voisin tulla tallille, jossa minulla olisi ihan oma hoitohevonen! Kun saimme jutustelut juteltua, Laura lähti jatkamaan omia hommiaan ja sanoi, että saisin vapaasti liikkua ja tutustua paikkoihin nyt. Päätin kuitenkin käydä vielä vain rapsuttamassa Wallua tarhalla ja lähteä sitten kotiin laittamaan ruokaa. Vatsani kurni jo. Kävelin tarhalle, Venni oli tallustellut jo kauemmas hengailemaan. Wallu oli portin lähellä ja katseli minua korvat pystyssä kun tulin portille. "Moikka jättiläinen" sanoin sille ystävällisesti. Ruuna puhahti ja käveli rauhallisesti lähelleni. Rapsuttelin sitä hymyillen. "Minä olen nyt sinun hoitajasi, Lola. Moikka." Wallu haisteli minua ja tönäisi hellästi turvallaan. Nauroin. Ihan kuin se olisi ymmärtänyt ja hyväksynyt minut sen hoitajaksi. 'Sä oot iha jees'. Vietin vielä hetken silitellen ja seuraillen sitä, kunnes kävelin onnellisena tyttönä autolleni ja starttasin sen.

Tulen pian uudelleen Wallu. Nähdään taas!

- Lola -

[Lola]

2. ENSIMMÄINEN HOITOKERTA
Oli seuraava päivä, perjantai 22. joulukuuta. Eilen olin käynyt ensimmäistä kertaa Kallelan Tallilla ja valinnut itselleni hoitohevosen, Wallun. Tänään olin riemusta ratketa kun aamulla hyppäsin autoni rattiin heti aamupalan syötyäni ja lähdin päättäväisesti ajamaan koti Kallelan Tallia. Minulla on vapaapäivä ja aioin käyttää kaiken valoisan ajan tallilla. Huomenna olisin töissä ja sitten lähtisinkin jo joulun viettoon kotipuoleen.
Kaarsin tallipihaan nyt jo hieman tutummin ja parkkeerasin tummanpunaisen fordini parkkipaikalle kuin vanha tekijä. Läimäisin oven kiinni ja katselin tammoja edessä olevassa tarhassa. En nähnyt Wallua tai Venniä takana olevassa tarhassa. Astelin talliin ja menin viemään evääni tallihuoneeseen, joka oli toinen ovi oikealla, toimistosta seuraava siis. Evääksi olin pakannut itselleni juotavan jogurtin, kaksi voileipää, banaanin ja suklaapatukan, jonka jätin takkini taskuun. Sitten suuntasin tallin puolelle ja näin kuinka Laura talutti juuri Wallun ulos tallin takana olevista ovista. Hemmetti, kun olisin tullut pari minuuttia aiemmin, olisin varmaan saanut viedä sen itse ulos. Kävelin heidän perässään tallin läpi ulos ja Laura laski juuri Wallun portista tarhaan. Ruunahan lähtikin hurjaan laukkaan ja heitti pari pukkia ilmoille, jonka jälkeen se pysähtyi ja puuskaisi ilmaa suurista sieraimistaan energiaa puhkuen. Pieni epäuskoinen hälvähdys viilsi sisältäni; tuon kokoinen hevonen ja minun pitäisi sille pärjätä.. Olikohan se kuinka energinen ratsastettava..?
"Ai moikka! Hitsit, juuri kerkesin tuoda Wallun tarhaan!" Laura huuteli pahoittelevaan sävyyn nähtyään minut. "Moikka! Joo, ei se mitään. Voinko siivota vaikka sen karsinan?" Huikkaisin takaisin ja yritin piilottaa epäilyksen siemenet takaisin sisuksiini. "Joo, se olisi todella kiva! Löydätkö tarvittavat asiat itse vai tulenko auttamaan?" Laura kysyi ystävällisesti, mutta sanoin löytäväni kottarit itse. Laura nyökkäsi ja kertoi lähtevänsä Vennin kanssa kentälle.

Hain kottikärryt ja talikon lantalaan johtavan käytävän varrelta. Etsin Wallun karsinan tallikäytävältä ja työnsin kottikärryt sen ovelle. Olimme käyneet eilen karsinat lävitse, mutta Wallun karsina oli tallikäytävän oikealla puolella puolivälin paikkeilla, enkä vielä täysin muistanut ulkoa mikä se niistä oli. Se kuitenkin löytyi helposti ovikyltistä lukemalla. Karsinassa ei ollut paljoa siivottavaa; yksi pissa-alue ja muutamat kikkareet. Nautin kuitenkin tallihommien tekemisestä pitkästä aikaa. Työntelin kottikärryt lantalaan ja kippasin likaiset aluset sinne. Tutkailin varustehuonetta hetken ja löysin sitten Wallun varusteet. Nappasin ämpärin ja yhden vanhan sienen ja kävin karsinassa pyyhkimässä ruunan ruokakupin. Sitten palasin varustehuoneeseen ja aloin käymään Wallun varusteita läpi. No joo, melko käytettyjä harjoja ja varusteita sillä on.. Välttävät kuitenkin ensialkuun, mutta haluan kyllä ostaa sille ihan uudet ja hyvät varusteet tänne! Nappasin harjapakin mukaani ja vein sen Wallun karsinalle. Nappasin käytävältä harjan ja lakaisin tallikäytävältä karsinan putsauksesta aiheutuneet sotkut ja samalla koko tallikäytävän alkupään, jossa oli muutamia hevosten kavioista irronneita kökkäreitä ja heiniä. Laura oli laittamassa Venniä valmiiksi tallikäytävän kauemmassa päässä, joten en mennyt sinne heilumaan. Laura kuitenkin juuri irroitti Vennin käytävältä ja lähti taluttamaan tätä ulos tallista. "Hei, vonko ottaa Wallun käytävälle harjattavaksi?" kysäisin Lauralta, vaikka tietenkin se oli ok. Olen vain sellainen varmistelijoiden varmistelija, jos tilanne on uusi tai yhtään epävarma. "Joo, tottakai! Riimunnaru taitaa olla tarhan portilla." Laura huikkaisi takaisin ja katosi sitten ulos.

Löysin riimunnarun portinpielestä. "Walluu, tuleppas poika" huutelin ruunalle, joka hengaili tarhan perällä. Se katseli minua korvat pystyssä ja lähti tulemaan portille. "Hieno poika, tuleppas niin mennään vähän tutustumaan" lässytin sille sen lompsiessa luokseni. Napsautin narun lukon kiinni sen riimuun ja silloin minut taas valtasi pieni epävarmuuden ja jännityksen yhdistelmä. Wallu oli valtava, ainakin siihen verrattuna mihin olin tottunut. Aiempi hoitohevoseni oli ollut 125cm poni.. Päätimpä valita heti perään koko tallin suurimman hevosen. Nielaisin ja vedin keuhkoni täyteen ilmaa karistaakseni epävarmuuden sisältäni. Avasin portin ja annoin suuren ruunan vyöryä perässäni kohti tallia. Wallu käveli kauniisti narunpäässä, onnekseni. Muutaman askeleen jälkeen minut taas valtasi onnellisuusryöppy; tässä minä nyt itsenäisesti taluttelen hoitohevostani pitkin tallin pihaa, hih! Taputin Wallua kaulalle ja ohjasin sen tallin käytävälle. Kiinnitin sen huolellisesti ja huokaisin; selvisin siitä nyt ainakin hyvin. Wallu oli loimitettu, sillä ulkona oli -6 astetta pakkasta. Huomenna keli lauhtuisi ja oli luvattu jopa veden sekaista räntää.. sitten olisi liukasta. Avasin loimen remmit ja käärin sen niskasta lähtien kohti peräpäätä. Tuskastelin hieman, sillä olen itse vain 165cm pitkä ja Wallun säkä on minua reilu 10cm korkeammalla, mutta onnistuin. Vein loimen Wallun karsinan ovessa olevaan tankoon roikkumaan ja nappasin samalla harjapakin mukaani. Wallu katseli puuhiani ja näytti hurjan komealle. Hymyilin ja silitin sitä päästyäni sen vierelle. "Olet sinä kyllä komea poika." Aloitin harjaamisen sen vahvalta kaulalta ja harjasin huolellisesti koko hevosen läpi. Wallu oli kyllä jo siistissä kunnossa, pari likatahraa sillä oli lautasilla ja karvaa siitä irtosi, koska on talvi. Silloin karvaa irtoaa aina. Kun olin saanut molemmat puolet harjattua hieman karheammalla harjalla vaihdoin pehmeämpään, jolla harjailin varovasti ruunan päätä. Sekin oli valtava. Wallu nautti huolenpidosta ja siristeli silmiään ja heilautteli alahuultaan toisinaan. Se seisoi hienosti aivan paikallaan ja piti päätään kohteliaasti alhaalla kun harjasin sitä. Sitten harjasin sen jalat tarkasti ja se yritti jo nostella niitä luullessaan, että pyytäisin sitä nostamaan kavioitaan. "Eei, ei vielä tarvitse, höpsö" naurahdin ja yritin painaa sen kavioita pysymään maassa. Vuohisissa oli hieman kuraa, mutta muuten siistit. Wallulla oli kauniit valkoiset sukat kolmessa jalassa. Wallu huokaisi pärskähtäen ja nosti yhtäkkiä etujalkaansa, kun harjasin sen viimeistä takajalkaa. Hypähdin hieman säikähdyksestä ja ihmettelin, mikä sille tuli. Ruuna alkoi kuopimaan etujalallaan, ei mitään sen vakavampaa. Naurahdin hieman ja menin sen luokse. Laitoin käden sen etupolvelle rauhoittaakseni kuopimisen. "Noniin, eipäs riehuta nyt." Ruuna lopetti ja hapuoli takkiani huulillaan. "Ai mitä, herkkujako tässä pitäisi olla? Hahah" naurahdin ja menin jatkamaan takajalan harjauksen loppuun, vein harjan takaisin pakkiin ja aloin etsiä kaviokoukkua. *kuops kuops kuops* se alkoi taas. "Wallu! Nyt!" toruin ruunaa ja se lopetti puuhansa ja nosti päänsä ylös kuin protestiksi. "Onhan sinullakin huonoja tapoja näköjään" tuhahdin sille. Kaviot se nosteli kuitenkin kauniisti eikä painanut yhtään. Putsasin jokaisen tarkasti ja taputin ruunaa lautaselle. Se vilkuili minua hieman kysyvästi ja sen huuli pyörähti hieman. Herkkujahan se taisi vaatia. Hymyilin itsekseni ja lähdin käymään varustehuoneessa, jossa muistin nähneeni porkkanoita. En tiennyt kenen ne oli, mutta pihistin pussista yhden, jonka pilkoin neljään osaan taskuuni. Wallu katseli korvat pystyssä käytävällä silmät suurina. "No tässä on porkkanaa, olethan sinä ollut reipas." Ruuna rouskutti porkkanan palaa tyytyväisenä. "Olet sen ansainnut" sanelin sille hiljaa ja asettelin sen otsatukkaa samalla. Selvittelin vielä sen harjan ja hännän ja puin loimen takaisin sen päälle. Yritin kolme kertaa, mutta en vain saanut loimea heitettyä hyvin sen päälle vaan se valui aina pois, ennenkuin ehdin asetella sitä. Lopuksi hain jakkaran ja kipusin sen päälle saadakseni loimen paremmin sen selkään. Wallu hieman tepasteli, kun nousin jakkaralle, mutta antoi kyllä pukea loimen hyvin. Se varmaan ajatteli, että olemme lähdössä ratsastuslenkille. Ei vielä, joudut Wallu odottamaan joulun yli ennenkuin siihen uskaltaudun. En halua murtuneita raajoja vielä ennen joulua..

Talutin ruunan takaisin tarhaan ja yritin laskea sen menemään niin, etten jäisi sen rallitusten alle, mutta ei se lähtenytkään laukalla, vaan irroitettuani sen narusta se vain kääntyi ja tuli takaisin luokseni. "Taisit vielä muistaa nämä" sanoin sille ja kaivoin taskuuni jääneet porkkanan palat ja annoin ne Wallulle. Ruuna hapuili porkkanat suuhunsa ja rouskutti niitä onnellisena. "Hyvä poika. Nähdään joulun jälkeen kun tulen takaisin jooko?" rapsuttelin porkkanoita mussuttavaa hevosta joka hapuili vielä taskujani, jos niitä olisi ollut lisää. "Ei ole enää mitään, höpsö" naurahdin sille ja asettelin sen otsaharjaa taas käsilläni. "Hyvää Joulua Wallu" kuiskasin ja suukotin sen otsaa. Wallu oli ihana. Pisin ruunasta jo nyt valtavan paljon. Meillä olisi vielä paljon koettavaa edessä ja ratsastus sen kanssa sai vatsani hieman pyörähtämään, mutta uskoin meidän kyllä lopulta löytävän yhteisen sävelen. Tai toivoin ainakin niin.

Hyvää Joulua ja nähdään taas! <3

-Lola-

[Kallelan Laura]

Aivan ihanat kaksi ensimmäistä tarinaa Lola!
Tarinoista saat 30v€+30v€ lisäksi suoritit Aloittelija-tason eli siitä +50v€!
Lisään varat lompakkoosi!
-Laura-

[Lola]

3. ENSIMMÄINEN RATSASTUSKERTA

Pysäytin autoni tottuneesti tallin parkkialueelle ja nousin autosta. Sussu ja Alma olivat tuttavallisesti tarhassaan korvat höröllään. Kaivoin takapenkiltä Wallulle ostamiani uusia varusteita mukaani ja kannoin ne tallin varustehuoneeseen. Olin käynyt ostoksilla Equestrian Pro Shopissa vieraillessani vanhempieni luona Vilkkilässä, siellä heillä oli hyvä liike. Mukaani oli tarttunut turkoosi riimu ja riimunnaru, turkoosi satulahuopa, uusi harjapakki ja harjoja. Vanhat harjat ja muovisen harjakorin nostin varustehuoneen toiseen reunaan. Täytyisi kysyä Lauralta mihin voisin ne laittaa.. Olin ostanut myös pienen sienen, jolla voisin hoitaa Wallun varusteita. Tänään olin päättänyt nousta punaisen jättiläisen selkään ja kokeilla sitä hieman kentällä.

"Moikka Wallu!" huikkasin jo heti tallista ulos päästyäni. Ruuna nosti päänsä minua kohti kysyvästi katsellen ja seurasi askellustani tarhan portille. "Moi poika, vieläkö muistat minut?" kyselin ja hapuilin porttia auki. Venni katseli touhujani myös Wallun takaa, mutta kumpikaan ei tehnyt elettäkään. Kävelin muutaman askeleen poikien suuntaan, kunnes Wallu lähti rauhallisesti liikkeelle minua kohti. Odotin sen tepastelua uusi riimunnaru käsissäni. Olin jättänyt uuden riimun odottamaan talliin, voisin pukea sen sille ratsastuksen jälkeen. "Hieno poika" kehuin Wallua, kun se pääsi luokseni. Tarjosin sille taskuuni varatun porkkanan palan ja kiinnitin narun sen rouskutellessa herkkuaan tyytyväisenä. Lähdimme kävelemään peräkanaa tallin suuntaan Vennin tuijottaessa meitä edelleen paikaltaan.
Kavion kopse täytti hetkellisesti koko tallikäytävän kun astelimme sisään. Kiinnitin ruunan tallikäytävälle ja taputin sitä kaulalle. Yhtäkkiä takaani kuului iloinen tervehdys; "Moikka Lola! Kuinka joulusi meni?" Laura huikkasi toimiston suunnalta. "Moi, joulu meni tosi mukavasti! Kävin ostamassa Wallulle hieman uusia varusteita" kerroin hänelle. "Kuinkas täällä meni joulu?" "Oikein mukavasti, kävin aattona rekiajelulla Aksulla ja koitin hieman kartoittaa maastoreittejä. Luonto on niin kaunis nyt! Kävin eilen myös Vennin kanssa hieman kahlaamassa lumessa, se on sille hyvää treeniä", Laura kertoili ja ihasteli Wallun uusia varusteita, jotka olivat luonamme käytävällä. Kerroin kokeilevani ratsastusta Wallulla ja hän oli kannustava. Wallu oli kuulemma oikein hyvä ja kiltti ratsastettava, mutta myös hänen mielestään kentällä kokeilu oli ihan hyvä ensimmäiseksi kerraksi. Hetken juteltuamme Laura palasi toimiston uumeniin ja minä Wallun hoitamista. Harjasin ruunan perusteellisesti ja putsasin lumikokkareet sen kavioista. Vaihdoin uuden turkoosin satulahuovan sen satulan alle ja jätin vanhan huovan Wallun karsinalla olevalle tangolle. Nousin jakkaralle nostaessani satulaa Wallun selkään, jotta sain sen aseteltua hyvin. Huopa näytti kivalle punertavan ruunikon ruunan selässä. Kiristin satulavyötä hampaat irvessä, jotta sain sen tarpeeksi tiukalle. Varustaessani suurta hevosta otsalleni kirposi välillä muutamia hikikarpaloita ajatellessani hevosen selkään nousua.. Se oli niin paljon suurempi kuin mihin olin tottunut. Yritin kuitenkin hengitellä syvään ja karkoittaa päässäni myllertävät epäilyksen aiheuttamat ahdistukset. Hyvin tämä menisi Lola, älä tee tästä mitään mörköä päähäsi. Wallu aistii sen. Ruuna piti päätään kohteliaasti alhaalla kun suitsin sen. Suitset tuntuivat vanhoilta ja kankeilta, jouduin vääntelemään suutani samalla kun yritin pujottaa hihnoja lenkkeihin. Ihan kuin se mitään auttaisi.

Lopulta irrotin ruunan tallikäytävältä ja talutin sen ulos raikkaaseen pikkupakkaseen. Kävelytin sen pihan halki maneesin vierellä sijaitsevalle ulkokentälle. Toisella puolella oli pikkutarha, jossa ponit katselivat menoamme kiinnostuneina. Aksu sen sijaan hapuili heiniä rauhallisesti, eikä letkauttanut korvaansakaan suuntaamme. Avasin kentän portin ja kävelimme sisään. Suljin portin ja saatoin Wallun kentän keskellä sijaitsevalle korokkeelle. Nyt olisi totuuden hetki. Vedin syvään henkeä ja heitin ohjat ruunan kaulalle. Kipusin korokkeelle ja asettelin päässäni olevaa kypärää vielä paremmin paikoilleen ja pyyhin muutaman karanneen hiussuortuvan kasvoiltani sivuun. Noniin. Nostin vasemman jalkani jalustimelle ja ponnistin selkään. Wallu askelsi hieman sivuun, mutta pysähtyi sitten kuuliaisesti paikoilleen. Whoah, täällä sitä ollaan! Wallun selkä tuntui leveälle ja isolle! Olin pirun korkealla! Kiristin satulavyötä vielä vaivoin, kaikki tuntui niin suurelle. Olihan viimekerrasta aikaa jo muutenkin. Onnistuin kuitenkin tekemään kaikki valmistelut hyvin ja painoin pohkeeni ruunan kylkiin ja lähdimme liikkeelle. Sanotaan, että keskimäärin kahden tai kolmen askeleen jälkeen kasvoilleni levisi sellainen korvasta korvaan yltävä tahaton hymy. Tai virnistys. Jestas, että olin kaivannut tätä! Hihkuin sisältä kuin pikkutyttö. Wallun käynti oli suurta, mutta keinuttavaa ja pehmeää. Mukauduin liikkeisiin nopeasti ja kiersimme kentän molempiin suuntiin parin kierroksen verran. Liike teki hyvää minullekin, sillä automatka Vilkkilään oli ollut pitkä ja puuduttava. Joulu oli mennyt muutenkin lähinnä sohvalla lojuessa ja ruokapöydässä istuessa. Raitis pakkasilma tunkeutui keuhkoihini ja tuntui, että päänikin tuulettui vihdoin. Ulkona ei ollut kuitenkaan mikään kovin kylmä, ihan muutama aste pakkasella.

Painoin pohkeeni Wallun kylkiin tiukemmin. Nyt olisi aika kokeilla ravia. Wallun korvat pyörähtivät kuuliaisesti minua kohti ja se nosti pehmeästi hitaan ravin. Kannustin sitä hieman lisää, jotta sain liikkeeseen vaihtua ja aloin keventää. Jos käynti tuntui suurelle, niin ravi se vasta harppomista olikin! Ponien tikkaavan terävään raviin tottuneena tämä tuntui lähes norsulla ratsastamiselta; raviaskeleen tömähtelivät kenttään ja kevennyksen yläasennossa joutui seisoskelemaan hetkisen aikaa. Ponien kanssa ei ehtinyt edes kunnolla ylös ponkaista kun pitikin jo istua takaisin satulaan. Ihan kuin olisin hidastetussa elokuvassa. Hetken päästä kuitenkin mukauduin tähänkin askellajiin hyvin ja nautin siitä suuresti. Henkäisin syvään ja nautin. Tämähän oli miellyttävää. Ravasimme päädyissä ympyrät ja suuri ruuna taipui oikein mukavasti molempiin suuntiin. Sitten painoin pohkeeni jälleen sen kylkiin ja pyysin lisäämään vauhdin jo laukkaan. Pidin ohjaksista tiukasti kiinni, kun ruuna syöksähtikin innokkaasti suureen laukkaan. Wallu oli turhankin innoissaan ja minulla kesti hetken aikaa koota itseni satulassa vauhdin mukana. "Whou, ptruu, ihan rauhassa" sanoin ääneen ja jouduin tukeutumaan satulan etukaareen samalla kun yritin hieman pidättää innokasta ruunaa. Wallu pärskähti innokkaasti, mutta rauhoittui kuitenkin nopeasti. Se pudotti askeleet takaisin raviin ja keräilin hetken hengitystäni, ajatuksiani ja tasapainoani. Sydämeni pamppaili, mutta päätin yrittää uudelleen. Seuraavalla suoralla painoin pohkeeni jälleen sen kylkiin, mutta nyt olin varautunut paremmin. Pidätin ruunaa jo valmiiksi hieman ja nyt se nosti laukan siististi, mutta protestoi häntäänsä huiskauttamalla. Sen vahva kaula kaartui upeasti ja se pärskähteli laukan tahtiin. "Hyvä, hieno poika" kehuin ruunaa rauhallisesti ja tunsin rinnassani suurta onnistumisen tunnetta. Jestas, täällä sitä mentiin! Järkälemäisen suurella hevosella kentällä laukkaillen kuin mikäkin kokenut ratsastaja! Hymy alkoi taas levitä kasvoilleni kun teimme muutamia helppoja laukkatehtäviä kentällä. Pian hidastin takaisin raviin ja huohotimme Wallun kanssa yhteen ääneen. Liike taisi tehdä ihan hyvää kummallekin. Parin rauhallisen ravikierroksen jälkeen pudotin käynnille ja annoin ruunalle pitkää ohjaa. Wallu pärskähti äänekkäästi ja suoristi kaulaansa pitkälle. Taputin sitä ja oikaisin itsekin jalkojani. Ponit ja nyt myös Aksu katselivat tarhasta toimintaamme kuin elokuvaa sohvalta ja rouskuttivat samalla heinää. Muutamien käyntikierrosten jälkeen pysäytin Wallun korokkeen viereen ja valuttauduin satulasta alas. Jalkani tuntuivat olevan hyytelöä ja jouduin hetken ravistella kumpaakin jalkaa ennenkuin varmistuin, että ne pitävät minut pystyssä talliin saakka. Kävelimme Wallun kanssa talliin kumpikin melko väsyksissä, mutta ainakin minä olin onnellinen. Ensimmäinen ratsastus oli mennyt todella hienosti, enkä malttanut osottaa tulevia kertoja jos ne kaikki tulisivat olemaan näin ihania!

Wallu oli hikinen satulan alta. Myös sen jalkovälit olivat märät, joten kävelytin ruunan pesupaikalle ja aloin laskea vettä letkusta. Wallun korvat alkoivat pyöriä ja ruuna tepasteli hieman rauhattomasti. "Noh, etkö pidä vedestä?" juttelin sille ja aloin varovasti laskea vettä sen jaloille. Wallu nosti toista etujalkaansa kuin osoittaen, kuinka vesi ällötti sitä. Hymyilin ja aloin huuhdella sitä kainaloista ja vatsan alta, koko ajan korkeammalle mennen. Wallu ei enää välittänyt, vaan tyytyi kohtaloonsa ja näytti nöyryytetyltä märältä rätiltä, jonka elämänhalu oli viety. Jos sellaiselta voi edes näyttää. Huuhtelin pojan ja hieroin sen selkää satulan kohdalta, jotta hiki irtoaisi hyvin irti. Nöyryytetty elämänhaluton märkärätti heilautteli hieman alahuultaan, koska hierominen tuntui oikeasti hyvältä, vaikka se olisi halunnut salata sen. Nopean huuhtelun jälkeen vetelin hevosen läpi hikiviilalla ja heitin sille loimen päälle. Uudet päitset koristivat nyt sen suurta päätä, kun irrotin sen pesupaikalta ja laskin sen karsinaan hetkeksi. Ulkona oli tullut jo pimeää tällävälin. Vein varusteet varustehuoneeseen ja huomasin uuden sienen, jonka olin tuonut. Katsoin eräälle sekatavarahyllylle, jossa oli nahkarasvaa ja satulasaippuaa ja päätinkin alkaa putsaamaan Wallun varusteita. Suitset voisivat ainakin kaivata hieman rasvaa, jos remmit hieman pehmenisivät siitä.. Kasasin varusteet ja hoitoaineet yhteen läjään ja istuuduin jakkaralle niitä putsaamaan. Pyyhkäisin suitset läpi ja irrottelin remmit toisistaan ja kuolaimista irti. Kävin ne läpi rasvan kanssa ja ne tuntuivat notkistuvan hieman. Pesin kuolaimet lämpimällä vedellä ja kasasin suitset takaisin yhteen. Satulan pyyhin läpeensä ja rasvasin sen remmit ja jalustinhihnat. Irrotin jalustimet ja pesin ne lämpimällä vedellä. Sitten kasasin kaiken takaisin ja palautin paikoilleen. Siivosin tavarat ja menin lakaisemaan tallikäytävän. Sen jälkeen vein Wallun vielä toppaloimella peiteltynä ulos ja raahauduin väsyneenä autolleni.
Starttasin sen ja huokaisin syvään. Ah, tämä fiilis pitkästä aikaa, kun on tallihommissa rähjääntynyt, väsynyt, mutta niin onnellinen. Kädet haisivat nahkarasvalle ja olivat täynnä hevosen karvoja. Kasvot ja vaatteet täynnä hevosen karvoja ja likaa. Pää ihan hikinen, mutta jäsenet kankeat kylmyydestä. Nälkä kouristeli kylkiluideni alla. Nyt kaupasta pikaruokaa, kotiin kuumaan suihkuun ja syömään. Sitten sohvalle hyvän ohjelman pariin loppuillaksi. Nostin katseeni ratista. Pimeydessä jossain Sussun ja Alman takana kauemmassa tarhassa Wallu katseli lähtöäni. Näin sen vain vaivoin, mutta tunsin sen katseen ja hymyilin. Välillemme oli tullut jonkinlainen yhteys.
Nähdään taas pian ja jatketaan seikkailuamme Wallu <3

-Lola-

[Kallelan Laura]

Siitä se lähtee! Ensimmäinen ratsastus takana Varusteetkin tuli huollettua ja kolme hoitokertomusta on kasassa. Kunhan saadaan maastokartat julkaistua niin pääset maastoilemaankin!
Tarinasta 40v€

[Lola]

4. MAASTOSSA

Torstai päivä. Olin ollut eilen töissä sellaisessa vuorossa, etten päässyt tallille ollenkaan. Tiistaina olin käynyt Wallulla ratsastamassa hieman kentällä. Tänään suuntasin fordini keulan jälleen tallia kohti, mutta en ollut suunnitellut sen suurempia; ehkä menisin taas kentälle, ehkä juoksuttaisin tai sitten viettäisin vaan aikaani tallilla. Päivä oli kaunis, aurinko pilkisteli jostain pilvien takaa toisinaan ja keli oli muutenkin kirkas. Pakkanen oli hieman kiristynyt ja lähenteli jo kymmentä pakkasastetta. Olin pukeutunut lämpimästi mustaan fleecehuppariin ja maastonvihreään toppatakkiin, paksumpiin mustiin talviratsastushousuihin, joiden päälle olin vetänyt kevyttoppahousut. Päässäni oli paksu vihreä pipo, jonka alta paksu, kuriton, vapaana oleva kihara tukkani tunkeutui kasvojeni ympärille. Kaulassani minulla oli musta paksu kaulaliina ja käsissä sormikkaat, joiden päällä vielä paksut lapaset. Olin siis liikkuva vaatekasa, jolla pilkotti nenä ja silmät jostain kaulaliinan ja pipon välistä, hiusten seasta.

Parkkeerasin autoni parkkipaikalle ja loikkasin ulos autosta. Ilma oli niin raikas ja kirkas, että se sai mielenikin vielä normaalia vireämmäksi. Laura asteli myös pihalla, hän tuli taloltaan juuri kohti tallia. "Moikka!" hän tervehti iloisesti. Hänellä oli ratsastusvaatteet yllään ja hän säteili. Mietin, eikö hän palellut yhtään niin ohuissa vaatteissa. "Moikka! Ompa ihana ilma" aloitin keskustelun hymyillen leveästi. "Niin on, todella kaunista! Ajattelin lähteä maastoon Vennin kanssa, lähdetkö mukaan?" hän heitti ja menin hetkeksi hämilleni. "No joo!" huudahdin jo ennenkuin olin ehtinyt prosessoida asiaa päässäni sen pidempää. Jestas, oikeastiko lähtisinkin maastoon? En ollut suunnitellut niin. "Mahtavaa! Kivaa saada joku kaveriksi" Laura puhkui ja kävelimme reippaasti tallin uumeniin.

Haimme ruunat tarhasta talliin ja Laura vei Vennin karsinaan hoidettavaksi. Wallun karsina oli vielä putsaamatta, joten kiinnitin sen käytävälle. Vennin karsina oli Wallun karsinan vieressä. "Wallun karsinalta löytyi muuten se sen vanha satulahuopa. Katsoin että olit ostanut sille uuden, mutta vanhat varusteet voi säilyttää myös varustehuoneessa" Laura huomautti. Ei hemmetti, olin unohtanut viimekerralla sen siihen! "Oih, anteeksi! Se unohtui ihan kokonaan minulta.." sopersin hieman nolona, mutta Laura hymyili minulle ja ymmärsin ettei hän tarkoittanut sanoa sitä pahalla. Hyvähän se on huomauttaa asiasta, ettei siitä tule tapaa, että tavarat jätetään ympäriinsä muiden siivottaviksi. Tämä oli minun harmillinen tapani; lahopäisyys. En tehnyt sitä tahallani, mutta sitä tapahtui aivan liian usein.
Laura kertoi myös eräästä tytöstä, joka oli ottanut häneen yhteyttä ja kysynyt hevoselleen tallipaikkaa. Kallelassa tosiaan oli vielä tyhjiä karsinoita jäljellä ja sinne oli mahdollisuus tuoda yksityishevosia. Laura oli suostunut ja kertoi tytöllä olevan arabitamma. Vau! Hevonen tulisi talliin ilmeisesti vielä tällä viikolla. Harjasin rauhallista Wallua ja ajatukseni harhaili hetken kaikenlaisissa hevosissa, mutta tunsin lopulta vain kiitollisuutta ja tyytyväisyyttä, että sain hoitaa ja touhuta juuri Wallun kanssa. Se oli täydellinen juuri nyt, ainakin vielä tuntui siltä. Samaan aikaan päähäni nousi pieni jännitys taas tulevasta ratsastuksesta. Tai lähinnä maastoon menosta; jos putoaisin selästä, ei olisi aitoja ympärillä ja Wallu saattaisi karata vaikka kuinka kauas! Onneksi en kuitenkaan ollut lähdössä yksin. Tämä oli hyvä tapa aloittaa maastoilut. Wallu huokaisi ja pärskähti kuin rauhoitellakseen minua. Hymyilin. Tiedän, kyllähän me pärjätään. Taputtelin sitä kaulalle ja lähdin hakemaan suitsia ja satulaa varustehuoneesta.

"Lähdetään tähän suuntaan ja käydään vaikka tuo Rantalehdon lenkki, se on kaunis!" Laura huikkaisi Vennin selästä tepastellessaan tallin pihan halki kohti maneesia. Olin jättänyt toppahousut talliin ja viileä pakkasilma pureutui nopeasti reisiini. "Joo, kaikki käy! Me seurataan teitä" huutelin hänelle takaisin ja myötäilin Wallun suurta askellusta, kun se yritti pysyä Vennin perässä. Auringon kalpea valo sai lumihanget loistamaan ja siristelin hieman silmiäni. Ohitimme maneesirakennuksen ja suuntasimme poispäin pihasta. Maneesin takana oli vielä jokin traktorihalli, jota en ollut sieltä edes aiemmin juuri huomannut. Kuljimme pihalta poituvaa tietä pienen joen luokse ja lähdimme seuraamaan sitä. Venni ja Wallu tuntuivat molemmat pirteiltä ja tarpoivat reippaasti korvat pystyssä eteenpäin. Hengitykseni höyrysi. Istuin tönkkönä toppatakissani Wallun selässä ja pyyhin hiuksia naamaltani. Reitti muuttui kauniiksi, kun aukea ympäristö vaihtui metsikköön ja pieni joki jatkoi kulkuaan puiden ympäröimänä. Tie oli hyväpohjainen ja jossain välissä aurattu kai jollain, mutta ei täällä juuri autolla pääsisi kulkemaan. Ehkä mönkijä tai moottorikelkka oli vetänyt reittiä. "Täällä on niin kaunista!" huoahdin Lauralle ja hän kääntyi hymyillen katsomaan minua; "Niin on!" Haluatko ottaa hieman ravia tässä? Ehdimme hetken mennä ennenkuin käännymme sillalle", "Joo, mennään vain!" vastasin. Laura kannusti Vennin kevyeen raviin ja Wallu seurasi perästä ilman sen suurempia apuja. Jouduin hieman pidättämään, ettei ruuna rynnisi Vennin vierelle tai yli. Wallu oli siis lähes 20cm Venniä korkeampi säkäkorkeudeltaan. Ravasimme kuitenkin nätisti perätysten ja tunsin itseni niin onnelliseksi. Maisema oli postikorttimaisen kaunis, puut notkuivat lunta ja hanget kimmelsivät. Lumi pöllysi hevosten kavioissa ja hengityksemme höyrysi pakkasessa. Hetken ravauksen jälkeen Laura hidasti Vennin takaisin käyntiin ja seurasin esimerkkiä perässä. "Käännytään tästä oikealle tuon sillan yli. Tuonne jos jatkaa suoraan niin se kiertää Tuon Ollinmäen ja sieltä pääsee takaisin tallille. Se on kiva nopea maastoreitti vaikka joskus loppuverryttelyksi. Sieltä pääsee myös Vahtivuorelle ja kiertämään pidemmänkin lenkin" Laura opasti ja minä kuuntelin korvat höröllään. Näitä paikkoja tulisin vielä koluamaan Wallun kanssa varmasti, moneen kertaan. Nyt käännyimme kuitenkin sinne oikealle, puusillalle. Hevoset ylittivät puusillan mukisematta. Silta oli ihana, kaareva ja puinen. Joki soljui sillan alta, se oli vielä sula ainakin tässä kohtaa. "Tuosta pääsee Lintulahden rantaan, siellä voi kesällä käydä uittamassa hevosia. Talvisin siitä pääsee jäälle, jos se on tarpeeksi kantavaa. Tuossa on myös laavu, jossa voi paistaa vaikka makkaraa" Laura jatkoi opastusta ja minä olin innoissani; miten paljon mahdollisuuksia! Järven ranta oli kaunis ja jään päälle satanut lumi koskematonta, lukuunottamatta ketun ja jäniksen jälkiä, jotka ristesivät rannan tuntumassa. Ilmassa oli jotain maagista. "Ihana paikka!" sain vastattua viimein Lauralle ihasteluiltani. Jatkoimme järven rantaa pitkin kulkevaa tietä.
Pian saavuimme isommalle tielle, sellaiselle jossa autojakin kulkisi. Edessä häämötti maatila ja peltoaukeita. "Tässä asuu Rämön perhe, he pitävät maitotilaa" Laura tarkensi. Katselin heidän tiluksiaan ja Wallu ihmetteli niitä myös. En nähnyt lehmiä, ne olivat kai navetassa näin kylmällä. Pihassa näkyi liikettä ja Laura nosti tuttavallisesti kätensä pystyyn. Mies pihassa vilkutti meille myös. Nostin itsekin käden kohteliaasti pystyyn ja hymyilin leveästi. "Taisi olla isäntä itse pihalla" Laura sanoi. "Otetaanko vielä vähän laukkaa tästä risteykseltä?" Laura kysyi ja jatkoi "tie on yleensä melko hiljainen, täällä ei kulje juurikaan autoja joten tässä uskaltaa kyllä mennä". "Voidaan mennä joo!" vastasin ja jännityin hieman muistellessani kentällä käynyttä Wallun innostumista laukannostossa. Lentäisin selästä taatusti, jos se saisi nytkin hepulin. Sen kauemmin en ehtinyt murehtia, kun Venni hypähti jo innokkaasti laukalle ja alkoi painaa tietä pitkin hurjaa kyytiä. Wallu nosti päänsä innostuksesta pystyyn ja jännittyi allani. Voi hitto, ajattelin. Nytkö sitä mennään. Puristin kiinni ohjaksista ja Wallu hypähti suoraan laukkaan. Hypähdyksen jälkeen se kuitenkin jatkoi tasaisesti ja ihan hallittua, joskin innostunutta laukkaa. Pidätin sitä ohjista ja tyynnyttelin rauhallisella äänellä. Ruunan harja pomppi sen kaulalla ja liehusi kiitäessämme lumista tietä Lauran ja Vennin perässä. Innostus valtasi sisukseni ja minun olisi tehnyt mieli huutaa riemusta ja vauhdin hurmasta! Tyydyin kuitenkin hymyilemään leveää bahamalaista hymyäni. Kylmä viima piiskautui reisiini ja poskiini ja sai silmäni vuotamaan vettä. Wallun selkä tuntui kuitenkin lämpimälle satulan alla ja se pärskähteli innostuneena askelten tahtiin. Tunsin jonkinlaista yhteenkuuluvuuden tunnetta tässä hetkessä, olimme tiimi. Pärjäsimme hyvin yhdessä. Laura näytti minulle merkkiä edellä, hän aikoisi hiljentää. Otin ohjaksista hieman napakamman otteen ja aloin pidättää Wallua kovemmin; "ptruuh, noniin poika, iisisti" sanoin sille rauhallisella äänellä. Wallu hiljensi vauhtiaan ja pudotti raville vasta aivan hiljaisessa vauhdissa. Se kaarsi kaulaansa ja viskasi päätään. Laura ja Vennikin antoivat ravin rullata hetken aikaa, ennenkuin hidastivat käyntiin. Seurasin esimerkkiä ja annoin Wallulle pitkää ohjaa hidastettuamme käyntiin. "Noh, mites se meni?" Laura kysyi leveästi hymyillen. "No hyvin meni! Se oli ihanaa!" huudahdin ja pyyhin poskille valuneita kyyneliä. Laura naurahti ja taputti Venniä kaulalle tyytyväisenä; "Niin oli". Tie ylitti jälleen joen ja Laura osoitti tieltä oikealle aukealle lähtevää pienempää reittiä "Tuosta pääsisimme siihen, mistä lähdimme kiertämään reittiä, mutta mennään nyt tätä tietä pihaan asti" Ahaa, tuo olikin jo Kallelan talli joka häämötti aukion keskellä. Se näytti niin vieraalle tästä suunnasta. Kaviot kopsuivat tien lumiseen pintaan kun saavuimme Kallelan pihatielle. Wallu höyrysi hieman. Laura loikkasi ketterästi alas Vennin selästä. Minä liu'uttauduin hitaasti Wallun kylkeä pitkin ja takkini nousi kainaloihin. Tömähdin maahan ja kylmiä jalkojani särki hetken. "Huhhuh" puuskahdin ääneen ja suoristelin takkiani takaisin paikoilleen. Wallu lähti kävelemään talliin Vennin perästä, vaikka minulla ei ollut ohjia käsissäni. "Hei, Wallu odota" parahdin paniikissa ja juoksin ruunan kiinni. Voi jessus, sääntö numero yksi: älä herranjumala laske hevosta irti! Tsiisus. Tilanne kuitenkin huvitti minua samalla, onneksi se oli ohi jo sekunneissa eikä siinä ollut vaaraa, säikähdin vain. Olisi varmaan näyttänyt hienolta ulkopuolisen silmissä!

Purin Wallulta varusteet ja harjasin sen läpi. Laura oli purkanut Vennin pesupaikalla ja huuhtoi sitä siellä nyt. Käytin ajan hyödyksi ja kävin hakemassa kottikärrit ja talikon. Putsasin Wallun karsinaa samalla, kun odottelin pesupaikan vapautumista. En kuitenkaan ehtinyt ihan loppuun saakka kun Laura jo talutti loimitetun ruunansa tallin puolelle. "Pesupaikka on vapaa!" hän kertoi ja laski Vennin sen karsinaan. Vein wallun pesupaikalle ja laskin lämmintä vettä sankoon. Pyyhin märällä sienellä sen satulan kohdan ja vatsan alusen, sekä nivuset. Sitten viskasin sillekin villaloimen niskaan ja jätin sen hetkeksi odottamaan. Kävisin nopeasti siivoamassa karsinan loppuun. Saatuani suunnilleen kaikki kikkareet kerättyä kottareihin, kuulin jotain ryminää pesupaikalta. Ryntäsin paikalle katsomaan, mitä oli käynyt ja Wallu katseli minua korvat pystyssä ihmeissään vailla huolen häviää. Pesuämpäri oli kuitenkin viskattu johonkin nurkkaan. "Wallu, osoitatko mieltäsi täällä häh?" kysyin hieman toruvaan sävyyn, mutta huvitus kuului läpi äänestäni. Nostin ämpärin pystyyn kuitenkin sen verran kauas, ettei ruuna enää ylettäisi siihen. Sitten palasin kottikärrille ja vein sen lantalaan. Palautin talikot paikalleen ja siirsin Wallun puhtaaseen karsinaan Vennin viereen. Vein sille vielä pari porkkanaa ja hieman lämmintä melassivettä. Wallu joi ahnaasti ja rouskutti porkkanoita tyytyväisenä. Rapsutin sitä otsasta hymyillen ja suukotin sitä.

-Lola-

[Kallelan Laura]

Loistava tarina jälleen! Ihania kommelluksiakin! 40v€ ja uusi taso saavutettu! Eli siitä + 50v€

[Lola]

5. UUSI VUOSI!

Hyvää Uutta Vuotta! Viikonloppuni olikin mennyt uudenvuoden hulinoissa sekä töissä, että vapaa-ajallani. Olin saanut yllättäen kutsun erään tuttavani uudenvuoden juhliin, joihin lähdin mielelläni. Vähän sosiaalistakin elämää. Tämä kuitenkin sotki suunnitelmiani parilta päivältä, enkä ehtinyt tallille ennenkuin vasta tänään, tiistaina.

Pöristelin jäisen fordini kanssa tallin parkkipaikalle. Se ei ollut ehtinyt kunnolla lämmetä edes tuolla matkalla. Ulkona oli -22 astetta pakkasta, joten eikai se autovanhuksen syy ollut. Olin pakannut taas päälleni paljon vaatetta ja liikuin kuin sumopainija. Hevosilla näytti olevan kunnolla loimea niskassa, jopa Vennillä oli loimi. Tammat rouskuttivat heinää kerrankin sulassa sovussa ja samalla heinäkasalla, oli Almakin sen verran heltynyt. Astelin talliin ja löysin Lauran putsaamasta karsinoita. Tervehdin häntä nopeasti ja päivittelimme pakkasasteita. Onneksi tallissa oli kuitenkin lämmin. Wallun karsina oli ehditty jo putsaamaan, vaikka olin varautunut aloittamaan tallitouhut siitä. Niimpä astelin sitten suoraan Wallun luokse tarhalle. "Walluuu!" huutelin jo kävellessäni. Ruuna nosti päätään heinäkasasta ja katseli minua samalla rouskutellen heiniä. Heinät oli heitetty aidan yli ihan portin viereen, joten ei tarvinnut odotella sen lompsimista portille. Avasin puisen tarhan portin ja livahdin sisäpuolelle. "Tuleppas poika, käydään vähän heilumassa" mutisin sille samalla kun kiinnitin riimunnarua sen päitsiin lapasten kanssa. Ei ollut helppoa. Lopulta kuitenkin sain ruunan kiinni ja lähdin taluttamaan sitä tallia kohti. Venni jäi tyytyväisenä heinäkasalle ja Wallu taas katseli hieman haikein mielin heinäkasan perään.

Wallulla oli toppaloimen alle laitettu vielä fleeceloimi, jotta poika pysyisi lämpimänä. Riisuin loimia jakkaran päältä ja laitoin ne päällekäin karsinan ovessa olevaan tankoon. Harjasin ruunan läpi, vaikkei siinä paljoa harjattavaa ollutkaan. Varustin sen ja otin käyttöön myös uuden ratsastusloimen, jonka olin sille ostanut; fleecekankainen ruskea-vaaleanruskea ruudullinen. Turkoosin satulahuovan kanssa siitä tuli mieleen ihan minttusuklaa Hykertelin itsekseni ja ajattelin, että jos Wallu pystyisi itse vaikuttamaan, ei se varmaan suostuisi näissä tamineissa mihinkään. Mutta ei se voinut, joten..
Varusteltuani ruunan irroitin sen käytävältä ja lähdin hymyillen taluttamaan sitä tallista ulos; "Tulehan pätkis". Suuri ruuna tallusti kuuliaisesti perässäni kohti maneesia. Tällä kelillä ei ollut mitään järkeä ratsastaa missään muualla, vaikka keli olikin todella kaunis auringonpaisteineen ja kimmeltävine hankineen. Ponit katselivat kulkuamme tarhastaan ilman loimia, eikä niillä näyttänyt olevan mitään hätää. Ne näyttivät kahdelta erikokoiselta karvapallerolta, joilla oli pienet suloiset korvat pystyssä. Aksu rouskutti heinää niiden takana ja silläkin oli musta paksu toppaloimi yllään, vaikka myös se näytti kasvattavan hyvän talvikarvan. Katselin kolmikkoa hymyillen.
Livahdimme maneesin ovesta sisään ja suljin sen perässämme. Maneesissakin oli viileää, mutta kuitenkin ulkoilmaan verrattuna ihan inhimillinen lämpötila. Maneesi oli tilava ja sen reunoja kiersi katsomot. Päädyssä oli peili ja takanurkasta ja seinältä löytyi estekalustoa ja muutakin kalustoa. Riisuin paksun pitkän toppatakkini sivussa olevalle penkille jättäen päälleni ohuemman vihreän kevyttoppatakin. Jalassa minulla oli mustat ratsastushousut, joiden alla jotkut hieman paksummat trikoot. Olo oli silti kankea ja pökkelö. Pääsin kuitenkin jakkaran avulla Wallun selkään ja lähdimme tallustamaan maneesia ympäri. Wallu tuntui hyvältä ja aloin olla jo hieman tottunut sen isoihin liikkeisiin. Pystyin jo hieman rentoutumaan selässä. Muutamien lämmittelykierrosten, suunanvaihdosten, volttien ja pääty-ympyröiden jälkeen nostin ravin. Letkeä, rauhallinen ja iso ravi pompahti liikkeelle ja rullasi kuin juna eteenpäin. Hetken jälkeen pystyin alkaa miettimään paremmin omaa istuntaani ja asentoani. Tämä ratsastuskerta olisi nyt niiden hiomista varten. Tähän mennessä olin lähinnä roikkunut satulassa leveästi hymyillen, koska pysyin siellä ja se oli siistiä. Nyt olisi aika alkaa jo kehittymään. Tein muutamia voltteja ja suunnan vaihdoksia, vaihtelin harjoitusravin ja kevyen ravin välillä miettien istuntaani ja asentoani kaikissa. Välissä kävelimme taas hieman ja säädin jalustinhihnojani pykälän pidemmiksi. Nyt ne tuntuivat paremmilta. Ponisatulassa olin tainnut tottua istumaan jalat kippurassa ja vedin jalustinhihnat luontaisesti tosi lyhyelle. Nyt oli aika kasvaa poniajoista hevosaikoihin, Lola. Tuntuma satulaan oli näin huomattavasti parempi, joten päätin ottaa uudelleen muutamat raviharjoitukset. Sen jälkeen nostin laukan. Wallu ryöpsähti taas hallitsemattomalla loikalla laukkaan ja jouduin hetkeksi pienimuotoiseen kaaokseen selässä. Kerättyäni tasapainon takaisin hallintaan ja ohjat käsiini, pidätin ruunaa ja löysin rauhallisemman laukkavaihteen. Okei, tuolle lähdölle pitää tehdä jotain. Päätin jättää laukkaharjoitteet tänään vain laukannostoihin. Hiljensin raville ja valmiiksi pidättäen annoin Wallulle laukka-avut, jolloin se hieman korviaan pyöritellen hämmentyneenä nosti laukan hieman kauniimmin, mutta kömpelöiden. Taputin sitä kaulalle ja laukkasin kaarteeseen, kunnes tiputin takaisin raville. Wallu prosessoi kaikkia apujani ja oli selkeästi hieman hämillään. Kolmas yritys oli taas hieman vauhdikkaampi, mutta kuitenkin ensimmäistä parempi. Sitten otettiin hetki käyntiä ja annoin ruunan jäsennellä asioita päässään. Se puuskahteli ja viskoi hieman päätään. Minullakin alkoi olla jo aika kuuma, mutta päätin kuitenkin harjoitella vielä pari laukannostoa, ennenkuin lopetettaisiin. Joten pienen hengähdystauon jälkeen jatkoimme jälleen harjoituksia; ravin kautta laukannosto pitkällä suoralla. Nyt Wallu taisi jo ymmärtää yskän ja edelleen hieman korviaan pyöritellen nosti kuitenkin kauniin, rauhallisen laukan. Hihkuin jopa hieman ääneen ja kiittelin poikaa taputellen ja kehuen sitä. Annoin laukan rullata päädyn ympäri ja pudotin taas raville. Ravasimme kierroksen ympäri ja jälleen suoran päässä annoin selkeät avut kuitenkin ohjista hieman pidätellen. Laukka vaihtui kauniisti jälleen. Tähän oli hyvä päättää nämä harjoitukset! Laukkasimme hyvää ja rauhallista koottua laukkaa koko kierroksen, jonka jälkeen pudotin lyhyen ravin jälkeen käynnille. Menimme vielä kootumpaa käyntiä jonkin aikaa, ennenkuin lopuksi laskin ohjakset pitkälle. Rentoa lömpsöttelyä ympäri maneesia ja kummankin hengityksien tasausta. Tämä kerta oli hyvä!
Maneesin reunalla laskeuduin alas jakkaralle hapuillen ja vedin penkin päällä olevan toppatakin niskaani, vaikka sillä hetkellä tuntui siltä etten olisi sitä ehkä tarvinnut. Avattuani maneesin oven tajusin, että kyllä minä sitä tarvitsin. Tiukka pakkanen hyökkäsi välittömästi kasvoilleni ja nakerteli takkini pieniä. Pyöräytin Wallun pois maneesista ja suljin oven tiukasti. Vedin kauluksia ylemmäs ja yritin saada huppua päähäni, mutta kypärä oli liian iso ja esti yritykseni. Nostin hartiat korviini suojautuakseni kylmyydeltä. Ulkona oli vielä valoisaa, kello oli noin kaksi iltapäivällä. Vetäydyimme tallin suojiin, jossa purin Wallun varusteet. "Miten teillä meni?" Laura asteli luoksemme kysyen. Hän rapsutteli Wallua samalla kun mitä hoidin sitä kuntoon. "Hyvin! Alamme päästä jo hyvin yhteisymmärrykseen. Hioimme tänään laukannostoa ja minun istuntaani" kertoilin hänelle. "Hienoa Lola! Sehän kuulostaa hyvältä. Meillähän on muuten avajaiset ja kisat keskiviikkona ja torstaina. Tehän voitte jo ilmoittautua sinne!" hän hihkui. "Ohoh, no ei nyt sentään vielä!" naurahdin epätoivoisena, "kyllä tässä vielä tekemistä riittää". Laura hymyili. "Mutta jos tarvitsette apua järjestelyissä niin tulen kyllä avuksi enemmän kuin mielelläni!" lisäsin. Lauran ilme kirkastui entisestään; "No mahtavaa! Kyllähän täällä makkaranpaistajia, talutusratsastuksen vetäjiä ja muita apukäsiä tarvitaan!" Keskustelimme hetkisen avajaisista ja mitä kaikkea niihin kuuluisi. Päivä kuulosti hauskalta! Toivottavasti sinne tulisi kävijöitä.
Saatuani Wallun Lauran avustuksella taas loimitettua hän pyysi minua viemään sen vielä ulos hetkeksi. Tein työtä käskettyä ja irrotin ruunan käytävältä.Talutin sen ulos ja Wallu asteli perässäni kuuliaisesti. Se pökkäsi minua kuonollaan kesken matkan. Naurahdin ja pysähdyin rapsuttamaan sitä. Jättiläismäinen pää työntyi syliini ja sydämeni suli. Hieroin ja rapsuttelin sen otsaa ja poskia. "Tuliko hellyyden tarve, häh?" lässytin sille hiljaa. "Tule, mennääs tarhaan asti nyt" hoputin sitä hieman ja lähdin kulkemaan eteenpäin. Ruuna seurasi ja kun sain sen laskettua tarhassa irti, se kääntyi ympäri minua kohti ja työnsi jälleen päänsä syliini ja töni kainaloitani. Naurahtelin ja silittelin poikaa tarhassa hetken aikaa. Sitten kun hellyyskiintiö oli ilmeisesti täyttynyt, se kääntyi kohti pientä heinäkekoa, jonka Venni oli sille kasasta jäljelle jättänyt, ja ryhtyi rouskuttelemaan heiniä. Katselin sitä vielä hetken ihalmoiden. Tuollainen upeus, minun hoitohevosenani. Ja se jopa piti minusta! Reiteni alkoivat puutua pakkasesta, joten havahduin haaveistani ja poistuin takaisin tallin lämpöön.

- Lola -

[Kallelan Laura]

Hienoa! Siitä selähtee Wallun kanssa! Voisit kyllä olla avuksi tosiaan kisoissa huomenna tallihuoneen kahviossa tai perjantaina talutusratsastuksessa Tästä avusta on toki palkkio sitten tulossa!
Mutta tästä tarinasta saat nyt 30v€
Sinun ja Wallun yhteys selkeästi kehittyy, mutta vielä en anna luottamuksesta merkintää
-Laura-

[Lola]

6. PUOMITUNTI

Oli keskiviikko ja ulkona oli edelleen todella kylmä, -20 astetta. Saavuin tallille noin 12 aikoihin. Olin ilmoittautunut Wallun kanssa puomitunnille, joka alkaisi klo 13. Askeleissani oli tänään aivan toisenlaista ripeyttä, koska meillä oli tällä kertaa aikataulu! Tunnin tulisi pitämään joku muu kuin Laura, joka loi pientä extrajännitystä. Menin suoraan tallihuoneeseen viemään tavaroitani, laitoin evääni pieneen jääkaappiin odottamaan, sidoin hiukseni kahdelle letille ja jätin paksuimmat toppavaatteeni sivuun. Tunti pidetään maneesissa, joten pärjään varmasti taas kevyemmällä toppatakilla. Nappasin kypäräni mukaan ja aloin kantaa Wallun tavaroita varustehuoneesta sen karsinalle. Kiireisesti tarpoen palasin vielä varustehuoneeseen hakemaan Wallun harjapakkia ja juuri huoneeseen astuessani näin silmäkulmassani tunnistamatonta liikettä. Hypähdin hieman aistinvaraisesti ja suustani pääsi pelästynyt ölähdys. Katsoin huoneen perälle ja huomasin lattialla kasassa, pesuun menossa olevien loimien päällä makasi pienellä kerällä kissa! Onko täällä kissa!? Olin käynyt tallilla jo parin viikon ajan, enkä ollut tuota nähnyt vielä kertaakaan. Suurehko, ruskea ja raidallinen maatiaiskissa siristeli tyytyväisen näköisenä silmiään ja katseli minua kuin alamaista. Niinkuin kissat yleensä. Hymyilin, osittain säikähdyksen jälkeisestä helpotuksesta, osittain sen suloisuudesta. "No hei kisuli, onko siinä hyvä olla, onko?" sopertelin sille ja kävelin hitaasti lähemmäs. Kissan silmät avautuivat ja se nousi varuillaan ylös ja otti pari epävarmaa askelta kauemmas minusta. "No en tule häiritsemään, anteeksi" sanoin sille huvittuneena ja palasin harjojen luokse. Kissa katseli hetken touhujani, etten vain aikoisi palata sen lähelle ja viimein tästä vakuuttuneena se asettui takaisin makoilemaan, kuitenkin minua silmällä pitäen. Poistuin varustehuoneesta varovasti ja hymyssäsuin kiiruhdin takaisin Wallun karsinalle.

Ulkona oli kirkasta ja kaunista. Jälleen kerran. Pakkanen puri nopeasti ratsastushousujeni läpi, vaikka nekään eivät olleet ohuimmat mahdolliset. Harpoin nopeasti Wallun ja Vennin tarhalle, jossa Wallu lounastikin tällä kertaa yksin. Olikohan Laura Vennin kanssa maastossa, mietin itsekseni, kun livahdin tarhaan sisään. "Noniin, poika. Tulehan", jutustelin Wallulle samalla kun napsautin riimunnarun kiinni. Wallu huokaisi heinät suussaan ja niin sitä taas mentiin. Hyvä heinäkasa jäi jälleen tarhaan odottamaan. Huomasin talliin takaisin kävellessäni, että tammojen tarhassakin oli vain yksi hevonen, Sussu. Alma oli jossain. Kävelytin Wallun talliin ja kävin katseellani läpi kaikki karsinat siltä varalta, että Venni tai Alma olisi niissä, mutta karsinat olivat tyhjät. Molempien karsinoiden ovella lepäsi niiden loimet, joten luultavasti he olisivat jossain ratsastamassa. Mutta ketkä "he"? Oliko meillä joku uusi hoitaja kenties? Vai olinko katsonut puomitunnin alkamisajan väärin ja siellä oltiin nyt jo tunnilla!? Ei, olin aivan varma että tunti oli merkitty klo 13-14. Rauhoitin mieleni, pyöräytin Wallun käytävällä ympäri ja kiinnitin sen vain yhdellä ketjulla kiinni sen karsinan kohdille. Ajattelin, että jos muut tulisivat myös talliin samaan aikaan, niin he mahtuisivat ohittamaan meidät hyvin. Wallu oli siitä hyvä, ettei se äksyillyt vaikka tallikäytävällä ohiteltaisiin toisia hevosia. Harvoin täällä niin kävi, mutta välillä Venniä ja Wallua on joutunut siirtelemään niin, että niitä on tapahtunut.
Harjasin Wallua ripein vedoin, kun kuulin askelia jostain takaani. Käännyin katsomaan ja näin jonkun vaaleahiuksisen vanhemman naisen kävelemässä toimistoon ja sen jälkeen hieman kysyvän näköisenä kohti tallin käytävää. Odotin, jos hänellä olisi jotain asiaa. "Päivää" hän huutikin pian topakalla ja kovalla äänellä. "Päivää" vastasin reippaasti. "Onkohan Laura paikalla?" hän kysyi ja pysähtyi pienen matkan päähän meistä. "Minulla on puomitunti kohta alkamassa ja olisin vain kysynyt häneltä paria asiaa siihen liittyen". Ahaa, hän siis olisi ratsastuksenopettajamme. "Laura on varmaankin vielä jossain ratsastamassa, sillä hänen hevosensa puuttuu myös" vastasin. Kuulostimpa salapoliisilta. Lisäsin nopeasti "mutta hän varmaan palaa piakkoin. Olenkin varmaan tulossa juuri tunnillesi, se pidetään maneesissa" kerroin hänelle ja osoitin suuntaan, jossa maneesi sijaitsee. "Kyllä minä sen tiedän, olen käynyt täällä pitämässä tunteja useastikin" hän sanoi hieman nyrpeästi. Punastuin hieman, tottakai hän oli. Jestas, kuvittelinko että hän on täällä ensikertaa.. Noloa. "Olisin vain kysynyt oliko tämän päivän tunnille monta osallistujaa, olemme pari kertaa jättäneet tunteja väliin kun osallistujat ovat joko peruneet tai heitä ei ole vielä ollut ollenkaan. Mutta ilmeisesti ainakin te olette tulossa?" hän jatkoi ja pääsimme onneksi nolosta tilanteesta ohi nopeasti. "Joo, me ollaan ainakin tulossa, en tiedä oliko muita.." vastasin. "No se riittää. Menen maneesille jo valmistelemaan tuntia, nähdään siellä!" hän huikkasi ja poistui tallista korein askelin. En ehtinyt sanoa mitään, joten jatkoin vain Wallun harjausta. Kurkkasin aktiivisuuskellostani aikaa, joka näytti 12:24. Onhan tässä vielä hetki aikaa.
Putsasin juuri Wallun kavioita kun tallin ovet aukesivat jälleen ja ulkoa kuului iloista puheen sorinaa. Laura ja joku muu nainen astelivat sisään Vennin ja Alman kanssa. Laskin Wallun kavion alas ja nousin pystyyn. "Moikka!" huudahdin heille. "Moi! Olitko sinä menossa puomitunnille?" Laura vastasi hymyillen. "Juu, sinnehän me. Se ratsastuksenopettaja muuten tuli varmaan, kyseli sinua ja meni maneesiin jo", kerroin Lauralle, "hän ilmeisesti tiedusteli vain oliko tunnille ketään tulijoita, mutta kerroin että minä ainakin" jatkoin. "Aa, hyvä! Minäpä käyn siellä kohta" Laura mietiskeli ääneen ja jatkoi; "tässä on ystäväni Anna, hän tulee myös puomitunnille Aksulla". "Moi!" kuului säkenöivä tervehdys Lauran kaverilta. Tervehdin häntä myös hymyillen. Hänestä tuli heti hyvin ystävällinen fiilis. Sitten he tekivät keskenään suunnitelman, jonka mukaan Anna voisi jättää Alman varusteineen karsinaan kiinni ja lähteä hakemaan jo Aksua tarhasta ja Laura hoitaisi molempien hevosten purkamiset, jotta Anna ehtii tunnille. He olivat käyneet lyhyellä maastolenkillä ennen puomituntia. Alman ja Vennin turpakarvat olivat kuurassa. Alma luimi ja yritti näykätä Wallua mennessään ohi, mutta Wallu vain toljotti. Laura jätti Vennin käytävälle meidän eteemme. Aloin satuloimaan Wallua ja hoidin omia hommiani. Wallu seurasi tallin hääräystä korvat pystyssä, yritti kurkkia taaksepäin mihin Alma meni ja hörähteli välillä matalasti tervehtiäkseen muita. Laura lähti hakemaan Aksua ja kävelytti senkin varovasti ohitsemme tallikäytävällä. Nämä herrat eivät sanoneet mitään, vaan toimivat kuuliaisesti kuin herrasmiehet. Anna kiinnitti Aksun taaksemme käytävälle. Olipas täällä nyt elämää! Tällaista se olisi, jos täällä olisi paljon hoitajia. Hymyilin suitsiessani Wallua ja nautin tallin touhusta, kun kaikki puuhailivat omen hevostensa kimpussa.

Minä ja Wallu menimme maneesille jo kymmentä vaille yksi. Ratsastuksenopettajaa ei näkynyt ensin, mutta paikansin hänet viimein maneesin katsomon reunalta. "Mooi" huikkasin epävarmasti hänelle. "Moi! Tervetuloa. Voitte ottaa ihan käyntiä uralla hetken aikaa" hän aloitti. "Joo, tuolta tulee vissiin vielä toinenkin ratsukko" kerroin hänelle ja astuin jakkaralle noustakseni Wallun selkään. "Joo, niin näyttäisi olevan ilmoitettu. Odotellaan heidätkin vielä paikalle, mutta te voitte jo aloittaa kiertämällä uraa" hän toisti ohjeistuksen. Tietenkin, kyllähän hän sen varmaan näki ilmoittautuneista. "Ja te olitte siis Wallu ja... Lola?" hän luki paperistaan. "Kyllä, Lola ja Wallu!" varmensin ja lähdin etenemään uran myötäisesti. Samalla maneesin astuikin jo Anna ja Aksu. "Moikka!" Anna huikkasi heti hieman hengästyneenä. "Ehdittiinhän me" hän jatkoi hymyillen. "Ehditte hienosti! Tervetuloa!" ratsastuksenopettaja sanoi heille, ilmeisesti he olivat tavanneet ehkä ennenkin. Heidän välinsä olivat heti tuttavallisemmat kuin meidän. "Noniin, eli aloitetaan muutamilla lämmittelevillä tehtävillä. Minä olen siis opettajanne Sonja Hautala ja tänään meillä on puomitunti. Jos tulee mitään epäselvyyksiä niin kysykää rohkeasti, tahdon pitää tunneilla avoimen vuorovaikutuksen välillämme, vain niin saadaan kehitystä ja oppia!" hän kertoili ja minusta se kuulosti aivan mahtavalle. Minulla oli todella hyvä tuntuma tästä tunnista.

Puomit sujuivat hyvin. Ylitimme niitä käynnissä ja ravissa, suoralla ja pääty-ympyrällä. Sonja kertoi meille paljon puomien hyödyllisistä puolista ja kuinka harjoitteita viedään eteenpäin. Kävimme myös läpi tarkemmin kokemuksistamme ja suhteestamme alla olevaan hevoseen. Anna oli ilmeisesti ratsastellut Aksulla melko usein ja heilläkin oli jonkinlainen suhde ja historia, vaikka Anna kävikin tallilla melko harvoin. Hän ratsasti myös muita tallin hevosia, mutta selkeästi Aksu oli hänelle erityisempi. Ravitehtävissä Aksu selkeästi hieman kuumui ja yritti ryöstääkin, mutta Anna hallitsi sen hienosti. Wallu toimi puomeilla hyvin ja itsekin olin niitä aikoinaan mennyt. Saimme opettajalta niin kehuja kuin myös kehittämisen kohteitakin. Lähinnä istuntani oli parin vuoden tauon aikana huonontunut/unohtunut ja avut voisivat mennä paremmin perille. Eli minun tuli olla selkeämpi merkeissäni, Wallu oli suurikokoinen hevonen ja vaikka se oli melko herkkä, ei se osannut ihan kaikkia merkkejäni lukea. Wallulla on myös paha tapa välillä jäädä haaveilemaan, jolloin avut menevät "kuuroille korville", jos ne eivät ole tarpeeksi selkeät. Hyvien ohjeistusten jälkeen sain juonen päästä kiinni ja saimme hyviä onnistumisia. Opettaja myös sanoi, että ponitaustani oli kasvanut minuun selkeästi kiinni ja minun olisi nyt aika "suoristaa selkäni ja kasvaa aikuiseksi naiseksi". Otin sen hyvällä, mutten ollut ihan varma tarkoittiko hän sen hyvällä. Joka tapauksessa, tunti meni hyvin. Talutimme lopuksi hevoset talliin peräkanaa ja höpisimme Annan kanssa iloisesti tunnin kulusta ja saamistamme palautteista. Myös Anna kehui, miten hyvin meillä oli mennyt ja olin otettu. Hymyilimme kumpikin leveästi astellessamme lämpimään talliin ja juuri kun olin huokaisemassa, miten ihanan lämmin tallissa oli, Anna huoahti "Aah, miten ihanan lämmin täällä on!" ja naurahti perään. "Olin juuri sanomassa ihan samaa!" huudahdin ja nauroimme molemmat.

Purin Wallun varusteet ja loimitin sen ensin fleeceloimella ja sen perään toppaloimella. Toppaloimessa oli kaulakappale, jonka puin myös. Palkitsin ruunan parilla porkkanalla ja miedolla melassivedellä. Sen jälkeen vein sen vielä tarhaan Vennin seuraksi ja ruunat pääsivät juoruilemaan heinäkasan äärelle omista päivistään. Menin tallihuoneeseen syömään hieman välipalaa, jotta jaksaisin käydä kauppakierroksen tallilta lähdettyäni. Laura ja Anna olivatkin tallihuoneessa kahvittelemassa ja liityin heidän seuraansa. Lämmin kahvi teki hyvää ja eväät maistuivat. Meillä oli hauska jutteluhetki keskenämme ja nauroimme äänekkäästi. Talli alkoi tuntua jo niin tuttavalliselta ja kodikkaalta. Kysyin Lauralta myös kissasta, jonka olin aiemmin tavannut ja hän kertoi sen olevan Mikko. Se kuulemma viettää usein aikaansa heinävintillä, varsinkin näillä keleillä, mutta toisinaan erehtyy näyttäytymään myös alakerrassa. Se olikin hauska uusi tuttavuus!

Ensi kertaan taas!

-Lola-

[Kallelan Laura]

Tää oli ihan super ihana tunnelmallinen tarina! 40v€ tästä

[Lola]

7. LOPPIAINEN

Lauantai päivä ja loppiainen! Olin ollut tallilla kaksi päivää auttamassa kisojen ja avoimien ovien järjestelyissä. Torstaina olin kioskilla grillaamassa makkaraa, tarjoilemassa mehua ja kiikuttamassa lisää mokkapaloja tarjolle. Lauran veli Petri oli ollut pystyttämässä kioskitelttaa ja autteli minua grillailuissa ja muissa. Hän oli todella ystävällinen ja hauska kaveri! Myös Anna oli talkoissa ja veti Aksulla rekiajelua takana olevalla pellolla. Paikalla oli ihan mukavasti väkeä vain katselemassa ja nauttimassa talvipäivästä. Toki kireä pakkanen verotti jonkinverran ja väki lähti melko piakkoin kierroksen jälkeen koteihinsa. Kisaajiakin pyöri paikalla. Perjantaina taas Petri otti suurimman vetovastuun kioskista ja minä ja Anna olimme vetämässä talutusratsastusta ulkokentällä, Anna Hallan kanssa ja minä Moonan kanssa. Meillä oli kamalasti vaatetta päällämme, mutta silti piti pitää lämmittelytaukoja vähän väliä. Perjantaina tuntui olevan jopa ehkä hieman vilkkaampaa kuin torstaina.
No mutta kun pari päivää oli mennyt avoimien ovien tohinoissa, en ollut ehtinyt panostaa Walluun ollenkaan! Kävin moikkaamassa sitä kyllä tietenkin, mutta päivän päätteeksi olin ollut niin syväjäässä ja väsynyt, että painelin vain kotiin. Tänään ajattelin sitten panostaa Walluun! Pakkanen oli hieman hellittänyt, "enää" 15 astetta, joten ajattelin lähteä rauhalliselle maastolenkille, tutkimaan ehkä jotain uutta reittiä!

Parkkeerasin tuttuun tapaan autoni vakiopaikalle tallin seinän viereen. Nousin autosta ja tervehdin ulkona ruokailevia tammoja. Sussu nosti päätään ja katsoi minua tervehtien, mutta Alma ei piitannut minusta. Kävelin reippaasti talliin. Laura oli putsaamassa hevosten karsinoita ja tervehdimme iloisesti toisiamme. Hän kertoi Wallun karsinan olevan vielä siivoamatta, jos haluaisin sen putsata. Toki, karsinoiden putsaus oli mukavaa puuhaa. Varsinkin kun niitä oli vain yksi putsattavana, heh. Laura putsasi vastakkaista karsinaa juuri ja sanoi että voisin heittää samaan kyytiin. Niimpä lapoimme lantaa kärriin vuorotellen keskustellen edellisten päivien tohinoista. Kärrin tullessa täyteen minä lähdin tyhjentämään sitä lantalaan ja Laura siirtyi jo valmiiksi seuraavaan karsinaan. Wallun karsina oli jo valmis, se oli nopea homma. Lauralla ei ollut enää kuin Vennin karsina jäljellä, joten lähdin kottikärrien palauttamisen jälkeen varustehuoneeseen. Nappasin Wallun ratsastusloimen ja heitin sen satulan päälle. Sitten nappasin suitset käteeni ja satulan syliini ja kannoin ne Wallun karsinalle valmiiksi. Sen jälkeen hain vielä harjat ja pari porkkanaa taskuuni. Täytyisi muistaa ostaa kaupasta omia porkkanoita, sillä syötin niitä Wallulle aika paljon.. Karsinalla nappasin riimunnarun mukaani ja lähdin onnesta puhkuen tarhalle. Ihanaa päästä taas maastoon!

"Walluuu, moikka poika! Tänään olisi taas aika maastoilla" huhuilin ruunalle, joka taisi jo tunnistaa ääneni, sillä se lähti lipumaan jo valmiiksi tarhan portille. "Hieno poika!" kehuin sitä, raotin porttia, nappasin sen kiinni riimunnaruun ja talutin ulos tarhasta. Suljin portin perässämme ja lähdimme tarpomaan kohti tallia. Wallu käveli jotenkin hassusti ja liukastui vähän väliä. Pysäytin sen ja katselin sen jalkoja, mutten havainnut mitään jälkiä. Jatkoimme kävelyä, mutta jokin siinä nyt mätti. Sain ruunan tallikäytävälle ja nostelin sen jalkoja yksi kerrallaan. Pahus, oikeasta takajalasta oli irronnut kenkä! "Ouuh" parahdin ääneen ja lähdin huhuilemaan Lauraa, joka oli jo hävinnyt Vennin karsinasta. Löysin hänet toimiston ovelta ja kerroin havannostani hänelle. Tämän päivän maastolenkki jäi vain haaveeksi.. Laura lupasi olla yhteydessä kengittäjään heti tänään, mutta luultavasti hän ehtisi käymään vasta maanantaina. Ei voinut minkään.. Nielin harmitukseni ja palasin Wallun luokse. "Ei me poju päästäkkään tänään mihinkään" mutisin sille. Harjasin sen läpi kuitenkin pitkän kaavan mukaan ja syötin sille pari porkkanaa. Laura oli pyytänyt tarkistamaan tarhan, jotta mahdollinen irronnut kenkä ei aiheuttaisi hevosille vahinkoa. Jätin Wallun käytävälle siksi aikaa, kun menin etsimään kenkää.

Kiersin tarhan pariin otteeseen ympäri ja syynäsin sitä. Venni ihmetteli puuhiani, mutta ei juuri heinäkasalta poistunut. En meinannut löytää kenkää millään ja olin jo luovuttamassa, kun vielä kerran lähdin portilta kävelemään kuvittelemaani reittiä, jonne Wallu lähtisi pukkilaukkaa mahdollisesti vetämään. Ja sieltähän se viimein löytyi, aidantolpan juurelta! Keräsin vääntyneen kengän talteen ja riensin takaisin talliin. Palautin Wallun tarhaan ja menin antamaan kengän Lauralle. "öhh, voit vaikka viedä sen varustehuoneen takaseinällä olevaan laatikkoon" hän sanoi hieman ihmeissään minun esitellessäni ylpeänä löydöstäni. Aivan, eihän hän, tai kukaan muukaan, tällä vääntyneellä vanhalla kengällä enää mitään tekisi. Poistuin hieman nolona varustehuoneeseen ja löysin takaseinältä Lauran kuvaileman laatikon. Tai romukopan oikeastaan. Viskasin kengän sinne ja pyörittelin itsekseni päätäni. Järki käteen Lola. Sitten palasin Wallun karsinalle ja siivosin sinne rehaamani satulat ja suitset takaisin varustehuoneeseen paikoilleen. Ehkäpä lähtisin sitten kotiin lepäämään ja viettämään vapaata loppiaista vaikkapa leffojen parissa.

-Lola-

[Kallelan Laura]

Oi miten mielenkiintoinen tarina! Aina ei mene asiat niin kuin on suunnitellut!
Kiitos avusta kisoissa, saat palkaksi 25v€/pvä eli 50v€ yhteensä.
Tarinasta saat 30v€ ja Sampo kävi sunnuntai-iltana laittamassa kengän Wallulle.

[Lola]

8. UUSI MAASTOYRITYS

Tiistai päivä. Saavuin tallille toiveissa, että Wallulle olisi ehditty laittaa uusi kenkä ja että nyt pääsisimme sinne maastolenkille, jonne loppiaisena jo olin lähdössä. Keli oli mukava, pakkanen oli laskenut rajusti jo lähes nollan paikkeille. Olin jättänyt paksuimmat toppatakin kotiin, nyt minulla oli päälläni tummanvihreä kevyttoppatakki, jonka alla musta lämmin huppari, putkihuivi kaulassa, paksuhko vihreä pipo, sormikkaat ja mustat, hieman paksummat ratsastushousut. Parkkeerasin paikalleni ja kävelin talliin. Keli tuntui jotenkin todella leudolle, kun oli tottunut jo yli viikon kestäneisiin 15-20 asteen pakkasiin. Tervehdin Lauraa toimistolla ja huomasin hänen vierellään makaavan koiran. "Kukas tämä on?" kysyin korkealla, hieman lässyttävällä äänellä nähtyäni sen. Rakastin koiria! "Aa, hän on Hero! Et olekkaan tainnut tavata häntä ennen, Hero vietti kovimmat pakkasen aikalailla sisällä, mutta kyllä se tallillakin pyöri. Ei vaan sattunut sinun kanssasi samaan aikaan" Laura pohti. "Joo, ei ole sattunut. Ompas hän komea" kommentoin. Hero nousi ylös katsellen minua, venytteli ja heilautti häntäänsä kuin viestiäkseen 'odota siinä vain, olen tulossa tervehtimään'. Odotin ovella hetken ja Hero tallusti häntä rauhallisesti heiluen luokseni. Rapsuttelin sitä hetken. Se oli musta-valko-ruskea eli tricolor värinen lyhytkarvainen collie, kunnon puikkonokka! Hero oli hyvin elegantti persoona ja käyttäytyi hyvin ylväästi, mutta sillä oli selkeästi pilkettä silmäkulmasa. "Noniin, minun täytyy nyt kuule lähteä noiden isompien nelijalkaisten pariin" kertoilin Herolle pienen rapsutushetkemme päätteeksi. "Hero, tules tänne takaisin" Laura sanoi koiralle ja kuuliaisena se kipitti takaisin Lauran vierelle korvat valppaina ja katsellen Lauraa kysyvästi, josko hänellä olisi vielä lisäkäskyjä. Hero oli upea.

"Walluuu, moikka!" huhuilin tarhalle kävellessäni. Wallu ja Venni nostivat molemmat päänsä. Kummallakaan ei ollut loimea päällään ja Wallu näytti jotenkin alastomalle niin. Tähän asti joka kerralla sillä oli ollut loimi päällään. Wallu hörähti minulle matalasti. "No hei poika, tervehditkö sinäkin jo minua" kysyin innoissani ja sydämeni läikähti. Wallu lähti tallustamaan portille minua vastaan ja olin pakahtua innosta. "Hiiieno poika olet" kehuin sitä rauhallisesti ja livahdin tarhan puolelle. Kiinnitin sen riimunnaruun ja lähdimme kohti tallia. Wallu nuuhkutti minua matkalla ja minä silittelin sen suurta päätä. Olikin jo ikävä sen kanssa puuhailuun.

Kengät näyttivät hyvältä ja hokit oli uusittu niihin. Kaviot olivat pysyneet puhtaana, joten kävin ne vain nopeasti läpi. Harjasin ruunan kunnolla, se oli ilmeisesti piehtaroinut heinäkasassa, sillä se oli yltäpäätä pienessä heinämujussa ja roskassa. Wallu lerputti alahuultaan kun raaputin sen selkää kumisualla, jotta sain kaiken irti. Wallu joutui hetken odottamaan, kun puuhastelin sen suitsiin uudet kolmipalakuolaimet ja ihanan timanteilla koristellun otsapannan, jotka olin sille ostanut. Nyt vanhat suitsen näyttivät entistä kulahtaneemmille, kun aivan uutuuttaan kiiltävä otsapanta yhdistyi niihin. Puin suitset Wallulle ja se näytti upealle! Sitten kiinnitin kuolaimiin uudet nahkaohjat. Waaau. Satula selkään ja eikun menoksi!
Talutin suuren ruunan kentän edustalle, jossa oli puinen koroke. Nousin sen päältä selkään ja asettelin jalkani jalustimille ja kiristin satulavyön. Wallu lähti jo rauhallisesti kävelemään, ennenkuin olin saanut kaikki säädöt tehtyä. "Ptruu nyt, höpsö. Odota hetki" sanoin sille ja vedin rauhallisesti ohjaksista. Kun sain kaikki valmiiksi annoin sille kevyen painalluksen pohkeilla ja naksautin äänimerkin. Ruuna lähti uudestaan liikkeelle, nyt hieman reippaammin. Sen pää nyökähteli rytmikkäästi askelten tahtiin. Tuntui että sekin taisi nauttia liikkumisesta nyt eritavalla kun kovilla pakkasilla. Siinä oli toisenlaista virtaa, tunsin sen satulan läpi allani.

Päätin lähteä kokeilemaan Vahtivuoren lenkkiä, jonka Laura oli minulle neuvonut. Lähdimme siis samaa reittiä pitkin, jota aiemmin Lauran ja Vennin kanssa olimme menneet; joen vartta pitkin, kunnes olisimme sillan kohdalla. Joki oli osittain sula ja lorisi äänekkäästi osin ohuen jään alla kulkien. Linnut sirputtivat eloisasti puissa. Luonto tuntui heti eloisammalta, kun kaikki ei ollut syväjäässä. Toki ei myöskään ollut niin satumaisen kaunista, kun lumet olivat pudonneet tai sulaneet puista ja ne näyttivät nyt mustille, märille tikuille valkoisia hankia vasten, jotenkin karuille. Tallustimme reippaasti eteenpäin. Pian tulimme sillan kohdalle ja siitä jatkoimme eteenpäin, emme sillan yli. Nyt olimme uusilla reiteillä! Valpastuin heti hieman, mutta reitti näytti vain jatkuvat selkeästi eteenpäin, joten nostin pienen ravin. Wallu jylisti eteenpäin rytmikkäästi ja rauhallisesti askeltaen. Silläkin oli korvat eteenpäin suunnattu, aivan kuin sekin olisi uusilla huudeilla. Luulen, että se on kuitenkin täällä joskus jo käynyt. Se puhalteli sieraimillaan askelten tahtiin. Edessä oli risteymä, josta polku lähti kahteen suuntaan; toinen kääntyi loivasti vasemmalle ja toinen jatkoi jotakuinkin suoraan. Valitsin suoraan jatkavan reitin ja jatkoimme hiljaisella ravilla vielä hetken. Tulimme kuusimetsään. Hidastin takaisin käyntiin ja tutkailin hieman ympäristöä. Puista kuului kimeitä piippauksia, linnut puuhasivat kovasti puissa. Pieni kaukainen tuulen puhina kuului jossain kuusien latvoissa, mutta se ei yltänyt meihin saakka. Nautin maaston tunnelmasta ja Wallun kanssa puuhastelusta, vaikka nyt oikeastaan vain matkustin sen selässä tekemättä juurikaan mitään. Tämä oli ihanaa. Reitti kaartui hieman vasemmalle ja jatkui suorana. Päätin nostaa ravin kautta laukan ja laukata tämän suoran. Wallu nosti laukan hienosti, mutta jouduin pidättämään sitä hieman, ettei se innostuisi liikaa. Sitten löysimme yhteisen rytmin ja viiletimme eteenpäin. Suoran jälkeen jouduinkin hidastamaan nopeasti takaisin käyntiin, sillä edessä oli jälleen valintatehtävä; reittimme jatkuisi joko suoraan jonkinlaiselle vuorelle kiiveten tai oikealle, ilmeisesti tämän vuoren kiertäen. Pysäytin Wallun ja mietin kumpaan menisimme. Sitten huomasinkin pienen puisen kyltin vuorelle vievän reitin vieressä, jossa luki "Vahtivuori". Kyltti oli kiinnitetty puunrunkoon ja se oli melko huomaamaton. Sinne siis! Laura oli tainnut mainita, että lenkki vie VahtivuoreLLE, ei sen ympäri. Eihän..? Noh, päätös oli tehty ja tallustimme nyt valittua reittiä. Polku oli ihan hyvä edelleen, mutta ei tässä ravia olisi voinut mennä. Nyt täytyi vähän katsoa askeliaan. Polku nousi toisinaan melko jyrkkiäkin pätkiä ja tasoittui sitten taas. Tämähän oli hauskaa seikkailua! Wallu työskenteli hienosti ja kipusi polkua pitkin. Pian pääsimme vuoren laelle ja näkymä aukesi puiden lomasta. Whoah! Siisti paikka! Näin kaempana edessä menevän autotien ja sen takana vesialueen. Tuuli löysi meidät vuorelta ja tarrasi kiinni niskaani. Nostin takkini huppua niskan suojaksi ja korjasin putkikauluriani leukani suojaksi. Tuuli ei ollut kova, mutta leuto keli tuntui muuttuvan purevammaksi. Jatkoimme laella hetken aikaa eteenpäin, kunnes reitti lähti viemään takaisin alas. Nyt joutuikin hieman varomaan, sillä reitti oli osittain aika liukas. Wallu liukastui kerran hieman, jonka jälkeen ohjasin sen tarpomaan polun vierelle lumeen. Wallun selkä alkoi heilumaan myös sivuttain ja minä pyörittelin lantiotani liikkeen mukana samalla yrittäen hieman nojata taakse auttaakseni ruunaa etenemisessään. Huuh, tämähän kävi keskivartalotreenistä! Lumihangessa liikkuminen ei ainakaan tasoittanut Wallun askelia. Vihdoin alas päästyämme ja takaisin kuusimetsään sukeltaessamme palasimme kunnon polulle ja meno rauhoittui taas. Taputin Wallua kaulalle hyvästä työstä, se toimi kyllä hienosti maastossa. Hetken aikaa ehdimme tasata hengitystä ja rauhoittua, kun tulimme jälleen risteymään; oikea tai vasen. Tässä vaiheessa luulin jo olevani kartalla ja valitsin oikealle vievän reitin. Pian valinnan jälkeen näinkin jo Kallelan tallin oikealla koivikon takana. Olin juuri niin kartalla kuin ajattelinkin, kerrankin. Otimme vielä rennon ravipätkän koivikon keskellä kulkiessamme ja sitten hidastin loppumatkaksi käyntiin. Annoin Wallulle pidempää ohjaa ja irrotin jalkani jalustimilta. Pyörittelin nilkkojani hieman ja korjasin jalustinhihnat satulan päälle ristiin eteeni. Hihii, ilman jalustimia! Wallu askelsi varmoin askelin kohti tallipihaa ja taputtelin ja silittelin sitä kiitokseksi pitkän aikaa. Tallipihaan saapuessamme näin Heron juoksevan pihalla kepin perässä. Wallu nosti päätään valppaasti ja katseli koiran liikettä. Laura kuitenkin huomasi meidät ja kutsui Heron luokseen lantalan taakse tallin kulmalle. "Noniin, vaara ohi" sanoin Wallulle hymyillen ja pysäytin sen taas kentän reunalle korokkeen luokse. Valuin alas satulasta ja tunsin itseni madoksi. Jalkani katoivat juuri ja juuri ja haarukseni tuntuivat jäykältä. Heiluttelin hetken jalkojani samalla kun laskin jalustimet satulan päältä roikkumaan ja sitten sidoin ne hihnoilla oikeaoppisesti ylös. Lähdin kävelemään talliin kuin taskurapu, sillä haarukseni ei ollut vieläkään kovin vetreät. Laura katseli kaukaa menoani, mitähän hänkin ajatteli.. Hänellä oli Heron keppi kädessään ja Hero istui hänen edessään valppaana keppiä tuijottaen.

Kipitin Wallu perässäni talliin ja saatuani ruunan kiinni käytävälle, koitin vielä oikoa jalkojani. Sitten purin Wallun varusteet varustehuoneeseen, huuhtelin uudet kuolaimet jotta ne pysyisivät hyvinä ja tein ruunalle melassivettä valmiiksi. Siirsin Wallun pesupaikalle, se oli hionnut hieman satulan alta ja haaroista. Laskin lämmintä vettä letkusta ja Wallu käänsi korvansa epävarmaan vaakatasoon. Se siirtyi pari askelta sivummalle välttääkseen kastumisen. "Äläs nyt viitsi, vähän pitää nyt huuhdella" sanoin sille rauhallisesti, mutta huvittuneena. Laskin vettä ensin sen jaloille ja nostin siitä pikkuhiljaa ylemmäs. Selkään päästyäni Wallu nosti päätään korkeammalle, korvat edelleen vaakatasossa, mutta kuitenkin alahuuli alkoi värähdellä. Hieroin kädelläni satulan kohtaa ja ruunan silmät alkoivat siristellä. Se todella piti tästä, vaikka se vihasikin vettä. Hymyilin ja huuhtelin ruunan läpi. Wallu huokaisi, laski päätään alas ja tyytyi kohtaloonsa, nauttien kuitenkin huolenpidosta. Pesun jälkeen vetelin sen kuivemmaksi hikiviilalla, heitin sille fleeceloimen päälle ja talutin sen hetkeksi karsinaan. Sinne tarjoilin sille melassivettä, jota se tuli ahnaasti korvat pystyssä juomaan. Silittelin sen leveää otsaa ja asettelin sen otsatukkaa toisella kädelläni, samalla kun toisellä kädellä pisin kiinni ämpäristä, jota tuin toiseen jalkaani. Wallun suu näytti hassun hymyilevältä kun se joi, ja nauroin itsekseni sen hölmölle ilmeelle. Juotuaan lähes koko ämpärillisen se nosti märän turpansa ylös ja työnsi sen takkiani vasten. "Heei, älä sotke!" parahdin ja yritin väistää, mutta turhaan. Kiitti kaveri. Wallu tunki turpansa uudelleen ämpäriin, jossa oli enää pohjamudan jäljellä. Yritin avittaa sitä kääntämällä ämpäriä hieman, että loppu valuisi yhteen kohtaa helpommin juotavaksi, mutta ruunan jättimäinen pää tunkeutui ämpäriin ja se painoi niin paljon, etten voinut juuri liikuttaa sitä. "Heii, noniin. Olisikos se nyt jo tyhjä" sanoin hetken puljuamisen jälkeen ja yritin tuuppia Wallun päätä jo pois ämpäristä. Laitoin ämpärin sivuun ja suljin karsinan oven. Karsinoiden ovet olivat sellaiset, jotka sai avattua puolioviksi ja näin olin asentanutkin Wallun oven olemaan. Kumarruin nostamaan ämpäriä, kun märkä ja suuri turpa löysi takapuoleni ja tuuppaisi sitä ystävällisesti saaden minut horjahtamaan. Vältyin kaatumasta, mutta hetken ärsyynnyksen puuskassa käännyin ympäri katsomaan ruunaa kysyvästi vain nähdäkseni sen lempeän katseen minua kohti. Sydämeni suli jälleen ja pieninkin ärsyyntymyksen puuska oli tipotiessään. Syleilin Wallun suurta päätä ja suukotin sen otsaa. Ruuna sulki silmiään ja nautti kaikesta hellyydestä. Hetken päästä lähdin hymyillen palauttamaan ämpäriä ja siivoamaan pesupaikalta jälkiämme. Sydämeni tuntui kasvaneen hieman. Lopuksi vein Wallun vielä tarhaan ja päivän päätteeksi suuntasin takaisin kotiin.
Tänään oli ollut todella hyvä päivä! <3

-Lola-