|
Post by Kallelan Laura on Jan 10, 2024 13:58:51 GMT
Aivan ihana tarina! <3 Nyt päästän sinut tehtävissä jo eteenpäin ja luottamus sinun ja Wallun välillä on kehittynyt uudelle tasolle! Tarinasta 40v€ ja ansaitset nyt Tallimestari-tittelin +50v€!
|
|
|
Post by Lola on Jan 15, 2024 14:28:03 GMT
9. KOULUTUNTI
Perjantai päivä. Suuntasin tallille hieman ennen puoltapäivää. Olin ilmoittanut minut ja Wallun jälleen tunnille, tälläkertaa sellaiselle yleislaatuiselle koulun alkeistunnille, tai "Yleis - Helppo C" oli merkitty tunnin nimeksi. Keli oli mukava, -8 asteen pakkanen. Ei tuullut eikä satanut, taivas oli kirkkaan valkoisen pilven peitossa. Jotenkin pirteä talvinen päivä. Laura kirjoitteli keskittyneesti joitain papereita toimistossaan, joten moikkasin häntä vain nopeasti ohimennen. Karsinat oli jo putsattu, joten aloin valmistelemaan "paikkaamme" käytävällä jo kantamalla sinne Wallun varusteita valmiiksi. Juuri kun olin kantamassa satulaa viimeimpänä karsinalle, kuulin tallin oven käyvän ja tutun pirteän tervehdyksen kaikuvan ovelta. Käännyin ympäri ja kuten oletinkin oli vastassani hymyilevä Anna. "Moikka! Tuletko sinäkin taas tunnille?" tervehdin häntä takaisin innoissani. "Joo! Alman kanssa pitäisi tänään tulla kokeilemaan" hän hihkaisi ja irvisti minulle leikkisästi kuin kauhuissaan. Nauroin hieman liian äänekkäästi. Alman tammailut taisi olla jo ihan yleisessä tiedossa tallilla. "Meinasin juuri lähteä hakemaan Wallua käytävälle, mutta olisitko halunnut ottaa Alman ensin, niin saat taluttaa sen rauhassa" ehdotin pienen hihityksen takaa. Anna katsoi minua kuin purskahtaakseen nauruun ja sanoi: "no.. joo" ja nauroi sitten. Nauroimme molemmat.
Anna sujahti tammojen tarhaan ja käsitteli Almaa ihailtavan tottuneesti ja varmasti. Alma käyttäytyi muuten oikein hienosti, mutta vinkaisi tammamaisesti lähestyvälle Sussulle ja yritti kääntää peräänsä sitä kohti kuin isotellakseen. Anna komensi tammaa topakasti ja sai tämän yrityksen loppumaan lyhyeen. Sitten kaksikko käveli talliin rauhallisesti peräkanaa Sussun katsellessa uteliaana heidän peräänsä. Odotin vielä hetken, että Anna ja Alma olisivat varmasti valmiita, ennenkuin itse pujahdin ruunien tarhaan hakemaan Wallua. Wallu oli tullut jo portille nähdessään minun tulevan tallista sitä kohti ja katseli minua kysyvästi kun en ottanutkaan sitä heti kiinni. "Noniin, nyt on meidän vuoromme" sanoin sille, kun talutin sitä ulos tarhasta. Meidän tapauksessamme Venni jäi tarhaan katselemaan peräämme uteliaana. Hevosten harjauksen ja varustamisen lomassa juttelimme Annan kanssa niitä näitä. Hän oli vienyt Alman karsinaan laitettavaksi, joten he olivat aivan ensimmäisessä karsinassa käytävän alussa, kun me Wallun kanssa olimme noin puolivälissä tallikäytävää. Jossain vaiheessa näin ratsastuksenopettajamme Sonjan tulevan toimistosta ja menevät ulos tallista. Hän oli varmaan tullut sillävälin kun minä olin ulkona, sillä en ollut huomannut häntä aikaisemmin. Anna kertoi, että oli käynyt Sonjan tunneilla jo muutamien vuosien ajan. Oli hän käynyt muidenkin henkilöiden pitämillä tunneilla, mutta piti paljon Sonjan tyylistä opettaa ja olikin ehdottanut häntä Lauralle, kun Laura oli miettinyt Kallelaan tunnin pitäjää. Sonja oli myös Lauralle tuttu, Anna ja Laura olivat aikoinaan käyneet yhdessä jollain tallilla Sonjan tunneilla. Oli hauska kuulla hieman tarinoita henkilöiden takaa. Noin kymmentä vaille yksi talutimme valmiit ratsumme kohti maneesia. Sonja oli ovella meitä vastassa ja piti meille ovea auki, jotta pääsimme helposti sisään. Jakkara oli asetettu mukavasti melko keskelle heti maneesin päähän ja juuri kun olin ihmettelemässä sen sijaintia ääneen, Sonja sanoi: "siirsin sen jakkaran teille siihen valmiiksi, kun muistin että tarvitset sitä". Hänen tiukoilla kasvoillaan välähti pieni, pehmeän ystävällinen hymy. Olin jopa hieman häkeltynyt, mutta sain kuitenkin kiitettyä häntä ja hymyillen kipusin Wallun selkään. Sonja korjasi jakkaran sivuun ja tiukka ilme oli palannut hänen kasvoilleen. Almakin oli melko korkea, mutta Anna kipusi sen selkään kuin apina, ilman mitään apujakkaroita. "Noniin! Tervetuloa jälleen, meillä alkaakin olla jo tuttu kokoonpano täällä", Sonja aloitti. "Voitte aloittaa lämmittelyt uraa pitkin ja tutustua hieman kentän ympärille asettelemiini kirjaimiin. Onko ne teille entuudestaan tuttuja?" Anna vastasi myöntävästi, mutta sanoi ettei kertaus niiden suhteen ollut pahitteeksi. Minullekin kirjaimet tai merkit olivat tuttuja, mutta menin samalla lopputunnustuksella kuin Annakin. Sonja piti pienen läpileikkauksen tunnin kulkuun alkukäyntien aikana ja tiedossa olisi melko perusasioita; käydään läpi kaikki askellajit ja tehdään temponmuutoksia, hiotaan apuja ja istuntaa, käydään läpi kentän ratsastusreitit ja niiden tarkkuutta eri askellajeissa ja lopuksi sitten otetaan jopa pari matalaa ristikkoa, lähinnä istuntaa ja tasapainoa silmällä pitäen. Jo alkukäynneissä kävimme läpi omat istuntamme ja kohensimme asennon parhaaksi mahdolliseksi. Huomasin Wallun heti kääntävän hieman korviaan, se huomasi että jotain oli tapahtumassa. Aloimme hakea tuntumaa hevoseen ja keräsimme hieman ohjia, jotta saimme ratsun valmistautumaan. Tehtiin voltteja ja taivutuksia ja haettiin vähän hevosen asettamista. Wallu oli upea, se työskenteli hienosti ja yritti parhaansa mukaan toteuttaa pyyntöni. Jotkin avut jäivät minulla aluksi vajaiksi, jolloin se jäi myös Wallulla yritykseksi tai meni kokonaan ohi. Seuraavaksi mentiin pohkeenväistöä käynnissä. Tämä onnistui meiltä hienosti ja saimme Sonjalta kehuja. Olin opetellut paljon pohkeenväistöä jo ponien kanssa, joiden kanssa se tuntui aina hankalalle ja kankealle. Wallu sen sijaan tuntui hyvältä ja askelsi selkeästi ristiin melko kevyilläkin avuilla. Sonja kuitenkin pyysi tarkkailemaan, että Wallun peräpää pysyisi liikkeessä mukana loppuun asti. Siinä oli parannettavaa vielä seuraaville yrityksille. Alma toimi myös hienosti ja piti kaulaansa kauniilla kaarella kokoajan. Se näytti arvokkaalta ja askelsi hyvin korkeaa ja selkeää käyntiä. Anna sai paljon kehuja, enkä ollenkaan ihmetellyt miksi. Hän oli taitava. Käyntitehtävien jälkeen tehtiin raviin siirtymiä. Sonja pyysi meitä tekemään harjoitetta, jossa ottaisimme 5 askelta käyntiä - viisi ravia - viisi käyntiä - viisi ravia. Tässä meidän pitäisi pitää avut selkeinä ja istunta kasassa. Kuulosti ehkä helpolta, mutta jestas että olikin haastavaa! Ensimmäinen yritys meni aivan metsikköön. Raviin nosto onnistui, mutta ravi oli turhan vauhdikas, enkä saanut sitä pysähtymään kuin vasta jossain 8-10 askeleen päästä kokonaan käyntiin ja sen jälkeen Wallu oli jo aivan hukassa, eikä seuraava ravipyyntö löytänyt sen päähän ollenkaan. Jätimme siihen ja kokeilisimme uudelleen kun saimme tilanteen tasaantumaan. Ei mennyt Annalla ja Almallakaan aivan nappiin, vaikka he sentään saivat kaikki ravipätkät aikaiseksi, vain muutamilla ylimääräisillä askelilla. Seuraava yritys oli jo parempi, mutta siinä keskityin taas aivan liikaa apuihin ja oikeisiin askelmääriin, jolloin istuntani lösähti ja pidin kiinni etukaaresta huomaamattani pari kertaa. Nuhteita tuli - uudestaan. Anna ja Alma onnistuivat jo, mutta pieniä hiomisia ja hienosäätöjä heillekin tuli. Seuraavalla kerralla yritin skarpata, mutta Wallulla oli huono lähtö ensimmäiselle ravipätkälle. Sain sen onneksi kerättyä parilla liialla askeleella, mutta loppupätkä meni hyvin. Tuijotin Wallun jalkoja jostain syystä, jonka vuoksi istuntani oli etunojainen ja vino. Sonja sanoi, että minun pitäisi vain luottaa että Wallu hoksaa antamani avut ja toimii niinkuin pyydän. Katse eteenpäin, luottoa hommaan, avut oikeaan aikaan ja menoksi. Seuraava menikin huomattavasti paremmin. Wallunkin kaula kaartui kauniisti ja tunsin itseni hetkellisesti kouluratsastajaksi, jolla on allaan upea, tanssahteleva kouluratsu. Saimme kehuja. Kävimme vielä ravissa istuntaa läpi ja teimme pari temponmuutosta kevyen ja harjoitusravin välillä. Kuljimme muutamia eri reittejä kentällä ja katsottiin, ettei kulmia oiottu ja että radan ylitykset lähtevät oikeilta kohdilta. Tämä oli ihan hauska tehtävä myöskin, vaikkakin yksinkertainen. Vaadittiin tarkkuutta ja hevosen oikeaoppista ohjausta ja taivutusta mutkissa. Sitten pienen välikäynnin jälkeen otettiin uudestaan ravi ja nyt tehtävänä oli ottaa ravi - laukka - ravi - laukka pätkä. Huh, kuulosti hengästyttävältä. Sonja sanoi, että pyritään pysymään viidessä askeleessa, mutta tärkeintä olisi puhtaat siirtymät ja hevosen hallinta. Tiesin, että tätä me Wallun kanssa juuri tarvittiin. Laukannostot olivat olleet hieman.. epävakaita. Vedin syvään henkeä ja lähdin suorittamaan ensimmäistä harjoitusta. Pidin jo valmiiksi katseen suorassa ja yritin vain antaa selkeät avut. Laukka vaihtuikin hienosti, mutta muut siirrot tuottivat hankaluuksia. Sonja antoi vinkin, että minun tulisi pitää istunnallani Wallu enemmän kasassa ja "allani". Toki myös avuissa oli hiomista. Alma ja Anna suorittivat tehtävän suunnilleen ensimmäisellä kerralla purkkiin. Seuraava kertamme meni taas jo paremmin. Wallu oli kivasti kyllä hereillä nyt. Seuraavalla kerralla pidin vauhdin vielä hieman rauhallisempana ja sain vaihdot siistiksi. Hihkuin itsekseni, jes! Sonja pyysi hieman lisää tempoa ja viimeisellä kerralla huhkin selässä kuin orjatyöläinen pitäen sekä itseni, että Wallun kasassa ja saimmekin todella hienon setin aikaiseksi. Sonja riemuitsi ja kannusti minua tekemään harjoitetta silloin tällöin itsekseni. Lopuksi Sonja kasasi keskihalkaisijalle kaksi matalaa ristikkoa peräkkäin. Ylitimme ristikot muutamaan otteeseen ja katsottiin istuntaa ja hevosen hallintaa ja asettelua. Tämä tehtävä sujui kummaltakin melko hyvin. Lopuksi otettiin vielä käyntiä, käytiin nopeat palautteet ja yhdessä pohdittiin tunnilla käytyjä asioita läpi. Sitten kiitokset, selästä alas ja kohti tallia.
Tallilla vielä Annan kanssa juteltiin tunnista ja naurettiin kumpikin omille mokillemme. Anna kysyi, lähtisinkö heidän kanssaan vielä maastoon reilun tunnin päästä. He olisivat Lauran kanssa menossa ja tallilla kyllä riitti hevosia, joten saisin varmasti lähteä yhdellä mukaan. Tarjous kuulosti houkuttelevalle ja ihanalle, mutta minun oli ehdittävä töihin vielä illaksi. Harmittelin tätä suuresti ääneen, mutta tunsin myös jäseneni olevan sen verran väsyneet, etten tiedä olisinko oikeasti edes jaksanut lähteä, vaikka olisi ollut aikaa. Toki mahdollisuus kokeilla myös jotain toista tallin hevosta kuulosti jännittävälle ja hauskalle! Purimme hevoset jälleen keskustelun lomassa. Vein Wallun pesupaikalle ja huuhtelin ruunan kunnolla; se oli hionnut tällä kertaa kunnolla kainaloista, satulan alta, nivusista ja hieman myös kaulalta. Letkutin lämmintä vettä hevosen päälle, joka kylläkin näytti kidutetulle lehmälle jälleen vaakatasossa olevien korvien vuoksi. Huomasin sen etujalan ruunussa pienen vekin ja toisessa takasessa olevan jäljen. Wallu oli ilmeisesti hieman lyönyt jalkojaan yhteen kouluratsastuksen kiemuroissa, pitää ensikerralla laittaa vaikka pintelit tai suojat jalkaan.. Vaahdotin Wallun selkään hieman shampoota, jota Anna oli opastanut minua käyttämään. Sitä oli ollut yleisesti käytettäväksi varustehuoneessa ja tartuin tilaisuuteen. Shampoo tuoksui hyvälle. Huuhtelin ruunan huolellisesti, vetelin kuivaksi ja loimitin sen. Jätin Wallun karsinaan ja jouduin jo kiirehtimään, että ehtisin käydä suihkussa ennen töitä! Kerroin Lauralle, että Wallu oli jäänyt karsinaan ja että joutuisin lähtemään jo kotiin. Hän hymyili ymmärtäväisesti ja kertoi hoitavansa sen ulos vielä hetkeksi, kunhan se olisi vähän kuivanut. Sanoin heipat Annalle ja Lauralle ja lähdin rientämään kotiin. Ensikertaan taas!
-Lola-
|
|
|
Post by Lola on Jan 17, 2024 10:06:54 GMT
10. MAASTON RAUHAAN Tänään olin ajatellut lähteä taas maastoon rentoutumaan. Koulutunti oli ollut tiukkaa tekemistä ja tarkkaa hiomista, joten nyt sunnuntaimaasto kuulosti ihanalta. Kelikin oli mukava, noin -8 asteen pakkanen. Saavuin tallille jo yhdeksän jälkeen aamulla, jotta valoisan aika riittäisi varmasti. Laura oli alkanut juuri putsata karsinoita ja tällä kertaa ehtisin putsata Wallun karsinan vielä itse. Niimpä tartuin ensitöikseni talikkoon ja kottikärriin ja suuntasin karsinalle. Hero oli tallissa mukana ja tutkiskeli karsinoita innoissaan viipottaen tallikäytävällä karsinasta toiseen, kuitenkin tasaisin väliajoin hakeutuen sille karsinalle, jossa Laura oli. Aloin lappaa lantakikkareita kottikärryyn. Tällä kertaa sitä tuntui olevan jotenkin paljon ja levittyneenä ympäriinsä. Pissan kastelema purupaakku tuntui painavalta ja ähisin hieman ääneen saadakseni ne kaikki nostettua kärriin. Kärri täyttyi ääriään myöten, mutta sain kaikki kuitenkin mahtumaan yhteen kärrilliseen. Kävin kippaamassa ne lantalalle ja palautin talikot niille kuuluville paikoilleen. Sitten lähdin varustehuoneelle hakemaan tarvitsemiani varusteita. Mikko-kissa makoili taas silmät viirullaan loimien päällä ja seuraili tekemisiäni. Jouduin tekemään useamman kerran saadakseni kaikki harjaustarvikkeet, suitset ja satulat, sekä ratsastusloimen kannettua valmiiksi karsinalle. Pari porkkanaa taskuun ja sitten hakemaan itse prinssiä paikalle. Astelin hymyssäsuin pihalle ja kirkas keli sai minut siristämään silmiäni ja kurtistamaan otsaani. Katselin Wallun ja Vennin tarhalle, jossa pojat olivat vieretysten tarhan takaseinustalla katselemassa jonnekin kaukaisuuteen takana tyhjillään olevan Takatarhan ylitse. "Walluu, tuleppas poika!" huutelin sille rikkoen poikien haaveilut. Venni huokaisi ja laski päätään. Wallu katsoi minua korvat pystyssä, mutta pysytteli vielä Vennin vierellä. Menin tarhaan sisään ja lähdin tarpomaan tarhan perälle. Nyt Vennikin katseli minua kiinnostuneena; 'tuleeks toi oikeesti tänne?'. Wallu otti muutaman askeleen minua vastaan, ennenkuin ehdin sen luokse. Liu'utin kättäni sen nenäpiitä pitkin otsalle ja rapsutin sitä. Napsautin narun kiinni ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Venni jäi aloilleen katsomaan peräämme. Harjasin Wallua rauhassa nautiskellen ja perinpohjaisesti. Pyörittelin sualla irti ison kasan karvoja, harjasin kovemmalla harjalla ja pehmeämmällä harjalla, selvittelin harjalla ja kammalla sen harjaa ja häntää, harjasin jalat ja pään hyvin ja putsasin kaviot tarkasti. Tarkastelin koulutunnin jälkeen huomaamiani jälkiä sen jaloissa; yhdestä oli lähtenyt karvat, mutta se näytti muuten olevan ok, toinen oli vielä hieman rupinen ja tumma. Wallu ei kuitenkaan tuntunut aristavan sitä ollenkaan, joten ajattelin senkin olevan ihan ok. Hain tallin seinustalta jakkaran avukseni satuloimiseen ja ratsastusloimen viritykseen. Olin oppinut jo satuloimaan Wallun ilman jakkaraakin, mutta ratsastusloimen kiinnitys vaati sen verran käsien ylhäällä pitoa ja asettelua, että se oli vaan mukavampi laittaa jakkaran avulla. Saatuani kaiken selkään, siirryin laittamaan suitsia. Wallu piti päätään kohteliaasti edessäni, haukkasi kuolaimet suuhunsa ja odotteli, että sain suitset kiinni. Taputin sitä poskelle kiitokseksi. Sitten olisi ratsu valmiina! Kipitin vielä käymään tallihuoneessa laittamassa itselleni kypärämyssyn (kyllä, luit oikein..) ratsastuskypäräni alle, kaulaliinan kunnolla kaulaani ja paksut ratsastusrukkaset käsiini, jotka olin saanut joululahjaksi. Unohdinkin mainita tän aiemmin! Ratsastushousujen ja jodhpurien päälle laitoin säärystimet lämmittämään nilkkoja ja pohkeitani. Päälläni minulla oli vihreä paksu toppatakki. Nyt olimme molemmat valmiita! Nousin tallin pihassa selkään ja suuntasin tällä kertaa pihatien kautta maastoilemaan ratsutilantien toiselle puolelle. Siellä en ollut käynyt vielä ollenkaan. Laura oli kertonut minulle pari lenkkiä, jotka olisi helppo löytää. Olin päättänyt mennä helpomman ja tasaisemman, joka kulkisi suon reunaa metsän ympäri ja tulisi sitten Rämöjen kohdilta takaisin ratsutilantielle. Lenkissä menisi noin 1,5 tuntia. Lähdimme kävelemään pitkin ratsutilantietä ja melkein heti vastaamme juoksi suomenajokoira. Pysäytin Wallun ehtiäkseni ihmetellä vain hetken, kunnes kuulin kauempaa vanhan miehen huutelun; "Ransu, tules nyt tänne sieltä! Ransu!" Koira kuuli huudot ja kääntyi köpötelläkseen takaisin vanhan miehen luo. Jatkoimme Wallun kanssa rauhassa eteenpäin kohti miestä ja hymyilin, nostin kättäni ja tervehdin häntä. Hän katsoi minua vain puoliksi ja tuhahti kovaan ääneen "vai hevosellako sitä ollaan täällä taas tuhoamassa autotietä?" Menin hieman hämilleni, enkä tiennyt pitikö minun vastata tuohon vai ei.. Annoin Wallun vain jatkaa eteenpäin, enkä ollut kuulevinaan, sillä en keksinyt mitään millä jatkaa keskustelua, jos se nyt edes sellainen oli. Mies jatkoi nyt minulle kohdennetummin: "eikö teillä ole niitä halleja ja aitauksia missä voitte noita hevosianne ulkoiluttaa?" Pysäytin nyt Wallun, voidakseni vastata miehelle. Käännyin hänen puoleensa, hengitin syvään pidätelläkseni sitä, mitä olisin halunnut sanoa ja sanoin ystävälliseen ääneen; "kyllä hevosetkin nauttivat luonnossa liikkumisesta. Eläimiähän nämäkin ovat, aivan kuten koirat" vinkkasin hänen Ransunsa suuntaan, joka ulkoili samalla tavalla autotiellä niinkuin mekin. Karvalakkinen mies meni hieman hankalaksi, mutta vain hetkellisesti ja vastasi pienen "öh" tuumauksen jälkeen "joo-o, justiinsa. Menee vaan tässä autotie aika huonoon kuntoon" ja ilmeisesti odottamatta mitään vastausta hän jatkoi vanhan miehen kävelyään eteenpäin koiransa kanssa. Pyöräytin silmiäni ja jatkoin matkaa. Katselin kyllä hieman perääni ja tarkastelin Wallun jättämiä jälkiä, tuhosimmeko oikeasti autotien? Hokit kyllä jättivät pienet reiät lumiseen tienpintaan, mutta en sanoisi sitä vielä tuhoamiseksi.. Reitti kääntyikin lähes heti miehen kohtaamisen jälkeen tien vasemmalta puolelta metsään. Polku oli ihan hyväkuntoinen ja reitin näki selvästi. Tulimme aukiolle, jossa reitti haarautui; oikealle lähti ylöspäin nouseva reitti, jota ei selvästi oltu käyty kuin muutamia kertoja ja vasemmalle jatkui aukion reunaa kulkeva paremman näköinen reitti. Jatkoimme vasemmalle aukion reunaa pitkin. Polku oli hyvä, joten päätin nostaa pienen ja rennon ravin. Wallu totteli apujani hienosti, vaikka säärystimet vaikeuttivat itseäni hahmottamaan antamieni apujen voimakkuutta. Ravasimme rauhallisesti hiljaisten hankien ympäröimänä. Raitis pakkasilma takertui poskiini ja tunkeutui keuhkoihini. Hengitykseni höyrysi hengittäessäni Wallun rytmikkään ja ison ravin tahtiin. Hyvän pätkän päätteeksi hidastin ruunan jälleen käyntiin ja se puuskahti kuuluvasti. Taputin sitä kaulalle ja hymyilin. Ihanaa olla kahdestaan maastossa! Aukio loppui ja aiemmin oikealle lähtenyt polku yhdistyi taas reittiimme. Jatkoimme metsään, jossa kuulin lintujen piipityksiä. Ne lentelivät puusta toiseen ja touhusivat kuusien latvoissa. Pian polku kääntyi vasemmalle ja edessä oli jälleen suora. Nostin jälleen ravin ja päätin kokeilla laukan nostoa. Ravi nousi hienosti, kävin nopeasti päässäni koulutunnin ohjeistuksia ja annoin Wallulle avut. Wallun korvat pyörivät hieman, se ei ollut tainnut odottaa minulta apuja nyt. Sekin oli rennoissa ajatuksissa, mutta pähkäili nyt että pitääkö tässä oikeasti nostaa nyt laukka. Lopulta se teki niinkuin pyysin ja vaihto sujui puhtaasti. Kiitin sitä ja lyhyen laukan jälkeen tiputin takaisin raville. Sekin sujui hienosti ja tempo pysyi hyvin yllä. Innostuin tästä onnistumisesta ja päätin kokeilla uudelleen, jos nyt nostaisin laukan toiselle jalalle. Annoin avut ja Wallu olikin nyt paremmin hereillä, se nosti tälläkertaa oikean laukan hienosti. Sydämeni pampahti, tehtiin ravin kautta laukanvaihto, hiphei! Tämähän toimii! Heh.. Sitten taas lyhyen laukan jälkeen pudotin takaisin raviin ja tyytyväisenä onnistumisista jätin harjoitteet siihen. Polku kaarsi jälleen loivasti vasemmalle, mutta jatkoin vielä sen yli ravilla, kunnes pudotin käyntiin. Hetken kävelyn jälkeen tulimmekin jo kohtaan, jossa tulimme takaisin ratsutilantielle. Oho, nytkö jo. Kuvittelin meidän olevan jo pian tallilla, mutta tie ei vielä näyttänyt tutulle. Hetken tuumailun jälkeen tajusin, että suoraan edessämme häämöttikin Rämön tila. Tulimmekin siis täältä! Olihan tässä sitten vielä hetki aikaa Kallelaan. Jatkoimme kuitenkin rennosti käynnillä. Vastaamme asteli kaukana joku ja ehdin jo ajatella, olisiko tämä taas se vanha mies, mutta samalla tajusin, ettei hahmo ollut niin riutuneen ja hoikan näköinen kuin aiemmin. Tämä taisi olla nainen, punainen takki päällään. Jatkoimme löntystelyä ja päästyämme lähemmäs naista hymyilin ja tervehdin häntä. Hänellä oli säteilevän ystävälliset pyöreät kasvot, hänkin oli jo vanhempi mutta ei kuitenkaan niin vanha kuin mies, jonka aiemmin tapasin. Tämä nainen oli ehkä viisissäkymmenissä. "Päivää! Voi kuinka kaunis ratsu sinulla onkaan! Sehän on valtava!" nainen päivitteli ja katseli meitä ihaillen. Punastuin melkein hieman ja hymyilin hänelle leveästi takaisin. "Joo, hän on Wallu ja on kyllä todella kiltti ja komea poika", taputin ruunaa kaulalle. "No on kyllä! Ja ihana ilmahan täällä onkin tänään ulkoilla!" nainen hihkui. "Niin on, todella kiva keli" vastasin. "Noh, minun täytyy nyt päästää teidät jatkamaan, niin ehdin itsekin pian jo ruuan laittoon. Mutta oikein mukavaa päivää teille" hän kertoi kohteliaasti, voi että olikin ihana rouva. "Kiitos samoin!" sanoin hänelle ystävällisimmällä mahdollisella äänellä jonka omistin. Hymyilimme molemmat vielä lämpimästi kunnes jatkoimme matkaamme. Tästä kohtaamisesta jäi hyvä mieli. Rämöjen tilan kohdalla tie kääntyi vasemmalle ja tunnistin nyt jo kohdan: tästä tulimme silloin Lauran kanssa maastosta kun ensimmäistä kertaa käytiin. Risteyksen jälkeen otin vielä pienen pätkän ravia lyhyellä suoralla pätkällä ja sitten kävelimme loppumatkan tallille. Peltojen keskellä kävi pieni viima, joka tuntui purevalta. Nostin kaulaliinaani poskieni ja nenäni suojaksi. Reidet tuntuivat jo jääkylmille. Oli ihana päästä pian jo lämpimään talliin. Laskeuduin tallipihassa alas selästä tuntui kuin jalkani olisivat haljenneet niiden iskeydyttyä maahan. Auuttsss.. Ravistelin hetken kumpaakin jalkaa, mutta tajusin pian ettei siitä ollut apua. Kipitin Wallu kannoillani pian tallin suojiin. Aah, lämmintä! Ulkona ei ollut mikään hirveän kova pakkanen, mutta 1,5 tuntia siellä kuitenkin ehti nähtävästi purra aika hyvin. Kiinnitin Wallun käytävälle ja ravistelin vielä itseäni lämpimäksi. Otin rukkaset pois käsistäni ja puristin sormeni nyrkkiin ja avasin ne auki. Ihan jäykät. Aloin purkaa Wallulta satulaa, sillä sormeni eivät taipuisi vielä availemaan suitsien remmejä. Satulan ja ratsastusloimen jälkeen oli pakko siirtyä suitsiin ja kankeilla sormillani tappelin turparemmin ja leukahihnan auki ja pujotin suitset pois Wallun suuresta päästä. Edelleen hytisten kiikutin varusteet jo varustehuoneeseen ja kävin pesupaikalla huuhtelemassa kuolaimet lämpimällä vedellä. Samalla sulattelin käsiäni nopeasti veden alla. Vein suitset paikoilleen, kuivasin käteni johonkin varustehuoneessa olevaan pyyhkeeseen vain saadakseni käteni täyteen karvoja. Pyyhin käteni vielä housuihini, muttei se auttanut juurikaan ongelmaan. Harjasin Wallun läpi melko nopeasti. Se oli hionnut vain hieman, joten heitin sille vain toppaloimen päälle ilman pesuja. Tarkastelin vielä etujalassa olevaa nirhaumaa ja rapsuttelin siitä rupia irti. Kohta jäi punoittamaan hieman, joten kipaisin varustehuoneesta hieman Tummelia ja hieroin pienen nokaseen voidetta punottavaan kohtaan. Palautin rasvatuubin varustehuoneeseen ja talutin Wallun tarhaan Vennin seuraksi. Venni ei kuitenkaan ollut siellä, Laura oli luultavasti lähtenyt sen kanssa johonkin. Niimpä Wallu pääsi tarhaan rauhoittumaan ihan yksin hetkeksi. Taputtelin ruunaa vielä hetken tarhassa, kunnes suljin portin ja poistuin talliin. Kiitos ja ensikertaan! -Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Jan 17, 2024 13:31:59 GMT
Aivan mielettömät tarinat jälleen! Tuntitarinaan olit nähnyt ihan hirmuisesti vaivaa ja palkitsen tästä 40v€ + Cassielin Sweet joustopintelipaketilla ja tietysti Wallun väreissä eli turkoosina! Eipä tule niin herkästi nirhaumia tunneilla. Ihana maastotarinakin! Tapasit siis Jussin, hänestä ei kannata välittää ja Rämön Maija taisi tulla myös vastaan Tarinasta 30v€
|
|
|
Post by Lola on Jan 24, 2024 13:35:42 GMT
11. UUSIA JUTTUJA
Oli ehtinyt kulua jo liian monta päivää kun olin viimeksi ehtinyt käydä. Viikonloppu oli mennyt tiukasti töissä ja kaikenlaista hässäkkää oli meneillään. Nyt kuitenkin, keskiviikkona, vihdoin ehdin taas löhteä tallille. Takapenkillä oli Wallulle uusia varusteita ja hyvillä mielin käänsin vanhan Fordini tallin parkkipaikalle. Ulkona oli kurja ilma; keli lähenteli nollaa, veden sekaista räntää satoi ja tiet olivat osittain liukkaita tai pöpperöisiä ja sohjoisia. Minulla oli hai-kumisaappaat jalassa, sillä tuntui että kaikki kengät ja vaatteet menivät tällä kelillä märäksi alta aikayksikön. Keräsin Wallun uudet suitset, juoksutusliinan ja erinäisiä harjoja ja muita ostoksia syliini takapenkiltä ja lompsin varovasti talliin, etten kaatuisi. Asettelin varusteet varustehuoneeseen Wallun kaappiin ja menin sitten tallin puolelle. Wallun karsinaa ei ainakaan oltu vielä putsattu, joten aloitin siitä. Tallissa oli muutenkin aivan hiljaista ja ihmettelin, missä kaikki olivat. Kello oli puoli yhdentoista maita. Lappasin kaikki kikkareet ja märät aluset karsinasta kärriin ja lähdin viemään niitä lantalaan. Lantalasta tultuani jätin kottikärrit ja talikon lantalaan vievän käytävän varrelle. Tallin ovi kävi. Kurkkasin uteliaana kuka tuli sisään. Se oli Laura. "Moikka!" huikkasin hänelle kuuluvalla äänelläni. Laura säpsähti ja katsoi minua hätääntyneenä, ennenkuin tajusi kuka oli huutanut. Sitten hän purskahti nauruun omalle reaktiolleen. "Ai moikka! Jestas kun säikähdin! En huomannut yhtään, että olit tullut!" hän hekotti ja huohotti helpotuksesta. "Hahah, anteeksi! Putsasin Wallun karsinan. Ajattelin tänään mennä sen kanssa maneesiin, jos kokeilisin vähän juoksuttaa sitä", kerroin innoissani Lauralle suunnitelmistani. "Oih, joo! Sepä kuulostaa mukavalle. Tosiaan, karsinoiden putsaus jäi minulta vähän kesken kun tässä on nyt ollut kaikenlaista.. Meillä aloitti uusi hoitajakin!" hän julisti. "Mitä!? Uusi hoitaja! Mahtavaa!" kiljuin hieman turhankin kovaan ääneen ja Laura näytti hetken hämmentyneeltä. "Jooh.. Lara on hänen nimensä. Ja meille tuli pari uutta hevostakin maanantaina.. Siinä kävi vähän juttuja ja ne sitten tulivat meille.." hän kertoi. Siis mistä kaikesta olinkaan jäänyt paitsi! Katsoin häntä vain silmät about lautasen kokoisina ja säihkyvinä. "Hevosia!?" hirnuin innoissani. Okei Lola, nyt pitää ehkä hieman rauhoittua jo. "Joo, yksi friisiläistamma, Annu ja yksi andalusialaisruuna, Ferro. Ferro onkin tarhassa Vennin ja Wallun kanssa." Laura selitti. Sulattelin hetken. Siis friisiläinen! Ja andalusia! Jösses sentään, wau! Olin vain hetken suu auki ja silmät kiiluen Lauran edessä ja sain viimein huoahdettua hänelle vastauksen: "waaau". Laura oli hetken hiljaa ja katseli minua kuin mielisairasta ja antoi minun sulatella asiaa, kunnes rikkoi killitys kuplani: "Jjooh, minä menen nyt tuohon toimistoon, minulla riittää paperihommia vielä näiden kanssa." Nolostuin hieman kun tajusin pidätelleeni häntä vain sen vuoksi, että killitin ihastuksesta siinä. "Joo, toki. Me mennään sen Wallun kanssa tuonne sitten.." sopersin ja liukenin paikalta. Laura hymyili itsekseen huvittuneena ja meni toimistoon. Astuin tallista ulos tarhojen päädystä ja eteeni avautuikin aivan uudenlainen näky; Ykköstarhassa, heti ovea vastapäätä olikin nyt tuo komea friisiläinen ja pikkuruinen Moona oli sen kanssa. Aiemmin tämä tarha oli ollut tyhjillään. Moona katseli minua pikkuruiset korvat pystyssä ja tumma friisiläistamma jatkoi vain heinien syömistä. Wallun tarhassa puolestaan seilasi komea jykeväkaulainen, vaalea andalusialainen. Se tuijotti minua ja pöhähteli samalla kun se tarpoi hieman levottomana tarhassa ees-taas. Sen harja ja häntä olivat tummat, vaikka se muuten oli valkoinen. Hauskan näköinen tapaus. Ees-taas tarpovan duracelin takana möllöttivät Venni ja Wallu vieretysten, kuin vielä hieman sulatellen uuden tarhakaverin olemassaoloa. Wallu kuitenkin nosti päätään huomatessaan minut. "Moikka poju!" huikkasin sille, mutta andalusialaisruuna hirnui kuuluvasti minulle vastaan. "Et sinä, kun Wallu" naurahdin vastaukseksi. Mitenhän minä saan Wallun tuolta, ilman että tuo duraceli jyrää minua, mietin hieman epäillen. Alma ja Sussu olivat pysyneet ennallaan toistensa kanssa, Aksu ja Halla olivat jääneet Pikkutarhaan kahden. Tarhan portille päästyäni Ferro oli kuitenkin rauhoittunut aloilleen tarhan nurkkaan. Se katsoi puuhiani tarkkaan. Avasin tarhan oven ja astuin sisään. Sen korvat hieman pyörivät ja se puhalsi suurilla sieraimillaan suuntaani, mutta pysyi aloillaan. Yritin hengittää syvään ja olla rentona. Wallu lampsi minua vastaan (onneksi), eikä minun tarvinnut haahuilla tarhassa pitkään. Napsasin Wallun kiinni ja avasin taas tarhan portin. Wallu toimi onneksi kuin unelma, niinkuin aina. Ferro äkkäsi Wallun poistuvan tarhasta ja sai jonkun hepulispurtin. Se ravaili taas tarhan reunoja pitkin ja hirnui kiivaasti. Sain laitettua portin kuitenkin rauhassa kiinni, ei se juossut meitä häiriköimään. Se juoksi Vennin luokse kertomaan mitä oli tapahtunut ja sitten takaisin etunurkkaan töllöttämään meitä. Hymyilin hieman sen pöllöilylle, tuoko muka ruuna.. Taputin Wallua kaulalle ja ruuna huokaisi syvään. "Niimpä" sanoin sille ja kävelimme talliin.
Harjasin Wallun kunnolla läpi. Se oli päältä hieman märkä, sillä hevoset olivat ulkona kaikki ilman loimia ja hetki sitten oli satanut hieman veden sekaista räntää. Nyt siellä ei taas satanut mitään. Putsasin kaviot, joissa yhdessä oli tiukempi lumi/jääkökkö, jota sain vääntää irti kaksin käsin. Jalkoihin kieputin Lauran meille ostamat turkoosit pintelit. Olin kertonut Lauralle, että Wallu oli lyönyt koulutunnilla hieman jalkojaan yhteen, niin Laura oli hommannut Wallulle pintelit meidän värissämme (eli turkoosina), kiitoksena Wallun hyvästä hoidosta ja ensimmäisestä kuukaudesta tallin ainoana hoitajana. Minusta tämä oli aivan ihana ele. Nyt otimme pintelit käyttöön ensimmäistä kertaa. Muuten en ruunaa tällä kertaa varustanutkaan, vaan menimme ihan pelkän riimun voimin. Nappasin ostamani uuden turkoosin juoksutusliinan ja kiinnitin Wallun siihen. Sillä johdatin ruunan kanssani maneesiin.
Kävelimme pari kierrosta vain yhdessä maneesin ympäri. Sitten tein pari pysähdystä ensin pitämällä kiinni melko läheltä leuan alta. Sitten pidensin liinan mittaa pikkuhiljaa niin, että Wallu kulki kiinnostuneena vierelläni aivan löysällä liinalla ja pysähtyi kun minäkin pysähdyin. Palkkasin sitä pienillä hevosille tarkoitetuilla namipaloilla, joita olin myös ostanut. Seisahduimme keskelle maneesia ja silittelin Wallua kaulalta rauhoittavasti. Yritin kävellä ympäriinsä, että Wallu olisi pysynyt paikoillaan, mutta se seurasi namitaskuani liian hanakasti ja kääntyi mukana, jos menin liian kauas. Muutaman kerran jouduin palauttamaan sen takaisin "lähtöasentoon" ja yrittämään uudelleen, kunnes se hoksasi. Kävelin sen lautasten viereen ja silittelin sen takamusta. Sitten kiersin toiselle puolelle ja tein saman. Wallu kuunteli aloillaan korvat tekemisiäni seuraten. Irrottauduin myös hieman hevosesta ja kävelin kauempana sitä. Toimi hyvin. Sitten pysähdyin Wallun eteen ja rapsutin sitä kiitokseksi päästä ja otsasta. Piirtelin sormellani sen päässä kulkevaa tähteä ja piirtoa. Wallu laski päätään rennosti ja sulki silmiään, se nautti hetkestä valtavasti. Sitten talutin sitä hieman kiemuraisesti ympäri maneesia, välillä nopeutin tahtia ja välillä hidastin ja pysähdyin. Wallu seuraili hyvin perässä, mutta pari kertaa minun piti hieman ohjeistaa sitä. Sitten lähetin sen ympyrälle ja jäin itse keskelle. Parin ympyrän jälkeen maiskautin pari kertaa pyytäen siltä ravia. Wallu nosti päätään kuullessaan pyyntöni, kiristi käyntiään, muttei nostanut ravia. "Noh!" tuhahdin ja maiskautin uudelleen. Wallu pompahti raville korva minun suuntaani käännettynä ja ravasi kaunista suurta raviaan kaula kauniisti kaarella. Ihailin punaisen ruunan liikkeitä turkooseissa pinteleissä ja turkoosissa riimussaan. Sen musta harja tanssahteli kauniisti kaarretulla kaulalla liikkeen mukaisesti. Tasainen töminä valtasi maneesin. Muutaman kierroksen jälkeen aloin pyytämään hidastusta; "hyyyyvä, ptruuuu" puhuin ruunalle rauhalliseen äänensävyyn ja yiritin liinalla hieman jarruttaa. Wallu oivalsi nopeasti ja hidasti käyntiin. Parin ympyrän jälkeen vaihdoimme suuntaa ja tein samat asiat toiseen suuntaan. Wallu pärskähti ja liikkui rennosti eteenpäin. Lopulta pyysin sitä pysähtymään ja ruuna hakeutui luokseni. Kiitin sitä jälleen kehuilla, rapsutuksilla ja parilla namilla. Sitten yritin peruutusharjoitusta kävelemällä Wallua "päin" tai "vastaan". Ruuna peruuttikin hyvin, vaikkakin hieman epäröiden. Hieman käyntiä eteenpäin ja uusiksi. Wallu oivalsi tämän nopeasti. Näiden jälkeen jätin Wallun hetkeksi kiinni maneesin reunalla kulkevaan katsomon kaiteeseen ja raahasin maneesin kentälle pari palikkaa, jotka löysin maneesin reunalta, sitten vein yhden epämääräisen estekoristeen sinne ja muutaman kartion. Kävelimme kartiot pujotellen, palikan kiertäen epämääräisen estekoristeen ohi toiselle palikalle, kiersimme sen ja ohitimme jälleen koristeen, jonka kohdalle nyt pysähdyimme. Wallu hieman katseli koristetta, mutta ei se siitä niin paljon kiinnostunut kun olin olettanut. Kuvittelin, että se olisi pelottava haaste, mutta ei Wallu ollut siitä oikeastaan moksiskaan. Seuraavaksi raahasin kentälle estetolpan ja laitoin takkini roikkumaan siihen. Vein estekoristeen sen viereen niin, että mahtuisimme kulkemaan niiden välistä. Tämä tuotti jo pientä puhaltelua ja katselua, mutta yllättävän rennosti tämäkin sujui. Sitten pysähdyimme estetolpan kohdalle ja nappasin takkini siitä. Annoin Wallun haistella sitä ja heitin takin sitten ruunan selkään. Eipä juuri reaktiota. Taputin sitä ja annoin muutamat namit. Sitten korjailin tolpat ja muut rekvisiitat takaisin paikoilleen Wallun seuratessa kannoillani liinan päässä ja lopuksi taapersimme talliin. Eiköhän nämä riitä tältä päivältä.
Tallissa vielä rapsuttelin Wallua hetken aikaa ja se puski ja työnsi päätään syliini. Pusuttelin sen otsaa ja nautin yhteisestä hetkestämme, niin taisi tehdä Wallukin. Pintelien purkamisen jälkeen palautin sen tarhaan muiden sekaan. Nyt myös Ferro oli hieman rauhallisempi ja rouskutti päiväheiniä Vennin seurana. Sinne liittyi myös Wallu ja kolmikko lounasti sulassa sovussa keskenään. Palasin talliin ja menin tallihuoneeseen. Lueskelin ratsastustuntikalenteria ja mietin, ehtisimmekö Wallun kanssa taas jollekin tunnille. Silmiini osuikin ilmoitus Kallelan Tallin laskiaisriehasta! Wau, mahtavaa! Luokat olivat hauskoja, ei perinteisiä este ja koululuokkia, vaan luvassa olisi hiihtoratsastuskisa, jääravit, hankiestekisat ja temppurata! Päätin sen enempää miettimättä osallistua Wallun kanssa Temppurataan ja Hankiesteisiin! Olisihan meillä vielä aikaa harjoitella. Samaan innostukseen pläräsin ratsastustunteja ja huomenna olisi sopivasti estetunti, 40-60cm ja minulla oli iltavuoro. Sinne sitten heti harjoittelemaan! Jestas! Jännää! Innosta pomppien ja hieman jännityksen sekaisena kiiruhdin autolleni ja lähdin ajelemaan kotiin. Huomenna sitten estetunnille!
-Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Jan 25, 2024 10:11:42 GMT
Olipa hauska tarina! Kivaa puuhaa Wallun kanssa. 40v€. Ja onnea kisaan
|
|
|
Post by Lola on Jan 25, 2024 10:16:00 GMT
12. ENSIMMÄINEN ESTETUNTI
Ajelin tallille pienessä paniikissa. Mihin olinkaan ilmoittautunut.. en ollut koskaan ollut mikään esteratsastaja ja se puoli oli melkolailla uutta, varsinkin yhtään korkeampien esteen suhteen. Puomit ja sellaiset 40cm ristikot meni, mutta olin iloittanut meidät 80CM LUOKKAAN ESTEKISOIHIN. Nyt täytyisi sitten ihan oikeasti alkaa treenaamaan. Parkkeerasin autoni tallin pihaan ja katsoin kelloa; 11:48, ei olisi mikään hätä vielä, tunti alkaa kello 13. Nousin autosta ja meinasin liukastua heti. Piha oli peilijäässä! Lämpöasteet olivat olleet nollassa ja aamulla oli satanut hieman vettä. Hiissauduin varovasti talliin nostamatta jalkoja irti maasta, vaan liu'utin niitä vuorotellen eteenpäin. Onneksi joissain kohdin oli röpelöisempää. Päästyäni talliin pysähdyin ja huoahdin. Oli melkoinen koettelemus tuokin. Lauran ääni kuului toimistosta; "oliko liukasta?" Naurahdin mielikuvalle, miltä olin näyttänyt tupsahdettuani talliin huohottaen. "Joo, oli aika" vastasin ja kävelin toimiston ovelle. Laura istui vanhan, mutta täyteen loistoonsa kunnostetun piironkinsa äärellä, "Joo, ihan kamalaan kuntoon mennyt tallin piha. Pete lupasi onneksi tulla hiekottamaan koko pihan kunhan ehtii, mutta ei ole vielä ehtinyt", Laura kertoi. "Oliko teillä tänään tunti Wallun kanssa?" Laura jatkoi. "Joo, estetunnille oltiin menossa". "Katsoinkin että olit ilmoittautunut, mutten huomannut sitä vasta kuin eilen. Soitin Annalle, jos hänkin olisi halunnut tulla, mutta hän ei sitten enää ehtinytkään.. joten näillä näkymin olette tunnilla tällä kertaa yksin" Laura kertoi. Noh, ei se haitannut. Jännitin tuntia ja esteitä muutenkin sen verran, että ehkä vain oli parempi ettei tunnilla ollut muita. Vastasin silti kohteliaasti; "voi ei, ompa harmi". Oli se osittain tottakin, Anna oli huippuhauskaa seuraa tunneilla ja tunnin jälkeen oli aina hauska käydä jälkipuintia hänen kanssaan. Uusi hoitaja Larakaan ei vielä tulisi tunnille.
Liukastelin tarhojen puoleisesta ovesta ulos riimunnaru kädessäni. Täällä puolella tallia oli onneksi pari parempaa kohtaa, sillä hevosten kavioiden mukana oli kulkeutunut pihalle purua, hiekkaa ja heinää ja hevosten kengissä olevat hokit olivat rikkoneet hieman pintaa, jolloin piha ei ollut tasaista, liukasta peilijäätä. "Walluuu. Poikaaa." huutelin jo matkalla tarhalle. Ferro hörähti vastaan. Wallu lähti lampsimaan portille päin, mutta jäi sitten seisoskelemaan keskelle tarhaa. "Moikka! Minä taas, vaikka vasta eilen kävin. Tuleppas poju, mennään kokeilemaan vähän esteitä, mennään" jutustelin sille samalla kun räpelsin porttia auki. Ferro oli tälläkertaa rento, ilmeisesti kahden paatuneen ruunan seura oli hieman tasoittanut sitäkin. Nappasin Wallun kiinni tarhan keskellä ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Wallukin liukasteli hieman. Talliin päästyäni kiinnitin sen käytävälle. Harjasin Wallun läpi melkoisen ripeästi. Halusin laittaa sen kauniiksi tunnille, joten selvittelin sen häntää hetken aikaa ja letitin sen kauniisti tyvestä alkaen pitkin häntäruotoa ja päättelin letin noin puoleenväliin häntää pienellä mustalla kuminauhalla. Sitten menin laittamaan ruunan pientä puoliverisen harjaa pienille päkälille. En ollut mikään näppärin harjan laittaja, mutta päkäliä tykkäsin pyöritellä aina kisoihin. Tein ensin harjan täyteen lettejä, jonka jälkeen pyöräytin letin pieneksi päkäläksi aivan harjan tyveen. Wallustahan tuli komistus! Olin ylpeä näpräyksestäni, mutta nyt alkaisi ollakin jo sitten kiire. Pyörittelin vielä pintelit jalkoihin, joka otti myös hieman extra-aikaa. Jakkaraa apuna käyttäen asettelin satulan hyvin selkään, kiristin sen kunnolla ja sitten suitsin ruunan sen hohtavan uusilla suitsilla, joihin olin viimekerralla jo näperrellyt aiemmin ostamani timanttisen otsapannan paikoilleen. Voihan juku! Kiiruhdin vielä tallihuoneeseen korjaamaan oman kampaukseni kuntoon, nappasin kypärän mukaani ja sitten kiiruhdin jo takaisin. Kello oli 12:52, joten irrotin Wallun oitis käytävältä ja lähdin viemään sitä maneesia kohti.
Sonja odottelikin jo meitä ja jakkara oli jälleen aseteltu meille valmiiksi. Nousin Wallun selkään nopeasti ja tervehdin Sonjaa. "Olettekin tänään yksin tunnilla, no ei se mitään. Saat hieman yksityisempää opetusta sitten. Millainen kokemus sinulla on aiemmin esteiltä?" Sonja kyseli samalla kun oli ohjeistanut meidät lämmittelemään uralle. Katselin maneesin keskelle aseteltuja kolmea estettä ja sydämeni pamppaili ehkä normaalia tiuhemmin. Kerroin Sonjalle rehdisti, ettei esteistä ollut oikeastaan ristikoita suurempaa kokemusta, joskus taidettiin poneilla kokeilla jotain 50cm korkuista, mutta ihan yhteen kertaan se jäi. "Noh, nyt sinulla on korkeampi ja pystyvämpi hevonen allasi. Nuo ristikot menevät lähes astumalla yli. Laitoin tänne nyt muutaman maapuomin alkuun ja yhden 40cm ristikon, joita käydään ensin, sitten tuonne 60cm esteen ja täällä on sitten 50cm este, mutta siinä on vähän pituutta mukana" Sonja ohjeisti. Juttelimme ja kävimme läpi vähän tunnin kulkua ja paljastin Sonjalle, että olimme osallistuneet Kallelan hankiestekisoihin, jotka olisivat 80cm asti. Sonja rauhoitteli minua ja sanoi niiden olevan luultavasti helppoja Wallulle, kunhan itse vain rentoutuisin. Sonja osasi aina rauhoittaa sanoillaan. Teimme alkuverkassa jopa pienen rentoutusharjoituksen, jossa siis minun piti ratsastajana hengitellä syvään ja pyöritellä käsiä ja hartioita. Tajusin kuinka paljon olinkaan jännittänyt ihan huomaamattani. Tämän jälkeen aloitettiin hommat. Ensin taivuteltiin hieman ravissa ja mentiin maapuomien johdatuksella ristikolle. Se sujui tosiaan melko leikiten, paitsi että minun oli korjattava asentoani heti. Oletin jotenkin sen tuntuvan isommalle ja valmistauduin johonkin hypyn tyyliseen, jonka vuoksi keikuin satulassa vähän miten sattuu. Seuraavalla kerralla meni minunkin osaltani paremmin. Muutaman tällaisen jumpan jälkeen Sonja pyysi minua kiertämään tiettyä reittiä kartion takaa ja sitten kääntymään korkeammalle 60cm esteelle. Tein työtä käskettyä ja yritin pysyä rentona ja luottavaisena heti ensimmäisellä yrittämällä. Monta kertaa ensimmäiset yritykseni kaatuivat aina siihen, etten itse ollutkaan valmis tai luottavainen ja vaikka Wallu toimi hyvin niin itse pompin mukana kuin perunasäkki. Nyt keräsin itseni ja pidin katseen edessä. Wallu ylitti esteen oikein mallikelpoisesti ja olin super tyytyväinen. Sonjakin kehui, mutta pyyti vielä tarkentamaan esteen lähestymistä hieman ja valmistelemaan hevosta paremmin. Nyt olin antanut sen vain mennä. Seuraava kerta meni taas paremmin ja aloin löytää jonkinlaista rytmiä tekemiseen. Tämähän oli hauskaa! Seuraavaksi Sonja ohjeisti minut 50cm pituusesteelle, joka nyt ei ollut niin kamalan pitkä, mutta tuplapuomit kuitenkin. Jätimme siis kaikki muut tehtävät pois ja pituuseste oli ainut jolle tulimme. Kiersin maneesin laukassa ja ylitimme esteen onnistuneesti. Sonja vielä kertoi, että voisin kiinnittää huomiota ponnistuskohtaan ja säätää lähestyviä askelia siihen suhteutettuna. Tehtiin harjoitus kolmeen kertaan ja sitten otettiin pieni välikäynti ja käytiin läpi onnistumisia ja parannuksen kohteita. Sonja oli kyllä jotenkin todella kannustava, mutta samaan aikaan kehittävä opettaja. En ihmettele yhtään, miksi Anna piti hänestä. Sonja ei sanonut (niinkuin olen yleensä ratsastuksenopettajilta kuullut), että kun "et tee sitä tai tätä ja siksi käy näin" tai "unohdat sen ja tämän" tai muuta kielteistä, vaan Sonja muotoili lauseensa pariinkin otteeseen niin, että "kun jo teet näin, niin voisit myös tehdä noin, että onnistutte vielä paremmin" tai että minulla on jo ajatus asiasta, mutta jos vielä muistaisin tehdä näin niin se olisi huomattava parannus. Jotenkin se oli helpompi ottaa vastaan ja kannusti yrittämään paremmin. Syvällistä.
Viimeisellä puoliskolla tehtiin vielä nopeasti yksittäiset harjoitukset uudestaan ja lopuksi suoritettiin "koko rata" pariin kertaan. Koko radan suorittaminen oli superhauskaa ja todella valoi minuun uskoa ja luottoa, että hyvä tästä tulee! Sonja myös kannusti minua rohkeasti kokeilemaan näitä asioita yksinkin ja ottamaan vaativampia tunteja Wallun kanssa. Se oli suuri hevonen ja sen hyppytekniikka on hyvä. Olihan Wallulla hypättykin 120cm esteitä, joten tiesin kyllä näiden olevan sille lastenleikkiä. Mutta niistä hypyistä oli hetki aikaa, joten kyllähän tämä oli sillekin hyvää harjoitusta! Puuskutin jälleen kuin orjatyöläinen viimeisen radan suoritettuamme ja Sonja antoi paljon kiitoksia ja kehuja meille. Sitten saimme siirtyä loppuverkkaan samalla kun Sonja korjaili estekalustoa pois maneesin kentältä. Sitten taputukset hevoselle, selästä alas ja tallia kohti. Matkalla hymyilin itsekseni taas leveää bahamalaista hymyäni, olin onneni kukkuloilla! Kaikki se jännitys oli jossain kaukana poissa. Tallissa purin Wallulta varusteita kaikessa rauhassa, kun Sonja lähestyi minua vielä. "Hei, tuli mieleeni, että tuolla Pikku-Ahtilassa Helmijärvellä olisi harjoitusestekisat Helmipuron tallilla parin päivän päästä. Pitäisikö teidän lähteä sinne Wallun kanssa? Ne ovat tosiaan ihan rennot kisat, joissa opettaja saa olla mukana. Voisin lähteä kanssasi jos haluat?" Mieleni meni aivan sekaisin. Epäröin kovin, mutta samalla halusin sinne. "Nnoh, voisihan sitä lähteä ehkä kokeilemaan.. Luuletko että olemme valmiita?" sopersin hänelle. Sonja hymyili lämpimästi ja vastasi "kyllä minä uskon, että olette. Wallu ainakin on. Sinun täytyy vaan luottaa siihen" hän rapsutti Wallua päästä katsellen sitä lämpimästi. Niin, kyllä. "No joo, kyllä me voitaisiin lähteä, jos kerran voit lähteä mukaan?" huomasin vastaavani. "Joo, olisin lähtenyt sinne katsomaan muutenkin, joten mennään ihmeessä! Tavataan silloin lauantaina täällä aamulla seitsemän aikaan?" hän ehdotti ja löimme asiasta kättä päälle. Sinne sitten mentiin! Sonja kertoi minulle netissä osoitteen, jossa voisin tehdä ilmoittautumisen ja sitten hän poistui. Huh!
Hoidin Wallun kuntoon, purin tekemäni päkälät ja letit ja palautin sen tarhaan muiden sekaan. Annoin sille porkkanaa vielä ja katselin sen menoa hetken aikaa. Minun ratsuni. Se oli kyllä kaunis. Tunsin itseni onnelliseksi. Hymyillen palasin talliin siivoamaan jälkeni ja sitten suuntasin autolla kotiini valmistautumaan töihin lähtöön. Siinä samalla raapustin ilmoittautumisen Helmipuron "Lumiloikka" harjoitusestekisoihin, 70cm luokkaan.
-Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Jan 25, 2024 10:39:39 GMT
Oi miten ihana tarina! Lykkyä myös harjoitusestekisoihin! Minäkin olen menossa Vennillä, joten mennään samalla kyydillä! Tarinasta 40v€.
|
|
|
Post by Lola on Jan 29, 2024 12:29:35 GMT
13. RAUHOITTUMISTA
On maanantai. Viikonloppu oli ollut melkoista menoa; perjantain olin töissä ja illalla laitoin kaikki valmiiksi lauantain Helmipuron harjoitusestekisoja varten, joihin olin Wallulla osallistumassa. Lauantaina aikaisin aamulla herätys ja tallille, siellä pakkasimme Lauran kanssa varusteet autoon ja hevoset kyytiin. Myös Laura oli lähdössä Vennin kanssa kisoihin, joten matka taittuikin yhdessä hänen kanssaan. He olivat sopineet, että Sonja menisi omalla kyydillään suoraan Helmipuron Tallille, jossa tapaisimme. Matka meni aika hiljaisesti jännittäen. Wallu toimi todella hienosti koko viikonlopun ja kisatkin menivät osaltamme ihan hienosti; olimme viidensiä sarjassamme, jossa osallistujia oli yhteensä yhdeksän. Olin todella tyytyväinen, toki parannettavaa löytyi, mutta tämä oli äärimmäisen tärkeää ja hyvää harjoitusta ja kokemusta meille! Oman sarjamme jälkeen jännitimme vielä Lauraa ja Venniä, jotka kilpailivat astetta korkeammassa luokassa. He pärjäsivät hienosti ja jäivät vain täpärästi toisiksi! He olivat osallistuneet myös kisojen vaativimpaan 100cm luokkaan, joka myöskin sujui heiltä upeasti ja he sijoittuivat kolmanneksi. Päivä oli todella hauska ja olin kyllä onnellinen että Laura oli lähtenyt myös mukaan. Tunsin oloni rauhalliseksi tutussa porukassa ja viime kisoista oli ollut niin kauan aikaakin, että olisin ollut ihan hukassa siellä yksin.. Lauantaina kisojen jälkeen vielä lähdin ystäväni syntymäpäiville. Olin kyllä niin väsynyt, ettei juhlimisesta oikein tullut mitään ja olin kotona jo pian puolenyön jälkeen. Sunnuntai meni aivan koomassa. Nyt oli kuitenkin uusi viikko ja olin saanut levätyksi viikonlopun riennoista! Tänään minulla olisi vasta iltavuoro, joten kurvasin tallille aamupäivästä. Laura hääräsi tallissa karsinoita putsaten ja aloitinkin päivän putsaamalla Wallun karsinan. Juttelimme vielä viikonlopusta ja yleisesti kisaamisesta. Laura saikin viimeiset karsinat putsattua samaan aikaan, kun minäkin sain Wallun karsinan valmiiksi. Hän lähti syömään ja minä suuntasin tarhoille.
Ulkona oli hurjan liukasta. Keli oli lauha, jotain +2 astetta ja aurinko pilkisteli pilvien takaa. Tuuli hieman, mutta yleisesti keli oli oikein mukava ja keväinen. Sujahdin ruunien tarhaan ja kaikki kolme tulivat nyt kiinnostuneina luokseni. "No moikka komistukset, mites täällä menee?" jutustelin niille ja annoin jokaiselle porkkanan palan. Ferro hapuili oitis lisää ja työnsin sen päätä pois taskuiltani nauraen; "ei minulla ole enempää, höpsö". Laitoin Wallun kiinni riimunnaruun ja lähdin taluttamaan sitä portille. Koko lauma seurasi minua ja mietin, miten saisin vain Wallun ulos tarhasta. Avasin porttia vain hieman ja yritin saada Wallun kävelemään siitä niin, että jäin itse portinvartijaksi. Wallu ei ymmärtänyt heti pyyntöäni, vaan jouduin hieman tuuppaamaan sitä. Ferro marssi perässä sen enempää ajattelematta, kunnes nappasin sitä riimusta kiinni ja käänsin sen pään toiseen suuntaan; "sinä et ole tulossa nyt". Venni pysyi aloillaan ja katseli touhuani korvat pystyssä. Melkoinen show. Ferro kiersi tarhassa pienen ringin ja oli tulossa jo uudestaan portille, mutta ehdin onneksi vetää sen kiinni. Sitten kävelytin Wallun talliin taputellen sitä kaulalle samalla. Ruuna toimi kyllä niin kivasti erilaisissa tilanteissa.
Harjattuani Wallun läpikotaisin, varustin sen satulalla ja suitsilla. Jätin pintelit pois, sillä ajattelin mennä käymään jossain maastossa hieman rentoutumassa. Tuntui, että viimekerrat olivat olleet hieman totisempaa ratsastusta ja kisaamista, joten rauhallinen maastolenkki voisi tehdä meille molemmille nyt hyvää. Irrotin ruunan käytävältä ja talutin sen ulos. Tallin ovien vierellä oli puinen jakkara, jonka päältä kipusin Wallun selkään ja ohjasin sen maneesin edestä takatarhan ja konehallin välistä maastoon. Konehallin ovet olivat auki ja joku kuului kolistelevan siellä ilmeisesti traktorin kimpussa. Wallu katseli hieman epäilevänä hallia kohti ja puuskahteli pari kertaa. "Ei tarvitse jännittää, siellä vaan puuhaillaan miesten juttuja. Mennään vaan ohi" kannustin sitä ja Wallu askelsikin ohi sen suuremmitta ongelmitta. Tuuli humisi puiden paljailla oksilla. Maastossa ei onneksi ollut niin liukasta kuin tallin pihassa. Wallun leveä selkä keinui rauhallisesti sen askeltaessa eteenpäin. Katselin maisemia ja nautin rauhasta. Nyt ei tarvinnut miettiä mitään istuntoja ja avustuksia, senkun löntysteltiin menemään. Seurasimme tien vieressä kulkevaa puroa puiselle sillalle asti ja jatkoimme siitä eteenpäin Ollinmäen viertä kohti Vahtivuorta. Kuusimetsässä nostin rauhallisen ravin. Yhtäkkiä tien vierestä lehahti lentoon jokin isokokoinen lintu ja Wallu säpsähti sitä tömäyttäen etujalkansa kovaa maahan ja tekemällä pienen väistöliikkeen. Horjahdin selässä ja tarrasin kiinni satulan etukaaresta. Makasin lähes vatsallani Wallun kaulalla, mutta kestin onneksi selässä. Hiljensin vauhdin käyntiin kun vain sain kasattua ohjat käsiini ja keräilin sitten hetken itseäni. Huh, kylläpä säikäytti! Wallu tuntui kyllä pääsevän yli säikähdyksestä nopeasti ja jatkoi matkaa rennosti. Huohotin hetken aikaa ja yritin tasata sydämeni pamppailua. Jatkoimme käynnillä Vahtivuoren juurelle asti ja siitä ohjasinkin Wallun jatkamaan oikealle, eli Vahtivuoren ohi. Täällä emme olleetkaan vielä käyneet. Reitti laskeutui loivasti hieman alas selkeämpään koivu-/sekametsään. Jylhä Vahtivuori kohosi nyt vasemmalla puolellamme ja kuljimme sen edustalla. Polku oli hyvä ja maisema kaunis. Pian oikealla puolella metsä vaihtuikin aukeaan ja näin aukean toisella puolella kulkevan autotien. Tiellä ajoi auto, joka piti kaukaista kohinaa. Reitti näytti suoralle, joten otin uuden raviyrityksen. Wallu nosti ravin rauhallisesti ja askelsi suurta ja varmaa raviaan eteenpäin. Voi että rakastinkin maastossa ravaamista, se toi mieleenki jotenkin seikkailun ja vapauden tunnun. Viileä, mutta keväisen leuto tuuli hiveli kasvojani. Mukavan ravipätkän jälkeen kuitenkin hidastin jälleen käyntiin ja taputin ja silitin Wallua kaulalta. Wallu pärskähti ja heilautti päätään. Kyllä sekin taisi nauttia tästä. Polku alkoi hieman upottaa kun se sukelsi jälleen metsään. Wallu nosteli jalkojaan hieman enemmän ja sen selkä vaappui. Yritin pyöriä mukana avittaakseni sitä parhaani mukaan, mutta tuskin minusta mitään apua oli. Onneksi upottava kohta meni nopeasti ohi ja pääsimme jatkamaan normaalisti. Sitten lähestyimmekin tietä. Polku nousi tielle ja tunnistin kohdan ratsutilantien alkupääksi, isompi korpelantie kulki ohitse oikealla. Empä ollut ikinä huomannut, että tästäkin kohtaa lähti maastopolku. Jatkoimme tietä pitkin siis vasemmalle eli takaisin koti Kallelaa. Jossain talon pihassa kuului koiran haukkumista. Katsoin sinnepäin ja näin vanhan miehen vaappuvan talon pihassa. Tuo taisi olla se penteleen vanha mies, joka minulle silloin joskus täällä äksyili. Hän pysähtyi pihallaan ja katseli meidän suuntaamme. Nostin kättäni tervehdykseksi, mutta hän vain kääntyi ja jatkoi matkaansa. Jestas miten äryttävä mies. Kuljimme ratsutilantietä tallille asti käppäillen rauhallisesti. Olin nostanut jalustimet ristiin satulan etukaarelle ja istuin selässä ilman jalustimia loppumatkan. Ohjat olivat pitkinä ja kuljeskelimme tien viertä rennosti. Pian Kallelan talli näkyikin vasemmalla ja lompsimme pihatietä pitkin tallin pihaan. Laskeuduin satulasta parkkipaikan edustalla ja juuri kun sain jalkani maahan meinasin liukastua samoilla vauhdeilla. Onneksi pidin vielä kiinni satulasta ja roikuin siinä nyt paikallani sutien, ennenkuin sain pitoa jodhpurieni alle. Hetken päästä purskahdin itsekseni hiljaiseen nauruun, kun kuvittelin miltä satulasta alastuloni olikaan näyttänyt! Voihan ääliö.. Silmistäni kihosi melkein vedet kun suhahtelin itsekseni huvitustani laittaessani samalla jalustimia ylös solmuun. Sitten menimme toimiston päädystä talliin sisään ja kuljimme käytävää pitkin karsinoiden puolelle. Kiinnitin Wallun käytävälle ja irrotin kypärän päästäni. Ahh, pyyhin hiuksia kasvoiltani ja sidoin ne uudelleen ponnarille. Kypärä löysytti ponnariani ja kurittomat kiharat hiussuortuvani karkailivat aina kasvoilleni. Tuuli ei ollut helpottanut asiaa. Oli ihana saada kutittavat hiukset pois kasvoilta. Purkasin varusteet pois Wallulta ja harjasin sen vielä läpi. Eipä siinä ollut juuri mitään harjailtavaa, poika ei ollut hionnutkaan ollenkaan. Kurkkasin kelloani ja huomasin sen olevan jo pian puoli kaksi iltapäivällä! Maastolenkissä oli mennyt reilut kaksi tuntia. En laittanut Wallulle loimea päälle, sillä ulkona oli niin leuto ilma, eikä se tosiaan ollut edes hionnut. Kävin kuitenkin sekoittamassa ruunalle melassivettä palkaksi ihanasta maastoreissusta ja menin juottamaan sen. Wallu painoi päänsä ämpäriin ja rapsuttelin sen otsaa juomisen ajan. Sen otsassa olevasta tähdestä irtosi valkoista karvaa. Juotuaan ämpärin tyhjäksi se tuuppasi minua märällä, melassisella turvallaan olkapäähän. Äh, klassikko.. Miksi silloin aina piti sotkea! Noh, se taisi vain kiittää tarjoilemastani herkusta, joten alun ärsyyntyneen puhinani jälkeen hymyilin ruunalle, silitin sitä poskesta ja suukotin sen otsaa. "Oletko ihana, oletko" lässytin sille ja irrotin sen ketjuista. Talutin rennon ruunan takaisin muiden sekaan tarhaan. Taputtelin Ferroa ja Venniä myös ja livahdin sitten pois tarhasta. Harpoin ripeästi takaisin talliin, siivosin varusteet takaisin paikoilleen, lakaisin nopeasti käytävän ja aloin tekemään lähtöä. Laura ja Hero tulivat juuri talliin kun olin lähdössä. Laura kertoi lähtevänsä maastoon Vennin ja Heron kanssa. Vihdoin keli oli niin leuto, että Herokin jaksaisi lähteä mukaan. Kadehdin hieman ajatusta. Minäkin olin halunnut omaa koiraa jo pitkään ja juuri tuo olisi haaveeni; niin totteleva koira ja kiltti hevonen, että voisin ratsastella maastossa koiran kulkiessa mukana! Ihanaa! Toivotin heille mukavaa maastopäivää ja lähdin kiirehtimään jo pian alkavaan iltavuoroon!
-Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Jan 29, 2024 16:58:29 GMT
Ai miten hauska tarina! Hekotin tuolle kommellukselle tallipihassa! Tarinasta 40v€.
|
|
|
Post by Lola on Jan 31, 2024 19:11:38 GMT
14. YLLÄTTÄVÄÄ SEURAA! Olin tehnyt lyhyen aikaisen aamuvuoron töissä ja lähdin päivällä töistä suoran tallille. Keli oli mukava, pilvinen mutta kirkas ja lauha. Ajelin tallille ja kävelin talliin. Käytävällä olikin uljas musta friisiläistamma Annu ja uusi hoitaja Lara. Näin hänet nyt ensimmäistä kertaa ja menin innoissani tutustumaan. "Moikka! Olen Lola, sinä olet varmaan Lara?" höläytin taas tapani mukaan ehkä liiankin innokkaana. Hän katsoi minuun ja hymyili; "joo, kyllä olen!" Tervehdimme toisiamme ja hän kertoi olevansa menossa maastoon Annun kanssa. Olin ajatellut mennä kentälle Wallun kanssa, mutta silmänräpäyksessä vaihdoin suunnitelmani ja sanoin olevani myös menossa maastoon. Ehdotin yhteistä maastoa ja Lara innostui ajatuksesta! Jes, ihan mahtavaa päästä jonkun kanssa maastoilemaan! Kerroin hakevani Wallun talliin ja Lara sanoi siirtyvänsä Annun kanssa karsinaan pois alta. Olisimmehan me mahtuneet kummatkin olemaan käytävälläkin, mutta järjestely sopi hyvin näinkin. Kiiruhdin tarhoille pihan liukkaudesta välittämättä leveästi hymyillen. "Walluuu, tuleppas pian! Me saadaan maastoseuraa" kihisin äänekkäästi ja sitten nolona tajusin, että ylimaallinen ilakointini varmaan kuuluisi talliin.. Hups. Ruunakolmikko seisoi keskellä tarhaa jokainen ihmeissään katsellen. Ferro lähti ensimmäisenä liikkeelle ja tuli minua vastaan, mutta jatkoi matkaansa pysähtymättä kohdalleni ja lähti kiertelemään tarhan etualaa ympäri. Tartutin varmaan innostukseni siihen. Wallukin tuli pari askelta vastaan, mutta jäi sitten odottamaan, että saisin sen kiinni. Venni ei liikahtanut. Ferro oli onneksi niin kiireinen omissa ringeissään, ettei se tajunnut kun livahdimme Wallun kanssa portista. Sitten kun se tajusi meidän poistuneen tarhasta se hirnui peräämme muka hädissään. "Wallu tulee kyllä pian takaisin, ei hätää" huikkasin sille ja ohjasin oman hoidokkini talliin. Hääräsimme kummatkin omien hoidokkiemme kimpussa tallissa ja juttelimme samalla tutustuen toisiimme. Lara kävi koulua, hänestä tulisi eläintenhoitaja! Ihana ammatinvalinta. Minäkin olisin halunnut kouluttautua johonkin ihanaan ammattiin vielä. Kerroin Laralle töistäni paikallisessa marketissa. Hän oli todella mukavan oloinen ja sopivasti lähes samanikäinenkin kuin minä. Juttumme menivät tosi hyvin yksiin. Saatuamme hevoset varusteltua, talutimme ne ulos. Suuntasin jälleen tapani mukaan puiselle jakkaralle ja nousin sen avulla Wallun selkään. Lara kiipesi ketterästi Annun selkään ilman apuja, kaipasin tuota helppoutta.. Ei Annukaan mikään pieni hevonen ollut. Päästyämme selkään lähdimme suuntaamaan etupihan kautta ratsutilantielle. Olimme päättäneet mennä Rahkasuon lenkin, jota kumpikaan ei ollut vielä käynyt. Tallin maastokarttaan oli merkitty sen pituudeksi noin tunti ja se tuntui juuri sopivalle nyt. Kello oli jo iltapäivän puolella, vähän yli yksi, joten valoisan aika riittäisi tähän hyvin. Annu hirnui yhtäkkiä kovaan ääneen lähdettyämme tallipihasta, säikähdin hieman sillä en ollut ollenkaan varautunut sellaiseen. Lara sen sijaan naurahti ja sanoi Annun olevan äänekäs - tämä oli sille ihan normaalia. Piti aina sanoa kuulemma heipat Se nauratti meitä kumpaakin. Hevoset toimivat todella hyvin yhdessä. Toki osasin Wallun kohdalla tämän arvatakin, olimmehan käyneet jo Lauran ja Vennin kanssa maastossa aiemminkin ja tunneilla Annan kanssa usein. Wallu toimi aina muiden kanssa hienosti. Myös Annu toimi hienosti, eikä sillä ollut ilkeitä tammamaisia luimisteluja tai muita uhitteluja. Olipa ihanaa olla maastossa jonkun uuden kanssa! Juttelimme hevosista ja kokemuksistamme hevosten parissa. Juuri tällaista juttuseuraa kaipasinkin. Käännyimme ratsutilantieltä maastopolulle ja minä ja Wallu menimme edeltä. Lara ja Annu eivät olleet vielä käyneet tällä puolella maastoissa, he olivat ehtineet käymään vasta pienen lenkin maastossa Ollinmäellä tätä ennen. Rahkasuon lenkki oli minullekin uusi, olimme kyllä Wallun kanssa kiertäneet Rämön lenkin, joka kulki hetken rahkasuon viertä. Käännyimme oikealle vievälle polulle, joka nousisi Vaanharjulle. Polku muuttuikin liukkaaksi ja kun hevosille alkoi tulla hieman vaikeuksia kiivetä liukasta polkua pitkin, ohjasin Wallun kulkemaan polun viereen lumihankeen. Ohjeistin myös Laraa ja Annua tekemään näin niin emme teloisi itseämme. Tällätavoin pääsimme turvallisesti harjun päälle. Harjulla tuuli hieman. Näkymä oli kaunis ja sieltä näki pitkälle! Polku oli edelleen hieman liukas ja arvaamaton niin sovimme jatkavamme vain käyntiä. Harjun polku oli kuitenkin pitkä ja tasainen, joten sulalla kelillä sielä luultavasti voisi ravaillakin. Nyt kuitenkin katselimme edessämme avautuvaa maisemaa ja nautimme matkasta. Lara kysyi jutustelun lomassa, että mikä Wallussa oli mielestäni parasta. Olipa vaikea kysymys, Wallussa parasta oli ihan kaikki <3 Jotain sen tyylistä vastasinkin, pidin ruunan kookkaasta olomuodosta, kiltistä luonteesta ja siitä, että kehityimme mukavasti yhdessä. Oikeastaan parasta siinä luultavasti oli se, että se oli jotain aivan erilaista mihin olin tottunut ja rakastin sitä, että yhteiselomme toimi niinkin hienosti. Kysyin Laralta samaa kysymystä Annusta ja hän vastasi myös pitävänsä sen koosta ja ulkonäöstä, mutta myös tamman temperamenttisuudesta ja kuitenkin järkevyydestä. Siinä oli luonnetta, muttei se ollut mikään pöllö. Se oli hyvin sanottu. Wallussa ei oikeastaan juurikaan ollut jukurimaisuutta, mutta ponien kanssa olin saanut kamppailla liiankin temperamenttisuuden kanssa niin en oikeastaan sitä nyt kaivannutkaan. Lara jatkoi vielä kuitenkin, että jos hän saisi jotain Annussa muuttaa, niin äänenvaimentimen hän voisi siihen lisätä Tämä kommentti sai minut nauramaan kippurassa. Harjulta alastulo oli yhtä liukasta menoa kuin sinne kiipeäminenkin. Wallun leveä selkä vaappui puolelta toiselle sen astellessa varovasti alas. Selviydyimme kuitenkin kaikki hyvin ja alas päästyämme päätimme kokeilla vähän vauhdikkaampaa menoa. Nostimme ravin ja sen kautta laukan. Wallu innostui jälleen toisen hevosen läsnäolosta, enkä ollut muistanut varautua tähän täysin. Sain ruunan kuitenkin nopeasti hallintaani ja hiljensin sen tahtia hieman. Minua nolotti, tätä olimme niin kovasti harjoitelleet ja heti kun uusi kaveri lähtee kanssamme maastoon unohdan kaiken. Lara varmaan ajatteli etten osaisi ollenkaan ratsastaa Wallua. Äh.. Loppu laukkapätkä meni kuitenkin hienosti ja minulla oli hauskaa! Hiljensimme Rämön lenkille vievässä risteyksessä käyntiin ja suuntasimme vasemmalle, takaisin tallille päin. Matkaa oli kuitenkin vielä jäljellä, joten päätimme ottaa rauhallisen ravipätkän vielä metsän rauhassa. Nyt Wallukin oli rauhallisempi, se oli ilmeisesti saanut päästeltyä ylimääräiset höyryt jo. Kevensin Wallun ravin tahtiin ja nautin leudosta metsäilmasta. Lara ja Annu seurasivat perässä, Annulla oli ylväs ja korkea askellus. Se näytti arvokkaalta ja upealta. Ratsutilantiellä tallille kävellessämme juttelimme vielä mukavasta maastoreissusta. Puhuimme myös Kallelan tallista ja kuinka molemmat olimme viihtyneet siellä hyvin. Kerroin paikan tuntuvan jo kotoisalta ja minusta oli kivaa, että olimme saaneet myös hänet sinne. Käännyimme takaisin tallipihaan ja huomasimme pihalla olevan nuoren pojan. Hän näytti hieman eksyneelle ja kysyimme häneltä mitä hän teki siellä. Poika esittäyti Eliakseksi ja kertoi haluavansa tulla tallille hoitajaksi. Jes, jälleen uusi hoitaja! Laskeuduin satulasta innoissani ja ohjasin hänet tulemaan talliin kanssamme. Lara vei Annun taas karsinaan ja minä jätin Wallun käytävälle. Lara lähti kättelemään poikaa ja minäkin lähestyin häntä innoissani. Poika oli todella ujo ja tajusin innostukseni olevan hänelle nyt liikaa. Palasin Wallun luo ja yritin haastella pojalle hieman kauempaa. Hän kertoi nähneensä Kallelan laskiaisriehan mainoksen kaupan ilmoitustaululla ja tulleensa tallille tutustumaan. Hän oli löytänyt myös ilmoituksen vapaista hoitohevosista ja oli päättänyt alkaa hoitaa Aksua. Ihana valinta! Aksu oli hieno ja oli ihanaa että se saisi oman hoitajansa <3 Saatuani purettua Wallulta varusteet lähdimme Laran kanssa viemään hoidokkejamme vielä tarhaan. Pyysin Eliaksen mukaamme katsomaan hevosia. Palautin Wallun ruunien sekaan ja syötin sille pari porkkanaa kiitoksena. Ferro hamuili heti käsiäni ja jouduin näyttämään sille vain tyhjiä kämmeniäni. Esittelin Eliakselle ruunat ja sitten Lara esitteli Annun ja Moonan heidän tarhastaan. Kuljimme yhdessä Alman ja Sussun tarhalle ja katselimme niitä hetken. Sitten lähdimme kulkemaan Aksun ja Hallan tarhalle. Lara lähti tässä välissä takaisin talliin, sillä hänen oli ehdittävä bussiin. Minä ja Elias menimme katselemaan Aksua ja poika avautuikin hieman paremmin. Juttelimme tarhalla hetken ja sitten minäkin lähdin talliin. Elias hiippaili perässäni hiljaa. Korjasin varusteet takaisin paikoilleen ja huomasin Lauran tulleen toimistoon jossain välissä. Ohjasin Eliaksen Lauran luokse ja saatuani tavarat paikoilleen, aloin itsekin tekemään tallilta lähtöä. Huikkasin vielä heipat toimistoon ja poistuin sitten hymyssä suin. Ihanaa kun tallilla alkoi olla elämää! -Lola-
|
|
|
Post by Lola on Feb 1, 2024 11:01:34 GMT
15. TAKAISIN RUOTUUN
Palasin tallille jo heti torstaiaamuna. Edellispäivänä olin suunnitellut meneväni kentälle Wallun kanssa treenaamaan ihan oikeita juttuja, mutta Laran seura ja maastoreissu olivat vieneet voiton. Tällä viikolla olimme siis käyneet Wallun kanssa ainoastaan maastossa, joten nyt oli kyllä jo aika tehdä jotain kehittävämpää. Niimpä suuntasin tallille jo yhdeksän aikaan aamulla, minulla oli tänään iltavuoro töissä. Laura oli putsaamassa jälleen karsinoita, niinkuin aina tähän aikaan aamupäivästä. Tarjouduin hänelle avuksi ja siivosin Wallun karsinan lisäksi vielä Sussun ja Moonan karsinan. Tammojen karsinat olivat hieman siistimmässä kunnossa kuin Wallun, joten homma kävi melko helposti ja nopeasti meiltä. Tunnin kuluttua kaikki karsinat oli saatu siivottua ja lähdin tarhoille hakemaan Wallua. Ilma oli melko märkä, ei satanut mitään, mutta muutaman päivän plussakelit saivat kattojen räystäät tiputtamaan vettä loristen ja maassa oli paikoittain suuriakin lätäköitä. Minulla oli kumpparit jalassa jotten kastelisi jodhpurejani vielä tässä vaiheessa aamua, mutta kumpparit olivat niin pirun liukkaat, että matka tallilta tarhalle kesti tuskaisen kauan hitaiden liikkeideni johdosta. Hevosilla tuntui sen sijaan olevan mukavaa, kun kaikki kerääntyivät tarhojen laidoille jännittämään kuinka taipaleestani selviän. Annu otti välillä lisää heinää suuhunsa ja rouskutteli ja seurasi korvat pystyssä menoani. Hyvä ettei popcornia ollut.. Päästyäni tarhan portille, aistin hevosilta pääsevän lähes yhteen ääneen helpotuksen huokaisun ja ainakin Moona ja Sussu poistuivat omissa tarhoissaan taaemmas. Näytös oli ohitse. Heilahdin tarhan puolelle ja ruunakolmikko seisoi vieretysten korvat pystyssä minua tuijottaen ja Venni rouskutti heinää viihdytettynä. "Noniin, show is over. Nyt mennään" mutisin yleisölleni ja valikoin rivistä Wallun naruni päähän. Wallu lähti mukaani kuuliaisesti muiden ruunien jäädessä rouskuttamaan yleisöriviinsä. Tein kaikkeni, ettei takaisinmenomatka olisi yhtä viihdyttävä show, mutta en onnistunut siinä kamalan hyvin.
Harjasin Wallun huolella ja putsasin sen kaviot tarkoin. Kiristin paria hokkia, jotka olivat löystyneet hieman ja pyörivät kengässä. Jalat olivat siistit muutenkin ja tunneilla tulleet nirhaumat olivat parantuneet jo täysin. Peittelin ruunan tummat jalat huolellisesti turkooseilla pinteleillä. Satuloin ruunan ilman jakkaran apua ja jouduin asettelemaan sitä muutamaan kertaan uusiksi, jotta se istui oikeaan kohtaan hyvin. Suoristelin satulahuovan ja kiinnitin mahavyön. Wallu alkoi kuopia tallin lattiaa hanakasti, jota se ei ollut tehnyt pitkään aikaan. "Hei hei hei, mitäs sinä alat siinä hätäillä" sanoin sille ja painoin kädelläni sen etujalan polvea, jotta se rauhoittuisi. Ruuna lopettikin ja nyökytti sitten päätään turhautuneesti. "No oletpas sinä nyt.." tuhisin itsekseni ja asettelin suitsia käsissäni niin, että saisin ne helposti pujotettua ruunan päähän. Wallu aloitti kuopimisen uudestaan, mutta yritin vain lähestyä sitä suitsien kanssa. Ruuna nyökytti taas päätään, painoi sitä alas ja vältteli yhteistyötä. "Hei, nyt!" hermostuin sille ja laitoin suitset sivuun. Nykäisin hieman ketjusta, jossa se oli kiinni ja katsoin sitä vihaisesti. "Loppuu tuommoinen turhamaisuus. Menossa ollaan koko ajan." tuhahdin sille vihaisesti ja Wallu lopetti tihutyönsä oitis. Se seisoa nakotti kuin mikäkin koulupoika paikoillaan, etujalat somasti vierekkäin ja visusti lattiassa. "Noniin, sitten suitset" mutisin itsekseni ja yritin purkaa pois omaa turhautuneisuuttani. Huokaisin syvään ja tarjosin kuolaimia ruunalle, joka hamusi ne kiltisti suuhunsa ja katseli minua lähes tekohymy turvassaan, hymiömäisen suurilla ja kiiluvan kilteillä silmillään. Kasvoni vääntäytyivät nauruun, vaikken olisi halunnut. Wallu näytti ihan typerältä. Laskin hymyn leviämään kasvoilleni ja saatuani suitset sen päähän rapsuttelin sitä poskesta ja pusuttelin sen kuonoa. "Senkin höpsö, olet suloinen olet.." myötäilin sille. Kaikki hyvin.
Olin vaihtanut kumpparit nyt jodhpureihin ja kipitin niiden kanssa kohti kenttää. Tallipihan "pääväylät" oli hiekoitettu ja tällä välillä hiekoitus onneksi auttoi hyvin. Kentälle oli myös viety pehmeää kenttähiekkaa liukkaisiin kohtiin, mutta kenttää ei onneksi oltu niin tarkkaan aurattu ja käytettykään niin se ei ollut ihan täysin luisteluratamaisessa kunnossa. Suljin kentän portin ja päätin yrittää päästä selkään ilman jakkaraa. Ensinnäkin, jalkani ei meinannut edes taipua niin ylös kuin olisi pitänyt. Yritin heittämällä osua jalustimeen kengän kärjelläni, mutta en onnistunut ja se näytti tyhmältä. Satulasta kiinni pitämällä se ei myöskään noussut. Päädyin laskemaan hieman jalustinta alemmas ja yritin uudelleen. Sain kun sainkin kenkäni ujutettua jalustimelle ja koitin ponnistaa selkään. Yritykseksi jäi. Pompin Wallun vierellä toinen jalka jalustimessa vaikka kuinka kauan, kunnes Wallu alkoi hermostua. "Ptruu, poika. Yritäs malttaa hetki vielä" huohotin kuin maratonin juosseena ja keräsin ohjia tiukemmin käteeni. Miten hemmetissä tämä oli näin vaikeaa. Asetin jalkani uudestaan, mitin hetken ja asettauduin itse mahdollisimman hyvään asentoon, jotta jalkani voimat pääsivät optimaalisesti käyttöön. Ponnistin ja punnersin itseni kuin ihmeen kaupalla selkään ja rojahdin satulaan. Huhhuh, kyllä se jakkaralta nousu säästää minuutteja, sen voin kertoa. Säädin toisen jalustimen takaisin oikeaan mittaansa ja lähdin sitten kiertämään kentän uraa. Harjoittelin käynnissä jo hieman avotaivutuksen tyylisiä ja pohkeenväistöä. Muistelin Sonjan ohjeita siitä, että minun tulisi pitää huoli Wallun peräpäästä, jotta se kestäisi mukana väistössä loppuun saakka. Käynnissä ei ollut ongelmaa, ongelma taisi tulla vasta ravissa, mutta kävin ohjeita läpi silti jo ennakkoon. Nostin ravin ja ravailin muutamia kentän eri uria ja linjoja kiertäen ne mahdollisimman tarkasti oikomatta. Vaihtelin muutaman kerran tempoa ja sitten hidastin uudelleen käyntiin. Tein muutamia pysähdyksiä tiettyjen merkkien kohdille ja otin yhden peruutusharjoituksen. Wallu alkoi olla jo hyvin kuulolla ja työskenteli yllättävän tarkasti. Tallin perseilyepisodin jälkeen en oikeastaan odottanut siltä tänään kovin paljoa. Ruuna oli kuitenkin hyvin tarkka, yhteistyöhaluinen ja reipas tänään. Otimme ravin uudestaan ja nyt kokeilin pohkeenväistöä ravissa. Wallu puuskutti reippaasti eteenpäin ja väistö meni todella hyvin. Taputin sitä kaulalle ja kokeilin toiseen suuntaan samaa. Peräpäätä sain ajaa pysymään mukana loppuun saakka, mutta askellus oli selkeää ja reipasta. Sitten otin harjoitteen, jossa piti mennä 5 askelta ravia-viisi käyntiä ym. Tätä teimme silloin tunnilla ja mielestäni harjoitus oli todella hyvä, niin minulle kuin Wallullekin. Muutaman yrityksen jälkeen saimme lähes täydellisen onnistumisen. Pienen käyntikierroksen jälkeen kokeilin samaa laukan kanssa; laukka-ravi-laukka-ravi.. Kävin läpi jälleen Sonjan neuvoja minulle, istunta, ryhti, katse, piti pitää Wallu tiukasti jalkojen välissä, pidätteet.. mitä näitä nyt oli. Jo ensimmäinen harjoitus oli mielestäni aika hyvä, ehkä hieman lisää tempoa. Toinen ja kolmaskin onnistui hienosti, sitten sai jo riittää niiden hiominen. Loppuun otin muutamia laukanvaihto kokeiluja ja pääty-ympyrällä laukkaa. Ravasin pitkän suoran, päädyssä keskellä nostin laukan, laukkasin pääty-ympyrän ja jälleen päädyn keskellä pudotin raviin. Ravia pitkän suoran puoleen väliin - käynti ja käynnillä puoli kierrosta ja sitten sama. Sitten vielä toiseenkin suuntaan. Nämä onnistui ensimmäistä yritystä lukuun ottamatta hienosti. Sitten sai riittää nämä harjoitukset. Taputin Wallua kaulalle ja kehuin sitä. Laskeuduin selästä, avasin kentän portin ja kuljetin Wallun tallin vierustalla olevalle jakkaralle. Toista kymmenminuuttista en käyttäisi hevosen vierellä pomppimiseen.. Suuntasimme loppuverkalle maastoon; Ollinmäen lenkki oli lähellä kulkeva lyhyt kierto, joka sopi tällaiseen täydellisesti. Annu hirnui kuuluvasti peräämme ja pian Ferro yhtyi tämän konserttiin. Wallu kurkki taakseen, mutta jatkoi sitten rennosti matkaa. Löntystelimme puusillan ohi, polkujen risteymästä vasemmalle ja kiersimme pienen mäennyppylän, joka oli siis Ollinmäki. Annoin Wallulle pitkän ohjat ja rentouduimme menemään ihan vapaasti ja ilman apuja tai ajatuksia. Wallu huokaisi syvään ja sen kyljet paisuivat hetkeksi hyvin suuriksi. Tunsin sen purkautumisen kaikesta stressistä ja imin tunnelmaa itseenikin ja huokaisin. Pian kostea ulkoilma alkoi pureutua minuun, olin kentällä työskennellessä lämmennyt hieman ja nyt jokin hien tapainen selässäni otti pienenkin tuulenvireen itseensä ja tuntui kylmältä. Myös sormeni ja polveni alkoivat kylmettyä. Lenkki oli onneksi vain noin puolentunnin pituinen ja olimmekin tuotapikaa jo tallustamassa takaisin kohti tallia lehdettömän koivikon keskellä.
Kiinnitin Wallun käytävälle ja korjasin sen varusteet. Yhden takajalan pinteli oli purkautunut ja laahannut puoliksi aukinaisena perässämme ties kuinka kauan. Se oli aivan märkä ja likainen. Purin pintelit pois ja tarkastin jalat. Ei onneksi ollut mitään. Wallu oli hieman hionnut, mutta hiki oli kuivahtanut loppuverkan aikana maastossa. Tyydyin harjaamaan ruunan kunnolla ja vein sen sitten takaisin tarhaan ilman loimea. Tarhallepäin mennessä tukeuduin hieman Walluun, jotten liukastelisi niin paljoa. Jodhpurini pitivät ehkä hieman paremmin kuin kumpparit. Sain Wallun tarhattua ja luistelin takaisin talliin. Märkä piha oli ehtinyt kastella jo hieman kuluneita jodhpurejani, jostain pohjan välistä oli päässyt vettä sisään ja tunsin sukkani olevan märkä. Korjasin tallissa varusteemme paikoilleen, pesin lavuaarissa yhden pinteleistä ja ripustelin sen kuivamaan Wallun varustekaapin oveen. Sitten vaihdoin jälleen kumpparit jalkaani, jätin jodhpurini kuivamaan tallihuoneeseen patteria vasten nojaten ja lähdin sitten kotiin suihkuun ja laittautumaan iltavuoroa varten.
-Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Feb 1, 2024 15:14:07 GMT
Ekasta tarinasta: Olipa hyvä että satuitte paikalle ja opastitte Eliasta alkuun. Nyt sait kaveriratsastuksen suoritettua ja samalla toiseksi viimeinen maastoreittikin on käyty! Hienoa! 40V€. Toisesta tarinasta: I-ha-naa kohellusta! Ai että sai nauraa! Ihana tarina! Ja nyt ne maastot on sitten käyty eli nyt puuttuu enää koululuokkaan osallistuminen ja sitten on tehtävät tehty ja taso nousee. 40v€
|
|
|
Post by Lola on Feb 5, 2024 10:13:47 GMT
16. VARUSTEHUOLTOA Sunnuntai päivä. Tulin tallille puolen päivän aikoihin. Keli oli mukava, poutainen ja kuiva, pakkasta oli ehkä aste tai kaksi. Parkkeerasin Fordini tallin parkkipaikalle ja katselin hetken tuulilasin läpi rauhassa edessäni olevassa tarhassa olevia Sussua ja Almaa. Nousin autosta ja otin takapenkiltä mukaani Wallulle ostamani uuden sadeloimen ja villaloimen sekä uuden valkoisen satulahuovan, joka tulisi kisakäyttöön. Viimekerralla harjoituskisoissakin nolotti kun muut olivat panostaneet myös varusteisiin ja pukeutumiseen, kun me Wallun kanssa mentiin vaan meidän turkooseissa varusteissa ja ihan perus kamoissa radalle. Tuntuu, että se söi uskottavuuttamme Nyt olisi valkoinen satulahuopa ja itselleni ostin valkoiset kisahousut. Eipähän jää uskottavuus niistä kiinni. Kävelin varustehuoneeseen ja huomasin Mikko-kissan lymyilevän taas siellä. 'Mau', kuului lähes hätäinen maukaisu kun astuin huoneeseen. Se ei ollut tainnut odottaa seuraa. "Anteeksi Mikkonen, mutta minä tulen tänne nyt vähän heilumaan myös". Kissa katsoi minua arvostelevasti ja lähes halveksuvasti, mutta hyväksyi läsnäoloni ainakin nyt hetkellisesti. Se asettui hyllylle viikattujen loimien päälle ja seuraili liikkeitäni. Asettelin Wallun uudet loimet sen kaappiin ja hautasin kisahuovan niiden alle suojaan lialta. Nappasin sienen ja Wallun harjat ja istuuduin varustehuoneessa olevalle puujakkaralle. Aloin pöllyttää harjoja toisiaan vasten ja tajusin pian, kuinka paljon ne pöllysivätkään ja niistä irtosi karvoja. Siirryin tallin ulkopuolelle parkkipaikan toiselle puolelle jatkamaan harjojen putsausta ja annoin niiden pöllytä niin paljon kuin mahdollista. Kaivelin kaviokoukun avulla suurempia karvoja pois harjojen syövereistä ja sainkin harjat melko siistiin kuntoon. Sitten menin vielä pesupaikalle, laskin ämpäriin haaleaa vettä ja pesin harjat vedellä. Jätin harjat kuivamaan pesupaikan lattialle hetkeksi levälleen ja vaihdoin ämpäriin veden. Sitten menin takaisin varustehuoneeseen ja löysin Mikko kissan Wallun avonaisen varustekaapin ovelta. Se oli mennyt heti tutkimaan uusia varusteita ja poistui kaapilta vaivihkaa takaisin hyllyn päälle kun astuin huoneeseen. "Noh, oliko hyvät loimet? Tuliko hyväksyntä" höpöttelin sille pieni virne kasvoillani, kun olin saanut sen kiinni itse teossa. Jos Mikko olisi voinut, se olisi pyöräyttänyt silmiään minulle. Nostin satulan telineestä seuraavaksi käsittelyyn. Irrotin satulahuovan, kävin tamppaamassa sitä ulkona ja harjasin siitä karvat irti yhdellä huonommalla harjalla, jonka löysin varustehuoneen sekalaiselta hyllyltä. Saattoi olla jopa Wallun vanhoja harjoja, jotka poistin kaapista ostettuani sille uusia. Huovan putsattuani palasin varustehuoneeseen ja irrotin satulasta jalustinhihnat ja mahavyön. Myös mahavyö vaati pienen harjauksen, joten ramppasin taas ulkona putsaamassa sen. Sitten pesin satulan satulasaippualla ja rasvasin jalustinhihnat. Pyyhin jalustimet vedellä ja sienellä, vaikka ne melko puhtaat olivatkin. Sitten kasasin kaikki paikoilleen ja satula näytti heti lähes uudelle. Toki satulan kulumia ei saanut edes pesulla piiloon. Seuraavaksi nappasin suitset käsiini ja pyörittelin niitä hetken. Nehän olivat edelleen aivan uuden veroiset, eihän niitä ollut monesti ehditty edes käyttää. Pyyhin ne vain veden kanssa läpi kuolaimia myöten ja palautin ne sitten naulaansa. Rullasin yhden pintelin rullalle, joka oli edelleen roikkumassa varustekaapin ovessa, kun viimeksi jouduin sen pesemään. Kävin varustekaappia muutenkin vähän läpi ja järjestelin siellä olevia varusteita. Heitin Wallun aiemman fleeceloimen pesuun menevien pinoon. Pyyhin harjapakin sisältä ja ulkoa ja menin sitten hakemaan kuivamassa olevat harjat ja asettelin ne siististi takaisin harjapakkiin. Kun varustehuoneen päässä kaikki oli huollettu, siirryin Wallun karsinalle. Pyyhin ruunan ruoka- ja juomakupit. Ruokakupin putsaus vaatikin veden vaihdon välissä. Putsasin myös hieman ruokailupaikan kohdalla olevaa seinää, Wallu oli roiskinut ruokaansa siihenkin. Pyyhin myös karsinan ovessa olevaa nimikylttiä ja tankoa, johon varusteet aina viskasin. Lopuksi lakaisin tallin käytävän tarkasti läpi. Tykkäsin ihan hirveästi tallilla puuhailusta! Olimme tällä viikolla puuhailleet Wallun kanssa jo melko paljon, joten annoin sen pitää lepopäivänsä. Kävin kuitenkin tarhalla sitä moikkaamassa ja vietin hetken sitä rapsutellessa. Hetken vietettyäni ruunien tarhassa lähdin kuitenkin jo autolle päin. Tallilla oli tänään hiljaista, en nähnyt edes Lauraa missään. Lauran autoakaan ei näkynyt pihassa, joten hän oli jossain asioillaan. Ilmankos yksinäisyydessä viihtyvä Mikko kissa oli uskaltautunut heinäladosta alakertaan. Palasin autolleni ja lähdin taittamaan kotimatkaa. Olin ilmoittanut minut ja Wallun kahdelle tunnille ensiviikolla; yhdelle estetunnille ja yhdelle koulutunnille. Meillä tulisi taas paljon oppimista. Lisäksi olin ilmoittanut meidät yhtiin koulukisoihin, ne olisivat ensimmäiset kouluratsastus kilpailumme! Mutta ilmoitin meidät vain kahteen hyvin helppoon luokkaan, HeC ja HeB luokkiin. Niiden hommat me osattiin ainakin. Hyvä aloittaa helpoista ja totutella ensin kisaympäristöön. Sitäpaitsi kisat olivat vasta loppukuusta, joten oli vielä aikaa harjoitellakin. Ei muuta kuin kohti seuraavia seikkailuja! Nähdään pian! -Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Feb 5, 2024 13:30:57 GMT
No nyt kiiltää Wallun varusteet ja tavarat uutuuttaan! Ihanasti hänestä huolehdit <3 30v€ Tästä tavaroiden siivousbuumista tulikin yksi uudistus mieleeni....
|
|