|
Post by Kallelan Laura on Feb 26, 2024 10:12:57 GMT
Voidaan kyllä sopia, että Wallun karsina jätetään sinulle. Käyt kuitenkin sen verran ahkerasti. Muutoin ei uskalleta tätä käytäntöä automaattisesti jättää hoitajille, kun ei etukäteen voida tietää milloin kukakin tulee tallille ja hevosia ei voi viikkoa seisottaa likaisessa karsinassa. "Treeniä treeniä"-tarinasta 35v€ ja "Kuutamoratsastus"-tarinasta 40v€ Hyytävä kokemus tuo hyminä, olikohan kyseessä Emman haamu? o.O
|
|
|
Post by Lola on Mar 4, 2024 11:09:51 GMT
26. ARKEEN PALUU
Oli sunnuntai ja viimein pääsin tallille rauhassa ilman mitään ylimääräistä. Viimeviikonloppuna olimme käyneet kuutamoratsastuksella omalla porukalla ja se oli ihanaa! Sunnuntaina suuntasimme Wallun kanssa kouluvalmennukseen Adinan kouluvalmennukseen. Onneksi meidän valmennuksemme oli vasta 14-15 välillä, niin ehdimme hyvin verrytelläkin ajomatkan jälkeen. Valmennus meni hienosti! Meidän kanssa Helppo A valmennuksessa oli vain kaksi muuta ratsukkoa, joten hyvin yksilöllistäkin oppia ja vinkkiä sai reilusti. Keskiviikkona kävin ratsastamassa Wallun vain nopeasti läpi maneesissa, sillä torstaina sen sijaan suuntasimmekin kisoihin. Kisat pidettiin jälleen Adinassa. Helppo C luokassa meillä meni hienosti ja sijoituimme toisiksi. Helppo B sen sijaan levisi käsiin, ilmeisesti reissaaminen alkoi jo käydä Wallun pääkopan päälle ja kaksi luokkaa ajomatkan päälle oli sille liikaa. Ruuna ei jaksanut enää keskittyä ja oli todella tahmea. Saimme nipin napin suoritettua kouluradan tehtävät ja olin lähinnä helpottunut kun pääsimme sieltä pois. Minua nolotti. Tulimme viimeisiksi, vaikka tiesin hyvin että Wallu osaa nuo asiat. Perjantaina sitten olikin omalla tallillamme rekiajelua Hallalla! Se oli huippuhauskaa ja mukavan erilaista puuhaa. Siinä sai kyllä karisteltua kaiken mieltä painavan pois. Laura opetti meitä valjastamaan ja saimme ohjastaakkin Lintulahden jäällä pienen pätkän ja se oli niin mahtavaa! Hyppäsin ensimmäisenä ohjaksiin kun Laura kyseli, halusimmeko kokeilla. Ehdottomasti halusin! Eliaskin ajoi ja hän innostui puuhasta myös hyvin paljon. Meillä oli tosi hauskaa ja Halla oli niin mahtava jälleen kerran. Jäin rekiajelun jälkeen vielä moikkaamaan Wallua, mutta tyydyin vain harjaamaan sen läpi ja paijaamaan sitä hetken.
Nyt viimein pääsin tallille taas ihan rauhassa nauttimaan Wallun seurasta. Maastolenkki tekisi varmaankin hyvää. Keli oli mukavan kirkas ja keväinen, vaikka taivas olikin pilviharson peitossa. Linnut lauloivat jo kovaan ääneen keväisiä sointujaan ja tiet olivat osittain jo sulaneet sieltä täältä. Ajoin tallin pihaan ja nousin autosta. Tammat Alma ja Sussu olivat tuttuun tapaansa vastassa ja Alma hörisi minulle tervehdykseksi. Hymyilin ja moikkasin sitä nopeasti. Sitten menin talliin, jossa Marko puuhasteli karsinoiden kimpussa. Wallun karsina oli ehditty jo putsata, joten vaihdoin Markon kanssa vain nopeat kuulumiset ja vitsit ja lähdin sitten hakemaan Wallun varusteita. Kasasin varusteet käytävälle Wallun karsinan kohdalle ja sitten lähdin hakemaan itse ruunaa. Annu, Moona ja Markon mukana tullut uusi valkea tamma Ana pitivät juorukerhoa Ferron kanssa heitä erottavan aidan luona. Ana oli näköjään päässyt piireihin. Wallu ja Venni sen sijaan hengailivat kahdestaan tarhan etualalla. "Moikka poika!" tervehdin hoidokkiani, joka hörisi minulle vastauksen matalasti. Se lähti kävelemään mukanani portille, josta sain sen helposti mukaani. Venni vain katseli menoamme, eikä ollut moksiskaan. Ferro hirnui sieraimet hulmuten, mutta ei jättänyt juorukerhoaan. Varustin Wallun rauhassa tallin käytävällä Markon hävittyä johonkin muualle. Saatuani ratsuni valmiiksi talutin sen tallista ulos ja nousin sen selkään jakkaran päältä. Peruskaava. Tänään käytäisiin vain rentouttava, lyhyt maastolenkki. Rantalehdon lenkki täytti kriteerit ja suuntasimme sinne. Wallun suuri askellus oli ihanan keinuttavaa, keli oli leuto ja nautin matkasta. Kävelimme puusillalle asti, jonka jälkeen rantalehdon koivikossa nostin kevyen ravin ja Wallu jylisi korvat pystyssä eteenpäin. Pätkä oli kuitenkin melko lyhyt ja hidastimme takaisin käyntiin kun tulimme tielle. Linnut visersivät ja tien laidassa oli sulaa. Kevätfiilis valtasi minut, ihan pian sulaisi lumet ja pääsisi nauttimaan maastoista ilman upottavaa tai liukasta lunta ja ilman palelua! En malttanut odottaa, rakastin kevättä ja kesää! Rämöjen pihassa ei näkynyt tällä kertaa liikettä. Nostin uudestaan ravin ja ravasimme rennosti tietä pitkin nyt hieman pidempää. Tiellä tuli vastaan auto, se oli yksi Rämöjen autoista; tummansininen vanhempi neliskanttinen Volvo. Hidastin Wallun käyntiin ja auto hidasti kohteliaasti meidät nähdessään. Rämöjen poika moikkasi auton ratin takaa hymyillen ja nostin käteni tervehdykseksi. Wallu ohitti auton hienosti, hieman pälyillen, mutta ei hötkyillyt. Jatkoin käynnillä loppumatkan fiilistellen rauhaa. Wallukin huokaisi, luultavasti aisti minun sisäisen zen -tilani. Kavioiden kopse täytti korvani kun lähestyimme Kallelan tallia. Tie oli osittain sula, osittain sohjoisessa, puoliksi sulaneessa lumessa/jäässä ja osittain vielä aivan jäässä. Vieressä kulkevassa ojassa kuului jo lorinaa jossain jään alla. Käänsin Wallun vielä pelloille vievälle polulle, jotta tulisimme tallipihaan takakautta maneesin vierestä. Annu hirnui meidät nähtyään. Se seurasi kulkemistamme jo pitkän aikaa pellolta tallipihaan. Päästyämme tallipihaan se sai pieruhepulit ja juoksi tarhassaan rinkiä pukitellen. Viimeisillään tiineenä oleva Ana luimisteli riehuvalle friisiläistammalle pitääkseen sen loitolla vatsastaan. Hepuleiden päätteeksi friisitamma pysähtyi aidalle ja korskahti kuuluvasti. Wallu innostui hörisemään sille takaisin.
Purin Wallulta varusteet ja vein sen pesupaikalle. Marko tuli kyselemään, kuinka reissumme oli mennyt. Hän oli aina niin mukava ja kiinnostunut kaikkien puuhailuista ja ihan vilpittömällä tavalla. Hän oli myös todella kannustava eikä ollut hänen tapaistaan arvostella kenenkään puuhia. Kastelin vastahakoisen ruunani lämpimällä vedellä ja vaahdotin sen kunnolla saippualla. Karvaa irtosi hirveät määrät, ruuna ei näyttänyt sille että siinä olisi juurikaan talvikarvaa, mutta näköjään sitä oli.. Huuhtelin sen huolellisesti jokapuolelta ja Wallu nosteli välillä jalkojaan mielenosoituksellisesti. Lopuksi vetelin hikiviilalla suurimmat vedet pois. Jouduin tyhjentämään hikiviilan karvasta muutamaan otteeseen. Miten sitä edes voi irrota näin paljon!? Käteni, suuni, kasvoni ja vaatteeni olivat aivan märässä karvassa. Loimitin Wallun ja vein sen karsinaan kuivamaan. Putsasin pesupaikan, pesin käteni karvoista ja palautin varusteet paikoilleen. Marko auttoi minua pyytämättä ja päivittelimme yhdessä hevosten karvanlähtöjä. Marko nauroi ja sanoi, etten edes tiennyt vielä mistä puhuin, voisin mennä kokeilemaan Moonan harjausta niin ymmärtäisin mitä on karvanlähtö. Marko lupasi hoitaa Wallun takaisin tarhaan hetken päästä. Tämä sopi hyvin, olin niin karvassa ja osittain märkä, että ajatus suihkusta jo houkutteli. Kävin antamassa Wallulle vielä hieman porkkanaa ja silittelin sitä hetken karsinassa. Sitten lähdin autolleni ja ajelin kotiin.
-Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Mar 4, 2024 11:24:07 GMT
No tässä tuli hyvä tilapäivitys pähkinänkuoressa! 35v€
|
|
|
Post by Lola on Mar 7, 2024 10:33:39 GMT
27. TORSTAIN TOIMINTAA Ajoin tallin pihaan tuttuun tapaani ja jätin autoni parkkipaikalle, jolle myös Markon musta BMW oli parkkeerattu. Lisäksi tallin pihassa oli jokin pakettiauto parkkeerattuna tallin ovien viereen kummallisesti ja sen sivuovi oli auki. Tallilla oli siis jotain häppeninkiä. Nousin autosta ja katselin nopeasti tarhoille, mutta hevoset vaikuttivat rauhallisilta ja Wallukin näkyi olleen ulkona, joten tuskin mitään kauhean vakavaa. Ilma oli mukava, hieman viileämpi kuin lähipäivinä. Taivas oli tänään valkoisen pilvipeitteen täyttämä, vaikka parina päivänä aurinko oli paistanut kirkaana pilvettömältä taivaalta. Tietenkin olin niinä päivinä ollut tiukasti töissä, sisätiloissa.. Astelin uteliaana talliin ja kuulinkin karsinoilta puhetta ja tallikäytävällä oli joitain tarvikkeita. Marko seisoskeli Anan karsinan kohdalla ja tervehti iloisesti nähdessään minut. Analla oli lääkärintarkastus meneillään, tamma varsoisi tässä kuussa, minä hetkenä hyvänsä. Kaikki vaikutti olevan ihan hyvin, ainakin mitä kuulin heidän puheestaan. Laura oli lääkärin kanssa karsinassa ja he silittelivät rauhallisesti Anaa. Ilmeisesti toimenpiteet olivat jo ohitse. Myös Laura tervehti minua tuttavallisesti kun kävelin tallin puolelle, eläinlääkäri hymyili lämpimästi ja nyökkäsi suuntaani. Wallun karsina oli vielä putsaamatta ja kysyin Markolta vaivihkaa, voisinko putsata karsinan nyt vai olisinko häiriöksi. Anan ja Wallun karsinan välissä oli kuitenkin yksi karsina, joten puuhasteluni eivät häiritsisi heitä. Niimpä hain kottikärryt ja talikon ja mätin Wallun karsinan nopeasti tyhjäksi likaisista alusista ja korvasin ne puhtailla. Eläinlääkäri pakkasi juuri tavaransa kun sain karsinan valmiiksi ja he siirtyivät Lauran kanssa toimiston puolelle. Marko jäi karsinoille ja sanoi alkavansa putsaamaan karsinoita nyt, eläinlääkärin tulo aamulla oli viivästyttänyt hänen hommiaan hieman. Ana jäisi karsinaan vielä, joten voisin hakea Wallun käytävälle heti. Niin tein. Wallu asteli talliin ja se taisi heti vaistota, että jotain oli ollut meneillään. Se nosti päätään ylös korvat pystyssä ja pälyili hieman epäluuloisena ympärilleen. "Ei hätää poika, lääkäri on jo poistunut" naurahdin ja rauhoittelin ruunaa. "Ai Wallu luuli joutuvansa eläinlääkärin hampaisiin vai, haha!" Marko naurahti karsinan uumenista kuullessaan minun rauhoittelevan hoidokkiani. "Joo, kukapa sellaisesta tykkäisi!" vastasin hänelle. Kiinnitin Wallun käytävälle ja aloin harjaamaan sitä. Juttelimme Markon kanssa rennosti siinä samalla hevosista, varsoista ja eläinlääkäreistä. Tallissa vallitsi mukava ja rento ilmapiiri. "Mitäs meinasit lähteä sen kanssa puuhaamaan?" Marko kysyi pienen hiljaisuuden jälkeen. "Öö, ajattelin mennä maneesiin vähän treenaamaan. Koulujuttuja varmaan tänään" vastasin. "Joo! Mä lähden tästä maastoon varmaan ton Sussun kans kohtapuoliin ja sit maneesiin pitäs mennä Almalla myöhemmi. Jos tarviit muuten joskus jeesiä vaik esteiden kans ni saa pyytää apuu. Voin tulla kyl avuks maneesii, jos tarvii millon" Marko kertoi rentoon tyyliinsä. "Oi, kiva! Helpottaisi kyllä esteiden kanssa ainakin et olisi joku apukäsi siellä. Kiitos!" vastasin hänelle hymyillen. Marko oli kyllä ihan huippu. Saatuani Wallun varusteltua ja jalat pintelöityä, talutin sen suoraan pihan poikki maneesille. Halla ja Aksu rapsuttivat toisiaan, mutta kääntyivät katsomaan kun taapersimme pihan poikki. Avasin maneesin oven ja luikahdimme sisään. Laitoin katkaisimesta valot päälle pimeähköön maneesiin ja sillävälin kun maneesin katon loisteputket syttyivät yksi toisensa perään palamaan, kiipesin jakkaralta suuren punaisen ratsuni selkään. Ohjasin Wallun uralle ja aloitimme käynnillä. Wallu katseli ympärilleen kovasti, sille oli jäänyt jokin pälyilyvaihe päälle, joten aloin jo käynnissä tekemään pieniä pysähdyksiä ja peruutuksia ja herättelin sitä keskittymään nyt tähän toimintaan. Suunnitelma tepsi ja ruunan korvat kääntyivät pikkuhiljaa minun suuntaani ja sen pää laskeutui pilvistä takaisin työskentelytasolle. Nostin ravin alkukäyntien ja taivutusten jälkeen. Ravissa tein pohkeenväistöä, tempon muutoksia ja pysähdysharjoituksia. Ravista pysähdys ja pysähdyksestä suoraan raviin lähtö onnistui tänään yllättävän hyvin. Meillä oli ollut vaikeuksia sen kanssa ja tunsin pientä voitonriemua parin onnistuneen yrityksen jälkeen. Taputin Wallua kaulalle joka kerta kun lähtö oli selkeästi heti ravissa. Sitten tein laukannostoja ja laukasta raviin siirtymisiä. Myös näissä Wallu työskenteli hienosti, tuntui että sillä oli juuri sopivasti energiaa nyt ja joko valmennuksessa käynti tai muutaman päivän tauko koulukiemuroista oli tehnyt tehtävänsä. Toki myös tunsin itseni jotenkin varmemmaksi otteissani ja avuissani. Kaikki tuntui tänään helpolta ja nautin ratsastuksesta täysillä. Teki melkein mieli kokeilla jotain laukkapiruetteja, sillä varmaan nekin olisivat tänään onnistuneet, mutta maltoin mieleni. Laukanvaihdot menivät nappiin myös. Sitten otin härkää sarvista ja kokeilin käynnistä laukkaan nostoja. Jostain syystä ne takkusivat meillä aina. Ne luisuivat edelleen hieman, mutta päättäväisenä yritin pari kertaa uudelleen vielä hieman selkeämmillä avuilla ja työnsin lantiollani Wallua enemmän keinuvan laukan suuntaan samalla pitäen pohkeeni mahdollisimman selkeinä laukka-apuina. Huomioin myös, että taisin pidättää sitä lähdössä liikaa, sillä jotenkin taisin hieman pelätä, että laukka ryöpsähtäisi liian rajusti liikkeelle. Tämä oli jäänyt päähäni silloin alkuajoista, kun Wallun laukka lähti hieman liian rajusti liikkeelle. Yhtäkkiä koin ahaa-elämyksen siinä, että roikuin ohjaksissa edelleen liikaa ja samalla hakkasin päätä seinään, miksei laukannostossa ollut tarpeeksi räväkkyyttä. Viimein yhdistelemällä nämä kaikki löysin avaimen ja saimme laukan nousemaan juuri oikein, suoraan käynnistä, selkeästi! Heureka! Mieletön oivallus, tunsin itseni joksikin koodinpurkajaksi, kun ihan itse olin tälläisen asian oivaltanut! Naurettavaa, nyt kun ajattelee, mutta se tunne oli mieletön! Kokeilin ihan testiksi pari kertaa uusiksi ja se toimi! Ongelma oli selätetty ja kappas kappas, vika oli ratsastajassa.. Riemun puuskissa päätin jättää laukkatehtävät tähän onnistumiseen ja työskentelin hetken vielä ravissa hioen ja miettien apujani ja tekemistäni lisää. Loppukäynneissä olin pelkkää hymyä. Annoin Wallulle pitkää ohjaa ja silittelin ruunaa tyytyväisenä. Tuntui, että olimme ottaneet jälleen askeleen lähemmäs toisiamme ja "me"-tiimihenkeä. Laskeuduin alas selästä ja rapsutin Wallun otsaa ja suukotin sitä. Wallu ei oikein tajunnut mikä homma tässä oli meneillään, mutta se nautti huomiosta kuitenkin. Talutin ruunan ulos maneesista ja vein sen talliin. Marko oli lähtenyt Sussun kanssa ilmeisesti maastoon tällä välin. Tallissa oli hiljaista, paitsi että Ana oli edelleen karsinassaan. Jätin Wallun käytävälle ja laitoin sen huolettomasti kiinni vain yhdellä ketjulla. Purkasin sen varusteet ja lähdin viemään niitä hyräillen varustehuoneeseen. Nappasin samalla pari namia taskuuni ja yhden leivänkannikan, joita oli muovipussissa varustehuoneen seinustalla. Palasin tallin puolelle huolettomasti hymyillen, kunnes huomasin, että vain yhdellä ketjulla kiinnitetty Wallu olikin seilannut käytävällä poikittain, levitellyt Sussun harjaämpärin ympäriinsä ja löytänyt jostain heinää ja mussutti sitä nyt tyytyväisenä. Katsoin ruunaa epäuskoisena ja parahdin "Walluuu, eiih!". Samassa selvisikin mistä heinät olivat tulleet; Vennin karsinanoven yläosa oli auki, josta Wallu tunki päänsä Vennin karsinan sisään ja veteli naapurinsa iltaheiniä turpaansa. Kiiruhdin Wallun luo ja työnsin sen kauemmas Vennin karsinalta. "Voi jestas, sinua ei pitäisi kyllä jättää hetkeksikään vartioimatta" mutisin ruunalle, vaikka samalla soimasin itseäni kun olin niin luottavaisena jättänyt sen kiinni vain yhdellä ketjulla. Tottahan toki se pääsee siinä pyörimään ja tutkimaan. Kiinnitin Wallun nyt toiseenkin ketjuun ja huokaisten aloin keräämään Sussun harjoja takaisin sen harjaämpäriin pitkin käytävää.. Onneksi kukaan ei ollut näkemässä. Ja onneksi mikään ei ollut mennyt rikki, eikä mitään sen suurempaa vahinkoa päässyt käymään. Harjasin Wallun läpi nopeasti pieni ärrimurri päässäni. Sitten huokaisin, mietin hetken koko päivän tapahtumaketjua pilvien päältä takaisin maan pinnalle kolahtaen.. ja en voinut muuta kuin nauraa. Wallu piti minut maan pinnalla, se oli selvää. Ihan oikein minulle! Vaikka menisi miten hienosti niin enhän minä voi alkaa leijailemaan ja käyttäytymään kuin mikäkin hevosten kesyttäjäkuiskaaja ja jättää hevosta valvomatta kiinni käytävälle vain yhdellä ketjulla ja kuvitella, että se siinä tojottaa sädekehä päänsä päällä paikoillaan. Walluhan oli käyttänyt tilaisuuden hyväkseen! Hahah, siitäs sait, ihminen! Naurahdin hieman itselleni ja tilanteelle ja katsoin hymyillen Wallua. "Sinä senkin.. pidät minut maan päällä" mutisin sille ja annoin taskustani sen leivänkannikan, jonka olin jo ajatellut jättäväni antamatta. Talutin ruunan takaisin tarhaan Vennin ja Ferron seuraksi ja annoin sille vielä taskustani loput makupalat. Treenit olivat menneet joka tapauksessa aivan nappiin, sitä ei poistanut mikään. Palasin talliin ja vein Vennin karsinaan hieman lisää heinää. Harjasin tallin käytävän ja katsoin paikat kuntoon jäljiltäni. Ilmoitustaulua lueskellessani huomasin, että meillä järjestetään näyttelyt: Kallela Horse Show! Ilmoitin meidät heti mukaan! Sitten selasin ensiviikon tunnit, jopa menisimme Wallun kanssa taas tunnille. Huomasin maanataille laitetun maastoeste tunnin, enkä voinut olla ilmoittautumatta sinne! Maastoesteitä! Kuinka siistiä! Innosta puhkuen hyppäsin autooni ja ajelin kotiin. Olin innoissani alkavasta keväästä ja ihan kaikesta. Kallela oli niin kiva paikka ja Wallu ihan parasta ikinä <3 -Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Mar 7, 2024 16:02:05 GMT
Voi miten ihanasti onnistumisen riemun aisti tarinasta <3 Aivan ihana keväthypetyskin loppuun <3 Ihanaa kun olet meillä <3 40v€
|
|
|
Post by Lola on Mar 12, 2024 10:26:40 GMT
28. MAASTOESTEITÄ!
Oli maanantai ja suuntasin tallille iltapäivästä. Olin ilmoittautunut Wallun kanssa maastoestetunnille! Minulla ei ollut mitään kokemusta maastoesteistä ennen tätä päivää. Tosin, kyllä ne olivat kiinnostaneet aina jollain tasolla ja tänään pääsisin tutustumaan niihin paremmin. Pellot ja metsät olivat vielä paksun lumikerroksen alla, joten nämä alkukevään maastoestetunnit pidettiin maneesissa, jonne on kyhäilty jotain millä aloittaa. Keli oli upea; lämmin kevätaurinko paistoi kirkkaan siniseltä taivaalta, lämpöasteet olivat hieman plussan puolella ja kevät kuulutti tuloaan! Lumet saisivat kovaa kyytiä näillä keleillä. Ajoin autoni parkkiin tallin parkkipaikalle, joka oli jo osittain sulanut. Kävelin talliin ja löysin Markon ja Lauran jutustelemasta tallista. Heillä näytti olevan hauskaa ja tuntui kuin olisin keskeyttänyt jotain. "Moikka!" huikkasin heille herätelläkseen parin huomiota. "Moi Lola!" Laura vastasi iloisesti. "Moikka moi, sä taidat olla mun maastoesteoppilas, vaai..?" Marko kysyi ja näytti minua leikkisästi etusormellaan, joka oli kuin aseen piippu. "Joo, minäpä hyvinkin" vastasin virnistäen. "Noh, jännittääkö?" hän jatkoi ja vaikutti lähes yhtä innostuneelta kuin minä. "No joo, kieltämättä vähän. Tää on mun ensimmäinen kosketus maastoesteisiin" kerroin käsiäni pyöritellen. "Noo älä stressaa liikaa, ei nää oo oikeesti viel ees mitää maastoesteitä, katotaa nyt mitä sielt löytyy" Marko iski silmäänsä ja virnisteli salaperäisesti. Vaikka hänen yrityksensä ehkä oli rauhoitella minua, hän kyllä onnistui vain lisäämään jännitystäni. Laura naurahti myös salaperäiselle vastaukselle ja sanoi; "älä nyt pelottele Lolaa enempää! Ihan hauskoja esteitä me sinne tänään kyhättiin. Hauskaa teillä tulee olemaan" hän rauhoitteli ja hymyili minulle. Okei, ota näistä nyt selvää. "No joo joo, ei mitää paineit. Mut hei mee sä nyt hakee Walluu ni mä lähen jo maneesille viel laittelee viimesii keppei paikoillee jooko?" hän ehdotti ja löi kätensä yhteen 'tuumasta toimeen'-meiningillä. "Jooh, tehdään niin" vastasin hänelle hymyillen. "Joo, hienoa! Minä taidan mennä toimistoon, niin jos tulee jotain.." Laura kertoi ja näytti peukalolla olkansa yli suuntaa jossa toimisto oli. "Joo joo, kyllä me selvitään, älä huolehdi turhia" Marko rauhoitteli ja vinkkasi Lauralle silmäänsä hymyillen hurmaavasti. Laura hymyili Markolle myös ja poistui sitten toimistoon. Olikohan näiden kahden välillä jotain meneillään, mietin..
"Poitsuuu!" huutelin jo matkalla tarhalle. Vastaukseksi sain Wallulta suloisen, yllättyneen hirnahduksen. "No niin, minä täällä" vastasin hempeästi. Wallu tallusti korvat pystyssä portille minua vastaan ja sydämeni suli hieman. Minun pikku muruseni. Tai "pikku muruseni", ruunahan oli valtava limppu. Haha, ehkä siitä tulisikin hyvä uusi hellyttelynimi! Naureskelin omille ajatuksilleni ja ohjasin Wallun ulos tarhasta. Venni jäi nauttimaan kevätauringon lämmöstä silmät puoliummessa ja Ferro juoruili jälleen tapansa mukaan Annun kanssa aidalla. Ferro katseli meitä ja hirnui jälleen intohimoisesti peräämme kun suljin porttia. Wallu vastasi Ferrolle jälleen suloisella pikku-hirnulla. "Oho, oletkos sinä ihan opetellut hirnumaan" kysyin ruunalta naurua pidätellen. Tuollainen kimeähkö pieni hirnuminen oli jotenkin niin suloista, eikö tämänkokoinen puoliverinen muka parempaan pystynyt? Virnistelin itsekseni ja talutin Wallun talliin.
Harjasin hoidokkini läpi huolellisesti ja putsasin kaviot. Varustin sen satulalla, suitsilla ja pinteleillä. Pinteleitä kieputellessa mietin, että ehkä jotkut suojat voisivat olla nopeammat ja paremmat meille. Lisätään ostoslistalle. Saatuani Wallun varusteltua vilkaisin kelloani: 15:47. Olimme melko ajoissa, mutta tiesin Markon olevan jo maneesilla, joten irroitin Wallun käytävältä ja lähdin taluttamaan sitä kohti maneesia, jossa olivatkin avonaiset ovet. "Noniin, te tulittekin jo. Hyvä!" Marko aloitti ja puuhasteli vielä maneesin kentällä. Hän kiirehti sulkemaan maneesin ovia perässäni, vaikka olisin toki saanut ne kiinni itsekin. Silmäilin kiinnostuneena maneesin kentällä olevia kyhäelmiä ja silmiini osui ainakin pressu, joka oli sijoitettu kaistaleeksi maahan. Estepuomeilla oli rajattu reittejä ja ulkoa oli haettu näköjään paksumpia pöllejä, keppejä ja havuja, auton renkaitakin oli käytetty yhteen esteeseen. Esteet eivät olleen kamalan korkean näköisiä, mutta hyvin mielenkiintoisia! "Nousenko heti selkään?" kysyin jostain syystä ja Marko katsoi minua hieman kysyvästi, mutta vastasi sitten reippaasti; "joo, selkään vaan!" En tiedä miksi edes kysyin sitä. Kipusin jakkaralta selkään ja asetuin ohjaamooni. Wallu tuijotti maneesin härpäkkeitä korvat eteenpäin liimautuneena. "Noniin, mennään vain" kannustin ruunaa eteenpäin ystävällisellä äänellä. "Ei ole hätää, mennään katsomaan mitä ne on" jatkoin. Wallu asteli eteenpäin hyvin hämmentynein askelin ja puuhki sieraimillaan epävarmasti. Esteistä lähti varmasti myös metsäisiä hajuja ja olivathan ne epäilyttäviä tässä ympäristössä. "Joo, kiertäkää hetki käyntiä ja anna sen tutustua niihin esteisiin ihan rauhassa. Viet sen ihan haistelemaan niitä" Marko ohjeisti ja näin tein. Wallun korvat pyörivät eteen ja sivuille ja tunsin sen olevan valppaana allani. Yritin rauhoitella sitä ja pysytellä itse rauhallisena. Pysäytin ruunan havuesteelle, jossa kahden pöllin päälle oli laitettu estepuomi ja sitä vasten nojasi havuja pystyssä niin, ettei puomia näkynyt niiden takaa. Ikään kuin risueste. Wallu puuskahteli ja laski varovasti turpaansa estettä kohti. Se lähestulkoon tärisi jännityksestä ja säpsähti sen turvan osuessa havuihin. Sitten se puuskahti kuuluvammin ja tökki havuja uudelleen hieman rauhallisemmin. Silittelin sen kaulaa rauhoittavasti ja kehuin ruunaa matalalla ja rauhallisella äänellä. "Se taitaakin olla tosi jännä!" Marko huudahti kauempaa. Wallu tutkiskeli estettä ja hetken päästä nosti päänsä hyväksyvästi takaisin ylös ja käänsi korviaan minun suuntaani; 'minne seuraavaksi?'. Jatkoimme esteiden välissä kävelyä ja kiertelyä. Sininen pressu aiheutti myös hieman ihmettelyä ja kävimme katsomassa sitäkin. Se ei kuitenkaan vaatinut yhtä läheistä tutkimista kuin havueste, pressu oli Wallulle kuitenkin jo hieman tuttu elementti mm. temppuradalta. "Siinä ajattelin, että laittais esteen sen päälle, et se olis vähä niiku vettä. Mut en tienny mitä mieltä se on pressusta ni en laittanu viel mitää. Mut eihän se näytä kauheesti välittävän" Marko seposti takaamme, kun huomasi Wallun jo poistuvan pressulta. "Joo, ollaan me joskus pressuja nähty, mutta ei ne nyt ihan läpihuuto juttu vielä ole" vastasin. Sovimme kuitenkin, että pressun päälle voisi pienen ristikon tehdä. Marko kyhäsi nopeasti matalan ristikon ja pyysi meitä sitten nostamaan ravin. Toteutin pyynnön ja ravasimme uralla ja esteiden välissä, missä nyt tilaa oli. "Tulkaas ravissa nyt ensin täältä, laskin nää puomit maahan niin meette niistä yli" Marko ohjeisti ja osoitti vieressään olevaa maastopuomikujaa. Menimme Wallun kanssa niistä ja ylitimme ne puhtaasti. "Hyvä, tulkaa vielä toisen kerran" Marko ohjeisti ja tein työtä käskettyä. Puomien jälkeen saimme kokeilla yhtä tukkiestettä, jossa paksumpi tukki/pölli oli laitettu auton renkaiden päälle, jotta siihen oli saatu vähän korkeutta. Wallu ylitti esteen ihmeen rauhallisesti. Taputin ruunaa kiitokseksi ja sitten hidastin sen käyntiin. Marko pyysi meitä pressulle, jossa oli pudottanut puomit maahan (tai siis pressun päälle, kun pressu oli esteen alla) ja menemään siitä ensin käynnissä läpi. Wallu hieman puuskahteli ja käänteli korviaan, mutta ylitti sen kuitenkin mukisematta. "Hyvä, kokeillaan ravissa" Marko ohjeisti ja näin tehtiin. Hieman kaulaa kaartaen Wallu suoritti tehtävän kuitenkin hienosti. "Hyvä, sitten laitan nää puomit nyt ylös ja tuutte tän esteenä. Eli pressu on vettä" Marko ohjeisti. Pressu oli taiteltu melko pieneksi siivuksi esteen alle, joten se ei tuottaisi kamalasti lisävaikeuksia, paitsi ehkä korvien välissä. Menimme esteen yli hienosti, vaikkakin Wallun hieman sitä vielä katseli. Sitten mentiin tukkieste ja sen perään tuo vesieste ja pääsin jo vähän maastoesteiden makuun! Tämä oli hauskaa! Seuraavaksi tutustuttiin havuesteeseen. Annoin Wallun vielä kerran haistella estettä, mutta se ei tuntunut olevan enää siitä kovin kiinnostunut. Niimpä lähdin hakemaan hieman vauhtia ja pian lähestyin estettä laukassa. Wallun korvat ja katse kiinnittyivät esteeseen, kun se tajusi meidän olevan menossa sitä kohti. Vauhtia oli kuitenkin hieman liikaa, joten aikaa epäröintiin ei kamalasti ollut. Ruuna alkoi muljuta allani, kun se ei osannut päättää pitäisikö ylittää este vai kieltäytyä vai loikata sivuun. "Joo-o" sanoin sille kannustavasti ja yritin pitää sen linjassa. Ponnistuskohdassa se löi jarruja enemmän päälle ja parin sekunnin mietinnän jälkeen kuitenkin ponkaisi esteen yli dramaattisesti. Heiluin selässä kuin perunasäkki ees-taas kestämättä ruunan ajatuksenjuoksun perässä. Sain pidettyä itseni kuitenkin satulassa ja Marko repesi kauempana hallitsemattomaan nauruun. "No menihän se yli! Ei täällä tyylipisteitä jaeta kuitenkaan!" hän hirnui. En mahtanut mitään, vaan räkätin itsekin satulassa lähellä pissata housuihini. Wallu oli aivan äimenä siitä, mitä oli tapahtunut, siitä, oliko se oikeasti selvinnyt hengissä tuon hirvityksen ylityksestä ja siitä, mitä ihmettä me kaikki oikein räkätimme. Ja ehkä myös siitä, että mitä nyt piti tehdä, kun ohjaamoon oli joku katkos. Haukoin henkeäni naurun lomasta ja kehotin järkytyksestä pysähtynyttä ruunaani jatkamaan käynnillä johonkin suuntaan. Marko pyyhki kyyneliä silmistään ja päivitteli, miten hieno näky oli ollut. "Jooh, mitäs jos kokeiltaisiin uudestaan?" Marko kysyi ja hekotteli vielä jälkimaininkeja. "Joo, kokeillaan vaan. Katsotaan millainen kenguruloikka sieltä tälläkertaa tulee". Jos Wallu olisi osannut, se olisi pyöritellyt silmiään meille. Ryhdistäydyin hetken ja sitten lähdimme esteelle uudestaan. Wallu tuijotteli sitä edelleen, mutta ylitti esteen kuitenkin hienosti. "Hyvä!" Marko huudahti kannustavasti. Wallu taisi tuntea suurenmoista voitonriemua ylittäessään itsensä ja heitti innoissaan jopa pukin. "Ohoh, poikahan innostui!" Marko huudahti huvittuneena. "No joo, eipä ole tällaista vielä käynyt!" naurahdin selässä. Pukki oli onneksi melko pieni, joten kestin selässä ongelmitta. Seuraavaksi teimme rataa niin, että menimme ensin havuesteen, sen jälkeen tukkieste, sitten kurvattiin melko tiukkaan kentän keskelle, siellä puomeilla rajattua kujaa pitkin ja lopuksi "vesi"esteelle. Rata meni hyvin. Lopuksi kokeilimme vielä erikoista "kulmaestettä" ja autorengasestettä ensin erikseen ja sitten sarjana. Tuo kulmaeste oli tehty niin, että yhdessä estetolpassa oli kolme puomia eri tasoissa kiinni ja jokaisen puomin toinen pää oli kiinni omassa tolpassaan, eri kohdissa. Este siis muodosti ylhäältäpäin tavallaan viuhkan, eli se oli toisesta päästä kapeampi ja toisesta leveämpi. Autonrengaseste taas oli tehty niin, että kaksi matalaa estettä oli tehty aivan peräkkäin ja niiden väliin oli laitettu pystyyn autonrenkaita, eli esteet muodostivat tavallaan telineen, jossa renkaat olivat pystyssä. Kulmaeste meni yllättävän hyvin meiltä, rengasestettä piti hieman haistella ja katsella, mutta sekin ylitettiin onnistuneesti. Loppukäynneillä käytiin vielä suullisesti läpi koko tunnin fiiliksiä ja mietteitä ja suunniteltiin hieman yhdessä jo seuraavaa kertaa. Tämä oli hurjan hauskaa!
Hymyilin tyytyväisenä ja innoissani taluttaessani Wallua takaisin talliin. Tunti oli ollut todella hauska, mutta myös melko vaativa. Wallun silmät lurpattivat puoliksi kiinni. Aurinko oli jo painunut puiden taakse ja ilma tuntui heti viileämmältä. Tallissa purin varusteet ja vein ne suoraan varustehuoneeseen. Wallu oli aivan puhki. Harjasin nuokkuvan hoidokkini läpi ja laskin sen nauttimaan iltaheiniään, niinkuin kaikki muutkin. Kello oli jo yli viisi, joten muut olivat ehtineet rouskutella heiniään jo lähes tunnin verran. Wallu lompsi karsinaansa ja tunki turpansa oitis heinäkasaan. Taputin sitä kaulalle ja lavoille. "Hieno poika" kehuin sitä rauhallisesti ja hymyilin itsekseni kiitollisena. Tästä on hyvä jatkaa <3
-Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Mar 12, 2024 12:14:04 GMT
Todella mainio kuvailu maastoestetunnista ja hyvin olit kehitellyt tarvittavat esteet. Erityis bonarit siitä, että olit jättänyt huomiotta MINUN mokani Ponikerhon ajankohdan suhteen, joka olisi siis alkanut aivan heti tämän maastotunnin perään. Olisi Markolla pitänyt kiirettä! Ponikerhoa on siirretty nyt alkamaan puoli tuntia myöhemmäksi, kun en ollut muistanut Markon tuplabuukkausta! Menköön tämän kerran tarinat ajallisesti limittäin, mutta hyvä ettet ollut alkanut yrittää väkisin soluttaa tarinaasi tähän mahdottomaan aikataulutukseen. Tarinasta 40v€ ja kiitosbonus 20v€ + minulle raippaa Yritän olla tarkempi, ettei vastaavia mokia enää sattuisi.
|
|
|
Post by Lola on Mar 17, 2024 9:19:29 GMT
29. UUSI SATULA!
Ajoin suu leveässä hymyssä kohti tallia. Olin vihdoin saanut säästettyä rahani upouuteen satulaan, joka köllötteli hohtavana takapenkillä. Vilkuilin sitä vähän väliä taustapeilin kautta. Se oli hieno! Tasaisen musta, kulumaton ja naarmuton. Keli oli harmaa ja kostea, mutta se ei lannistanut nyt mieltäni. Parkkeerasin autoni vauhdilla, pomppasin ulos ja kaivoin takapenkiltä hellin ottein tuon uuden ja mahtavan kapistuksen. Tökkäsin takapenkin oven kiinni takapuolellani, sillä käteni olivat kiinni satulassa. Marssin talliin ja suoraan varustehuoneeseen. Laskin uuden satulan hetkeksi tyhjälle satulapaikalle ja sitten irrottelin Wallun vanhan satulan alta sen turkoosin satulahuovan ja nostin vanhan satulan pois. Laskin sen varovasti lattialle etukaari edellä nojaamaan seinää vasten. Vaikka se oli vanhahko ja kulunut, täytyi sitäkin käsitellä suht varovasti ja huolella. Se ei ollut minun omaisuuttani, satulat olivat kalliita ja sitä voisi kuitenkin vielä käyttää jollakin tai vaikka myydä. Sitten nostin uuden satulan turkoosin satulahuovan päälle pidikkeelle. Sitten nostin vanhan satulan maasta sille tyhjälle paikalle, josta olin uuden satulan juuri ottanut. Irrottelin jalustinremmit jalustimineen ja mahavyön irti ja kiinnitin ne uuteen. Nämäkin pitäisi vielä uusia.. Voi vitsit, nyt paketti oli valmis! Silmäni kiiluivat ihastuksesta ja käteni syyhysivät päästä laskemaan tuo kaunokainen Wallun selkään! Nappasinkin satulan syliini ja suitset toiseen käteeni ja kiiruhdin tallin puolelle Wallun karsinalle. Joku hörähti matalasti tallissa ja säikähdin sitä hieman, kunnes paikansin silmilläni valkean Anan hengailevan karsinassaan ja katsellen touhujani kummastuneena. "Moikka Ana, oletkos sinä jäänyt jo sisään odottelemaan, oletko" jutustelin tammalle ja kävelin sen karsinalle moikkaamaan sitä. Tamma seisoi hievahtamatta keskellä karsinaa, eikä tullut tervehtimään. Nojasin sen karsinan oveen ja katselin sitä vain parin sekunnin ajan, ennekuin huomasin pienen ja hauraan, ruskean värisen pikkuruisen varsan huojuvan sen jalkojen ja vatsan alla. "Voooih" kuiskasin hiljaa ja nostin kädet poskilleni. "Sä ootkin jo varsonut!" henkäisin ihastuksesta. Ana näytti ylpeältä ja järkähtämättömältä. Siitä huokui äitimäinen suojelevaisuus ja rauhallisuus. Mutristelin suutani söpöydestä, mutta poistuin hiljaa paikalta ja annoin niille rauhan. Hellanlettas miten suloista!
Saatuani Wallun loputkin varusteet kasattua valmiiksi karsinalle, lähdin hakemaan ruunaa tarhasta. Venni puuttui tarhasta, samoin Alma tammojen tarhasta. En ollut tullessani huomannut mitään muuta kuin uuden satulan. "Walluuu, mennäänkö katsomaan mitä minä toin?" huutelin hoidokilleni, joka lepuutti takajalkaansa nuokkuen tarhan keskivaiheilla. Ferro olikin tarhan takaseinustalla katselemassa jonnekin pellolle, eikä omassa tutussa juorukerhossaan. Wallu katseli minua kiinnostuneena, mutta jouduin hakea sen tarhan keskeltä. Vein ruunan talliin ja pyöräytin sen käytävälle Sussun ja Aksun karsinoiden kohdalle, eli pykälän kauemmas Anasta ja varsasta, jotteivat ne häiriintyisi meistä. Harjasin Wallun läpi huolellisesti ja sitten nostin satulan syliini ja annoin Wallun haistella sitä. Ruuna tutkikin satulaa kiinnostuneena korvat pystyssä ja tuuppi sitä turvallaan. "Niiin, semmoinen kummastus" mutisin sille rauhoitavasti. Sitten nostin satulan Wallun selkään ja katselin sen reaktiota, mutta poika käyttäytyi ihan rennosti. Aivan kuin olisin heittänyt vanhan satulan sen selkään, ei hetkauttanut uudet hökötykset häntä. Taputin ruunaa kupeeseen ja kaulalle ja kehuin sitä kuitenkin. Sitten suitsin sen ja kiiruhdin ulos tallista. Nousin selkään hieman tunnustellen; painaako satula Wallua jostain, tuntuuko se inhottavalle ja samalla tunnustelin itse uutta satulaa takapuolessani ja reisieni alla. Se tuntui erilaiselta kuin vanha, joka oli jo muovautunut sopivaksi. Satula narisi nahkamaisesti joka heilahduksella. Painoin pohkeeni Wallun kylkiin ja nytkähdimme liikkeelle. Ohjastin ruunan ulkokentälle. Halla ja Aksu kiinnostuivat heti, kun huomasivat kentälle tulevan liikettä ja tulivat tarhansa reunalle seurailemaan menoamme. Kiersin muutamat kierrokset kävellen ja uraa seuraten ihan vaan satulaa tunnustellen ja seuraillen Wallun merkkejä. Narinasta välittämättä satula vaikutti ihan hyvälle. Aloin tehdä voltteja ja pieniä taivutuksia ja suunnanmuutoksia. Satula oli ehkä hieman jäykempi kuin vanha, tietenkin. Tuntui etten ollut ihan niin "iholla" kuin vanhan kanssa, tatsi puuttui vielä. Tehtävät sujuivat kuitenkin hyvin. Jokin tuntui hankaavan hieman sisäreittäni inhottavasti ja koitin tunnustella mikä se oli. Ilmeisesti ne pienet satulasiivet tässä ovat vielä jotenkin kankeat, kun kiinnitin jalustinhihnat niiden alle niin ne ovat jotenkin ilkeästi kohollaan. Koitin painaa niitä jotenkin tiukemmin kiinni, mutta se ei auttanut. Nostin ravin ja kiersimme muutaman kierroksen ravissa. Satula narahteli uutuuttaan allani. Sitten huomasin, että se hieman pyörii selässä. Hidastin vauhtia ja pysäytin Wallun kokonaan. Nostin jalkani eteen pois satulasiiven päältä ja nostin siipeä nähdäkseni mahavyön. Kokeilin kiristää sitä ja sehän kiristyikin yhden pykälän ainakin. Noniin, takaisin asentoon ja nosto uudelleen raviin. Nyt satula tuntui olevan tukevammin. Ravissa tein pohkeenväistöä vähän niin ja näin, miten nyt kentän pohja antoi tehdä. En vaatinut liikoja Wallulta sen suhteen. Pohja oli keskeltä hieman epätasainen, vuoroin jäässä tai luminen ja vuoroin sulanut. Ravissa tein myös pääty-ympyröitä, suunanmuutoksia ja pari isoa volttia. Kentän pohja ei ollut mikään huippuhyvä, enkä viitsinyt käydä uuden satulan kanssa sen enempiä vääntämään, joten suuntasin loppukäynneille vielä maastoon. Tämä oli nyt vain testiajo. Wallu ihmetteli hieman päätöstäni poistua kentältä jo nyt, mutta suuntasi maastoon korvat pystyssä ja tyytyväisen oloisena. Kiersimme Ollinmäen lenkin satulan narinan rytmiä kuunnellen. Menosuuntaan otin vielä pätkän rentoa ravia, mutta muuten menimme koko lenkin käynnissä. Tullessani takaisin koivikon keskeltä risteykseen, josta käntyisi joko tallille tai takaisin puusillallepäin, kuulin kaukaa jutustelua. Katselin puusillalle päin, sillä paikansin äänet sinne. Pian näinkin Lauran ja Markon tulevan sieltä Vennin ja Alman kanssa. Jäin odottelemaan heitä ja minut huomatessaan kaksikko vilkutti iloisesti. "Moikka! Sinäkin olet täällä" Laura huikkasi iloisena tumman ruunansa selästä. Wallukin katsoi innostuneena ruuna ystäväänsä. "Joo! Ostin uuden satulan niin ollaan vähän niinkun testiajolla" vastasin iloisesti. "Oho, ai sä oot ihan satsannu! Mikäs toi on, PixHorsee vai SöörKlassikkii?" Marko kiusoitteli kyselemällä heti speksejä. "Eei ku tää on ihan perus Bridleman, ei ollu nyt varaa sijottaa sen hienompaan" vastasin vaatimattomasti. "No joo, kunhan kiusaan. Hyvähän toi on!" hän jatkoi. "Olitko tulossa vai menossa?" Laura kysyi. Seisoimme Wallun kanssa siis lähes poikittain tiellä. "Ööh, siis olimme menossa takaisin tallille. Kuulin teidät niin jäätiin odottamaan" vastasin ja käänsin ratsuni turvan kohti tallia. Ruuna käänsi ruhonsa menosuuntaan ja jatkoimme matkaa kolmestaan. Alma vinkaisi tammamaisesti meidän liityttyä heidän seuraansa, neiti ei suvainnut tälläisiä muutoksia ihan tuostavain. "Älä sinä nyt alota mitään tommosta" Marko noitui allaan tanssahtelevaa tammaa. "Noh noh, onkos Markolla naisongelmia" Laura naurahti katsellessaan heidän kamppailuaan. Nauroimme Lauran kanssa, mutta vitsi ei näyttänyt uppoavan Markoon.
Talutimme hevoset talliin ja vein Wallun karsinaan purettavaksi. Marko ja Laura jättivät ratsunsa käytävälle peräkkäin ja purimme hevostemme varusteita mukavan jutustelun lomassa. Laura ja Marko olivat käyneet pitkällä maastoretkellä kiertäen ensin Rämön lenkin ja sitten vielä Rantalehdon kautta kurkistaneet hieman Lintulahden jään tilannetta. Sinne ei ehkä kannattaisi enää mennä. Juttelimme myös Anan varsasta ja varsomisesta. Varsominen oli mennyt hyvin ja melko helposti. Varsa oli kuulemma ori ja saisi ensimmäisenä hevosena Kallelan kasvattajanimen omaan nimeensä! Analle ja varsalle toivottiin rauhaa ja kerroinkin jättäneeni kaksikon rauhaan heti tajutessani pienokaisen olemassaolon. Saatuamme hevoset purettua, Marko vei Alman pesupaikalle, Laura jätti Vennin hetkeksi karsinaan ja minä vein Wallun suoraan takaisin tarhaan. Korjasimme Lauran kanssa tavaroita käytäviltä varustehuoneeseen Markon suihkutellessa Almaa. "Noniin, minäpä taidankin tästä sitten lähteä suuntaamaan jo kotiin" ilmoitin saatuamme kaikki siivottua. "Selvä, kiva kun kävit taas!" Laura hymyili. "Kait sä tuut maanantaina sit taas maastoestetunnille, ku ei näkyny ilmottautumista vielä" Marko huikkasi pesupaikalta. "Ainiin, joo! Tullan me sinne!" huikkasin Markolle takaisin ja kävin raapustamassa nimemme tunnin ilmoittautumislistaan. "Noniin, siellä nähään sit viimeistään!" Marko kuittasi. Näin oli. Harpoin autolleni ja istuin sen suojiin. Ulkona alkoi juuri sataa vettä. Huomiselle olikin luvattu lumimyräkkää!
-Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Mar 18, 2024 9:10:59 GMT
Onnea uuden satulan johdosta! Tuon nahkaisen narinan oikein kuulee! Hauska kohtaamisen puusillalla ja tuo Markon "söörklassikki" sai repeemään miut nauruun! Kivaa kun tarinoissa herätät tallielämää henkiin. Mukavaa luettavaa! 40v€
|
|
|
Post by Lola on Mar 20, 2024 18:57:55 GMT
30. PUNATUKKAINEN TYTTÖ
Saavuin tallille maanantaina iltapäivästä intopiukeana kun tiesin edessä olevan jälleen uusi maastoestetunti! Keli oli mukavan aurinkoinen ja rokittelin fordillani aurinkolasit päässä tallin parkkipaikalle. Sammutin auton ja jatkoin biisin hyräilyä vielä talliin kävellessäni. Tallissa oli hiljaista ja valoisaa. Ana ja pieni orivarsa temusivat vain karsinassa keskenään. Nappasin varustehuoneesta Wallun varustekaapista sen oman turkoosinvärisen harjapakin käteeni ja lähdin viemään sitä karsinalle. Samalla kurkkasin tapani mukaan Wallun karsinaan - puhdasta, niinkuin aina. Ei mitään uutta, en tiedä mistä tapa oli tullut tai jäänyt. Sitten suuntasin takaisin varustekaapille ja nappasin koukusta suitset käteeni ja satulatelineestä koppasin syliini uutuuden karhean, vasta testiajon suorittaneen mustan satulan; Narinapenkin. Vein varusteet hyräillen karsinan ovessa olevaan tankoon ja koukkuun. Sitten tepastelin nopein askelin tallin ovista ulos tarhoille ja auringon loiste sokaisi silmiäni hetken. Siristelin ja pyörittelin niitä, jotta tottuisin valoisaan pian. "Kiva auringonpaiste, eikö?" Marko huudahti ja räkätti ilkikurisesti perään. Hän käveli juuri maneesilta tallillepäin. Tietenkin hän näki minut juuri silloin kun näytin typerimmiltäni. "Jooh, vähän on kirkas" vastasin hymyillen, vaikkei tilanne minua juuri naurattanutkaan. "Kävin just laittaa maneesin valmiiks. Siellä on nyt vähä samoja esteitä ku viimeks ja sit on vähä uusii. Mut katotaa ne sitte!" hän seposti innoissaan. "Joo! Laitan vaan Wallun nopeesti valmiiksi!" vastasin kiireisenä. "Joo, joo! Ei täs nyt oo mikää hätä kato, kello on vast puol. Laita iha rauhas. Mä meen viel käymää tos sisäl" hän sanoi ja osoitti Lauran taloa. "Joo, selvä" vastasin ja lähdimme jatkamaan omiin suuntiimme. Kalastin Wallun tarhasta ja talutin innokkaan ruunan talliin.
Harjasin Wallua käytävällä kaikessa rauhassa, kun pian tallin ovi kävi ja sisään asteli nuori, oranssitukkainen tyttö. "Moi.." kysyin hieman liian selkeästi kysyvällä äänellä. Tytöllä oli pussi kädessään ja hän lähestulkoon läähätti. Hänen silmänsä kiiluivat innostuksesta; "Moi! Olen Annika! Olen Moona-ponin hoitaja!" hän hihkui. Hän oli tavattoman suloinen, arviolta noin kymmenvuotias. "No hei vaan Annika, minä olen Lola!" vastasin hänelle hieman huvittuneena ja ojensin käteni tuttavallisesti kättelyyn. Annika tarttui siihen hymyillen. Kerroin olevani Wallun hoitaja ja että olisimme menossa juuri tunnille. Kysyin, mitä hänellä oli pussissaan, jota hän kantoi. "Aaa nämä! Ostin Moonalle kaikkea ihanaa ja vaaleanpunaista, niinkuin ponipallerolle kuuluu!" hän vastasi ja virnisti leikkisästi. Nauroimme molemmat hänen letkautukselleen ja sitten hän lähti viemään vaaleanpunaisia varusteitaan varustehuoneeseen ja minä jäin laittamaan Wallua valmiiksi. Saatuani Wallun varusteltua juuri kuntoon ja kiristellessäni vielä satulavyötä kunnolla, Marko asteli juuri talliin. "Nonii, nonii. Täällähä aletaa olla aika valmiita" hän kuulutti ja hieroi käsiään yhteen. "Joo, valmiita ollaan!" vastasin ja luiskautin viimeisen hakasen reikäänsä. Noin! "No eiköhän sit mennä" Marko kehotti ja asteli edellämme avaamaan meille ovia. Nappasin ratsastuskypäräni karsinan oven vierestä käsiini ja työnsin sitä päähäni samalla kun kävelin Wallun ohjakset kyynärtaipeessani roikkuen tallista ulos. "Varo ettet sokeudu" Marko heitti virnistäen, kun astuin tallista jälleen kirkkaaseen ulkoilmaan. "Hmph, joo joo" tuhahdin, mutten voinut olla hymyilemättä koko hammasrivin leveydeltä. Ärsyttävä. Marko hymyili leveästi pepsodenttihymyään ja tuntui olevan ylpeä heitostaan, joka selkeästi osui ja upposi. Sitten hän harppoi kohti maneesia ja minä kuljin perässä silmiäni pyöritellen.
"Elikkä toi vesieste hässäkkä nyt on aika sama ku viimeks oli. Sit on heinäpaalieste, vähä samantyyppine ku viimeks oli se havueste, mut heinäpaali on varmaa vähemmä hämmentävä hevoselle ja mulle helpompi kasata ja korjata. Sit on tukki, mikä viimekski ja sit tollane tarkkuusesteen tyyppine. Elikkä alkulämpöö taas vähä siel uraa seuraten ja missä nyt mahut menee. Tutustukaa taas samal niihi esteisii" Marko ohjeisti, kun kävelimme jo uraa seuraten ja esteitä tutkien. Satula narisi rytmikkäästi allani. Wallulla oli taas ihmeteltävää esteissä ja vein sitä haistelemaan niitä. Heinäpaali kiinnosti, mutta lähinnä syötävässä mielessä. Tuskimpa se siis ainakaan pelotti. Esteet oli melko nopeasti katseltu läpi ja alkuverkat pyöritty ja taivuteltu. Marko vielä selosti esteiden huolellisesta lähestymisestä ja mahdollisista vaaratilanteista, joita usein kiinteiden esteiden kanssa useammin tuli kuin helposti sortuvien rataesteiden kanssa. Sitten aloitettiin viimekerralla tutuksi tulleella vesiesteellä. Otettiin muutamia lähestymisiä ja sain kaivaa mielestäni hevosen suorassa pidot ja kannustukset varmempaan tekemiseen. Pienen välikävelyn jälkeen siirryimme heinäpaalille ja parin onnistuneen ylityksen jälkeen yhdistimme sen aiemmin tuttuihin vesi- ja tukkiesteisiin. Homma alkoi sujua ja Wallu alkoi lämmetä taas hommaan. "Hyvä, pidä kädet alhaalla vaan äläkä lähe sen pelleilyihin mukaan. Pidät sen käsissä vaan jos se alkaa hullutella" Marko kannusti. Ison hevosen ratsastus ja hallitseminen ei vieläkään tullut ihan selkärangasta ja Marko huomasi sen. Jäähdyttelimme taas pienen hetken. Sitten otimme tarkkuusesteen ja Marko avasi sen saloja. Harjoittelimme pari kertaa ja se onnistui ehkä kuviteltua paremminkin jopa. En tiedä miksi olin kuvitellut sen jotenkin todella haastavaksi. Lopuksi otimme koko sarjan aloittaen vesiesteestä, siitä tarkkuusesteelle, sitten tukki ja lopuksi heinäpaalit. Ensimmäinen kerta meni vähän all-over-the-place ja tuntui että vain rymistelimme läpi, kyynärpäät taivaissa, jalat heiluivat missä sattuu ja Wallu tömisti pää pilvissä. Rata oli puhdas kyllä, mutta ei kaunis. Marko kasasi päätäni hieman ja antoi napakkaa palautetta. Allekirjoitin ihan joka kohdan, en tiedä miten pääni levisi siinä kohtaa kun hän alkoi puhua radasta. Jokin jännitys otti vain vallan ja lähdin suorittamaan ilman ajatusta. Noh, uusi yritys ja nyt se äly ja ajatus saisi olla mukana. Hengitin syvään ja rauhoituin. Satulan nahkainen narina rauhoitti minua, vaikka tähän asti se oli ollut ärsyttävää. Nostin laukan ja säädin sen sopivaan tempoon. Sitten käänsin Wallun lähestymään vesiestettä ja keskityin pitämään kädet alhaalla, sykkeen tasaisena ja katseen eteenpäin, Wallun tiukasti kasassa reisieni välissä. Suoritus oli jälleen puhdas, mutta sata kertaa siistimpi ja hallitumpi kuin ensimmäisellä kerralla. Marko sortui jopa hieman kehumaan meitä. Tähän oli hyvä päättää tämä tunti. Loppuverkassa Marko kävi vielä läpi tärkeimmät asiat ja huomioitavat seikat. Olimme oppineet näilläkin tunneilla jo ihan valtavasti uutta ja kokeneet uusia tilanteita. Wallu puuskutti ja katseli vielä hieman haikeana esteitä; se olisi tainnut haluta mennä vielä lisää! Noh, ensikerralla sitten.
Marko avasi meille maneesin oven ja talutin Wallun pihalle. Marko jäi purkamaan esteitä ja siivoamaan maneesia. Huikkasin hänelle heipat ja hän sulki ovet perässämme. Annika oli Moona-ponin kanssa kentällä. Tyttö nosti kättään tervehdykseksi ja vilkutin hänelle takaisin. Nuo olivat niin suloinen kaksikko! Talutin Wallun hymyillen talliin ja kiinnitin sen käytävälle. Haarukseni tuntuivat pitkästä aikaa melko kipeille ja jäykille, en tiedä olinko jännittänyt tunnilla tavallista enemmän vai johtuiko se uudesta satulasta. Ähisin, hieroin ja yritin hieman oikoa ja ravistella jalkojani. "Noh, oliko hyvä tunti?" Lauran ääni kuului tallin toisesta päästä ja nolostuin hieman toimintaani. "Jooh, oli oikein hyvä!" vastasin hänelle hymyillen ja yritin käyttäytyä normaalisti. "Hienoa! Kiva kun olette innostuneet" Laura sanoi iloisesti ja hävisi toimistoonsa. Purkasin Wallun varusteet nopeasti ja juuri kun aloin harjaamaan sitä, Annika ja Moona astelivat jo talliin. "Ai tekin tulette jo sisälle!" huikkasin ja irroitin toisen ketjun irti, jotta he pääsisivät ohittamaan meidät. "Tästä mahtuu ohitse kyllä" lisäsin, kuin kehoittaen heitä ohittamaan. Työnsin Wallua vielä hieman sivuun ja Annika ja Moona sujahtivat nopeasti ohi. "Kiitoos" hän sanoi mennessään hymyillen ja vei ponin karsinaan. Kiinnitin toisen ketjun takaisin kiinni Wallun päitsiin jostain edelliskerroista oppineena ja jatkoin sen harjausta. "Kävin vähän juoksuttamassa ja harjoiteltiin näyttelyihin", Annika kertoi yllättäen. Hän ei ollutkaan mikään ujo pikkutyttö, vaan hyvin tomera ja sosiaalinen. "Aijaa! Mekin ollaan ilmottauduttu keskiviikkona näyttelytreeneihin" vastasin hänelle. Annikakin oli tulossa sinne, joten siellä sitten tapaisimme ensikerran! Hän oli mukavan oloinen tyttö ja oli kiva saada uusia hoitajia taas talliin. Vein Wallun takaisin tarhaan, annoin sille porkkanan kiitokseksi hyvästä tunnista ja lähdin sitten viemään sen varusteita takaisin varustehuoneeseen. Satuimme sinne Annikan kanssa samaan aikaan ja hän esitteli minulle innoissaan ostamiaan uusia varusteita. Tunsin itseni isosiskohahmoksi hänen seurassaan. Saatuani varusteet paikoilleen aloin tehdä lähtöä tallilta. Annikan isä oli hakenut hänet juuri hieman aiemmin ja tyttö vielä huikkasi lähtiessään, että "nähdään sitten keskiviikkona, Lola!" Keskiviikkoon siis!
-Lola-
|
|
|
Post by Lola on Mar 20, 2024 19:48:42 GMT
31. NÄYTTELYTREENIT
Keskiviikko päivä koitti ja ajoin jälleen kohti Kallelan tallia. Keli oli pilvinen, mutta ei satanut mitään. Tänään olisi näyttelytreenit. Olin ilmoittanut Wallun viikonloppuna Kallela Horse Show -näyttelyyn ja se kieltämättä jännitti hieman. Minulla ei ollut näyttelyistä omakohtaista kokemusta, mutta onneksi meille järjestettiin nämä näyttelytreenit. Tallissa ei näkynyt vielä ketään kun tulin. Kasasin Wallun harjat karsinalle ja varasin suitset karsinan oven koukkuun. Tänään ei varmaan muuta tarvittu? Lähdin hakemaan Wallua tarhalta ja palatessani talliin olikin Annika jo ilmestynyt sinne. "Moi Lola!" hän huudahti iloisesti nähdessään minut. "Ai moi, sinäkin olet jo tullut!" vastasin hänelle hymyillen. Annika lähti hakemaan Moonaa tarhasta, kun minä jäin jo harjaamaan Wallua. Se ei ollut kovin likainen, joten melko pintapuolinen sukaisu riitti hyvin. Kaviot olivat myös puhtaat ja siistit. Annika ja Moona astelivat tallista sisään ja avasin jälleen toisen ketjuista auki, jotta he pääsisivät meistä hyvin ohi. Annika vei Moonan jälleen karsinaan laitettavaksi, he kuuluivat näköjään karsinalaittautujiin. Hetken ehti olla hiljaista, kunnes Annika kysyi hiljaisella äänellä; "Hei Lola, onko sinulla aiempaa kokemusta hevosnäyttelyistä?" Vastasin hänelle, ettei minulla ollut. Olin ollut joskus kyllä katsomassa hevosten match showta, mutta en ollut yhtään ajatellut mitä ohjaajat hevosten kanssa siellä tekivät, ihailin vain sydämet silmissä kaikkia kauniita hevosia ja poneja. Ja tästäkin oli jo muutamia vuosia aikaa. "Onko sinulla?" kysyin vuorostani häneltä ja hän pudisti päätään ja vastasi, ettei ollut. Hän vaikutti hieman jännittyneeltä, joten kysyin häneltä isosiskomainen vaisto kolkutellen, että jännittikö tulevat näyttelytreenit häntä. "Joo, vähän" hän vastasi. "Noh, ei siellä ole kuin sinä ja minä niin ei tarvitse jännittää!" vastasin hänelle mahdollisimman huolettomaan sävyyn ja tyttö vastasikin hieman rennommin; "voidaankin mokailla sitten yhdessä!" Nauroimme molemmat ja ilmapiiri rentoutui. Olin saanut Wallun jo harjattua, joten olin juttelun lomassa alkanut letittää ja tehdä päkälöitä ruunan harjaan. Halusin laittaa sen nätiksi jo treeneihin. "Wau, sinähän laitat Wallun komeaksi!" Annika huudahti karsinalta ja hymyilin hieman ylpeänä itsekseni. "No joo.." vastasin kuitenkin vaatimattomasti. Wallu nyt oli aina niin komea <3 Tyttö kysyi heti perään, että miten aikoisin varustaa Wallun tunnille. En oikeastaan tiennyt. Mietin hetken ja vastasin, että varmaankin vain pelkillä suitsilla. Annika kertoi ottavansa juoksutusliinan ohjien tilalle ja sanoin sen olevankin hyvä idea, "voisin ottaa myös" lisäsin ja lähdinkin hakemaan turkoosia liinaamme varustehuoneesta saatuani päkälät valmiiksi. Palattuani liinan kanssa takaisin tallin puolelle, Annika ilmoitti olevansa jo valmis Moonan kanssa. Ja niinhän mekin olimme Wallun kanssa, joten ei muuta kuin kohti maneesia! Maneesilla Laura odottelikin jo meitä. Hän oli asettanut maneesin kentälle kolme pientä merkkikartiota. Laura ohjeisti meidät kävelemään uraa seuraten muutama kierros. Minä ja Wallu mentiin edellä, sillä Wallun askel oli jo käynnissä melko paljon pidempi ja nopeampi kuin pikkuruisen Moona ponin. Laura kertoi meille näyttelyistä ja niiden säännöistä. Aloimme taivutella hevosia hieman tekemällä voltteja ja vaihtamalla suuntaa. Sitten otettiinkin pitkillä suorilla hieman raviharjoituksia. Kannustin wallun raviin ja ruuna harppasi suuren askeleensa eteenpäin. Kiljahdin vauhdin tajutessani, etten kestä Wallun vauhdissa! Laura nauroi kentän keskellä ja kehotti ilkikurisesti minua vain juoksemaan kovempaa. "Hevosen liikkeiden tulee näkyä hyvin, että onnea matkaan" hän huikkasi ja nauroi perään. Annika kikatti myös ja minä myös, se ei helpottanut yhtään. Yritin parhaani mukaan harppoa ruunan vierellä, jotta saisin sen askelluksen mahdollisimman vapaaksi, mutta se tuntui älyttömältä. Jessus, hyvä että oli nämä harjoitukset nyt, eikä tämä fiasko sattunut suoraan näyttelytantereella. Annika pääsi HIEMAN helpommalla pienen Moonan töpsöttävän poniravin kanssa ja hän keskittyi katselemaan suloisen ponin liikkeitä ja hiomaan omaa esiintymistään. Muutaman yrityksen jälkeen vasta ymmärsin, kuinka kovaa minun pitikään pinkoa Wallun vierellä, että saimme ravin kulkemaan luontevammin ja niin, etten näyttänyt vain huonokuntoiselta pikajuoksijalta. Wallu oli kyllä komea ilmestys, sen verran ehdin sitä itsekin ihailla liikkeessä. Sitten Laura pyysi meidät jälleen keskelle. Läähätin raviharjoitusten jälkeen otsa pienestä pintahiestä kosteana. Kävimme läpi hevosen esittämistä ns. kolmiouralla, jota merkkikartiot siis havainnollistivat. Kuljimme sitä ensin käynnissä ja sitten ravissa suorat, mutta hidastimme vauhdin käyntiin aina kulmissa. Annika odotti Moonan kanssa sivussa. Kolmiouralla pääsin jo hieman näyttelymoodiin ja ravitkin sujuivat melko hienosti. Sitten vaihdoimme ja minä pääsin taas huohottamaan sivuun. Jalkani tuntuivat jo hieman maitohapollisille, mutta en halunnut näyttää sitä. Ravistelin niitä vaivihkaa kenenkään huomaamatta. Annika ja Moona olivat supersuloinen pari ja esiintyivät hienosti! Tämän harjoitteen jälkeen Laura pyysi meidät taas keskelle kenttää ja siinä harjoiteltiin hevosen seisottamista paikoillaan. Se osoittautuikin yllättävän hankalaksi (myös) ja sitä hinkattiin hetken aikaa, jotta saatiin kaikki jalat näkyviin sivustapäin. Wallu tahtoi astua aina etujalat tasaan ja jouduin aina aavistuksen työntämään tai vetämään sitä, jotta se siirtää toista jalkaansa hieman. Saimme kuitenkin nopeasti ideasta kiinni ja Laura antoi hyviä vinkkejä. Lopuksi vielä saimme vuorotellen harjoitella kolmiouralla hevosen esittämistä, ensin käynnissä, sitten ravissa ja lopuksi seisottamista eli koko harjoite läpi niinkuin näyttelyissä tehtäisiin. Viimeiset harjoitukset sujuivat molemmilta oikein hyvin ja päätimme tunnin hyvillä mielin. Näillä opeilla olisi jo hyvä lähteä näyttelyihin! Tunnin päätyttyä kävelytimme hevoset takaisin talliin, Moona ja Annika menivät tällä kertaa ensin, että he pääsisivät karsinaansa helpommin. Hymyilin jälleen takaisin talliin tallatessa ja mietin, että aika usein tässä kohtaa minä hymyilin. Se ehkä kertoi onnistuneista tunneista ja hyvästä fiiliksestä tallillamme. Kallela oli ihana paikka, eikä täällä tarvinnut juurikaan jännittää tunneille menoa, kaikki olivat niin kannustavia ja kivoja! Talliin päästyämme Annika huoahti; "olipa kivaa!" Hymyilin, sillä oli ihanaa, että tuo hyvä fiilis oli löytänyt myös tuohon pieneen tyttöön, jota vielä ennen tuntuia hieman jännitti. Vastasin yhtä onnellisena; "niin oli!" Taputin Wallua sen punertavalle, vahvalle kaulalle ja suukotin sitä. Komea herrani <3 Purin nopeasti Wallulta tekemäni päkälät ja palautin sen nopean läpiharjauksen jälkeen takaisin tarhaan. Minun oli jo kiirehdittävä pikkuhiljaa edessä häämöttävään iltavuoroon. Palasin talliin Moonan karsinalle ihastelemaan vielä pikkuponia ja rapsuttelin sen pyöreää turpaa. Hyvästelin Annikan, hän kiitteli vielä treeniseurasta ja vilkutti minulle hymyillen kun astelin tallista ulos.
-Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Mar 22, 2024 7:53:35 GMT
Ihanaa kevät aurinkoa ja maa sulaa!! Fiilis kyllä välittyy tarinasta <3 Ihana kuvaus tuo all-over-the-place ratsastus!! Maastoestetunnista 40v€. Mukava hyvä fiilis välittyi myös näyttelytreeneistä ja huumorilla höystettynä, kuten asiaan kuuluu <3 35v€.
|
|
|
Post by Lola on Mar 23, 2024 10:43:10 GMT
32. MUUTOKSEN TUULIA KALLELASSA Perjantaina aamupäivästä ajelin tallille taas. Suunnitelmissa oli pieni maastoreissu Wallun kanssa. Ilma oli harmaa ja tuhnuinen, mutta ei varsinaisesti sateinen. Lämpöasteita oli pari, joten näillä keleillä sai lumet kyytiä! Sopii minulle Parkkeerasin autoni tavalliselle paikalleni ja nousin autosta. Astelin talliin ja kuulin Toimistosta höpinää. Kurkkasin sinne ohimennen ja samalla Anna katsoi juuri minua kohti Toimiston penkiltä. "Moikka Lola!" hän huudahti sydämmelliseen sävyynsä. "Moi Anna! Pitkästä aikaa!" hihkaisin innoissani takaisin. Olipa mukava nähdä häntä pitkästä aikaa Kallelassa. "Mitäs sinä täällä?" kysyin uteliaana ja silmäilin tilannetta; Laura istui toimiston pöytänsä ääressä papereita käsissään ja Anna istui häntä vastapäätä. Täällä oli käynnissä jokin neuvottelu. "Laura houkutteli minut paikalle hieromaan kauppoja Almasta!" Anna vastasi ja virnisti innoissaan kuin pikkutyttö. "Oho, wau! Ostatko sinä sen?" hihkuin yhtä innoissani silmät kiiluen. "Joooo" Anna vastasi ihastuksissaan ja virnuilimme molemmat toisillemme äänettömässä innostuksessa. Laura hymyili ja keskeytti hölmöilymme; "Kallela siis muuttaa huhtikuun alussa, Anna ostaa samalla Alman pois ja Sussu lähtee toiselle tallille myös" hän kertoi. Ilmeeni muuttui yllättyneen järkyttyneeksi ja huoahdin isoon ääneen; "Siis Kallela MUUTTAA?!" Jäin odottamaan vastausta suu apposen ammollaan. "Joo, kerron sinulle hieman myöhemmin tarkemmin siitä kaiken, mutta kyllä, muutamme hieman. Pysymme siis kyllä edelleen Korpelassa, älä huolehdi! Pääset tietenkin jatkossakin käymään meillä hoitamassa Wallua!" hän naurahti rauhoittavasti. HUH. Järkytykseni vaihtui helpotuksen myötä innokkuuteen, mutta Laura lupasi kertoa minulle myöhemmin kaiken ja heillä oli tässä nyt kaupat kesken, joten ymmärsin olla jo kyselemättä jatkokysymyksiä, vaikka pääni olikin täynnä niitä. "No hyvä, huh! Jutellaan myöhemmin lisää!" sain vastatuksi tunteiden sekamelskan lävitse ja tuon sekamelskan pystyi varmasti aistimaan kasvoiltani, joissa vilahti noin 600 ilmettä seuraavien 5 sekunnin aikana, jonka vielä toimiston ovella roikuin. Sitten poistuin tallin puolelle edelleen tahattomasti noita ilmeitä esitellen. Olin kantanut Wallun varusteet karsinalle ja lähdin nyt hakemaan sitä tarhasta. Ajatukseni harhailivat jatkuvasti ja kuljin tavallaan ihan sumussa. Tämä tuli aika pian. Katselin Wallua tutussa tarhassaan ja se vastasi katseeseeni korvat höröllään, matalasti höristen. Sydämeni läikähti, toivottavasti tuleva muutos ei muuttaisi tästä mitään. Katsoin myös toiselle puolelle tammojen tarhaan, jossa Alma ja Sussu hengailivat ja tunsin haikeutta. Tuo kaksikko ei pian enää kuuluisi Kallelaan. Tai en oikeastaan tiennyt Alman kohdalla jäisikö se silti Kallelaan, vai ei. Mutta tuo täplikäs, kovin ystävällinen ja viisas pikkutamma lähtisi pois. Huokaisin syvään yrittäen karistaa haikeuden rinnastani ja käännyin takaisin hoidokkini puoleen, joka oli tallustanut jo portille vastaan. Venni oli myös portilla kurkkimassa ja rapsutin sitäkin hieman. Ferroa ei näkynytkään tarhassa ja minuun iski pieni paniikki heti, oliko sekin lähtenyt? Sitten pudistin ajatuksen päästäni, eihän täältä nyt kaikki hevoset lähde, Laura puhui vain Sussusta ja Almasta, rauhoitu Lola. Avasin portin ja kävelytin Wallun tarhasta. Venni oli aivan portin vieressä, mutta seisoi ystävällisesti paikallaan aiheuttamatta mitään ongelmia. Suljin portin ja talutin suuren punaisen ruunani talliin. Harjasin Wallun kunnolla, se oli jaloistaan aivan kurainen. Kolmessa jalassa olevat sukat olivat aivan harmaana ja yritin raapustaa niitä taas valkeaksi. Tiesin kyllä, että maaston jälkeen ne olisivat vähintään yhtä kamalassa kunnossa. Kaviot olivat ihan siistit, parissa kaviossa oli pakkautunut jo jotain mudan tyylistä. Satuloin ja suitsin ratsuni ja talutin sen tallista ulos. Lauraa ei näkynyt vielä, joten ajattelin että käymme keskusteluja sitten maastoreissun jälkeen. Nousin selkään tutulta puiselta jakkaralta ja kannustin Wallun käyntiin kohti maastoja. Samassa maneesin ovi avautui ja Wallu säpsähti sitä hieman, mutta rauhoittui yhtä nopeasti. Minäkin säikähdin hieman. Marko ja Ferro tulivat maneesista. "Oho, moikka! Sori jos säikäytin!" hän huikkasi. "Moi! Joo ei mitään! Me mennään maastoon" vastasin hänelle hymyillen. Ferro tapitti meitä korvat pystyssä hetken ja katseli kun kävelimme kauemmas ja hirnui sitten tuttuun tapaansa peräämme. Marko puhui sille jotain, mutten enää kuullut mitä. Minnehän Kallela muuttaa? Onkohan sinne pidempi matka kuin nyt? Millaisethan maastot siellä on? Tai talli? Kysymyksiä pyöri päässäni ja tein samalla kuvitelmia uudesta tallista. Onkohan Wallun tarha kaukana tallista? Tuleekohan uusia hevosia? Tajusin että olimme kävelleet maastossa jo aika kauan ja tulimme juuri puusillalle. Minnehän olin edes menossa? Pääni oli aivan sekaisin kaikesta, joten ohjasin Wallun vain jatkamaan vasemmalle, eli Ollinmäen viertä Vahtivuorellepäin. Jatkoin käynnissä, sillä minun piti antaa nyt ajatuksilleni tilaa. Satula narisi jo tuttuun tapaan allani liikkeen tahtiin ja Wallu lampsi eteenpäin reippaasti katsellen maisemia korvat pystyssä. Onneksi se sentään pystyi nauttimaan maastosta rauhassa. Päätin sitten kuitenkin nostaa ravin ja tuulettaa päätä hieman. Wallu oli hereillä ja nosti ravin mielellään. Sen suuret harppovat askeleet sai mieleeni keskiviikon näyttelytreenit ja kuinka kovaa minun pitäisi juosta sen vierellä nyt, että saisin tällaisen rennon ravin esitettyä. Taisi olla mahdottomuus. Wallun askel oli lennokas ja pitkä. Maaston pohja oli tällä hetkellä hieman haasteellinen ja vaihteleva, mutta ruuna pysyi tasaisena askeleissaan. Paikoitellen maa oli jo sulanut ja kuran ja hiekan sekainen maa-aines roiskui vetisenä kavioiden iskeydyttyä siihen. Lumiset kohdat sen sijaan olivat melko kovaa lunta ja oli hyvä että kengissä oli vielä hokit. Ravi rauhoitti hieman ajatuksiani ja viileä ilmavirta hyväili kuumana sauhuavaa päätäni. Tärkeintä on, että saan pitää Wallun hoidokkina edelleen ja saan vielä kuitenkin käydä Kallelassa. Pitkähkön ravipätkän jälkeen hidastin takaisin käyntiin lähestyessämme Vahtivuorta ja taputin punaruunikkoa ratsuani kaulalle. Wallu pärskähti. Katselin ympärilleni ja kuusimetsän sumuun. Kostea keli oli nostattanut sinne hieman sumua ja metsä näytti aavemaiselle. Muistin kuutamoratsastuksella näkeväni kuusikossa jotain ja katselin sinne hetken, mutten nähnyt nyt mitään. Ohjasin Wallun jatkamaan reittiä ylös Vahtivuorelle. Vuorella oli hieman tuulisempaa. Nostin takkini kauluksia ylemmäs, jotta ne suojaisivat paremmin kaulaani ja vedin vetoketjun aivan ylös asti kiinni. Wallu luimisti korvansa suojaan tuulelta. Tuuli toi mukanaan vesipisaroita, varmaan läheisistä puista. Ne läiskähtelivät takkiini ja poskeeni. Kävelimme vuorella kulkevaa polkua pitkin ja katselin vuorelta alas. Näkymä oli hieno, vaikka harmaa keli söikin sen hohdokkuudesta osansa. Päästessämme vuoren toiseen päähän Wallu yhtäkkiä valpastui ja nosti päänsä ylös. Kurkin eteenpäin, mutten nähnyt mitään. Wallu hidasti askeliaan ja jouduin kannustamaan sitä, jotta se jatkaisi eteenpäin. Se puuhki sieraimillaan ja pälyili eteenpäin. Pian näkökenttääni tarttui tumma hahmo vuorella. Se seisoi polusta sivussa, lähempänä jyrkännettä. Tullessamme lähemmäs erotin sen hieman tarkemmin; Henkilöllä oli musta tai tummanharmaa suuri sadetakki päällään huppu vedettynä päähän. Jalassa tummat housut ja ulkoilukengät. Tyyppi seisoi vuoren jyrkänteellä tuijottaen kohti Kallelaa. Tajusin sen olevan se outo kaveri, jonka tapasin joskus hiekkatiellä selittämässä sekoja ja stalkkaamassa tallipihaa. Wallu tuijotti tyyppiä kohisten ja aivan valppaana. Kun olimme tyypin kohdilla hänkin vihoin kuuli meidät ja kääntyi katsomaan. Silloin näin hänet kunnolla ja varmistuin, että hän todella oli se outo hyypiö. Hän ei sanonut mitään, katsoi vain. "Hei, mitä teet täällä?" huikkasin hänelle, en tiennyt miksi. Se kai kuului luonteeseeni aina huudella ja kysellä kaikkea, vaikka se ei ehkä olisi fiksua. Tyyppi kuitenkin vain tuijotti, eikä vastannut. Hetken päästä hän sanoi jotain, mutten saanut selvää tuulen humistessa ympärilläni. "Anteeksi, mitä sanoit?" kysyin häneltä, mutta hän ei vastannut vaan kääntyi takaisin poispäin meistä katselemaan Kallelan suuntaan. Huomasin, että tästä kohtaa kalliota näkeekin hyvin Kallelan tallin pihaan. Minua värisytti, kauankohan tyyppi on täällä kytännyt? Ajatella, että hän voi kyylätä täällä kun touhuamme tallilla täysin tietämättöminä, että joku jossain katselee. Ällöttävää ja pelottavaa. Wallu kiiruhti eteenpäin enkä pidätellyt sitä. Laskeuduimme Vahtivuorelta alas varovasti ja vilkuilin välillä taakseni, mutten enää nähnyt tyyppiä. Päästyämme alas takaisin tuulen suojaan ja rauhallisemmille seuduille, laskin takkini kauluksia taas hieman alemmas. Metsä oli hiljainen, kuului vain Wallun tömähtelevät askeleet ja satulan rauhoittava narina. Kuusimetsä jatkui hetken aikaa vielä. Yhtäkkiä Wallu pysähty kuin seinään, täysin sijoilleen. Se tuijotti pää pystyssä eteenpäin ja värisi hieman allani. Katsoin, mutten nähnyt mitään. Pian kuulin korvissani sen hyräilyn taas, jonka olin kuullut kuutamoratsastuksella ja aloin jännittyä. Nyt oli jotain outoa käsillä. Pian hahmotin edessämme leijailevan sumun, joka käyttäytyi eritavalla kuin tavallinen sumu. Wallu otti pari askelta taaksepäin väristen ja puuhkaisi. En tiennyt millä sekunnilla se ampaisisi altani johonkin suuntaan. Sumu nousi tolppamaiseksi metsän reunalla ja siitä ikään kuin muodostui hahmo. Tai sillä oli hieman selkeämmin pää, kaula ja hartiat ja loppuosa oli vain sumua. Pää kääntyi suuntaamme, luulen. Sillä ei ollut silmiä, mutta tunsin sen katseen ja tunsin itseni avuttomaksi. Se näki meidät selvästi, sillä se pysähtyi "huomatessaan" meidät ja hetken aikaa katsoimme toisiamme. Sydämeni pampahteli kiivaasti, en tuntenut itsestäni mitään muuta. Katseeni oli nauliutunut tuohon sumuun. Ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen hahmon suu aukesi. Se aukesi luonnottoman auki, ammottavaksi aukoksi ja sitten sen pää taipui taaksepäin ja tyhjyyttä täynnä oleva suu aukeni entisestään. Lopulta se tavallaan söi itsensä, sillä suu aukeni niin auki, että hahmo vain katosi ja sumu levittäytyi maahan. Kuulin hyräilyä taas, se kulki kauemmas metsään ja lopuksi kuulin hyvin kaukaisen, selkäpiitä karmivan, riipaisevan kiljunnan. Se oli rääkyvä kiljunta, paniikinomainen ja tuskallinen. Wallu säpsähti niin, että se putosi noin 10 senttiä alaspäin ja sitten se tepasteli paniikissa paikoillaan eestaas. Yritin rauhoitella sitä, mutta olin ihan yhtä paniikissa. "Se oli Emma! Näitkö hänet?" kuului yhtäkkiä huuto takaamme. Outo tyyppi oli ilmestynyt kauas taaksemme ja osoitti metsään, jonne hahmo oli kadonnut. Olin aivan paniikissa, mitä ihmettä täällä tapahtuu! Pidättelin lähes vauhkoa ratsuani käsissäni minkä pystyin ja puolen tyypin puheista meni aivan ohi korvieni. En pystynyt shokkitilaltani vastaamaan tyypille mitään ja kehotin Wallua vain viemään minut pois täältä. Wallu ampaisi laukkaan ja minä roikuin tärisevin jaloin satulan etukaaressa kiinni kaikilla jäljellä olevilla voimillani. Risteys tuli pian eteemme, mutta en ollut vielä täysin ohjaksissa, joten Wallu rynnisti omin neuvoin juuri väärään suuntaan, eli Ollinmäen takaa menevälle polulle. Tietenkin Wallun logiikalla se vei kauemmas hahmosta, joka oli mennyt Kallelan suuntaan. Ryhdistin itseni ja pidätin Wallua kaikin voimin. Ruuna rauhoittui onneksi ja kuunteli ohjaksia. Hellitin, kun sen vauhti alkoi hiljentyä ja pian palasimme käyntiin. Vapisin adrenaliinista kuin haavan lehti. Wallu puuskahteli ja pälyili ympärilleen. Olimme selkeästi molemmat pois tolaltamme, joten jotain siellä metsässä todella oli. Muutakin kuin tuo saakelin sekopäinen tyyppi. "Noniin, noniin.. rauhassa vain" puhuin Wallulle vapisevalla äänellä ja silitin sen kaulaa. Huokaisin syvään myös rauhoitellakseni itseäni. Kävelimme rauhassa eteenpäin, voisimme hyvin kiertää Ollinmäen vielä. Nyt pääni vasta olikin ajatuksista sekaisin. Ehkä tallin muutto tulikin ihan hyvään saumaan! En saanut sisäistä vapinaa millään tasattua, ravistelin käsiäini ja huokailin, jotta se menisi pois. Wallu onneksi rauhoittui nopeammin ja käveli jo rennommin. Satulan narina ja kavioiden kopse saivat minutkin pikkuhiljaa rauhoittumaan. Käännyimme polkua oikealle, kohti Kallelaa. Aloin olla jo rauhallinen ja ajatukseni selkenivät hieman. Se oli haamu. Olin nähnyt haamun, se oli ilmeisesti Emman haamu. Miksiköhän hän on jäänyt tänne? Yrittääkö tuo outo hyypiö löytää Emman, vai mitä hän täällä kyttää? Tyypillä taisi olla jokin pakkomielle Emmasta.. Olivatkohan he saman ikäisiä? Muistelin Lauran kertomaa tarinaa, Emma oli ollut parikymppinen tehdessään itsemurhan ja siitä oli jo joitain vuosia. Tuo tyyppi voi hyvinkin olla ollut samanikäinen silloin. Mutta mikähän homman nimi oikein on? Tämä oli liian kummallista ja pelottavaa.. Astelimme tallipihaan ajatusten sekamelskassa ja hieman kauhistuneena. En voinut olla katselematta konevajan ja maneesin takana olevaa metsikköä, johon sumuinen hahmo oli suunnistanut. Samalla katselin takana kohoavaa Vahtivuorta ja yritin erottaa, onko tyyppi siellä vielä. "Noh, oliks hyvä maasto?" Marko herätti minut ajatuksistani ja säpsähdin häntä. En osannut vastata mitään, mitä olisin vonut? Tuijotin vain häntä ja yritin keksiä jotain, mutta pääni oli aivan tyhjä. Marko katsoi hetken minua ja vakavoitui. "Noh, sattuks jotain?" hän tiedusteli selvästi huolissaan. "Ööh, no tota.. Me nähtiin se outo hyypiö tuolla kalliolla, mikä oli silloin aiemmin tuolla tiellä stalkkaamassa Kallelaa, muistatko?" kerroin. Markon kulmat tipahtivat alemmas vihaisen oloiseen katseeseen; "Okei, mitähän se siellä teki?" hän kysyi ja risti käsivartensa puuskaan eteensä. Laskeuduin Wallun selästä samalla. Jalkani olivat aivan mömmöä ja kaikki jännitys oli pakkautuneena edelleen niihin. Pidin tukea satulasta ja kamppailin pysyäkseni pystyssä. "Hei, wou!" Marko huudahti huomatessaan heikkouteni ja kiiruhti apuun. "Ootsä ihan kunnossa?" hän kysyi huolestuneena. "J-Jooh, Wallu vaan säikähti sitä tyyppiä.. ja minä.." sopersin jotain ja mietin kokoajan päässäni uskallanko mainita siitä haamusta mitään. Tuskin kukaan edes uskoisi. "Okei, käviks teille siinä jotain?" Marko jatkoi kysymyksiään. "Eih, ei! Säikähdettiin vaan ja Wallu vähän riehaantui, mut ei käynyt mitään" vastasin ja yritin vakuutella kaiken olevan hyvin. Marko oli raivoissaan ensin varmistuttuaan että me olimme kunnossa. Hän kehotti minua viemään Wallun talliin ja rauhoittumaan, hän nappaisi konevajasta mönkiän ja lähtisi läksyttämään sitä tyyppiä, jos löytäisi sen. Olin kiitollinen, vaikka eihän tämä oikeasti siitä tyypistä niinkään johtunut.. Talutin Wallun talliin vapisevin jaloin ja tunsin itseni väsyneeksi. Olin saanut Wallun purettua varusteista ja olin harjaamassa sitä, kun Laura tuli luokseni. "Noniin, siinähän sinä olet! Tuletko vaikka tuohon tallihuoneeseen kun olet saanut Wallun ulos?" hän kysyi ystävällisesti ja minä nyökkäsin. Harjasin ruunan loppuun ja vein sen tarhaan. Olin jotenkin aivan tyhjä. Palasin talliin ja menin tallihuoneeseen. Laura oli keittänyt kahvia ja pöydällä oli pullaa. "Noniin, elikkä Kallelan muutosta" hän aloitti ja katseli minua. Olin itsekin kuin haamu, kuori itsestäni. "Oletko sinä kunnossa?" Laura varmisti ja nyt en enää voinut pidätellä. Otin kupin kahvia, istuin alas ja kerroin hänelle kaiken. Laura oli järkyttynyt ja yhtä hämillään kuin minä. Hän sanoi myös toisinaan kokeneensa jotain outoja juttuja maastossa ja tallilla, muttei ollut koskaan kuitenkaan nähnyt mitään. Puhuminen helpotti oloani ja keskustelimme Lauran kanssa avoimesti. Siirryimme myös Kallelan muuttoon ja Laura kertoi minulle siitä kaiken, mikä tällä hetkellä siitä oli selvää. Kallela muuttaa Korpelan toiselle puolelle, isompiin tiloihin. Paikka kuulosti tosi kivalle ja Laura sai rauhoitettua mieleni sen suhteen. Muutto olisi ihan hyvä juttu! Huomenna tulen vielä pesemään ja puunaamaan Wallun sunnuntain näyttelyä varten! -Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Mar 23, 2024 16:06:05 GMT
Tsiisus miten kammottava kohtaaminen! Toisaalta hyvä, että lähdetään veks, toisaalta tämä mysteeri olisi ollut mielenkiintoista selvittää! Emman mysteeri taitaa pysyä sellaisena: mysteerinä Onneksi olette kunnossa! Tällaista tarinointia ja tapahtumia on kerta kaikkiaan ihan mielettömän siistiä lukea! KIITOS! Ja katsotaan mitä mysteereitä uudelta tontilta löytyy! Haluan näin pitkän ja tapahtumarikkaan tarinan palkita hieman yli rajan eli 50v€! Täytyy varmaan muutoksiin lisätä kohta, jossa ei rajoiteta tarinoiden palkitsemisen ylärajaa, koska ylität tarinoilla jatkuvasti minut ja aiheutat vaikeuksia kirjoittaa maksimin eli 40v€ Nyt poikkean tästä, koska ansaitset sen!
|
|
|
Post by Lola on Mar 27, 2024 12:10:55 GMT
33. VIIKONLOPUN PIKAKELAUS
Noniin, joudun tekemään nyt yhdistelmä päivityksen, sillä en ehtinyt kirjoittamaan viikonlopun tapahtumista kunnolla oikeaan aikaan. Tässä kuitenkin yhteenvetoa:
LAUANTAI. Ajoin tallille heti töistä päästyäni, eli kahden jälkeen iltapäivällä. Aikeenani oli vain pestä ja puunata Wallu huomisia näyttelyitä varten. Astelin talliin, jossa Marko oli puuhastelemassa. "Moikka Marko!" huikkasin jo heti tallin ovelta ja hän tervehti minua yhtä iloisesti takaisin. Piipahdin tallihuoneessa jättämässä takkini ja laukkuni sinne ja kävelin sitten tallin puolelle. "Noh, mitäs mitäs?" Marko kysyi harjatessaan tallin käytävää. "No mitäs mitäs. Ajattelin vähän puunata Wallua huomisia näyttelyitä varten" vastasin hänelle. "Joo. Kävin eilen ettii sitä tyyppiä siellä Vahtivuorella, mut en löytäny ketää. Olit kerenny jo lähtee tallilta ku tulin takasin" hän kertoi eiliseen kohtaamiseemme viitaten. "Kävin siel tänäänki ajelee tos päivällä ku oli hetki aikaa, mut ei siel nyt näkyny ketää". Olin sisimmässäni kiitollinen hänelle, että hieman nolohkon shokkitilani takia hän oli ottanut asian noinkin vakavasti. "Joo, kiitos Marko. Ehkä se sekoilija säikähti tilannetta ja lähti pois vähäksi aikaa ainakin" jatkoin keskustelua. Kuulostelin hieman, oliko Laura kertonut hänelle siitä usvaisesta hahmosta, mutta keskustelussa ei tullut mitään siihen viittaavaa ilmi, joten kiitin sisimmässäni myös Lauraa. En halunnut koko tallin tietävän siitä, en usko että monikaan edes uskoisi sitä tarinaa. Lisäksi tapahtuma oli ollut niin järkyttävä ja kummallinen, etten halunnut puida sitä enempää. Kävimme hyvän keskustelun Markon kanssa ja lähdin sen jälkeen hakemaan Wallua. Huokaisin syvään karistaakseni edellispäivän kauheudet mielestäni ja huutelin sitten iloisella äänellä hoidokkiani tarhalle kävellessäni. Talutin ruunan suoraan pesupaikalle. Harjasin sen nopeasti läpi, tarkastin kaviot ja aloin sitten juoksuttamaan lämmintä vettä letkusta. Wallun korvat valahtivat sivuille, se alkoi tallustaa hieman hermostuneesti ja maiskutti suutaan. "Tiedän, tiedän.. ja anteeksi nyt vain, mutta pitää pestä" jupisin ruunalle ja aloitin varovasti jalkojen kastelulla. Wallu taas tapansa mukaan nosti neitimäisesti toisen etujalkansa ilmaan, ihan kuin se jotain auttaisi. Takajalkojen kohdalla se siirsi painopistettä eteen, jotta sai vuorostaan nostettua toisen takajalkansa ilmaan. "Älä nyt, kastuu ne kuitenkin" höpötin sille ja työnsin sitä kevyesti lautasesta, jotta se joutuisi tasaamaan painonsa molemmille jaloille. Siirryin ylemmäs ja tiesin ruunan luovuttavan tässä vaiheessa. Niin se tekikin. Se seisoi maansa myyneenä kuin uitettu koira koko loppuseremonian ajan. Kastelin sen hyvin, sitten vaahdotin sen shampoolla kokonaan jalkoja ja vuohisia myöten, jotta sen sukat hohtaisivat näyttämöllä. Sitten huuhtelin sen ja levitin sen harjaan ja häntään niihin tarkoitettua hoitoainetta, jonka pitäisi silottaa ja selvittää jouhia. Jätin aineen hetkeksi vaikuttamaan, kun kävin pesusienellä vielä Wallun silmien ympärykset ja sieraimet läpi. Nypin muutamat pitkät karvat sen silmien ympäriltä ja Wallu nykäisi päätään vastaan joka vedolla. Huuhtelin harjan ja hännän ja sienen avulla vielä pyyhin sen pään ja korvat kunnolla. Sitten vetelin hikiviilalla suurimmat vedet (ja karvat) pois. Pesupaikka oli täynnä märkiä karvalänttejä, ruuna tosiaan loi karvaansa tällä hetkellä antaumuksella. Kunnon pesu tekikin ihan hyvää, vaikka ei olisikaan näyttelyt tulossa. Kampasin Wallun tumman ja lyhyehkön harjan ja huomasin heti mitä hoitoaine oli tehnyt! Jouhet olivat helposti kammattavat, sileän tuntuiset ja kiiltävät. Hymyilin kammatessani niitä ja kerroin Wallulle, kuinka komea hän huomenna olisi. Häntä ei ollut ihan niin helppo, mutta normaalia helpompi selvitettävä kuitenkin. En tuhlannut siihen liikaa aikaa, sillä ne pitäisi huomenna selvitellä kuitenkin ja kuivana se olisi helpompaa. Nappasin vielä pienet sakset käsiini ja trimmasin hännän ja harjan tasaiseksi, sekä leuan alla sojottavat muutamat pitkät karvat, jotka Wallu oli talveksi kasvattanut. Wallustahan tuli aivan upean puoliverisen näköinen ja sen punertava karva suorastaan hehkui! Olin juuri lähdössä hakemaan Wallun loimea varustehuoneesta, kun Marko käveli paikalle katsomaan aikaansaannostani. "Vautsi, no nythän se kiiltää! Laita sille loimi yöksi niin se ei sotke itseään" hän kertoi ja naurahdin; "joo, no olin juuri lähdössäkin hakemaan sille loimea!" Loimitettuani Wallun, kävelytin sen suoraan sen karsinaan. Voisin jättää sen jo sinne, ettei se kuraa itseään enää ulkona. Annoin sille pari porkkanaa taskustani ja lähdin sitten kotiin itsekin suihkuun ja katsomaan kaiken tarvittavan valmiiksi huomiselle!
SUNNUNTAI. Saavuin tallille aamulla jo hyvissä ajoin kahdeksan aikaan. Wallu ja minä olisimme heti ensimmäisessä luokassa, joka alkaisi klo 10. Tallissa oli jo hääräilyä, kun Marko, Anna ja Laura puuhastelivat siellä. Hero koira pyöri tallissa mukana ja tuli häntä heiluen ottamaan muutamat rapsutukset vastaan minut nähdessään. "Huomenta!" huikkasin hymyillen talliin ja kolmikko vastasi minulle iloisesti huomenet. "Tallihuoneessa on kahvia jos maistuu!" Laura jatkoi. Ah, voisi maistua! Ihana kahvin tuoksu tunkeutuikin sieraimiini päästessäni tallihuoneen puolelle. Kaadoin itselleni kupillisen ja hörpin sitä samalla kun kaivelin kassista puhtaita kisavaatteitani esille. Olin meikannutkin hieman, hieman tumman ihoni sävyistä puuteria ja astetta tummempaa aurinkopuuteria poskille. Kulmakarvani olin laittanut siihen tarkoitetun geelin voimin ojennukseen ja ripsiini sipaissut hieman ripsiväriä. Hiukset olin sitonut nutturalle niskaani ja verkko oli varmistamassa villien hiussuortuvieni pysyvän siellä ojennuksessa. Tunsin itseni ihan nätiksi. Lähdin tallin puolelle saatuani kahvin juotua. "Voiko Wallun ottaa käytävälle?" kysäisin Markolta, joka oli nyt ainoana henkilönä enää tallissa. "Joo, ota vaan! Elias tulee esittämää Ferron, Annun ja Aksun, mut ei se oo tullu vielä. Mut mahutaanhan me" hän pohdiskeli. Niimpä nappasin hoidokkini vain päitsistä käsin kiinni pitäen käytävälle ja kiinnitin sen siihen. Kuorin ruunan loimen alta esiin kuin yllätyksen lahjakääreestä. Onnekseni karva oli edelleen puhdas ja kiiltävä ja silmäni kiiluivat nähdessäni sen. Kuin rubiini! Minun aarteeni <3 Taitellessani loimea kasaan huomasin sen takajalassa kuitenkin sontaa. Valkoinen sukka oli tahriutunut lantaan, tietenkin juuri tänään! Huokaisin liioitellun kovaan ääneen ja nappasin harjalaatikosta harjan, jonka kanssa yritin sitä putsata. Levisi vain. Sitten kiiruhdin hakemaan pesupaikalta vettä ämpäriin ja pari sientä mukaani. Ensin putsasin sienellä Wallun silmistä rähmät pois ja pyyhkäisin vielä sieraimet puhtaiksi. Toisella sienellä sain putsattua takajalan sukan jälleen valkoiseksi ja samalla putsasin kaikki kaviot päältä. Niistä tuli hienot ja puhtaat! Vein likaveden pois ja samassa Elias astui talliin. "Moro!" hän tervehti rennosti. "Moi!" vastasin iloisesti ja juttelimme nopeasti näyttelyistä ja jännityksestä. Minua alkoi jännittää aika paljon jo. Elias kiiruhti hoidokkinsa kimppuun sen karsinaan. Minä harjasin Wallun vielä kerran läpi ja sitten aloin kammata sen harjaa. Se oli edelleen ihanan pehmeä, sileä ja kiiltävä. Päkälöin harjan kauniille, siisteille päkälille ja siirryin sitten häntään. Hännän jouhetkin olivat tänään hyvin helposti käsiteltävissä, kampa liukui jouhien välissä vaivattomasti. Jouhet olivat ihanan keveät ja kiiltävät. Marko otti myös Ferron käytävälle ja alkoi harjaamaan sitä, näin he olivat Eliaksen kanssa sopineet. Elias puuhasteli vuoroin Aksun kimpussa ja vuoroin Annun. Tallin ovi kävi jälleen ja nyt pieni punahiuksinen tyttö, Annika, asteli talliin. "Huomenta kaikille!" hän tervehti astellessaan tallin puolelle. "Huomenta!" tervehdin häntä iloisesti takaisin ja tyttö painuikin suorinta tietä pienen Moona poninsa luokse. Saatuani ruunan suunnilleen kuntoon, kävin vaihtamassa ylleni valkoiset kisahousut, kotona putsaamani jodhpurit, siistin pitkähihaisen mustan paidan, hanskat ja kypärän. Lähdimme Eliaksen, Markon ja hevosten kanssa jo hieman jaloittelemaan ulos hieman ennen ensimmäisen luokan alkua. Maneesin vieressä oli pystyssä tuttu pieni kioskiteltta, jossa Pete oli taas tarjoilemassa pientä purtavaa ja juotavaa. Hän moikkasi minulle hymyillen nähdessään minut. Tallipihassa alkoi olla hälinää, kun osallistujat laittoivat hevosiaan trailereiden vieressä tai kuka missäkin ja taluttivat upeita hevosia ympäri pihaa. Wallu katseli korvat pystyssä kaikkia kilpakumppaneitaan, mutta asteli kuuliaisesti vierelläni. Luokat alkoivat ja minun ja Wallun vuoro tulikin pian. Astelimme maneesin kentälle ja Laura oli siellä tuomaroimassa. Jännitykseni hälveni hieman. Hän ohjasi meidät kolmiouralle esittämään käyntiä ja kaivoin mielestäni näyttelytreenimme. Ryhdistin itseni ja astelin rivakasti Wallu vierelläni kolmion ympäri. Wallu tuntui onneksi melko rennolta, mutta ei laiskalta. Katsomossa oli ihmisiä, mutta jännittämisen sijaan tunsin pientä ylpeyttä, sillä Wallu oli niin upea, suuri puoliverinen ja minä sain esittää sitä. Katsokaa vain! Tuo tunne mureni melko pian kun kävelyn jälkeen Laura pyysi esittämään Wallun ravissa. Nielaisin ja sitten mentiin. Yritin näyttää mahdollisimman fiksulle, mutta en tiedä kuinka siinä onnistuin. Ensimmäisten askelten jälkeen keskityin kuitenkin niin kovasti vain siihen, että Wallun askeleet pääsisivät oikeuksiinsa, etten enää muistanut ajatella omia liikkeitäni. Eiväthän ne olisi onneksi arvioitavana, mutten halunnut näyttää ihan apinaltakaan.. Saimme ravin kuitenkin esitettyä mielestäni jopa melko hyvin ja sitten oli vuorossa seisotus. Wallu asettui helposti oikeaan asentoon ja ympärillä hääräävät ihmiset ja hevoset pitivät sen mielenkiintoa yllä ja seisoi hyvin ylväästi. Ihailin ruunaa itsekin tovin tuntien jälleen ylpeyttä siitä. Sitten vuoromme olikin ohi ja siirryimme ulkopuolelle odottamaan tuloksia. Sijoituimme yllätyksekseni lopulta jopa toisiksi! Luokassa oli upeita hevosia, meidät voitti vain upea valkoinen lusitanotamma, joka kyllä ansaitsi voittonsa. Olin hurjan ylpeä meistä. Elias ja Annu tulivat samassa luokassa neljänneksi ja Ferro sijoittui vasta kuudenneksi. Vein Wallun talliin ja palasin seuraamaan muita kehiä. Ulkokentällä oli ponit ja näin Annikan ja Moonankin menoissa mukana. Marko jäi talliin antamaan hevosille heiniä ja Eliaksella oli vielä Aksun kanssa kylmäveristen luokka. Nappasin Peteltä makkaran mukaani ja menin maneesin katsomoon syömään sitä. Elias ja Aksu esiintyivät hienosti, mutta he jäivät luokkansa viimeisiksi. Jäin seuraamaan vielä kisat loppuun asti Best In Show julistukseen asti ja meidät voittanut lusitano olikin hevosten paras! Näyttelyiden jälkeen jäin vielä höpöttelemään Annan ja Lauran kanssa päivästä ja auttelin hieman paikkojen siistimisessä.
-Lola-
|
|