|
Post by Lola on Feb 6, 2024 11:06:08 GMT
17. ESTETUNTI
Tiistaina suuntasin tallille puolen päivän aikoihin. Meillä olisi estetunti klo 13. Astelin talliin ja vein tavaroitani tallihuoneeseen ja otin mukaani jo kypärän ja ratsastushanskat. Laura oli tallin puolella touhuilemassa Heron kanssa. Moikkasin häntä nopeasti ja lähdin hakemaan Wallun varusteita valmiiksi. Pian myös Laura tuli varustehuoneeseen. "Minäkin ajattelin tulla estetunnille Sussun kanssa" hän jutusteli ja alkoi kerätä Sussun varusteita sen kaapista. "Aijaa! Ompa kiva!" riemastuin, oli mukavaa saada muitakin tunnille ja Sussua en ollutkaan vielä nähnyt toiminnassa. "Joo, Annalla on ollut viimeaikoina kiireistä töissä eikä hän ole ehtinyt tulla ratsastelemaan hetkeen" Laura kertoi. Hymisin surulliseen sävyyn vastauksen. Keräsimme varusteet ja kannoimme niitä yhdessä karsinoille höpötellen samalla niitä näitä. Hero kuljeskeli mukanamme ja seuraili puuhiamme. "Noh, Hero. Lähdetäämpäs hakemaan Sussu tarhasta, tule!" Laura kehotti koiraansa ja Hero ampaisi kuuliaisena kohti tallin ovia. Lähdin heidän peräänsä.
Talutimme molemmat hevoset käytävälle. Sussu oli todella rennon oloinen tamma. Se käveli kauniisti pitkän löysän riimunnarun päässä Lauran perässä Heron kävellessä aivan sen kannoilla. Tamma ei välittänyt tuon taivaallista koiran seurasta. Wallu katseli Heroa kyllä korvat pystyssä, muttei reagoinut sen suuremmin. Tallissa harjasimme hevoset kunnolla ja varustimme ne omaan tahtiimme. Tänään hoito olikin varsin mukavaa, sillä kaikki Wallun varusteet olivat niin puhtaita edelliskerran perusteellisen varustehuollon vuoksi! Wallu oli pirteällä päällä, mutta ei rötöstellyt onneksi mitään. Se seuraili tallin puuhia kiinnostuneena ja tökki minua turvallaan kun kuljin sen ohitse. Meillä vallitsi jotenkin erityisen kiva ja hyväntuulinen ilmapiiri tänään. Varustaessamme hevosia Laura kertoi ideastaan perustaa tallille kirppis, jonne voisi viedä hevosten vanhoja varusteita myyntiin sitä mukaa kun haluaa niitä uusia. Idea kuulosti tosi hyvälle! Joku toinen voisi vielä hyötyä niistä. Tulen luultavasti itsekin viemään varusteita sinne, sillä kunhan rikastuisin hieman, aikoisin hommata Wallullekin vielä uusiksi näitä varusteita. Jutustelumme keskeytyi kun tallin ovi kävi ja sisään astui Sonja ja hänen musta dobermanninsa. Sonja käveli luoksemme ja Hero juoksi dobermannia vastaan. Koirat nuuhkivat toisiaan hännät heiluen, ne taisivat olla jo vanhoja tuttuja. Dobermanni näytti hurjalta pystyyn typätyissä korvissaan, mutta olikin koirista ensimmäinen joka alkoi pyytää leikkiä. Hero oli oitis mukana ja koirat pomppivat tallikäytävällä puolelta toiselle. "Devil, ei. Hevoset voivat säikkyä teitä" Sonja käski kylmäävästi ja musta koira tuijotti heti kuuliaisesti omistajaansa lopettaen loikkimisen. Hero härnäsi sitä vielä hetken, mutta tajusi pian karkeloiden olevan ohitse. Laura ja Sonja juttelivat nopeasti tunnista ja siten Sonja kertoikin lähtevänsä kasaamaan pientä rataa maneesiin ja valmistelemaan sitä. Laura sen sijaan pyysi Heron mukaansa ja lähti viemään sitä tunnin ajaksi sisälle. Muiden loitottua Wallu katsoi hetken ovea silmät pyöreinä ja huokaisi sitten. "No, jopas oli tohinat niinkö?" kysyin siltä huvittuneena. Ruunalla riitti ihmeteltävää. Sussu tepasteli käytävällä hieman ja huokaisi sekin. Aloin suitsia Wallua ja tein sen otsatukkaan nopean letin, jonka sujautin otsapannan alle, jotta se pysyisi pois silmiltä tunnin ajan. Eipä siitä montaa haituvaa silmille yltäisikään, mutta silti. Pintelöin vielä ruunan jalat, vaikka olin aluksi päättänyt jättää pintelit pois. Esteillä voisi kuitenkin kolista, joten pelasin mieluummin varman päälle. Laura tuli takaisin talliin ja varusti Sussun nopeasti loppuun. Sitten lähdimme yhdessä kohti maneesia.
"Aloitetaan lämmittelyillä, kiertäkää uraa pitkin sen minkä pystytte ja väistelkää esteitä. Antakaa hevosten tutustua hieman niihin samalla." Sonja kuulutti. Maneesiin oli kasattu neljä estettä, jotka näyttivät kaikki minusta kamalan korkeilta. No ei ihan kaikki, mutta nieleskelin hieman silti. Näissä alkaisi jo tarvitsemaan tekniikkaa. Wallu nuuhki muutamaa estettä, mutta ei tuntunut stressaavan niistä. Olihan näitä menty, en tiedä mistä epävarmuuteni taas kumpusi. Esteet vain olivat edelleen sen verran vierasta aluetta etten meinannut tottua ajatukseen millään. Hengitin syvään ja ryhdistäydyin selässä. Lämmittelimme hevoset käynnissä ja teimme muutamia kiemuroita myös ravissa. Sonja kertoili meille samalla tekniikan asioita hieman, mutta tuumasi kuitenkin lopuksi että onhan meistä kaikki näitä jo menneet, joten käydään toimeen. Ensin hypättiin yksittäin 60cm perus pystyeste. Sussu hyppäsi yllättävän hyvin, jotenkin en ollut osannut ajatella, että se olisi mikään estehevonen. Tamma oli pieni, mutta liiti esteen yli rennosti ja taitavasti. Wallukin suoriutui esteestä helposti ja pystyin keskittymään hieman enemmän omaan olemiseeni. Sonja ei takertunut sen suuremmin mihinkään vaan tokaisi suorituksen jälkeen vain "Hyvä". Toistimme hypyn uudelleen. Seuraavaksi lisäsimme 60cm esteen jälkeen suoritettavaksi toisen noin 70cm esteen. Menisimme nämä peräkkäin. Esteiden välissä oli noin viisi laukka-askelta. Sussu ja Laura menivät ensin ja suoriutuivat hyvin. Laura ja Sonja höpöttelivät yhdessä Sussun hyppytekniikasta ja muusta. Minä lähdin jo Wallun kanssa suorittamaan. Onnistuimme hyvin ja aloin jälleen hieman syttyä tähän hyppäämiseen. Sonjalta alkoi tulla hieman palautetta istunnastani ja kuinka voisin paremmin vielä auttaa hevosta lähestymisessä ja valmistautumisessa. Vaikka kyseessä onkin vielä matalat esteet, on hyvä alkaa miettimään ja hiomaan niitä jo nyt. Se oli totta. Otimme esteparin uudelleen ja nyt yritin ottaa Sonjan antamat asiat huomioon paremmin ja sainkin siitä kehuja. Wallukin tuntui menevän heti paremmin, vaikka ei ollut isoista asioista kyse! Jännää. Sitten otimme yksittäin 80cm esteen. Sussu loikkasi ensin, mutta Sonjalla oli siihen sananen sanottavana. He kävivät Lauran kanssa pikaisen palautteen läpi ja selvisikin, että 80cm on Sussun tämänhetkinen ennätys esteillä, joten se olikin vielä aloitteleva. Tamma kuitenkin selvisi esteestä hienosti, Lauran piti vain hieman enemmän vielä kannustaa ja tukea tammaa esteellä, jotta rytmi olisi parempi. Sitten olikin meidän vuoromme. Lähestyimme estettä hyvin, mutta jokin paniikki valtasi minut sekunniksi ja roikuin satulassa mukana kuin perunasäkki! Unohdin ihan kaiken ja yritin vain selviytyä. Wallu suoriutui ilman apujani, mutta alas tullessamme rojahdin hieman sen kaulalle. Nolostuin kamalasti. Sonja kysyi "mitä kävi?" enkä tiennyt tarkoittiko hän että kävikö minulle pahasti vai miksi olin niin huono. Vastasin hänelle noloudesta johtuen superkimeällä äänellä "En tiedä mitä tapahtui, yhtäkkiä vain unohdin kaiken!" Sonja oli mestari nuhtelussa, hän ei saanut sitä kuulostamaan nuhtelulta vaan hyvinkin rakentavalta palautteelta. Tiukalta, mutta rakentavalta palautteelta. Hän tiesi, että osaisin paremmin, joten turhaa sitä on mässytellä sen enempää. Ohjat kasaan ja uusi yritys! Suoriuduimme kaikki, Sussu ja Laura sekä minä ja Wallu, paljon paremmin toisella kerralla. Otimme yksittäisen vielä kerran uusiksi ja viimeisin kerta oli jo oikea onnistuminen ja kaikilla meillä oli hymy kasvoillamme. Sitten otimme pienen välikäynnin jonka aikana käytiin läpi toisen puoliskon tehtävät. Harjoittelimme vielä tarkemmin lähestymisiä kahdella esteellä ja sitten suorittaisimme koko neljän esteen radan. Yksi este, jota emme olleet vielä menneet oli joku 70-80cm okseri, joka siis vaatisi lähestymiseltä hieman enemmän. Tälle ja 70cm esteelle tekisimme ensin lähestymisharjoituksia ja sitten suorittaisimme radan näin: alkuun 60cm este, neljä laukka-askelta ja okseri, tiukka mutka/6 laukka-askelta 80cm esteelle ja lopuksi 5 laukka askelta kurviin ja 70cm este. Tässähän alkaisi saada jo kunnolla tuntua. Kun olimme saaneet kaikki vedettyä vähän happea, lähdimme suorittamaan ensimmäisiä lähestymisharjoituksia. Saimme paljon hyvää oppia ja hyviä vinkkejä oikeaan ponnistuskohtaan ja pieniin apuihin, joilla voimme auttaa hevosta. Myös omaan istuntaan ja kannatteluun saimme hyvää treeniä. Sussukin suoriutui hienosti tehtävistä ja tamma puuskutti tiheästi täynnä energiaa. Lopuksi olisi radan vuoro. Saimme tehdä suorituksen kahdesti; ensin "kylmiltään" itse muistellen tunnin oppeja, sitten Sonja antaisi arvostelunsa ja hieman vinkkejä ja parannuskohtia ja sitten suorittaisimme radan "parhaalla mahdollisella tavalla". Minua jännitti ja selasin mielessäni läpi kaikkia tunnin aikana saamiani vinkkejä. Laura ja Sussu menivät ensin ja sain hieman lisäaikaa. Yritimme vain pysyä Wallun kanssa sivussa. Rata meni heiltä hienosti, mutta Laura kertoi oitis huomanneensa jotain viilattavaa. Sonja ei antanut palautettaan vielä, jotta minä en hyötyisi vielä vinkeistä. Hitsit, olin juuri kasvattanut korvani lautasen kokoisiksi, jotta ehtisin imeä viime hetken opit talteen. Ei onnistukkaan, ovelaa. Sitten olikin siis meidän vuoromme mennä Wallun kanssa ensimmäinen kierros. Huokaisin syvään, nostin laukan Wallulla (laukannostot olivat muuten onnistuneet tällä tunnilla huomattavan hienosti!) ja ohjasin sen kohti ensimmäistä estettä. Pidin itseni kasassa, katseen esteellä, pidätin laukka-askeleet sopiviksi ja annoin mennä! Esteen jälkeen nopea kokoaminen taas, laukka-askeleet, itseni kasaan, katse.. okseri ylittyi mielestäni hyvin, tässä vaiheessa tajusin, etten ole hegittänyt juuri ollenkaan aloituksen jälkeen. Yritin hengittää, mutta keskittyminen vei siitä energian. Kolmas este, 80cm ylitettiin puhtaasti! Jes, vielä viimeiset 5 laukka-askelta nätisti, kokoaminen, koko lista läpi taas, keskity.. ja viimeinen este tuntui menevän leikitellen yli. Jes! Ei mitään pudotuksia, joten mielestäni ihan ok suoritus. Sonja hymyili hieman, en tiennyt oliko se merkki siitä, että rata oli mennyt oikeasti ihan hyvin, vai siitä, että hän näki että kuvittelin sen menevän hyvin, mutta oikeasti se meni aivan päin honkia. "Noniin, ensimmäiset radat suoritettu ja ihan hyvinhän me pärjättiin. Kumpikaan ei ainakaan juossut esteitä päin tai kieltänyt" Sonja aloitti. Noniin, tuohan se sitten kertoikin jo jotain, taisi mennä päin honkia.. Laura sai ensin kehityskeskustelunsa ja heillä ei loppujen lopuksi paljoa viilattavaa ollut. Sitten oli meidän vuoromme; "Sitten, Wallu ja Lola. Huomasin, että taisit itse olla ihan tyytyväinen?" Oliko tämä kompa. Mitä pitäisi vastata.. hikikarpalot kihosivat otsalleni. "No.. joo-o.. ei ainakaan pusotettu.." sopersin epävarmana. "Noh, ihan hienosti se menikin. Muista vain itse hieman rentoutua, olit aika jäykkänä siellä. Onneksi se ei Wallua näyttänyt haittaavan liikaa, mutta saisit siihen vielä vähän ketteryyttä ja pehmeyttä kun itsekin hengittäisit. Noihin kääntöihin voisit taivuttaa hieman paremmin niin säästäisitte sekunteja kisoissakin, kätesi olivat aika lennossa siellä. Esteet itsessään ylittyivät hyvin ja lähestymiset menivät mielestäni muuten ihan hyvin. Pieniä viilauksia siis teillekin, älä jännitä liikaa vaan anna mennä Lola" hän päätti palautteen ja vinkkasi leikkisästi silmäänsä. En osannut reagoida mitenkään, olin helpottunut ehkä, mutta kasvoillani oli vain typerä virne, joka ei kertonut mistään. Olin edelleen kuin rautakanki ja kun viimein tajusin vetää henkeä ja puhaltaa ilmat ulos tajusin, kuinka kankea oikeasti olinkaan ollut. Ei ihme että se näkyi. Noniin, nyt vähän ryhtiä ja meninkiä. Anna mennä Lola! Jos minulla olisi lippis päässäni, vetäisin nyt sen lipan taakse. Lauran ja Sussun toinen kierros oli hieno ja tarkka. Sonja huudahti riemuissaan, kuinka hyvä suoritus heillä oli ja laurakin iloitsi selässä ja kapsahti appaloosan kaulaan taputellen sitä kiitollisena. Sussu puuskutti tyytyväisenä. Noniin, meidän vuoromme. Laukannosto ja menoksi. Ensimmäisen esteen jälkeen kävin listan läpi päässäni ja viimeisenä rentoutin hartiani ja hengitin. Esteet ylittyivät hienosti. En laskenut silti listaa päästäni; katse esteellä, kokoaminen, laukka-askeleet kuntoon, itseni kasaan.. Tällä omalla listallani selvisin este kerrallaan eteenpäin, mutta lisäsin sen perään: hengitä, rentouta hartiat, kädet alas. Okserin jälkeisessä mutkassa paransin mielestäni ja loppuun myös rentouduin. Rata meni paremmin kuin ensimmäisellä kerralla ja tuntuu, että olin paremmin läsnä. "Hienoa Lola, nyt meni paljon paremmin!" Sonjakin kannusti ja olin helpottunut ja onnellinen. Jes! Wallu puuskutti myös tyytyväisenä allani ja taputin sitä suurieleisesti kaulalle. Hidastimme ravin kautta käyntiin ja jäähdyttelimme hevoset samalla kun Sonja alkoi jo keräillä puomeja pois. Juttelimme porukalla esteistä, ongelmakohdista ja ratsuistamme. Laura kertoi olevansa hyvin tyytyväinen Sussun suoritukseen. Minäkin olin ylpeä Wallusta. Keskustelu oli mukavaa ja tunsin vahvaa yhteisöllisyyttä. Lopuksi laskeuduimme satulasta ja talutimme hevoset talliin.
Purettuani Wallulta varusteet, vein sen pesupaikalle. Laura oli sanonut myös pesevänsä Sussun, joten yritin olla nopea. Laskin letkusta lämmintä vettä lattialle ja Wallu alkoi seilata ja tepastella eestaas. Se yritti peruuttaa niin kauan vedestä, kuin narut vain antaisivat. "Pönttö, älä nyt" naurahdin sille, "pesu tekee kuitenkin hyvää, tules nyt sieltä", juttelin ruunalle ja vedin narusta sitä hellästi takaisin päin. Wallu vain pidensi kaulaansa kuin kirahvi, mutta yritti liikkua takaisin mahdollisimman vähän. Voi jestas sentään. Naksutin kieltäni kannustaen sitä liikkeelle ja viimein vastahakoisesti se siirsi arvon kavioitaan noin viiden sentin verran takaisinpäin. Pyöräytin silmiäni ja letkutin ruunan siitä huolimatta, että se oli lähes puoliksi käytävällä. Kasteltuani sen puoleen väliin, kävin kuitenkin vielä tuuppaamassa sitä peräpäästä, jotta se menisi eteenpäin enkä kastelisi koko tallia. Se siitä nopeasta suorituksesta. Sain ruunan kuitenkin huuhdeltua hyvin jokapaikasta ja vetelin sen hikiviilalla kuivaksi. Sitten talutin sen karsinaan, jotta Sussu ja Laura pääsisivät pesupaikalle. Kävin hakemassa Wallun varustekaapista sen uuden turkoosin villaloimen ja peittelin ruunan sillä. Se näytti kivalta. Syötin Wallulle vielä pari porkkanaa kiitokseksi hienosta tunnista ja silittelin sen leveää kaulaa karsinan suojissa. Pidin tästä ruunasta niin valtavan paljon! <3
Heti huomenna palataankin asiaan taas koulutunnin merkeissä! -Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Feb 6, 2024 16:45:48 GMT
Ai että mie ihailen kuin sie jaksat kirjottaa niin tarkasti! Itsekkin pidättää hengitystä näitä lukiessa! 40v€! (Miksi olen asettanut rajan vain 40v€:oon??? )
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Feb 6, 2024 16:48:34 GMT
Hei! Ja lisään vielä, että laitan siulle jo tuon Ratsumestarin saavutetuksi, koska olet jo osallistunut koululuokkaan, vaikka sitä ei vielä ole pidetty eli + 50v€ siitä
|
|
|
Post by Lola on Feb 7, 2024 11:31:11 GMT
18. KOULUTUNTI Olin ollut töissä aamuvuorossa ja heti päästyäni töistä suuntasin tallille. Työvuoroni loppui klo 14 ja ratsastustunti alkaisi klo 16. Ehtisin kuitenkin ihan hyvin. Kävin kotona vaihtamassa vaatteet, syömässä nopean välipalan ja sitten lähdin ajelemaan tallille. Vanha autoni rämisi muhkuraiseen kuntoon mennyttä ratsutilantietä pitkin. Jätin sen parkkipaikalle uskollisesti taas odottamaan minua. Hevoset olivat ulkona. Osalla oli loimi päällä, sillä pakkanen oli laskenut taas lähemmäs kymmentä astetta. Astelin tallissa ripeästi, sillä kuvittelin minulla olevan kamala kiire, vaikka todellisuudessa minulla oli yhtä paljon aikaa kuin muulloinkin. Työpäivä oli jättänyt kiireen tunnun. Kantelin Wallun varusteita valmiiksi sen karsinalle ja touhotin menemään. Laura astui talliin ja tervehti minua iloisesti. "Niin teillä onkin tänään vielä se koulutunti", hän aloitti keskustelun. "Joo, tänään vähän toisenlaista opiskelua sitten" naurahdin viitaten edellispäivän estetuntiin. "No niimpä, te olettekin alkaneet ihan kunnolla treenaamaan!" Laura naurahti. Sitten hän sujahti toimiston uumeniin. Minä lähdin hakemaan Wallua.
Ulkona oli vielä ihan kirkasta, vaikka kello oli jo yli kolmen iltapäivällä. Päivä oli pidentynyt jo mukavasti joulukuun synkistä päivistä. Liukkaan jään päälle satanut uusi lumi ja pakkanen olivat saaneet pihan liukkaudenkin häviämään. Keli oli kaikkiaan mukava. "Walluu, mentäiskös taas?" huutelin ruunalle ja se katsoi minua korvat pystyssä hieman epäuskoinen ilme kasvoillaan. 'Siis taasko toi on täällä?'. Myös Venni ja Ferro katsoivat minuun kysyvällä ilmeellään 'eiks toi käyny just eilen?' Venni tökkäisi Wallua turvallaan hellästi kuin osoittaakseen myötätuntonsa. Livahdin tarhaan ja Venni ja Wallu lähtivät kävelemään luokseni. Ferro heitti päätään ja käveli kauemmas minusta kuin protestiksi. "No moikka muru" lepertelin Wallulle, annoin sille ja Vennille porkkanan palat ja silitin hoidokkiani päästä hellästi. Napsautin narun kiinni ja lähdin taluttamaan sitä portista ulos. Venni yritti tunkea kuin väkipakolla samasta raosta ulos ja jouduin työntämään sitä takaisin tarhan puolelle. "Et sinä lähde, mikäs sinua vaivaa?" tuskailin sille. Venni ei ollut aiemmin yrittänyt näin hanakasti lähteä mukaan, mutta nyt se ei vain tuntunut ymmärtävän, miksei se muka saanut tulla samalla ovenavauksella pois? Lopulta se jäi tarhaan hieman typertyneen näköisenä seisomaan ja Ferro ravasi sen vierelle katselemaan. Pääsin talliin ja huhhailin tarhan portilla käytyä kamppailua. Laura tuli samaan aikaan tallin puolelle ja kerroin hänelle episodista. Laura nauroi makeasti. "Venni raukka varmaan luuli, että olit menossa hakemaan niitä jo sisälle! Haen hevoset talliin klo 16 ja usein säästän aikaa tuomalla juuri Wallun ja Vennin yhtäaikaa sisälle!" Laura sai kerrottua hekotuksensa seasta. No tämähän selitti kaiken tapahtuneen! Ferro väisti heti alkuun kun tiesi ettei ole vielä sen aika. Venni varmaan tökkäisi Wallua turvallaan sanoakseen, että 'nyt on meidän aikamme'. Ja varmaan siksi kaikki näyttivätkin niin kysyvälle, kun MINÄ menin niitä hakemaan ja vielä yli puoltatuntia etuajassa! Ja ilmankos Venni niin hanakasti tunki portista ulos, kun niinhän sen kuului mennä: Hän tulee mukana! Nauroin itsekin, mikä tilanne!
Vein Wallun toppaloimen jo suoraan taiteltuna varustehuoneeseen. Wallu jäisi tunnin jälkeen jo suoraan karsinaan, joten se ei enää tarvitsisi sitä tänään. Harjasin ruunan ja varustelin sen huolellisesti, pinteleitä myöten. Kampasin sen harjan ja hännän myös. Ilmeisesti koulutunnille ei ollut tulossa tänään muita, sillä olin tallissa edelleen yksin. Sain Wallun valmiiksi jo varttia vaille neljä ja mietin, pitäisikö mennä jo maneesiin vai odottaa tallissa vielä hetki. Wallun silmät lurppasivat ja se nuokutti päätään. Ehkä se malttaisi hetken odotella. En ollut nähnyt Sonjaakaan vielä ollenkaan.. Laura ilmestyi taas tallin puolelle ja alkoi availla karsinoiden ovia valmiiksi, hän hakisi hevoset sisään kunhan lähtisimme maneesille. Irrottelin Wallun käytävältä ja lähdin pois alta. Maneesin ovi olikin auki, joten eiköhän Sonja siellä olisi. Pian hän kävelikin jostain maneesin takaa Devilin kanssa esiin, tervehti meitä ja meni maneesiin. Seurasimme heitä. Devil juoksi maneesin reunalle katsomon puolelle omalle viltilleen ja kävi siihen kuuliaisena makaamaan. Olikohan se ollut aina tuossa kun meillä oli ollut tunti, en ollut tajunnutkaan! Nousin jakkaran päältä taas Wallun selkään ja Sonja korjasi jakkaran sivuun. Tämä oli jo rutiini. "Noniin, eilisestä tunnista ollaan palauduttu ja tänään olisikin sitten vuorostaan koulua ja helppo B:n tehtäviä" Sonja aloitti tunnin. "Tänään harjoitellaan tempon muutoksia kaikissa askellajeissa, harjoitusravista pysähtymistä, apujen hiontaa ja pehmeää tuntumaa. Hieman samoja asioita kuin edelliselläkin koulutunnilla, mutta hieman perusteellisemmin. Nyt jätetään niitä perusasioita vähemmälle, nehän meillä on jo hallussa" Sonja lateli. Otsaani kihelmöi hieman, taas minua jännitti. Lämmittelimme kuitenkin alkuun käynnillä ja pienillä taivutuksilla. Sonja kertoi myös pehmeiden käsien tärkeydestä ja apujen herkkyydestä, kuinka tulisi löytää se omalle hevoselle sopiva herkkyys ja vahvistaa sitä. Käynnissä tulikin antaa esimerkiksi volttiin kääntyvät avut mahdollisimman pieninä, painoavuilla, käden siirtämisellä ja itsensä asettamisella ennemmin kuin ohjasta kiskomalla. Hevonen täytyi saada herkäksi ja kuulolle. Hetken harjoittelun jälkeen siirryttiin harjoitusraviin, myöskin mahdollisimman pienillä ja herkillä avuilla. Hämmästyin, miten kauniisti Wallu kuunteli minua ja toimi kyllä yllättävän pienillä avuilla, kun vain tiesi mitä teki ja missä vaiheessa. Sonja oli todella hyvä ja selkeä opettaja. Harjoitusraviin siirtyminen sujui hienosti, ravi pysyi myös oikean tempoisena hyvin. Sitten pitäisi pysähtyä pitkän sivun keskelle asetettujen R ja S kirjainten kohdalle. Jälleen pienillä avuilla, jos mahdollista. Yritin Sonjan ohjeiden mukaan istua hieman vastaan ja pidättää Wallua hellästi merkin kohdilla, mutta ruuna jurnutti hienosti ohi ilman ajatustakaan pysähtyä. Sonja nauroi ja pyysi minua pysähtymään tavallisilla avuilla seuraavalle merkille ja miettimään, mitä apuja siinä käytän. S-kirjaimelle sain Wallun pysähtymään, mutta vasta yhden käyntiaskeleen jälkeen. No sitten pysähdyksestä suoraan raviin. Kävimme avut läpi vielä pysähdyksissä ja sitten muiskautin ruunan liikkeelle. Se lähti käyntiin ja jouduin muiskauttamaan uudelleen selkeämpien apujen kera, jotta herra hypähti raville. "Kyllä teillä tässä töitä riittää" Sonja naurahti. Ravasimme taas R kirjaimelle ja pysäytin Wallun. Nyt se sentään tiesi mitä hain ja yrittikin selkeästi paremmin, mutta se askel sinne lipsahti kuitenkin väliin. Selkeyttä vielä. Sitten siirtyminen taas raviin, edelleen löysä. Sonja pyysi pidättämään hieman enemmän, ettei se lähde valumaan ennenkuin koko ohjeistus on mennyt sille perille. Seuraava pysähdys oli hyvä. Wallu jysähti pysähdyksiin niin kovasti, että meinasin lentää selästä. Sonja kehui, mutta sanoi että nyt Wallu jo hieman alkoi mennä protestin puolelle, sillä se nosti päänsä ylös pysähtyessään. Se täytyisi saada yhteistyöhaluisemmaksi, eli oli löydettävä keino saada apuja pienemmiksi, mutta selkeiksi. Minun teki mieli heittää jo hanskat nurkkaan tässä vaiheessa. No mutta, raviin lähtö sitten, toinen murheenkryyni. Se meni tällä kertaa hieman terävämmin, mutta hiottavaa vielä riitti. Askellus oli hetken jotain epämääräistä tölttiä, ennenkuin se selkeni raviksi. Mutta kuitenkin jotain menevämpää kuin käyntiä joten edistystä siinä. Sitten siirryttiin seuraavaan harjoitukseen, luojan kiitos. Nyt täytyi jatkaa harjoitusravilla ja kääntyä halkaisijalle ja siinä nostaa tempo keskiraviin ja sitten koota takaisin harjoitusraviin palattua takaisin uralle kulmassa. Sonja opasti vain laskemaan käsistä hieman pidemmälle ja istumaan enemmän 'eteen'. Näitä olin joskus harjoitellutkin, mutta tämä herkkyys ja vähäiset avut olivat ehkä uudempi juttu tässä. Ensimmäinen yritys toimi jo todella hienosti ja olin riemuissani! Wallu ymmärsi näinkin vähällä. Sonja antoi kehunsa ja yritimme uudelleen. Jälleen hyvä suoritus, Wallulla oli kuulemma komea askelluskin. Sitten jatkoimme uraa, jossa tiputtaisin ravista käyntiin, kolme askelta käyntiä ja sitten taas raviin. Tätä olin harjoitellut, joten olin innoissani tehtävästä. Se menikin hyvin, apuja ja tuntumaa viilattiin taas kuntoon parin harjoituksen verran. Sitten oli hetki käyntiä, jossa myös käytiin tempon muutosta keskikäyntiin. Sitten olisi laukkatehtävien aika. Sonja kertoi, että tehdään ensin ravista laukannosto oikealle jalalle, raviin takaisin ja sitten nosto vasemmalle jalalle. Sitten tehdään käynnistä laukkaan nostoja ja kootusta laukasta keskilaukkaan temponmuutoksia. Laukkatehtävät kiehtoivat, sillä laukassa emme olleet Wallun kanssa vielä ihan kauheasti työskennelleet. Mutta ensin siis nostettiin harjoitusravi, siirtymä oli tahmea, mutta onnistui. Laukannosto halkaisijalla oikealle jalalle onnistui, mutta turhan vauhdikkaasti. Sonja sanoi, että annoin laukannostossa ihan liikaa apuja tai liian kovia apuja, jonka vuoksi Wallu lähti aina kaasuttamaan liian kovaa. Se saattoi olla kyllä totta ja juurisyy miksi laukannostot olivat meillä aina rönsyileviä. Seuraavalle nostolle kokeilin puolet pienempiä apuja. Siirtymä oli myöskin epäselvä ja sortui pian takaisin raville. Nopea läpikäynti Sonjan kanssa, istunnalla enemmän tukea hevoselle. Sitten uusi yritys ja tällä kertaa siirtymä oli selkeä ja kaunis! Vielä yksi nosto vasemmalle, joka onnistui myös hienosti. Wallu puuskahti kuuluvasti ja heitti päätään. "Noniin, jokos siellä alkaa pieni protesti nousta vai innostutaanko liikaa" Sonja huomautti. Itse huohotin selässä jo keuhkot lähes maitohapoilla. Hidastimme käyntiin ja nyt olisi tarkoitus nostaa laukka suoraan käynnistä. Annoin avut ja Wallu loikkasikin hienosti suoraan laukkaan. "Hyvä, sehän meni hienosti!" Sonja huudahti. Jes! Pääty-ympyrä laukalla ja sitten taas käyntiin. Pitkän suoran puolessa välissä uusi yritys, joka sekin oli hyvä mutta ei ihan niin hyvätempoinen. Jälleen pääty-ympyrä ja sitten käyntiin. Kolmas yritys oli surkea, annoin avut samalla tavalla kuin muulloinkin, mutta Wallu vain viskasi päätään ja kiristi tahtia käynnissä. "Noh, siellä alkaa tulla jotain vastahakoisuutta. Voi olla jo mielenkiinto loppu Wallulla kun eilinen tuntikin oli melko kuluttava" Sonja tuumaili. Se saattoi kyllä olla aivan totta, kaksi melko rankkaa tuntia perätysten.. "Yritetään silti uudestaan vielä, sitten voidaan jo alkaa lopettelemaan. Turhaa vetää Wallua aivan loppuun asti, ei me sille enää oppia saada päähän enempää joten turhaa kulutusta" Sonja sanoi ja olin samoilla linjoilla. Hän oli onneksi hyvin järkevä ja ajatteli myös hevosten parasta. Viimeinen nosto oli tahmea ja selkeästi vastahakoinen, mutta meni läpi kuitenkin. Sitten käyntiä. Wallu olikin aivan loppu. Annoin sille pitkää ohjaa lopussa ja se venytti kaulansa pitkälle ja laahusti eteenpäin väsyneen oloisena. Silittelin sitä kaulalle, hienosti se antoi kuitenkin kaikkensa. Sonja piti loppupuheensa ja kiitti meitä. Hän antoi myös kotiläksyjä taas, eli pysähdyksistä siirtymiset ja enemmän näitä laukassa harjoituksia. Myös tuntuman hakua ja apujen herkkyyttä, kuten olimme tänään opetelleet. Minun täytyisi löytää se sopiva herkkyys juuri meille.
Talutin Wallun talliin ja alon purkaa sen varusteita. Kaikki hevoset olivat jo karsinoissaan rouskuttamassa onnellisena heiniään ja tallissa kuuluikin ihana rouskutus jokapuolelta. "Pääset sinäkin heti heinien äärelle" lohduttelin väsynyttä ratsuani. Vein satulan ja suitset heti varustehuoneeseen ja otin mukaani yhden kuivan levänkannikan, joita oli ämpärissä tuotu sinne hevosille syötettäviksi. Annoin sen Wallulle kiitoksena sen panostuksesta ja ruuna ahmi sen turpaansa ahnaasti. Sen silmiin tuli oitis taas pieni kiilto. Tämä poika kyllä eli ja hengitti herkkuja. Oli tilanne mikä hyvänsä, herkkupalat korjaisivat sen. Rullasin pintelit sen jaloista pois ja harjasin sen läpikotaisin. Se oli hionnutkin hieman, mutta harjaus sai tälläkertaa riittää, sillä se jäisi talliin kuitenkin. Saatuani sen hoidettua, ohjasin sen karsinaan. Wallu työnsi päänsä oitis heinäkasaan ja alkoi rouskutella iltaheiniään. Korjasin harjat ja pintelit pois käytävältä ja harjasin vielä käytävän läpi. Laura oli kyllä jo harjannut sen heinien annon jälkeen, mutta putsasin sen silti uudelleen. Ulkona oli jo pimeää, kun suuntasin autolleni ja rojahdin kuskin penkkiin. Jestas että olinkin poikki. Starttasin autoni, mutta se löi vain tyhjää. Kokeilin uudelleen, ei käynnisty. Ei Jeesus Marian poika, ei nyt! Hengitin syvään, ryhdistäydyin penkissä ja yritin selkein elein uudelleen, ihan kuin se auttaisi. *wöy-wöy-wwwöyy..* ja siihen se jäi. Iskin käteni rattiin silkasta turhautumisesta ja väsymyksestä. Mitä minä nyt teen?! Hetken istuttuani nousin autosta ja lähdin kävelemään Lauran talolle päin. Sonja käveli juuri pihalla ja kerroin hänelle autoni tiltanneen. Sonja tarjoutui viemään minut kotiin, jos halusin. Voi, kyllä halusin! Kävin kuitenkin ensin koputtamassa Lauran talon ovelle ja kerroin hänelle autoni jäävän parkkipaikalle toistaiseksi. Se ei kuulemma haitannut, Laura sanoi pyytävänsä Petriä katsomaan sitä huomenna jos hän ehtisi. Kiittelin Lauraa vuolaasti ja pahoittelin vielä tilannetta. Sitten hyppäsin Sonjan tilavaan autoon. Takapenkillä istui Devil-koira. Suuntasimme kohti Korpelaa ja kotiin päästyäni soitin isälleni. Toivottavasti autoni tulisi pian kuntoon..
-Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Feb 7, 2024 14:27:44 GMT
Hienosti otat aina huomioon tallin aikataulut ja tapahtumat. Mukavasti edistytte Wallun kanssa <3 Ai että tuo auton hyytyminen tuli niin puskista! Pete kävi akun lataamassa siitä ja nyt pitäisi toimia! 40v€ tarinasta!
|
|
|
Post by Lola on Feb 9, 2024 11:26:31 GMT
19. PAKKASPÄIVÄN MAASTOILUA
Tulin perjantaiaamusta bussilla ratsutilantien päähän. Autoni oli hyytynyt tallin pihaan aiemmin, enkä eilen päässyt sitä hakemaan, sillä olin töissä hankalasti lähes koko päivän. Laura oli kyllä ilmoittanut minulle, että Pete oli käynyt lataamassa sen akun ja auton pitäisi toimia taas. Tänään siis pääsisin sillä kotiin! Mutta nyt hyppäsin bussin kyydistä ratsutilantielle. Ilma oli hurjan kaunis; sinisenä siintävä pilvetön taivas ja kirkas auringonpaiste, hanget kimalsivat kuin täynnä pieniä kristalleja. Pakkastakin oli hurjasti, jotain -20 kylmemmällä puolella. Minulla oli korkeakauluksinen villapaita, kevyttoppatakki ja sen päällä vielä pitkä toppatakki, jalassa paksummat ratsastushousut, joiden päällä vielä toppahousut. Paksu kaulaliina oli kiedottu tiukasti kaulani ympärille ja peittämään puolet kasvoistani. Lisäksi sen alla oli musta kypärämyssyni, jota hieman häpeän, mutta joka on ihan ehdoton näillä keleillä. Käsissä paksut nahkapintaiset lapaset. Lähdin taapertamaan tietä tallillepäin. En tuntenut oloani kovin ketteräksi kaiken vaatetuksen vuoksi, mutta ei minua kyllä paleltanutkaan. Ihailin kauniita maisemia ja vaapuin eteenpäin. Kello oli noin yhdeksän pintaan aamulla. Päästyäni tallipihaan poskeni punottivat jo kirkkaana, muutamat karanneet hiussuortuvat olivat valkoisen jäähuurun peitossa, samoin kaulaliinani reunat. Hengitykseni höyrysi ja minua hengästytti. Olipa rankkaa taapertaa tällä varustuksella! Fordini seisoi parkkipaikalla tiukassa jäässä. Voi ei, siinä olisi kamala homma raapata se puhtaaksi.. Mutta se sai nyt odottaa, jatkoin kävelyä talliin saakka. Tallissa oli ihanan lämmin! Jalkani olivatkin jo yllättävnän jäätyneet, tajusin sen vasta nyt kun ne alkoivat sulaa. Kieputin kaulaliinaa pois kaulastani, yhtäkkiä kaikki se vaate ahdisti minua. Pipo ja kypärämyssy pois, toppatakki auki, happea! Laura kumusi tallissa karsinoita putsaillen ja tervehti minua hymyillen. Vein päällysvaatteitani tallihuoneeseen ja menin auttamaan häntä. Putsasin Wallun karsinaa pienessä kohmeessa, mutta pian kroppani alkoi vetreytyä ja lämmetä touhun lomassa. Putsasin myös Sussun ja Moonan karsinat. Tästä oli tullut jo pieni "juttu" minun ja Lauran välillä; silloin kun ehdin häntä karsinoiden kanssa auttaa niin hän oli aina ehtinyt tehdä jo Ferron ja Vennin karsinat ja oli joko vielä Vennin karsinassa tai Annun karsinassa, minä aloitin Wallun karsinasta ja sitten teimme "omat puolemme". Homma sujui näin jotenkin helposti ja nopeasti ja pystyimme höpöttelemään samalla mukavasti. "Pete tosiaan katsoi sen sinun autosi ja latasi sen akun. Ei hän oikein muuta vikaa siitä äkkiseltään löytänyt" Laura kertoi. "Joo, kiitos! Täytyy vaan saada se heräteltyä tuosta horroksesta tänään" naurahdin, vaikkei se kauhean kivalta minusta kuulostanutkaan.. "Onko siinä lämmitin? Voin vetää sille jatkopiuhan tallin puolelta jos haluat laittaa sen lämpenemään?" Laura ehdotti. "On siinä, joo! Se auttaisi paljon" huudahdin maailman suurimman kiitollisuuden ja helpotuksen vallassa. Auto ehtisi olla piuhan päässä lämpenemässä sen aikaa, kun minä touhuaisin tallilla. Laura lupasi hoitaa homman kunhan olimme saaneet karsinat loppuun. Viimein, kun kaikki karsinat oli putsattu ja kottikärryt tyhjennetty, Laura lähti etsimään jatkojohtoa ja minä jäin siivoamaan vielä käytävälle tipahtaneita kikkareita ja heinänkorsia. Sen jälkeen lähdin ulos autolleni etsimään sen lämmityspiuhaa. Virittelimme Lauran kanssa autoni lämmitykseen ja sitten tyytyväisenä menin taas tallin puolelle. Laura jäi toimistoon ja minä keräilin Wallun varusteita sen karsinalle. Tänään ei käytäisi mitään kovin pitkää lenkkiä kovan pakkasen takia, mutta halusin silti käydä edes vähän maastoilemassa. Viikonloppuna olisi Kallelan laskiaistapahtuma, joten tarvitsisimme hieman rentoutumista sitä ennen. Olimme jo harjoitelleet tällä viikolla melko paljon oikeita asioita, emmekä olleet ehtineet käymään maastossa vielä ollenkaan. Pakkasin myös ratsastusloimen varusteiden mukaan.
Olin vetänyt pitkän toppatakkini takaisin päälleni ja pipon päähäni kun lähdin hakemaan Wallua tarhalta. Tiesin, että pakkanen ehtisi purra jo tässä välissä aika hyvin, jos en pukeutuisi. "Walluu!" huutelin jo matkalta tuttuun tapaani. Kaikki hevoset (ponit poislukien) oli vuorattu loimilla ja kenellä oli toppaloimissaan kaulakappaleet, myös ne oli viritelty. Hevosten sieraimista kohosi höyrypilviä ja niillä oli turpakarvat huurussa. Moona näytti söötiltä pyöreältä ja karvaiselta huurrepallolta tarhan perällä. Wallu taapersi portille kiltisti minua vastaan. Pakkaslumi narskui sen kavioiden alla ja minun kenkieni alla. "No heippa poitsu" tervehdin ruunaa vielä portilla ja kiinnitin sen naruun. Venni ja Ferro nautiskelivat pakkaspäivän auringosta lepuuttamalla toista takajalkaansa ja nuokkumalla tarhan peräseinällä. Venni jauhoi vielä joitain heinänkorsia suussaan silmät lähes kiinni. Tänään niitä ei kiinnostanut, vaikka Wallu poistui niiden seurasta kesken kaiken. Talutin Wallun talliin ja kiinnitin sen käytävälle. Hyrr, pakkanen oli ehtinyt jo tässä välissä kylmettää ihoani. Kuorin Wallun loimista; sillä oli paksu toppaloimi, jonka alle oli vielä jätetty villaloimi. Sitten harjasin sen kunnolla läpikotaisin. Sen vuohiskarvoissa oli pieniä lumipaakkuja. Varustin ruunan satulalla, ruskealla lämpimämmällä ratsastusloimella ja suitsilla. Itse pakkauduin kaikkiin vaatteisiini, pipo piti jättää pois jotta saan kypärän mahtumaan päähäni ja paksut lapaset oli vaihdettava talviratsastushanskoihin. Vähän jännitti miten pääsen selkään toppahousuissani ja pitemmässä toppatakissani. Noh, talutin vallun ulos jakkaralle ja nousin sen päälle. Hetken mietittyäni, että tämä olisi mahdottomuus, avasin pitkää toppatakkiani alhaalta ylöspäin hieman; siinä oli onneksi kaksisuuntainen vetoketju. Pääsin satulaan hyvin vaivalloisesti, eikä olo tuntunut kovin mukavalle. Nousin seisomaan jalustimille ja suoristelin takkiani ja asettelin toppahousuja, jotta istuminen onnistuisi paremmin. Wallu onneksi seisoi paikoillaan kuin puuhevonen ja sain touhuta selässä rauhassa. Viimein sain aseteltua takkini niin, että selässä oli vähän parempi olla. Kaulahuivikin ahdisti, mutta nyt mentiin. Wallu lähti suuntaamaan kohti maastoja maneesin edestä. Annu hirnui meille hädissään nähdessään meidän poistuvan pihasta. Pakkaslumi narskui rauhoittavasti Wallun kavioiden alla ja huokaisin syvään. Kaikki lähdön ahdistus kaikkosi, oli vain narskuva lumi, aurinkoinen upea pakkaspäivä ja minä ja Wallu <3
Seurasimme joen vartta. Kapea joki oli kylläkin tukevassa jäässä. Päätin kiertää kuitenkin rantalehdon lenkin. Siristelin silmiäni auringon paisteessa, lumen hohto vielä moninkertaisti kirkkauden. Aurinko kuitenkin lämmitti jo hieman. Taapersimme nautiskellen rauhassa puiselle sillalle asti ja ylitimme sen. Poikkesin sillan jälkeen Lintulahden jäälle. Upea tasainen ja avoin jää aukeni edessämme ja näin jäällä myös hevosten jälkiä. Joku oli käynyt täällä ratsastamassa, varmaan Laura. Päätin mennä myös pienen ringin jäällä. Wallu katseli myös avonaista järven jäätä ihailevasti ja annoin sille raviavut. Vaikeroin apujen kanssa paksun vaatetukseni vuoksi. Äänimerkki vahvisti aikeeni ja Wallun korvat nappasivat siitä kiinni. Ruuna nosti rauhallisen ravin ja kiersimme muutaman ringin molempiin suuntiin. Tämä oli ihanaa! Nostin innostuksissani myös laukan, joka onnistui yllättävän hyvin. Kiersin hieman isomman lenkin laukassa, sitten pudotin taas raville ja palasin rantaan. Uhkuin intoa ja ihastusta. Ihana hetkellinen vapauden tunne ratsastella ihan aukealla paikalla sinne minne sattuu! Wallu vielä toimi niin hienosti. Taputin sitä kaulalle kiitollisena ja jatkoimme reitin mukaisesti käynnissä. Meidän kummankin hengitys höyrysi. Jatkoimme lintulahden rannan ja koivikon välissä polkua pitkin. Sitten pääsimme tielle. Yhtäkkiä ympärillä alkoi kuulua lintujen ääniä ja piipityksiä. Rämöillä taisi olla lintujen ruokintapaikka kuusikon suojissa pihan puolella. Linnut olivat näillä pakkasilla ruokintapaikkojen armoilla ja siellä kävikin vilskettä. Talon pihassa näkyi vanha pariskunta, Rämöt luultavasti ja heidän poikansa, joka oli juuri lähdössä autolla jonnekin. Hidastin tahtiamme hieman ja odottelin, jotta pihasta lähtevä auto pääsisi menemään ennen meitä. Auto lähtikin ja nuori mies nosti kättään kiitoksena ja tervehdyksenä meille. Vilkutin hänelle takaisin. Samalla rouva punaisessa takissaan lähti juuri pihasta kävellen. "Päivää! Te olette lähteneet pakkasellakin ulkoilemaan?" rouva kysyi minulta hymyillen punaisten poskiensa takaa. "Joo, on niin kaunis ilma että piti vähän lähteä. Eihän täällä kyllä kauaa tarkene" vastasin kohteliaasti. "Niin on kaunista! Kyllä se pitää minunkin päivälenkille lähteä, ei sitä muuten kestä" rouva naureskeli ja käveli hetken vierellämme rivakasti. Hän kertoili minulle leiponeensa aamulla leivinuunissa leipää ja jättäneensä soppakattilan herran vahdittavaksi puuliedelle. Taloa piti kuulemma lämmittää nyt ahkerasti, mutta rouva halusi siitä huolimatta päästä päivälenkilleen kun oli näin kaunis ilmakin. Kuuntelin hänen höpötyksiään hymyillen ja myötäilin vain. Pian hän alkoi jäämään taakse Wallun suuren askelluksen vuoksi ja huikkasi "Noh, jatkakaahan te vain. Enhän minä pysy enää perässä" ja nauroi. "Joo, mukavaa päivää sinulle!" vilkutin hänelle nauraen ja hän vilkutteli lapasellaan meille myös. Nostin Wallulla vielä rauhallisen ravin ja jatkoin tien vartta eteenpäin. Aloin olla jo aikamoisessa syväjäässä. Pian kuitenkin hidastin jo käyntiin ja poikkesimme ennen tallia polkua pitkin pellon reunaa ja tulimme tallipihaan samaa reittiä, mistä lähdimmekin. Annu hirnui jälleen vastaan ja sai kaikkien tarhoissa olevien mielenkiinnon herätettyä. Tallustimme pihaan ja laskeuduin selästä. Jalkani iskeytyivät maahan ja ne tuntuivat siltä, kuin lasi olisi isketty maahan ja se hajoaisi tuhansiin palasiin! Tärähdyksen aiheuttama kipu kiipesi jalkojani pitkin ja viipyili aivan liian kauan. "Aaaaahh" parahdin ääneen ja heiluttelin jalkojani nopeasti vuorotellen suu apposen auki. Kirosin päässäni. Hetken aikaa vielä purin hampaitani yhteen ja odotin särkevän kivun jo vihdoin hellittävän. Sitten talutin Wallun tallin suojiin ja saatuani sen kiinni käytävälle heiluin hetken aikaa ees taas kuin huono tanssija. Yritin lämmittää hieman jäseniäni. Wallun turpa oli aivan huurteinen ja hymyilin näylle. Yhtäkkiä suuri puoliveriseni näyttikin söpölle ponille. Rapsutin sen turvan keskiosaa yhdellä sormellani söpösti ja hihitin. Wallu ei ymmärtänyt mistä oli kyse. Riisuin taas suurimmat toppavaatteet päältäni, jotta pystyin purkamaan Wallun varusteet hieman ketterämmin. Vein kaikki suoraan varustehuoneeseen. Kello oli suunnilleen kaksitoista kun olin harjailemassa vielä Wallua. Tallin ovi kävi ja aiemmin tapaamani nuori poika Elias asteli talliin. Muistin, että hän olisi ollut jotenkin nuorempikin, mutta tajusin hänen nyt olevan lähes saman ikäinen varmaan kuin minä ja Larakin. "M-moi" hän sanoi ehkä hieman yllättyneenä, että tallissa oli joku. "Moikka!" vastasin hänelle iloisesti. Hän hävisi tallihuoneeseen, joten jatkoin vain Wallun hoitoa olkia kohauttaen. Ujo poika. Saatuani Wallun harjattua, heitin sille villaloimen päälle ja sen päälle vielä toppaloimen. Kiinnittelin loimet hyvin ja sitten vein topatun ruunani takaisin tarhaan. Laura oli ulkona juuri jakamassa päiväheiniä hevosille, joten Wallu pääsi heti kavereidensa kanssa juoruilemaan heinäkasan äärelle. Palasin talliin ja aloin pakkaamaan toppavaatteita päälleni ja siistimään vielä Wallun karsinan edustalta viimeisiä harjoja takaisin pakkiin. Elias ilmestyi hiljaa tallin puolelle. "Oletko lähdössä ratsastamaan Aksulla? Siellä on hurjan kylmä, kävin juuri Wallun kanssa maastossa" papatin hänelle äänekkäästi ja huomasin sen olevan hieman liikaa nuorukaiselle. Hän katseli hieman hermostuneena ympärilleen ja saatuani lauseen loppuun hän vastasi vain: "Joo, tai meil on tunti". "Aivan, no maneesissa onkin mukavampi mennä tänään" jatkoin. Hän väläytti pienen hymyntapaisen, muttei vastannut enää. Hän vaikutti mukavalta, mutta todella ujolta. En jatkanut jutustelua, jotta hän ei liikaa ahdistuisi. Kävelin vuorostani tallihuoneeseen ja annoin hänen valmistautua tuntiin rauhassa. Sidoin vielä hiukseni uudelleen, työnsin kypärämyssyn taskuuni ja asettelin pipon päähäni. Pääsisin (toivottavasti) lämpimällä autollani kotiin, joten en tarvitsisi niin paljoa nyt vaatetta. Heitin kaulahuivin kaulaani huolimattomasti ja löysästi. Sitten lähdin kävelemään ulos tallista. "No moikka" kuului takaani vaimea, mutta kohtelias lausahdus. Yllätyin iloisesti kuullessani sen ja käännyin ympäri. "Moikka!" vastasin, mutta sain pidäteltyä kaiken muun höpinän sisälläni. Hymyilin pojalle lämpimästi ja poistuin tallista. Kyllä hänestä vielä kelpo tallikaveri saataisiin kuorittua.
Irrotin lämmityspiuhat ja istuin lämpimään autoon. Tuulilasikin oli lähes kokonaan sulanut. Käynnistin auton sydän jännityksestä pamppaillen ja se starttasi! JES! Jätin auton käymään ja menin vielä raaputtamaan loput jäät ikkunoista. Saatuani näkyvyyden kuntoon, istuin autoon ja peruutin sen pois parkkipaikalta. Tyhjäkäynti hieman seilasi vielä, mutta se pysyi käynnissä kuitenkin. Täytyy ajaa muutama lenkki jossain, jotta akku ehtii ladata hyvin. Juuri kun lähdin pihasta näin Eliaksen kävelevän Aksun tarhalle. Ratsutilanten päässä puolestaan Sonja ajoi autollaan minua vastaan ja vilkutin hänelle. Hän nosti kättään hymyillen. Laskin aurinkolipan alas, pistin lempimusiikkini radiosta pauhaamaan ja lähdin ajelemaan.
-Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Feb 11, 2024 14:40:11 GMT
Ihana pakkastarina <3 40v€
|
|
|
Post by Lola on Feb 12, 2024 10:31:54 GMT
20. LASKIAISRIEHA
Tulin aamulla tallille yhdeksän aikoihin. Näin Lauran tallin pihalla laittelemassa opasteita ja ohjeistamassa Peteä ja muita avustajia. Kysyin voisinko jättää autoni johonkin sivumpaan, etten olisi viemässä tilaa parkkipaikalta. Laura kuitenkin pyysi jättämään autoni parkkipaikalle normaalisti, sillä kisaajien trailerit olisivat maneesin ja konehallin luona. Niimpä jätin autoni tutulle paikalle ja kiiruhdin talliin. Minua hermostutti kamalasti. Menin tallihuoneeseen hengittelemään ja puhaltelemaan. Olin kammannut aamulla hiukseni ja sitonut ne niskaan nutturalle käyttäen lähes koko purkillisen kaikkein voimakkainta hiuslakkaa, jotta jokainen kihara hiussuortuvani kestäisi siististi ojennettuna paikoillaan. En myöskään yleensä meikannut kamalasti ainakaan tallille, töihin saatoin laittaa hieman ripsiväriä, mutta tänään olin peitellyt ihoani hieman meikkivoiteella ja puuterilla, sipaissut myös ripsiväriä ja laittanut kulmakarvani ojennukseen. Peilistä katsoi tänään hermostunut, mutta siisti ja omastakin mielestään ihan nätti Lola. Voisi laittautua useamminkin. Jalassa minulla oli uutuuttaan hohtavat valkoiset ratsastushousut, joiden päälle olin vetänyt ulkoiluhousut, jottei kisahousut likaantuisi. Päällä minulla oli vain musta villapaita ja musta, siistimpi toppatakki. Kisaisimme ulkona, joten en edes tarkenisi missään kisatakissa, en tosin vielä edes omistanut sellaista. Jätin myös siistimmän takkini tallihuoneeseen ja heitin päälleni vielä tavanomaisen tallitakkini.
Porukkaa alkoi virrata paikalle ja pian hiihtoratsastusluokat alkaisikin jo. Ne järjestettiin tarhojen takana olevalla pellolla. Pellon ympäri oli vedetty hiihtoratsastusrata ja radan keskellä oli hiihtoratsastuksen jälkeen käytävät hankiesteet. Seurasin hetken hiihtoratsastuksen ensimmäistä ryhmää, jossa oli hevoset. Hiihtoratsastus näytti hurjan hauskalta ja kisaajilla tuntui olevan hauskaa! Jokainen veti kierroksen erikseen ja jokaiselta otettiin aika. Laura seisoi maaliviivalla sekuntikello kädessään ja kirjausvihko kainalossa. Seurasin tarkasti kauniin arabin räjähtävää lähtöä. Se oli jännän värinen, papurikon harmahtava, kaunis ilmestys. Arabi suoriutui radasta hyvin ja nopeasti ja sen ohjastaja tuuletti maaliin päästyään iloisesti. Heti sen jälkeen vuorossa olikin hauska, laikukas hevonen. Sen harja oli leikattu kauniin tasaisesti ja se toi mieleeni laukkahevosen. Kirjava hevonen lähti myös hyvin liikkeelle, mutta oli niin kiinnostunut ympärillä tapahtuvista asioista, ettei se ihan keskittynyt olennaiseen. Ratsukko suoriutui kuitenkin hyvin maaliin, mutta ohjastaja ei ollut ihan tyytyväinen heidän tulokseensa. Tyttö pyöritti päätään, mutta nauroi ja hymyili muiden kisaajien kanssa, että ei tänään nyt ihan lähtenyt. Fiilis oli selkeästi hyvä siitä huolimatta. Radan sivussa vuoroaan odotteli jättimäinen, upean musta shire/clydesdale! Se katseli ympärillään pyöriviä hevosia ja ihmisiä kiinnostuneena ohjastajansa viereltä. Sen ohjastajana oli mies ja parivaljakko kyllä erottui väen seasta. Mietin, kuinka tuon kokoinen jättiläinen rynnistäisi kyllä varmaan kovaa, jos se vain kestäisi käsissä. Pellolla vallitsi mukava talviurheilullinen ilmapiiri ja kisaajat rupattelivat keskenään iloiseen sävyyn. Palasin tallillepäin, voisin alkaa laittaa Wallua jo kuntoon pikkuhiljaa, jotta ehdin lämmitelläkin sen. Maneesin edustalla Pete oli paistamassa makkaraa, kojusta sai myös muita herkkuja, kahvia ja mehua. Ympärillä vilisi ihmisiä ja pakkasessa kuumana sauhuavia makkaroita ja kahvikuppeja. Talliin päästyäni suljin sen oven ja huokaisin. Ompahan meinigit. Myös Lara oli jo tallissa ja tervehdin häntä. Kumpikin hymyilimme hermostuksissamme ja vaihdoimme nopeasti kuulumisemmekin. Pian kuitenkin kumpikin uppoutui omiin valmisteluihinsa. Lara oli kuitenkin osallistunut Annun kanssa vain viimeisenä käytävään Temppuratsastukseen, joten hän ei vielä kiirehtinyt. Minä talutin Wallun käytävälle ja aloin harjaamaan sitä. Wallu taisi tuntea hermostukseni ja tökki minua rauhoittavasti turvallaan kuin rikkoakseen "jään". Se saikin mieleni rauhoittumaan ja kohenemaan. Tärkeintä on me, minä ja Wallu. Onhan nämä kisat ja jännittää, mutta tärkeintä olisi pitää nyt yhtä, tehdä ja mennä yhdessä, tiiminä. Kävi miten kävi. Halailin hetken ruunikkoni suurta päätä ja huokaisin syvään. Harjasin sen loppuun ja aloin letittää sen harjaa päkälille. Hännän annoin olla auki, mutta kampasin sen selväksi. Sitten hain uuden valkoisen satulahuovan ja irrotin turkoosin huovan satulan alta. Sitten satuloin ratsuni valkoisen huovan kera ja sehän näytti mahtavalle! Hymyilin tyytyväisenä kiristellessäni mahavyötä. Suitsittuani ruunan katselin sitä lähes haljetakseni ylpeydestä, se oli niin komea! Sitten talutin sen pihalle ja nousin jakkaralta sen selkään. Wallu katseli pihalla pyöriviä ihmisiä kummissaan, mistä nää kaikki on tullu? Taputin ruunaa kaulalle rauhoitellakseni sitä ja ohjasin sen sitten maneesin viereltä maastoon vievälle tielle. Wallu askelsi rauhallisesti mutta pälyili kovasti pellolle ja seurasi siellä vilistäviä hevosia ja poneja. Hevosten hiihtoratsastusluokka oli juuri loppunut ja ponien luokka oli juuri alkamassa. Tallustimme poispäin hälinästä ja käännyimme kävelemään joenvartta pitkin kohti maastoreittejä. Ilma oli kylmä, mutta ei mikään älytön, jotain -12 asteen luokkaa. Keli oli kirkas, aurinko pilkisteli välillä, mutta taivaalla leijaili valkoisina hohtavia pilvilauttoja jotka peittelivät sen piiloon aika-ajoin. Kävelimme puusillalle asti ja sitten käänsin ruunan ympäri takaisin tallin suuntaan. Wallu oli ihmeissään eriskummallisesta ratkaisustani, mutta kuunteli ohjeistuksiani kiltisti. Ruuna tuntui hyvältä, se oli virkeä, mutta ei mikään höyrystin. Se tallasi rytmikkäästi eteenpäin kaula ja pää nyökkyen reippaasti askelten tahtiin. Aloin hakea tuntumaa ja herättelin sitä hieman parilla pysähdyksellä. Se olikin kuulolla heti. Päästyämme takaisin tallipihaan ohjasin sen avoimena olevaan maneesiin, joka oli lämmittelyjä varten pidetty avoimena. Kentälläkin voisi lämmitellä, mutta siellä oli tällä hetkellä jo muutama ratsukko. Maneesissakin oli yksi ratsukko meidän lisäksi, mutta sinne mahtuikin hyvin. Nostin ravin ja tein hieman taivutuksia molempiin suuntiin. Maneesissa kanssamme oli mustavalkoinen paint-hevonen ratsastajanaisen kanssa. He näyttivät upeilta ja hevonen työskenteli kuuliaisesti. Koin pientä painetta, mutta luotin myös meidän osaamiseemme ja Wallu oli niin suuri ja näyttävä, että ratsastin sitä nyt vain ylpeydellä. Ratsukko poistuikin pian tulomme jälkeen ja jäimme hetkeksi yksin maneesiin. Otin tässä välissä pari laukannostoa ja laukkaa pääty-ympyrällä. Wallu meinasi hieman innostua, mutta sain sen pidettyä hyvin aisoissa ja se palasikin kuulolle oitis. Samalla maneesiin astelikin jo seuraavat ratsukot lämmittelemään. "Saako tänne tulla lämppäämään?" nainen kysyi kohteliaasti vaalean suomenhevosen selästä. "Tottakai, kyllä tänne mahtuu!" huudahdin hänelle ja ratsukon perässä pyörivä toinen ratsukkokin uskaltautui tulemaan maneesin puolelle. Myös se oli suomenhevonen. Wallu tuntui valtavalta näiden muiden ratsukkojen seurassa, kumpikin hevonen oli Wallua 20-30cm pienempiä.. Tein 5 ravia - 5 käyntiä harjoitusta ja sitten kokeilin hieman riskillä 5 ravia - 5 laukkaa harjoitusta. Wallu tuntui olevan niin hyvin avuilla nyt että uskalsin kokeilla. Ja sehän onnistui! Ensimmäinen yritys hieman levisi käsiin, mutta se oli ihan omaa huolimattomuuttani. Toinen kerta oli hieno ja toivoin, että Sonja olisi nyt ollut näkemässä sen! Katselin vaivihkaa ylpeänä ympärilleni, näkikö kukaan. Katsomossa istui muutamia ihmisiä, mutta he söivät makkaraa ja jutustelivat toisilleen, taisi mennä hieno näytös heiltä ohi. Taputin Wallua kaulalle kiitoksena ja se puhisi allani tyytyväisenä. Sitten hidastin käyntiin ja kiersimme lähinnä muiden jaloista pois pysyen maneesissa pari kierrosta. Sitten suuntasimme vielä hetkeksi talliin.
Vaihdoin siistimmän takin päälleni, vilkaisin vielä nopeasti peiliin ja jätin ulkoiluhousuni tallihuoneen penkille. Asettelin kilpailunumeron näkyville ja puhalsin ulos tuijottaen samalla peilistä itseäni. Hyvin se menee Lola, anna mennä! Taas se henkinen lippiksen väärinpäin veto ja menoksi. Ponien hiihtokisat oli kisattu ja hankiesteet olivat alkamassa tuotapikaa. Kisaajat saivat nyt käydä tutustumassa esterataan hieman pikaisesti, sillä kisat eivät olleet niin vakavat. Käytiin kuitenkin läpi yhdessä mitä esteitä radalta löytyi ja kuinka se tulisi suorittaa. Radalla oli lumesta kasattuja esteitä, yksi paikalle raahattu puinen tukki ja pari ihan oikeaakin estettä. Rata oli kivasti koristeltu talviteemalla ja lunta oli kasattu helpottamaan radan hahmotusta. Aikaa radan läpikäymiseen ei tosiaan oltu varattu yhtä kauan kuin normaalisti. Laura painotti vielä, että pidetään hauskat kisat ja leikkimielisyys läsnä. Kisaajat taputtivat lopuksi puheelle ja iloinen puheensorina alkoi. Rata sai iloisia kehuja, kuulin puheen seasta paljon innostuneita lauseita lumiesteistä. "Ensimmäinen ratsukko Julia Autio ja Sarrion Tuulijainen voisi alkaa valmistautumaan!" Laura kuulutti vielä loittonevien kisaajien perään. Lähdin hakemaan omaa ratsuani tallista. Minä ja Wallu olisimme neljäntenä lähtölistalla, joten talutin sen jo tallista pihalle, nousin selkään ja kävin vielä kävelemässä maastoon vievää tietä ees-taas. Laura kuulutti pellolla jo toista kisaajaa paikalle kävellessämme pellon ohi, ensimmäinen oli jo suorittanut radan! Suuntasin pellolle Wallun kanssa ja seurasin ruunan selästä muiden suorituksia. Vaalea suomenhevonen, joka oli hetki aiemmin ollut kanssamme maneesissa lämmittelemässä suoritti radan meitä ennen. Heillä meni ihan hyvin, mutta hevonen ohitti yhden lumiesteen ja ratsukko joutui kiertää lenkin suorittaakseen esteen uudelleen. Minua alkoi taas hermostuttaa. Esteet olivat niin erilaisia kuin normaalisti, en tiennyt miten niistä selviämme. "Seuraavaksi Lola Forbes ja Wahlmann valmistautuu" Laura huuteli ja hymyili rohkaisevasti nähdessään meidät radan laidalla. Noniin noniin, rauhassa nyt. Tuli meidän vuoromme ja oikeastaan en muista siitä paljoakaan. Keskityin niin kovasti, este kerrallaan. Noin kolmannen tai neljännen esteen jälkeen muistan hymyilleeni, kun Wallu toimi niin upeasti ja ylitti lumesta tehtyjä esteitä pelottomasti. Lumi oli pehmeää pellolla, joten hanki vain pöllysi perässämme, kun yritin puristaa radan mutkia mahdollisimman nopeasti mutta puhtaasti. Katselin ympärillemme, enää yksi este jäljellä. Rata oli mennyt tähän asti puhtaasti ja yllättävän helposti. Painoin pohkeeni Wallun kylkiin, nopeus ratkaisisi nyt. Viimeisen esteen lähestyminen onnistui kuitenkin täydellisesti ja liisimme sen yli ilman vaikeuksia. JES! Mahtava suoritus! Kiljahdin selässä viimeisen esteen jälkeen silkasta innosta, ilosta ja helpotuksesta. Hidastin ruunan pian takaisin käyntiin ja poistuin radalta leveä hymy kasvoillani Wallua taputellen. Laura hymyili meille tyytyväisenä ja alkoi kuuluttaa seuraavaa ratsukkoa. Voi luoja, olin niin ylpeä meistä! Menimme taas sivummalle, tuolle samalle maastoreiteille vievälle tielle. Estekisassa olisi meidän jälkeemme vielä kymmenen kisaajaa, joten meillä oli aikaa käydä pienellä jäähdyttelylenkillä. Kuljin tietä jälleen puusillalle asti, välillä pientä ravia ottaen. Tiellä tuli muitakin ratsukoita vastaan, myös he olivat löytäneet tämän pätkän lämmittelyyn/jäähdyttelyyn. Puusillan kohdilla olikin aika paljon väkeä ja ihmettelin tätä hieman, kunnes tajusin että Lintulahden jäällä oli jääravit juuri kovimmassa menossa ja katsojia oli levinnyt sillan pielille asti. Käännyimme takaisin tallillepäin ja hakeuduimme esteradan lähettyville kuuloetäisyydelle. Pyörähdimme maneesin edessä, mutta se oli vedetty nyt kiinni. Siellä alkaisi Temppuratsastus pian hankiesteiden loputtua, joten siellä oli luultavasti valmistelut menossa. Kuulin Petrin huutelevan minulle: "Lola! Tuu ottaa makkaraa" hän virnisti ja napsutteli grillipihtejä yhteen. "Nyt en malta enkä ehdi, pitää odotella kisojen tulokset niin sen jälkeen voisi kyllä tulla makkaralle" vastasin hänelle. Pian alkoikin kuulua Lauran kuulutuksia, että kisat on ohi ja tuloksia aletaan julkistaa. "Oho, no nyt pitääkin mennä" huikkasin Petrille, joka näytti meille peukkua. Jännää! "Kolmanneksi tänään sijoittui Katri Suosalo.." taputin muiden mukana, epätoivon ja pienen toivon pilkahdusten sekamelska valtasi minut. Rautias suomenhevonen asteli radan keskelle nainen onnellisesti hymyillen selässään. Hän oli selkeästi tyytyväinen heidän saavutukseensa. Olipa paljon suomenhevosia täällä, ajattelin. "Toiseksi tänään hienosti ratsasti Lola Forbes ja Wahlmann II" Laura katsoi suoraan sieluuni kuuluttaessaan nimeni. Silmissäni musteni ja jalkani menivät tunnottomiksi makarooneiksi. Siis minä ja Wallu! TOISEKSI?! Haukoin henkeäni onnesta ja kannustin Wallun liikkeelle. Tuntui että putoan selästä, koko kehoni vapisi. Hymyilin epätodellisen leveää hymyäni ja olin lähellä itkeä onnesta. Kolmanneksi tullut nainen toivotti meille onnea ja sain vain soperrettua "samoin" hänelle takaisin värisevällä äänellä. Olisi tietysti voinut kiittääkin onnitteluista, mutta siinä sekavassa mielentilassa en saanut sitä päähäni. En pystynyt pidättelemään hymyä joten annoin sen paistaa. Taputtelin komeaa ratsuani ylpeänä ja odottelin voittajan julkistamista. "Ja voittajana tänään meidän kahdeksankymmenen sentin hankiesteiltämme selvisi niukasti ja hienosti Veronika Lapinlahti ja Ruusupuron Sokeripala, onnittelut!" Laura kailotti, mutta minulle särähti vain korvaan: "niukasti"? Oliko kisa ollut tiukka? Nuori tyttö ratsasti paikalle vaalealla ratsullaan, jolla oli harmaa harja. Laura jakoi ruusukkeet meille ja ratsastimme pari kunniakierrosta. Olin onnen huipulla!
Esteiden jälkeen alkoikin Temppuratsastus, johon olin myös ilmoittanut meidät. Odotukset eivät olleet sen suhteen enää korkealla, kaikki jännitys oli kaikonnut sillä panostuksemme oli ollut esteillä ja sieltä olimme saavuttaneet sen mitä haimme <3 Otin Wallulta jo varusteet pois ja heitin sille villaloimen selkään. Laskin ruunan karsinaan hetkeksi ja poistuin tallista maneesille. "Noniin, nytkö olisi aikaa makkaralle?" Petri jaksoi yrittää huumorilla ja tälläkertaa myönnyin. "No mites teillä meni ne kisat?" Petri kyseli, en ollut varma oliko se vitsiä sillä luulisi Lauran kuulutusten kuuluvan kyllä tänne asti.. "Hyvinhän ne meni, oltiin Wallun kanssa toisia" vastasin hänelle kuitenkin. "No niin minä olin kuulevinanikin! Hei onneksi olkoon, talo tarjoaa makkaran menestyjälle" Pete vinkkasi silmäänsä virnistäen ja minä pyöräytin hänelle leikkimielellä silmiäni. "No kiitos" sanoin hymyillen ja sitten poistuin höyryävän makkarani kanssa jälleen avattuun maneesiin. Rata oli pystyssä ja siellä selitettiinkin juuri mitä olisi missäkin ja miten pisteytys menisi. Yritin syödä kuumaa makkaraa, mutta päädyin vain suhisemaan suu avonaisena höyryävän kuuman makkaran loikoillessa kieleni päällä, sillä en sietänyt pureskella sitä vielä. Sonja olikin pitämässä temppuratsastusta näköjään. Radalla oli pressun ylitys, portin avaus, kyhätyn "sillan" ylitys, pujottelu ja lopuksi puomikujan peruutus. Pressu ja peruutus hieman arvelutti, mutta muuten rata vaikutti melko iisille. Ensimmäiset suoritukset alkaisivat viidentoista minuutin kuluttua. Natustelin makkaran suu auki hönkien nopeasti alas, hörppäsin mehua päälle ja kiiruhdin talliin. Lara ja Annukin olivat valmiina. He olisivat kolmansia suorittajia, me Wallun kanssa kahdeksansia. Lara poistui jo tallista Annun kanssa pihalle ja toivotin heille onnea. Kävin pesemässä käteni makkaran jäljiltä ja palasin Wallun karsinalle. Rapsutin ruunaa otsasta; "niin, käydään vielä vähän käppäilemässä temppuradalla niin sitten pääset rauhoittumaan" juttelin sille. Ruusuke koristi Wallun karsinan ovea, olin kiinnittänyt sen sen nimikyltin pieleen. Hetken päästä talutin suuren ruunan jälleen ulos tallista ja menin odottelemaan vuoroamme temppuradalle. Onneksi meidän ei tarvinnut odotella kauhean kauaa kun pääsimme jo suorittamaan. Pressu aiheutti pientä puhinaa ja mulkoilua, mutta ruuna ylitti sen kyllä perässäni hienosti, vaikkemme olleet harjoitelleet sitä vielä koskaan. Muut menivät hienosti, mutta kuten arvelinkin, peruutus oli hieman nihkeää ja jouduin vähän turhan kovasti avittamaan Wallua tajuamaan, että liikesuunta onkin taakse. Lopuksi sekin suoriutui kyllä. Taputin ruunaa kaulalle ja olin helpottunut kun kaikki toiminnat oli tältä päivää tehty. Temppuradalle oli paljon osallistujia ja jälkeemme oli vielä yhdeksän kisaajaa. Vein Wallun karsinaan jo rauhoittumaan ja menin maneesin katsomoon istumaan ja seuraamaan muiden ratoja. Yllättävän monella olikin vaikeuksia pressun ja peruutusten kanssa. Pari hevosta ei edes suostunut ylittämään pressua, joten he jättivät sen suorittamatta. Yksi hevonen ei malttanut keskittyä rataan ollenkaan vaan hirnui ja pälyili maneesin ulkopuolella oleville tammoille häntä pystyssä. Emme tulleet Wallun kanssa tässä kolmen parhaan joukkoon, mutta tuloslistoista näin meidän olleen neljänsiä. Eli ihan hyvin sekin meni!
Kisapäivä oli tuntunut pitkältä ja raskaalta, vaikka olinkin pohjattoman tyytyväinen ja onnellinen, olin myös aivan rättiväsynyt. Korjasin tarvikkeemme kaappiin ja vein ruusukkeenkin lopulta sinne, sillä se putosi karsinan ovesta kokoajan. Laura oli hääräilemässä vielä jossain pihalla luultavasti, Petri alkoi laittaa kioskiaan jo säppiin ja kävin huikkaamassa hänelle heipat. Kysyin vielä kohteliaasti jos he tarvitsisivat apua paikkojen purkamiseen, vaikka oikeasti en olisi edes jaksanut jäädä auttamaan. Petri taisi nähdä lävitseni ja vastasi heidän kyllä pärjäävän hyvin, voisin mennä kotiin lepäämään. Se kuulosti hyvältä. Petri pakkasi minulle vielä pari ylijäänyttä laskiaispullaa mukaan. Nami! Kiitin häntä ja raahauduin autoon, ajoin kotiin ja vietin sohvalla loppupäivän.
Olipahan antoisa laskiaisrieha! Kiitos <3
-Lola-
|
|
|
Post by Lola on Feb 13, 2024 9:32:47 GMT
21. TALVIPÄIVÄN VIETTOA
Oli ihana aurinkoinen tiistaipäivä. Pakkasta oli taas reilun kymmenen asteen verran ja taivas oli pilvetön. Suuntasin tallille, kuinkas muutenkaan. Tänään minulla oli vapaapäivä töistä, joten olin nukkunut aamulla pitkään. Sunnuntain kisapäivä oli verottanut ja uni oli maistunut koko alkuviikon ajan. Kello oli puolen yhdentoista pintaan kun parkkeerasin autoni tallin parkkipaikalle. Hyppäsin autosta ulos ja tepastelin energisenä talliin. Auringon säteet siivilöityivät tallin ikkunoista sisään ja saivat tilan näyttämään avaralta. Tallikäytävällä oli joitain tarvikkeita, joku oli lähtenyt varmaan juuri ratsastamaan. Siirtelin tarvikkeita hieman sivuun ja valmistelin käytävältä paikan minulle ja Wallulle. Huomenna meillä olisi taas koulutunti, joten tänään voisi olla maastoilun paikka! Varasin myös lämpimän ratsastusloimen varusteiden mukaan.
Aurinko häikäisi silmiäni kun astuin ulos tallista. "Wallu poikaaa! Lähdetäänkö?" huutelin ruunikolle, loimitetulle hoidokilleni tarhaan. Myös Ferro oli peitelty loimella, mutta Venni hengaili kevään auringossa ilman loimea. Ferro ravasi intoa puhkuen portille minua vastaan. "Noniin, poika. Et valitettavasti lähde nyt minun matkaani" jouduin kertomaan sille ja työnsin sitä kaulasta hieman pois edestä. Harmaaharjainen andalusialainen ymmärsi merkkini ja päätä viskaisten vaihtoi suuntansa ja ravasi häntä pystyssä tammojen tarhan seinämälle. Wallu lepuutti takajalkaansa tarhan keskellä, eikä sillä näyttänyt olevan mitään kiirettä. "Noh, tulehan nyt Wallu" hoputin ruunaa, muttei se liikahtanutkaan. Kävelin sen luokse ja napsautin narun kiinni siihen. Lähdin kävelemään kohti porttia, muttei se seurannutkaan minua. Takajalan lepuutus oli vaihtunut jykevään seisoma-asentoon. "Hei, tule tule nyt!" kiihdyin hieman ja naksutin kieltäni kannustavasti. Wallu vain nosti vastahakoisesti päätään hieman, muttei liikkunut muuten. "Siis mikä nyt on" tuhahdin ja kävelin ruunan vierelle. "Mennään" sanoin, otin kiinni sen päitsistä ja lähdin kävelemään. Ruuna seurasi kiltisti, kuin ei ikinä olisi ongelmaa ollutkaan. Jaa. Pyöräytin silmiäni. Herra piti siis _saattaa_. Nyt se lompsi kyllä tyytyväisenä vierelläni vaikka kuuhun. Kiinnitin ruunan käytävälle, poistin sen toppaloimen ja harjasin pölyt pois. Kaviot olivat puhtaat. Varustin ruunan nopeasti ratsastusloimen kera. Nappasin kypärän päähäni ja talutin ratsuni ulos. Tässä vaiheessa vasta huomasin, että se olikin ilmeisesti Halla kuka puuttui tarhasta. Erikoista. Nousin Wallun selkään ja suuntasin maneesin viereltä maastoon. Aurinko paistoi taas kauniisti ja nautin heti täysin rinnoin tästä valon määrästä ja luonnon kauneudesta. Maastoreitin alkupää olikin tallatussa kunnossa kun viikonloppuna kisailijat olivat kulkeneet siinä ees taas. Myötäilin Wallun suurta askellusta ja tummanvihreä toppatakkini suhisi liikkeen tahtiin. Pääsimme puusillalle ja huomasin sen toisella puolella jotain. Ylitin sillan uteliaana ja kohtasinkin Lintulahden laavun viereen parkkeeratun reen ja Hallan sen edessä. Laavusta kuului naisten iloista puheensorinaa. Pian Laura astelikin reen luokse ja huomasi meidät. "Lola, moikka! Tule syömään makkaraa! Tulimme Annan kanssa paistelemaan viikonlopulta jääneitä makkaroita tänne laavulle kun on niin kaunis keli" hän kertoi iloa uhkuen. Tarjous kuulosti niin hauskalle, että siihen oli pakko tarttua! Valuttauduin alas Wallun selästä ja samalla tajusin, etten ehkä pääsisi sinne enää takaisin, jos en löytäisi sopivaa paikkaa.. Mutta se on sitten sen ajan murhe! Kiinnitin Wallun ohjista samaan puomiin, johon Halla oli kiinnitetty. Kävelin laavulle, jonka reunalla Anna istui. "Moikka!" hän tervehti iloiseen tapaansa. "Ota tuosta lampaantalja pyllyn alle ja siellä reessä on lisää vilttejä jos tarvitset" hän ohjeisti. Naisilla oli kylmälaukku mukana ja kahvit olivat pannussa lämpiämässä nuotion päällä. Istuuduin lampaantaljalle Annan viereen. "Jestas miten ihana keli" huoahdin silmät suljettuna ja annoin auringon lämmittää kasvojani. "Niin on, aivan mahtava keli" Anna yhtyi mielipiteeseeni. Laura kohenteli kahvipannua ja naiset jatkoivat keskusteluaan viikonlopun jääraveista. Ilmeisesti Anna oli ollut vetämässä niitä sillävälin kun Laura oli vetänyt hankiesteluokkia. Paistoin tikun päässä makkaraa ja vietin mukavaa aikaa naisten kanssa nuotiolla. Välillä vilkuilin hevosia, mutta niillä ei näyttänyt olevan hätää; kumpikin tönötti silmät puoliummessa puomin takana. Niin, samahan se on tönöttääkö tarhassa vai täällä. Onneksi olin laittanut Wallulle ratsastusloimen, se lämmitti sitä edes vähän. Halla ei loimea tarvinnut muutenkaan, en ollut nähnyt sillä vielä koskaan sellaista. Halla näytti hienolle mustissa vanhoissa längissä ja valjaissa. "Teilläkin meni Wallun kanssa kisat tosi hyvin" Laura herätti minut ajatuksistani takaisin keskusteluun. "Joo, todella hyvin!" innostuin ja keskustelumme jatkui.
Mukavan pienen pysähtyneen tovin verran olimme istuneet nuotiolla jutustellen, makkaraa syöden, kahvia juoden ja auringosta nauttien, kunnes viimein nousin seisomaan ja ilmoitin, että jatkaisin nyt matkaa Wallun kanssa. Jos vain löytäisin jonkun korokkeen. Laura naurahti ja otti yhden pölkystä tehdyn "jakkaran" ja ehdotti sitä. Toimisi varmasti hyvin. Laura tuli avittamaan minut selkään ja katsoi että pääsimme lähtemään hyvin. Kiitin molempia naisia ihanasta talvisesta tuokiosta ja vilkutin heille hymyillen. Molemmat vilkuttivat iloisesti minulle ja jäivät vielä jatkamaan hetkeksi. Halla pälyili meidän peräämme, mutta seisoi hienosti kuitenkin aloillaan. Lämmin viltti oli suojannut jalkojani ja nuotion lämmin tuli oli kärvistänyt naamaani. Nyt tunsin kylmäävän pakkasen palaavan nopeasti raajoihini ja poskilleni. Tallasimme Wallun kanssa koivikon viertä tielle. Rämöjen pihassa näytti tänään ihmisten osalta hiljaiselle, mutta lintujen vilinä kävi kovana kuusikossa ja ruokintapaikan ympärillä. Kannustin Wallun rauhalliseen raviin, jotta lämpenisin hieman. Kevensin, jotta sain jalkoihini liikettä. Pakkasen purema viima tunkeutui kasvoilleni ja silmäni alkoivat vuotaa. Räpyttelin niitä saadakseni näkyvyyden takaisin. Ravasimme pitkän pätkän tietä pitkin. Peltojen keskellä kuitenkin hidastin jo käyntiin, jotta ehdimme jäähdytellä hyvin ennen tallille palaamista. Kävelimme tietä pitkin tallin pihatielle asti ja palasimme siitä takaisin tallille. Laskeuduin varovasti alas, mutta onneksi tänään jalkani eivät hajonneet kuin lasiesineet iskeytyessään maahan. Ilmeisesti nuotiolla laskeutuminen ja lyhyempi lenkki helpottivat tätä, jalat eivät olleet ehtineet ihan syväjäähän asti. Talutin Wallun talliin ja aloin rauhassa purkaa sen varusteita. Juuri kun olin virittelemässä sille toppaloimea takaisin päälle, tallin ovet avautuivat ja iloinen naiskaksikko astui sisään norjanvuonohevonen kannoillaan. Reki oli irroitettu jo pihalla. Tervehdimme jälleen nauraen. Hallan karsina olikin juuri Wallua vastapäätä, joten kiinnitin loimen nopeasti loppuun ja lähdin Wallun kanssa pois tieltä, jotta he pääsisivät purkamaan Hallaa. "Onhan tässä käytävällä tilaa muuallakin, ei mitään hätää!" Laura ilmoitti kun näki minun kiirehtivät. "Ei kun me oltiin muutenkin jo valmiita niin tulkaa te vaan tähän" sepostin ja irrottelin jo ruunaa käytävältä. Vein Wallun takaisin tarhaan ja palasin talliin siivoamaan jälkiäni. Jäin vielä rapsuttelemaan Hallaa ja kuuntelemaan naisten höpinöitä. Halla oli kyllä hurjan söpö! Pakkomielteisesti minun oli pakko juoksuttaa sormiani sen pystyynleikatun harjan seassa.
Kello oli jo hieman yli kolme kun vihdoin aloin tekemään lähtöä tallilta. Päivä oli ollut ihana <3 Olin sopinut yhden uuden kaverini kanssa, että menisin hänen luokseen illalla kahville, joten kiiruhdin kotiin suihkuun, jotten haisisi ihan tallille. Huomenna sitten koulukiemuroiden pariin taas!
-Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Feb 14, 2024 8:59:34 GMT
Aivan ihanasti herätit kisatunnelman henkiin ja olit tutustunut muihin kisaajiin <3 Onnea vielä menestyksestä! Kisatarinan myötä sitä tajuaa, että jokaisen osallistujan takana on enemmän tai vähemmän hermoileva yksilö ja jokainen panostaa omaan suoritukseensa. Kiitos Lola! 40v€
Ja tämä laavuhetki meidän kanssa oli aivan ihanasti keksitty <3 Käytät todella hyvin tallin henkilökuntaa ja hevosia tarinoissasi. Tästä tarinasta 35v€ ja palkkioksi tästä ihmisten ja hevosten käytöstä tarinoissasi haluan antaa vielä 50v€
|
|
|
Post by Lola on Feb 19, 2024 9:25:29 GMT
22. KOULUN KERTAUSTA
Tänään olisi siis jälleen koulutunti, HeB kertausta. Olimme samalla tunnilla jo viimeviikolla, mutta tunti meni lopussa hieman plörinäksi, joten päätin ottaa saman uudelleen. Ja kertaus on opintojen äiti, eikö? Ajelin tallin pihaan puoli kolmen aikoihin iltapäivästä. Ulkona oli hieman tuulista ja lunta satoi pitkästä aikaa. Ei sitä olisi kyllä minun puolestani enää hirveästi tarvinnut enempää sataa, mutta talvi on talvi. Nousin autosta, vedin talvitakkini hupun päähän heti ja paiskasin auton oven kiinni. Alma ja Sussu värjöttelivät loimineen tarhassa korvat luimussa, jotta lumipyry ei pääsisi niihin. Alma ravisteli päätään ja näytti hieman vaivaantuneelle, se ei tainnut erityisemmin pitää tuulesta. Harpoin nopeasti talliin sisään keliltä suojaan. Onneksi tunti pidettiin maneesissa. Tallissa oli rauhallista ja lämmintä. Tuuli puhalteli välillä humisten tallirakennuksen nurkissa ja katonpielissä. Toimisto oli tyhjä eikä tallinkaan puolella näkynyt ketään. Vein tavaroitani tallihuoneeseen ja astelin sitten käytävän yli varustehuoneeseen. Keräsin Wallun harjapakin ja pintelit käsiini ja vein ne ruunan karsinalle. Sitten kävin hakemassa satulan ja suitset ja kannoin nekin jo karsinalle. Samassa tallin ovi avautui ja lumipyryn seasta talliin asteli Laura ja Venni. "Ai moikka Lola! Oletkin jo täällä" hän tervehti hieman yllättyneenä. "Moi! Joo, tulin hieman ajoissa. Aikamoinen keli tuolla.." jatkoin keskustelua. "Joo, niin on. Käytiin Vennin kanssa juuri maneesissa vähän heilumassa, ei tuossa kelissä oikein maastot houkuttele!" hän naurahti. No ei tosiaan. Laura jätti Vennin käytävälle huolettomasti vain yhdellä ketjulla kiinni. Hän otti kypärän ja hanskat pois ja alkoi sitten purkaa Venniä. "Voit kyllä ottaa jo Wallun siihen, jos haluat. Nämä mahtuu kyllä olemaan samalla käytävällä samaan aikaan" hän kehotti, kun huomasi minun jäävän seisoskelemaan vähän toimeettomana. "Eei mulla oo kiire, pura vaan ihan rauhassa. Haen Wallun sitten kohta" vastasin ja autoin häntä viemään varusteita paikoilleen. Hetken päästä Laura taluttikin Vennin pesupaikalle ja alkoi huuhdella hionnutta ratsuaan siellä. Tässä välissä päätin lähteä hakemaan Wallua tarhasta. Wallu kököttikin jo kärsivän näköisenä tarhan portilla. Ei tainnut olla senkään mielestä se kaikista mukavin keli. Ferro seisoskeli kauempana tarhassa ja käyskenteli ees taas. Nappasin Wallun nopeasti portista ulos ja suljin portin perässämme. Wallu suorastaan veti talliin ja jouduin pitämään riimusta kunnolla kiinni. Tämä ei ollut yhtään Wallun tapaista! "Hei, odotas nyt!" komensin sitä ja yritin työntää kyynärpäälläni sen lapaa vastaan jotta se hidastaisi. Lumihiutaleen iskeytyivät kasvoilleni tuulenpuuskan yltyessä ja siristelin silmiäni. Talliin päästyämme Wallunkin vauhti rauhoittui. Huhhuh.. Kiinnitin hoidokkini sen karsinan kohdalle käytävälle yhdellä ketjulla kiinni, jotta Laura ja Venni pääsisivät ohitsemme kun olisivat valmiita pesupaikalta. Pian Laura jo kuljettikin hevosensa karsinaan ja sanoi sitten menevänsä Toimistoon. Juuri kun Laura oli kadonnut Toimiston uumeniin, tallin ovi avautui ja Elias asteli sisään. "Moro" hän tervehti. Hänellä oli punainen huppari yllään, jossa oli jokin iso logo, jääkiekkojoukkuetta veikkaisin. Samalla logolla oli varustettu hänen piponsa, jalassa pojalla oli mustat ratsastushousut. "Moikka! Ai ootteko tekin tulossa tunnille?" vastasin iloisen yllättyneenä. "Joo" hän vastasi lyhyesti, joten en jatkanut sen pidemmin. Hymyilin hänelle lämpimästi ja poika lähtikin pian hakemaan hoidokkiaan tarhasta. Pintelöin Wallun jalat huolellisesti ja varustin sen hyvin. Elias jätti Aksun eteemme käytävälle lähemmäs ovia. Päivittelimme ulkona olevaa lumipyryä ja juttelimme viikonlopun kisoista. Hän olikin ollut katsomassa niitä ja onnitteli minua hyvästä menestyksestä! Poskeni punehtuivat hieman ja hymyilin tahattomasti itsekseni. Onneksi en ollut töpeksinyt mitään.. Elias juttelikin nyt hieman enemmän kuin normaalisti ja se oli tosi mukavaa! Ei hän mikään luonteva itsenäinen höpöttelijä ollut, mutta juttuseuraa hänestä sai ja naureskelimmekin jo yhdessä joillekin jutuille.
Saatuamme hevoset valmiiksi lähdimme kohti maneesia. Sonja ja Devil -koira olivat siellä odottamassa. Nousin jakkaralta kyytiin ja lähdimme lämmittelemään uralle. Samoja asioita olisi tiedossa kuin viimekerralla, kuten toivoinkin. Sonja muistutteli jo heti alkulämmittelyssä niistä apujen herkkyyksistä ja pehmeistä käsistä ja kaivelin muistini sopukoista kaikki opit, mitä viimetunnilta oli jäänyt mieleen. Alun taivutukset ja harjoitusravit menivät jälleen hienosti ja olin ylpeä Wallusta. Nämä taisivat onnistua kyllä viimekerrallakin hienosti. Sitten koittaisi pitkillä suorilla ravista pysähdykset ja pysähdyksistä raviin lähdöt. Innostukseni mureni, nämähän menivät viimekerralla aivan penkin alle! En muista saimmeko lopulta yhtään kunnollista onnistumista, ainakaan pienillä avuilla. Noh, ei muuta kun opettelemaan! Annoin tietoisesti hieman selkeämmät ohjeet Wallulle, jotta sain pysähdykset onnistumaan. Sonja kehoitti joka pysähdyksen jälkeen pienentämään apuja ja yritin parhaani. Pysähdyksen onnistuivat ihan ok tällä kertaa, olin ihan tyytyväinen, vaikkakin tekemistä niissä vielä riitti. Eliaksella ja Aksulla pysähdykset ja varsinkin pysähdyksestä liikkeelle lähdön onnistuivat tosi hyvin. Huokaisin kuitenkin taas helpotuksesta kun vaihdoimme tehtävää. Muut tehtävät ravissa ja laukassakin onnistui meiltä hyvin ja olin tyytyväinen tuntiin. Jopa lopussa tehtävät laukat, joihin Wallulla viimeksi mureni motivaatio, sujuivat tänään hienosti ja nautin suunnattomasti ruunan ratsastuksesta. Oli myös mukavaa kun tunnilla oli muitakin. Loppukäynnin aikana käytiin taas palautteita läpi ja juteltiin omista fiiliksistä koko porukalla. Elias oli taitava ratsastaja ja sai Aksun kulkemaan hienosti. Tunnistin hänellä paljon samoja mietteitä kuin itsellänikin oli aloittaessani täällä; taitoa ja osaamista on, mutta sitä piti taas vähän kaivella jostain herkemmälle. Lopuksi laskeuduimme alas ratsujemme selästä, kiitimme oppitunnista ja talutimme sitten hevoset takaisin talliin, minä ja Wallu edeltä ja Elias ja Aksu perästä. Ulkona sateli edelleen lunta ja kylmät hiutaleet lävähtivät kasvoilleni ärsyttävästi. Onneksi matka talliin ei ollut pitkä.
Kiinnitimme hevoset käytävälle ja aloimme purkaa niiden varusteita. Muut hevoset oli jo haettu sisään iltaheinille ja tallissa vallitsi rauhoittavan lämmin heinien rouskutus. Purkasimme kumpikin omien hevostemme varusteita aika hiljaisuuden vallitessa. Kumpikin oli omissa mietteissään. Wallu oli rauhallinen ja taputtelin sitä joka välissä. Tykkäsin ruunastani hirveän paljon <3 Annoin sille porkkanan taskustani ja kun olin saanut sen harjattua läpi, heitin sille loimen niskaan ja laskin sen karsinaan iltaheinilleen. Aksu rynnisti omaan karsinaansa hurjalla vauhdilla tietäen siellä odottavan heinää. Elias nauroi sen käytökselle. Siivoilimme varusteet pois käytävältä ja jäimme sitten vielä katselemaan hevosia ja juttelemaan omista entisistä hoitohevosistamme ja Kallelan muista hevosista. Tallin oven avautuminen kuitenkin keskeytti jutustelumme ja käännyimme kumpikin katsomaan kuka tuli. Se oli Laura. Meidät nähtyään hän käveli luoksemme hieman surumielisen näköisenä; "Moikka, täällähän nämä meidän tallin ainoat hoitajat ovat" hän aloitti. Olin juuri takertumassa asiaan ja korjaamassa, että Lara kyllä vielä puuttuisi porukasta, mutta ennenkuin ehdin sanoa mitään, hän jatkoi; "Lara nimittäin juuri ilmoitti, ettei hän pysty jatkamaan meillä. Todella harmi. Annu on nyt sitten taas vailla hoitajaa". Laura käveli Annun karsinan ovelle ja pyyhkäisi Laran nimen pois hoitajan kohdalta. "Mitä?! Voi ei!" huudahdin. Olimme kaikki harmistuneita, mutta ymmärsimme kyllä, että elämässä vaan tulee toisinaan asioita ja joitain muita on jätettävä silloin pois, vaikka ei haluaisi. "Juotteko vielä kahvia?" Laura kysyi hetken harmittelumme jälkeen. "Kyllä mä voin ainaki juoda" Elias vastasi ennenkuin ehdin itse edes rekisteröimään kysymystä. "Öö, joo! Voin mäkin juoda" vastasin itsekin vihdoin ja menimme kaikki yhdessä tallihuoneeseen. Laura laittoi meille kahvia ja naureskellen juttelimme kaikenmaailman toilailuistamme ja muista jutuista. Meillä oli todella kivaa kolmestaan, tykkäsin tästä porukasta todella paljon. Elias tuntui huumorinsa kanssa sopivan porukkaan hienosti ja nauroimme Lauran kanssa kippurassa hänen letkautuksilleen. Poika alkoi selkeästi rentoutuman seurassamme. Lopulta kuitenkin Eliaksen kyyti tuli ja minäkin päätin lähteä samalla ovenavauksella. Sanoimme Lauralle heipat, hän meni vielä toimistoonsa, ja sitten poistuimme tallista pimeään iltaan. Tallin ulkoseinässä oli kirkkaat valot ja pihan toisella puolella muutama ulkovalaisin. Eliaksen äiti odottikin jo hurisevassa autossa pihalla ja Elias kiiruhti sen kyytiin. "No moro!" Elias huuti vielä lähtiessään ja vilkutin hänelle "moikka!". Hyppäsin autooni ja hyvillä mielin ja hymyillen lähdin suuntaamaan kohti kotia.
-Lola-
|
|
|
Post by Lola on Feb 19, 2024 11:26:38 GMT
23. KESKELLÄ KIRKASTA PÄIVÄÄ
Oli maanantai aamupäivä ja suuntasin pitkästä aikaa tallille. Tai "pitkästä aikaa", olin ollut pitkän viikonlopun Vilkkilässä vanhempieni luona ja käynyt viimeksi tallilla viime keskiviikkona. Isälläni oli ollut perjantaina syntymäpäivät, 47 vuotta. Paikalla oli ihan vain oma perhe ja enoni perheineen. Äiti oli tehnyt hyvää ruokaa ja kakun. Oli ihana nähdä perhettä kunnolla <3 Isä oli myös vähän katsonut autoani, sillä se oli sen hyytymisen jälkeen käyttäytynyt hieman oudosti välillä, mutta emme paikantaneet mitään selkeää syytä sille. Auto toimi kuitenkin vielä ihan hyvin. Tänään kuitenkin suuntasin sen nokan tosiaan tallille. Keli oli kaunis ja aurinkoinen, kello oli hieman yli kymmenen. Ajoin autoni parkkiin tutulle paikalleen ja huomasin pihassa jonkun auton, jota en tunnistanut; musta farmarimallinen BMW, aika hieno. Katselin hetken autoa omasta rötisköstäni ja nousin sitten huokaisten ylös ja astelin talliin. Olisipa kiva saada itsekin hieman uudempi ja parempi auto.. Tallissa yllätyksekseni käytävällä seisoikin Alma. "Moikka moi!" kuului reipas tervehdys miehen äänellä. Pyörin säikähtäneenä ympäriinsä tavoittaakseni äänen lähteen. Samalla sekunnilla varustehuoneesta pölähti esiin komea tummahiuksinen mies naureskellen "etkai säikähtänyt". "Heheh, e-en.." sain soperrettua kaiken hämmennyksen seasta. Mies kantoi Alman satulaa ja ehdin juuri hetken miettiä, että oliko hän muka joku uusi hoitaja vai.. Kunnes komea mies jälleen jatkoi; "Mä oon Marko. Oon tallin uus työntekijä ja pyörin täällä sit suunnillee joka päivä" hän kertoi rennon rempseään tyyliinsä lopuksi hymyillen valloittavasti. Olin saanut hämmennykseni aisoihin ja vastasin hieman turhan äänekkäästi: "Moi! Mä oon Lola, hoidan täällä Wallua. Kiva tutstua!" Marko katsoi minua hetken hymyillen, kuin miettien että hänen sosiaalinen ja äänekäs persoonansa on selkeästi kohdannut kaltaisensa. "Okei, kiva tutustua. Wallu onkin komea tyyppi" hän vastasi samalla kävellen käytävällä odottavaa Almaa kohti. "Niin on. Siksi mä sen valitsinkin" virnistin itsekseni ja Marko nauroi. Välillämme oli oitis avoimen vitsaileva ilmapiiri. Hän oli komea mies, mutta vanha minulle. Tietenkin mittailin hänet silmilläni läpi heti. Ei siis mitään romanttista, mutta huumorimme kohtasi kyllä heti. Tykkäsin miehestä. "Me oltiin Alman kanssa lähdössä kentälle, mitäs sulla oli mielessä?" hän kysyi. Alma luimisteli ja heitti päätään protestoidessaan satulointia, mutta Markoa se ei hätkäyttänyt piirun vertaa. Hän iski satulan selkään ja toimi kuin tamma ei olisi reagoinut ollenkaan. "Ajattelin lähteä maastoon Wallulla, ulkona on niin ihana keli että haluan nauttia siitä maastossa" kerroin. "Hyvä valinta!" hän huudahti ja kertoi olevansa ihan pian valmis Alman kanssa, mutta että voisin hakea kyllä Wallun myös käytävälle heidän taakseen. Sanoin ettei heillä olisi hoppu ja että hakisin Wallun vasta sitten sen jälkeen ku he pääsisivät rauhassa ulos. Wallun karsina oli ehditty jo putsata joten menin hetkeksi tallihuoneeseen. Ei ehtinyt kulua kauaakaan kun kuulin ketjujen irtoavan ja kolahtavan seiniin ja sen jälkeen kavioiden kopsetta tallin ovelle ja oven avautumisen. Marko ja Alma olivat lähteneet ja voisin hakea Wallun vuorostani käytävälle. Ulkona oli kirkasta taas, kun kerkesin tottua hieman hämärämpään sisäilmaan. Taapersin Wallun tarhalle ja huhuilin tapani mukaan ruunaa. Wallu hörähtikin jopa hieman yllättyneen oloisena. 'Ohoh, sinäkö?' Se lähti askeltamaan hitaasti kohti porttia. Wallulla ei ollut loimea päällään, ulkona oli vain muutama aste pakkasen puolella ja kevään aurinko lämmitti jo ihanasti. "No moikka poika, minä taas täällä" höpöttelin sille ja päästyäni sen luokse tarhan puolelle, suljin sen suuren pään syliini ja nautin sen läheisyydestä. Ikävä oli jo tullut. Ferro ja Venni nauttivat aurinkoisesta päivästä tammojen tarhan seinustalla yhdessä tammojen tarhan puolella olevan Annun kanssa. Moona poni sen sijaan tönötti tarhan portilla ja tuijotti korvat paksun harjan seasta pilkottaen minua ja Wallua. Talutin Wallun talliin ponin edestä ja seurasi meitä kiinnostuneena sieraimet täristen pienen pienessä turvassa. Moona oli kyllä söpö otus.
Varustin Wallun käytävällä tavallista ripeämmin. Halusin nopeasti jo maastoon nauttimaan ihanasta ilmasta! Satula ja suitset vain, en laittanut pinteleitä enkä ratsastusloimea. Harjaus ja varustelu vei vain noin vartin verran ja sitten olimme taas jo pihalla. Nousin selkään tutun puujakkarani päältä ja suuntasin tallin etupihalle. Marko nosti kättään tervehdykseksi kentältä Alman selästä ja työsti tammaa ravissa. Alma liikkui kauniisti miehen käsissä. Aksu ja Halla toimivat yleisönä. Laura tuli juuri talostaan ulos ja tervehdimme toisiamme nopeasti. Hän suuntasi kentällepäin. Minä suuntasin pihatietä pitkin ratsutilantielle. Huomasin ratsutilantiellä juuri Kallelan pihatien kohdalla jonkun tyypin, joka seisoi siinä paikoillaan katsellen tallillepäin. Hänellä oli musta huppari, josta oli vedetty huppu päähän, joten en oikein saanut hänestä selvää. Nähtyään meidät tyyppi lähti kävelemään vaivihkaa poispäin. Kurtistin kulmiani hieman hämmentyneenä, mutta jatkoin sitten vain matkaani. Tie oli melko liukas, sillä viikonloppuna oli satanut vettä ja nyt pakkanen oli jäädyttänyt tien. Alta paljastuva hiekkatie oli kuitenkin jo osittain kokonaan sula ja siitä oli levinnyt hiekkaa jäänkin päälle. Onneksi kuitenkin poikkesimme pian tieltä vasemmalle lähtevälle polulle. Polku oli suht hyvässä kunnossa. Polun haarautuessakin lähdin jatkamaan vasemmalle. Ajattelin kiertää Rämön lenkin. Keli oli kyllä kerrassaan mieletön! Lintuja piipitti siellä ja täällä ja aurinko lämmitti poskiani ihanasti. Wallu oli pirteällä päällä, joten ajattelin nostaa pienen ravin. Annoin avut ja ruuna ampaisi liikkeelle hieman liian vauhdikkasti. En ollut varautunut nytkähtävään lähtöön ja menetin tasapainoni. Yritin tarrata satulasta, mutta samassa Wallu joko liukastui tai lumi petti sen jalkojen alla, mutta se heilahti jälleen odottamattomalla tavalla sivulle ja minä lensin selästä tupsahtaen märkään lumeen. Hanki oli melko kova ja rötkähdin hieman ikävästi, kankkuani ja vasenta käsivartta jomotti. Wallu oli ottanut muutaman askeleen ja jäänyt onneksi ihmettelemään pienen matkan päähän, että mihin olin lähtenyt. "Auuh, Wallu! Öhhmm" ähisin kammeten ylös hangesta. "Tules tänne" yritin kutsua sitä ja irvistelin hetken kivusta paikallani. Hengittelin ja oioin jäseniäni. Kovin kolaus taisi kuitenkin osua egooni. Nolotti, hävetti ja ärsytti. Miten en muka ollut valmis. Piiskasin itseäni ajatuksissani ja kävelin kohti hämmentynyttä ratsuani. Luojan kiitos se ei ollut saanut mitään hepulia ja karannut metsän uumeniin. Nappasin ruunan ohjista kiinni ja tajusin heti selkään pääsyn ongelman. Tarvitsisin jonkun, minkä päältä nousta selkään, eikä sellaista näkynyt. Lisäksi vartaloni vapisi vielä sattuneesta vahingosta ja pienestä säikähdyksen shokkitilasta johtuen, joten en ollut vahvimmillani muutenkaan. Lähdin taluttamaan Wallua hieman eteenpäin toivoen, että jokin paikka löytyisi josta pääsisin takaisin selkään. Kankussani vihlaisi ikävästi joka askeleella ja ähisin tuskastuneena. Miksi näin nyt piti sattua, halusin vain nauttia kauniista päivästä ja nyt kaikki oli pilalla. Onnekseni hyvin pian vastassa oli sopivan näköinen kivi. Jouduin taluttamaan Wallun pois polulta ja kahlaamaan hangessa hetken, jotta pääsisimme kivelle. Pysäytin Wallun kiven viereen ja kapusin kivelle ähisten. Wallu oli aika kaukana kuitenkin kun pääsin kivelle ja emmin hetken pääsisinkö siitä selkään vai en. Pääsin kuitenkin loikkaamaan selkään takaisin ja vielä kun selvitimme tiemme takaisin polulle, huokaisin helpotuksesta. Housuni olivat kuitenkin toiselta puolelta kastuneet inhottavasti, joka piti tuon surkean sattumuksen muistissa vieläkin. Yritin hengitellä ja päästä takaisin nautiskelevaan tunnelmaan ja sainkin hieman mieleni rauhoitettua. Päätin ottaa vielä ravia, jotta saisin pelon kukistettua pästäni heti. Valmistauduin nyt hieman paremmin ja kannustin ratsuni raviin. Lähtö oli taas melko nytkähtävä, Wallussa oli virtaa. Pysyin kuitenkin selässä, vaikka nyt tajusin, kuinka jalkani vapisivat edelleen. Ravin temmon tasaantuessa kuitenkin rentouduin itsekin ja nautiskelin ravin tahdikkuudesta keskellä lumista ja kirkasta metsää. Pian huomasin edessämme kuitenkin kaksi ihmishahmoa, joten hidastin Wallun takaisin käyntiin. Kaksi ihmistä juttelivat keskellä metsäpolkua ja meidät nähdessään yhtäkkiä erkanivat nopeasti. Toinen oli luihunomainen, tummansiniseen takkiin pukeutunut vanha mies, luulen että tämä oli se ilkeä mies ratsutilantien varrelta. Hän kinkkasi ripeää tahtia metsään harppoen yksittäisiä jalanjälkiä pitkin, ilmeisesti samoja jälkiä joita pitkin hän oli tullutkin keskeltä hankia. Toinen henkilö oli punaiseen takkiin pukeutunut Rämön rouva, olettaisin. Mitä ihmettä he kaksi täällä metsän uumenissa juonivat. Tilanteessa oli jotain todella salamyhkäistä ja mielenkiintoni roihahti kuin juhannuskokko. Kiristin hieman tahtiamme, jotta saisin Rämön rouvan kiinni, joka siis poistui paikalta polkua pitkin. Nainen viipotti polkua pitkin edellämme, mutta hidasti tahtiaan tajutessaan ettei ehtisi meitä pakoon. "Ai, päivää päivää! Täällä on niin kaunis keli taas päivälenkille!" hän kääntyi jutustelemaan miellyttävästi muka huomatessaan meidät. Siristin silmiäni mielessäni salamyhkäisesti. Muorilla on salaisuuksia. "Päivää! Joo, lähdin vähän metsään nauttimaan" sain vastattua hänelle. En tohtinut kysellä mitään tai jutustella sen enempää, eikä rouvakaan tällä kertaa intoutunut juttelemaan mitään. Hän jättäytyi taaksemme ja me jatkoimme matkaamme. Mistähän tuossa oli kyse? Vai oliko mistään? Pääsimme takaisin tielle ja matkanteko helpottui. Nyt vasta tajusinkin miten paljon Wallun selkä oli metsäpolulla keikkunut, kun kyyti tasaantui yhtäkkiä. Tie oli sen verran hyvässä kunnossa että uskalsin nostaa vielä ravin. Ravasimme Rämön maatilan ohi vievän mutkan ja sen jälkeen nostin hetkeksi laukan. Kaviot rummuttivat tien kovaa pintaa pitkin ja tuulen viima kasteli silmäni. Laukassa vain oli sitä jotain. Hidastin kuitenkin jo pian takaisin raviin ja peltojen keskellä tiputin jo käyntiin. Hyvät loppukäynnit ennen tallille paluuta. Kallelan tallipiha näytti kivalta tieltä päin katsottuna. Hevoset nauttivat rauhallisesti tarhoissaan ja tallin katto kylpi auringonpaisteessa. Pian huomasin jälleen edessämme tienpientareella seisovat saman huppupäisen hyypiön katselemassa tallillepäin. "Hei!" huusin tyypille, joka säikähtäen kääntyi katsomaan meitäpäin. Sitten hän yritti vastaamatta lähtä kävelemään meitä karkuun, mutta saavutimme hänet nopeasti. "Hei, etsitkö täältä jotain" kysyin kuulustelevaan sävyyn. Mies katsoi meitä kalpeine, luihuine kasvoineen hieman peloissaan ja sitten vaivihkaa ympärilleen katsellen kysyi käheällä äänellään; "O-onko Emma tallilla?". Hämmennyin. "Eeei ole Emma nyt ollut tallilla vähään aikaan kyllä" sain vastattua samalla kun mieleni rullasi ympäriinsä pohtien, mistä ihmeestä tässä oli kyse ja kuka ihme oli Emma. "Ai, ei ole vai?" mies kysyi varmistellen. "Ei ole, eikä ole ollut ainakaan pariin kuukauteen. Taidat olla nyt väärässä paikassa" sanoin hänelle jälleen hieman portsarimaiseen sävyyn. Mies kääntyi vielä katsomaan tallillepäin ja sanoi sitten "Joo, okei. Ei ole siellä nyt. No ei mitään, moikka" hän puhui pätkittäin ja oli todella kriipin oloinen. "Joo, moikka" sanoin painottavalla äänensävyllä ja odotin pysäytetyn jättimäisen ratsuni selässä paikoillani, että tyyppi lähtisi vetelemään. Hän siis jäi aloilleen sanottuaan 'moikka' ja oletti varmaan, että minä poistuisin tästä jättäen hänet kytikselle rauhassa. Hän kuitenkin ymmärsi yskän melko pian ja lähti harppomaan tietä pitkin eteenpäin, kohti korpelantietä. Kävelimme Wallun kanssa hitaasti tyypin takana kuin taataksemme, että hän varmasti poistuisi nurkilta. Sitten käännyin tallipihaan ja pyörittelin päätäni, kaikenlaisia hulluja se kevät näyttää herätelleen. Laskeuduin Wallun selästä varoen ja alas päästyäni kankkuni muistitteli jälleen ikävästä sattumuksesta. Talutin Wallun talliin ja siellä olikin Marko ja Laura juttelemassa iloiseen sävyyn. He tervehtivät minuakin iloisesti kun tulin talliin. "Moi! Tossa tiellä oli joku outo hyypiö kyttäämässä tallillepäin ja kyseli jotain Emmaa" kerroin heille. Marko oli täytenä kysymysmerkkinä ymmärtämättä koko asiasta mitään, Laura sen sijaan näytti hieman hätkähtävän kerrottuani asian. "Ai Emmaa?" hän tarkensi. "Joo, tiedätkö kuka se on?" kiinnostuin heti. Laura katsoi Markoa ja minua hieman ahdistuneen näköisenä ja kertoi; "joo, Emma oli ainakin joskus tässä asunut tyttö. Ymmärtääkseni hän teki kyllä itsemurhan täällä joitain vuosia ennenkuin minä ostin paikan" hän nieleskeli. "Hän oli silloin jotain parikymppinen ja hänen vanhempansa omistivat paikan" hän jatkoi. Ihoni meni kananlihalle. "Ohoh" Marko rikkoi hiljaisuuden. "Joo, en tiedä asiasta sen enempää. Surullinen tapaus" Laura huokaisi. "No ihan kamalaa!" sain sanottua. Vein Wallun käytävälle ja pohdimme hieman yhdessä kuka tuo outo tyyppi mahtoi sitten olla. Lauran mielestä tapaus oli kyllä kaikkien huulilla silloin ja varmasti kyllä moni tietää siitä. Kummallista jos joku vielä luulee Emman olevan hengissä ja tallilla. Noh, asia jäi sikseen ja Laura ja Marko vetäytyivät tallihuoneeseen kahvinkeittoon. Purin Wallun varusteet mietteiden vallatessa päätäni. Rämön rouvan ja ilkeän Jussin höpöttelyt metsässäkin mietityttivät. Täällä tapahtuu jotain hämärää ja aion selvittää sen! Minua myös kiinnosti miksi tämä Emma oli tehnyt itsemurhan ja miten? Oliko se tapahtunut täällä? Minua puistatti. Harjasin Wallun tavallista tarkemmin ja talutin sen sitten tarhaan. Tarhalla ollessani näin kaukana tiellä jälleen seisovan hyypiön, joka katseli tallille. Mitä hemmettiä! Marssin tallihuoneeseen ja keskeytin Lauran ja Markon jutustelut. Oikeastaan hieman kaduin marssimistani, sillä heidän välillään oli lentänyt juuri vähän flirttailevia katseita. Punastuin keskeyttäessäni heidät; "A-anteeksi keskeytys, mutta se hyypiö seisoo tuolla tiellä taas" sopersin. Marko pomppasi pystyyn; "No jo se on kumma kun pitää kytätä, käyn sanomassa sille pari valittua sanaa" hän puuskahti ja lähti takkinsa kanssa tallista. Minä ja Laura jäimme katsomaan toisiamme hieman huvittuneesti irvistellen. "Toivottavasti sille hyypiölle ei nyt käy kauhean pahasti" sanoin ja kikatimme, vaikkei olisi ehkä saanut. Jäin tallihuoneeseen odottamaan Markon paluuta ja join kupin kahvia Lauran seurana. Pian Marko palasikin ja sanoi löytäneensä kyseisen hyypiön. Hän oli yrittänyt vältellä Markoakin, mutta ei onnistunut siinä. Hyypiö oli jälleen kysellyt Emmaa ja Marko oli hänelle selkeästi sanonut, ettei Emma enää asu täällä ja kehottanut miestä poistumaan ja pysymään poissa tai hän joutuisi soittamaan poliiseille. Hyypiö oli vielä varmistellut, etteikö Emma enää varmasti asuisi ja olisi paikalla mutta ymmärtänyt viimein poistua ja luvannut olla tulematta takaisin. Outo tyyppi kaikkien meidän mielestämme, mutta ehkä asia olisi nyt hoideltu. Join kahvini loppuun ja lähdin sitten tallilta. Kyttäsin koko ratsutilantien ajan hyypiötä, mutten nähnyt häntä enää. Kurkkasin myös hullun Jussin pihalle ja siellä näin kaksi henkilöä, itseasiassa näytti kuin siellä olisi ollut Jussi ja tuo hyypiö! Mielenkiintoista..
Jännä nähdä kuinka salajuonien verkosto tästä jatkuu, vai jatkuuko? Onko meneillään jotain kummallista vai kaipaako jännityksiä rakastava mieleni vain jotain säpinää? Kevät on todella nostanut päätään ja herätellyt kaikenlaisia tyyppejä ja mielikuvituksia pinnalle. Jatketaan tarkkailua!
-Lola-
|
|
|
Post by Kallelan Laura on Feb 19, 2024 15:21:36 GMT
Hyvä tuntitarina 40v€ Ihan huippua nämä salamyhkäisyyden verkot joita täällä punotaan! Hienoa! Poikkeuksellisesti annan tästä kekseliäästä tarinasta 50v€!
|
|
|
Post by Lola on Feb 23, 2024 9:31:28 GMT
24. TREENIÄ TREENIÄ
Perjantaina suuntasin tallille. Keli oli hieman märkä ja paikoitellen tuulinen, ei mikään kutsuvin ja viehättävin keli siis. Olin jo päättänyt mennä tänään maneesin suojiin treenaamaan koulujuttuja ja ehkä jumppaamaan muutamalla puomilla. Jätin autoni tallin parkkipaikalle ja kiiruhdin talliin. Marko touhusi karsinoiden kimpussa ja menin tarjoamaan apuani. Hän meinasi ensin kohteliaasti kieltäytyä, mutta kun huomasin, että Wallun karsina oli vielä koskematta, marssin hakemaan talikkoa ja siivosin sen siitä huolimatta. Marko hymyili ja kiitti kuitenkin avustani. Mielestäni oli ihan kivaa tehdä välillä tallihommiakin, enkä laittaisi pahakseni vaikka karsinan putsaus aina jätettäisiinkin hoitajille. Ei se toki ihan lempipuuhaanikaan ollut, mutta yksi karsina aina menee. Ja kun saamme hoitohevosten kanssa touhuta niin vapaasti niin tämä nyt tuntui vähintäänkin kohtuulliselta putsata karsina edes välillä. Jutustelimme Markon kanssa nopeasti kuulumisia ja huumori kukki keskustelussamme jälleen. Olin heti hyvällä tuulella. Saatuani karsinan putsattua kysyin, haittaisiko jos ottaisin Wallun jo käytävälle. Markoa se ei haitannut, joten marssin ulos hakemaan ruunaa. Minulla oli onneksi kumpparit jalassani, piha oli mennyt märän loskan peittoon. Wallu mökötti tuulessa kahden tarhakaverinsa kanssa yhdessä laumassa hakeakseen kai suojaa toisistaan, vaikka ei täällä nyt mikään myrsky ollut. Viereisessä tammojen tarhassa Annun ja Moonan kanssa hengaili jokin valkoinen, selkeästi tiineenä oleva tamma. Se oli kaunis, en ollut nähnyt sitä aiemmin ja mietin, kenen se oli tai mistä se oli tullut ja oliko se täällä jäädäkseen. Se oli suuri, Annua korkeampi, varmaan aika lähelle Wallun korkuinen. Vatsaan verraten suhteettoman siro pää katseli korvat pystyssä kulkuani. Se oli kyllä kaunis. Sitten siirsin katseeni takaisin ruunien tarhaan, jossa yhtäkkiä Wallu tuijottikin minua kuin syyttäen katselemasta vieraisiin tarhoihin. "No joo joo, sä oot mun ykköstyyppi" huutelin hoidokilleni lepertelevästi ja se taisi toimia. Wallu tallusti hiljaa portille, eikä minun tarvinnut lähteä märkään tarhaan sitä hakemaan. Venni ja Ferro vain tiivistivät rypästään ja jatkoivat kököttämistään. Talutin Wallun talliin ja kiinnitin sen käytävälle. Kuulin puheen sorinaa ja huomasin myös Eliaksen tulleen tallille. Moikkasin häntä iloisesti ja hän moikkasi takaisin nopean hymyn kera, mutta jatkoi Markon kanssa juttuaan. Wallulla ei ollut loimea, sillä ulkona taisi olla plussa-asteita. Varustin ruunani ja kiedoin sille pintelit jalkaan. Elias tuli kysymään, mitä meillä oli suunnitelmissa ja kerroin meneväni maneesiin. Hän toivotti meille tsempit ja kiitettyäni häntä lähdin taluttamaan ratsuani kohti maneesia. Maneesissa jätin Wallun hetkeksi ohjista kiinni katsomon kaiteeseen. Ruuna katseli minua kysyvästi kun poistuin sen luota maneesin toiseen päähän hakemaan paria puomia. Asettelin puomit uran viereen ja yritin hahmotella Wallun askeleen pituutta, jotta saisin ne sopivalle etäisyydelle toisistaan. Sitten hyppäsin jakkaralta selkään ja lähdin kiertämään uraa. Parin käyntikierroksen jälkeen ohjasin ruunan puomeille ja annoin sille ohjaa. Wallun korvat kääntyivät eteenpäin, pää laski hieman alas ja se tepasteli puomien yli hienosti. Sitten se pärskähti huokaisten. "Oliko hankala pulma?" kysyin ruunalta leikkisästi. Taputin sitä kaulalle ja tulin seuraavalla kierroksella puomeille uudestaan. Tämä sujui. Sitten otin ravin ja ylitin puomit myös ravissa, jolloin viimeisin puomi jo hieman kolahti kavioon. Epäilin että raviaskel on sen verran pidempi, ettei välitys enää oikein toimi. Keskityin muihin hommiin. Otin pysähdyksiä ravissa ja pysähdyksestä raviin lähtöjä, jotka tuottivat meille ongelmia. Tuottivat myös tänään. Mutta saimme myös onnistumisia, joista olin hyvin tyytyväinen. Treenasimme pohkeenväistöä ravissa ja kokeilin myös hieman avotaivutusta, joka oikeastaan toimikin todella hienosti. Laukassa tein pääty-ympyrällä harjoituksia, tempon muutoksia ja laukka-ravi-laukka vaihdoksia muutamalla askeleella. Wallu oli tänään vireessä ja kuulolla hienosti ja nautin harjoituksista todella! Lopuksi otin vielä ravissa muutamia tempon muutoksia ja eri uria kierrellen taivuttelin ruunaa molempiin suuntiin. Homma alkoi luistaa meiltä aika hyvin. Loppukäynnissä menin vielä puomit pariin otteeseen, mutta viimeiset kierrokset mentiin ihan rennosti. Taputin ruunaa kiitokseksi kaulalle ja laskeuduin selästä. Korjasin puomit pois takaisin katsomon alle ja ähisin niitä sinne pujottaessani. Jalkani tuntuivat heikoille ja vatkaaville. Sain puomit kuitenkin hyvin takaisin ja huokaisin helpotuksesta kävellessäni takaisin Wallun luo. Talutin ruunan talliin ja aloin korjata siltä varusteita. Tallissa oli hiljaista, käytävällä oli Aksun harjapakki ja ajattelin Eliaksen lähteneen johonkin hoidokkinsa kanssa. Kantaessani varusteita varustehuoneeseen Marko asteli tallihuoneesta juuri ulos. "Noniin, mites teillä meni?" hän aloitti heti kiinnostuneena. Kerroin meillä menneen hyvin ja juttelimme hieman Wallusta. Tai minä kerroin ja hehkutin sitä ja Marko lähinnä kuunteli. Sitten muistin kysyä tietääkö Marko mitään siitä valkoisesta tammasta. "Joo, se on Ana! Se tuli tänne mun mukana, mutta on siis vapaana hoitajille. Sen pitäis varsoo enskuussa, niiku varmaan huomasit" hän virnisti. Naurahdin. "Aijaa! Se siis on tullut jäädäkseen?", "On on, joo". Ihastelin tamman kauneutta Markolle ääneen ja hän oli samaa mieltä, se oli upea hevonen ja siksi hän sen oli mukaansa ottanutkin. Marko myös ajatteli, että sen varsasta voisi tulla myös hyvin osaava estehevonen niinkuin Anakin oli.
Pesin vastahakoisen Wallun pesupaikalla vain veden kanssa. Se oli hieman hionnut maneesin kiemuroissa, enkä ollut pessyt sitä hetkeen. Tein ruunalle melassivettä palkkioksi ja juotin sen pesupaikalla. Ajattelin, että jospa se jotenkin yhdistäisi herkkuhetken kivana asiana pesupaikalle. Huomasin nimittäin, että se alkaa jo hidastella pesupaikalle kävellessä pahaenteisesti. Täytyisi varmaan alkaa käymään pesupaikalla välillä ihan muutenkin huvinvuoksi, niin se ei yhdistäisi sitä niin vahvasti ärsyttävään pesuun. Melassivedet kuitenkin kelpasi ja se joi hassunnäköisellä naamallaan sangon tyhjäksi. Rapsutin sen leveää otsaa tähden kohdalta ja siitä irtosi valkoista karvaa. Jätin ruunan karsinaan kuivamaan hetkeksi villaloimen alle, putsasin jälkemme käytävältä ja pesupaikalta, söin nopean välipalan tallihuoneessa taskuuni jääneen proteiinipatukan muodossa ja lopulta vein Wallun hieman kuivempana takaisin tarhaan, mutta jätin sille vielä loimen päälle. Kerroin toimistossa istuville Markolle ja Lauralle, että Wallulle jäi loimi vielä päälle ja Marko lupasi käydä ottamassa loimen pois hetken päästä. Minun oli lähdettävä jo kiiruhtamaan iltavuoroon!
-Lola-
|
|
|
Post by Lola on Feb 25, 2024 10:05:46 GMT
25. KUUTAMORATSASTUS
Lauantaina tulin tallille vasta iltamyöhään vähän ennen kahdeksaa. Edessä olisi talvilomaviikon vuoksi järjestettävä kuutamoratsastus, jännää! En ollutkaan vielä koskaan ratsastanut yöllä tai näin myöhään illalla. Lähtö olisi 21:30 joten olin tallilla jo aika hyvissä ajoin. Astelin talliin ja Laura olikin jo siellä hääräilemässä. Tervehdin häntä iloisen jännittyneenä ja hän tervehti iloisesti takaisin. Menin tallihuoneeseen ja huomasin, että pöydälle oli tuotu voileipiä ja termari. Samassa Laura asteli tallihuoneen ovelle ja sanoi: "laitoin siihen vähän pientä iltapalaa, jos maistuu. Termarissa on lämmintä teetä. Kerkeät syödä hyvin ennen lähtöä, jos maistuu". Ihana ajatus! En ollutkaan syönyt ihan hetkeen, joten leipä maistuisi. "Oi, ihanaa kiitos. Voisin syödä kyllä vähän.." vastasin hänelle ja asettauduin pöydän ääreen. Valitsin leivän, jossa oli kinkkua, juustoa, kurkkua ja paprikaa. Kaadoin hieman lämmintä teetä mukiin ja nautiskelin nopean iltapalan. Laura tuli myös istumaan ja juttelimme tulevasta kuutamoratsastuksesta. Samaan aikaan myös Elias tuli paikalle ja liittyi seuraamme. Kävisimme siis Korpelantien lenkin, lähtisimme maneesin viertä Ollinmäelle päin ja sitä kautta kierrämme lenkin. Laura ja Venni menisivät edellä, minä ja Wallu keskellä ja Elias ja Aksu tulisivat perässä, mutta toki voimme vaihtaa järjestystä jos siltä näyttää. Suunnitelma sopi minulle ja Eliaksellekin. Kun kello läheni puolta yhdeksää nousimme pöydän äärestä ja aloimme kaivella varusteita tallin puolelle. Hevoset olivat kaikki karsinoissaan ja tallissa oli kotoisa ja lämmin olo. Livahdin Wallun karsinaan ja aloin harjaamaan sitä siellä. Laura kävelytti Vennin käytävälle aivan ulko-oven päätyyn ja huikkasi sitten, että käytävälle mahtuu kyllä muitakin. "No minä voisin ainakin ottaa Wallun käytävälle" ilmoitin kaikille kuuluvalla äänellä. Olin tottunut varustamaan hevosen käytävällä, enkä kuulunut ollenkaan karsinavarustajien joukkoon. Karsinassa oli jotenkin pimeää ja hieman ahdistavaa. Kävelytin Wallun käytävälle vain päitsistä kiinni pitäen ja kiinnitin sen meidän karsinan kohdille Vennin perään. Elias sanoi myös ottavansa Aksun sitten käytävälle kun kaikki muutkin olivat ja heidän karsinansa kohdalla oli juuri sopivasti tilaakin. Lisäksi olisimmekin jo suoraan oikeassa lähtöjärjestyksessä näin. Harjasimme hevoset nopeasti, mutta tarkasti. Sitten varustimme ne rauhassa omaan tahtiimme. Ulkona oli tänään ollut melko lämmintä ja märkää, nyt illaksi oli onneksi kuivahtanut ja lämpötila oli niukasti pakkasen puolella. Laitoin Wallulle heijastin ratsastusloimen, vaikka emme kovin pitkää pätkää tiellä kulkisikaan. Oli kerrankin hyvä syy käyttää sitä.
Olimme kaikki valmiita siinä 21:20 aikoihin ja talutimme hevoset jo tallista ulos. Kaikki osallistujat olivat paikalla ja valmiita niin voisimme lähteä hieman aiemmin. Muut nousivat ratsujensa selkään ketterästi maasta, itse hakeuduin jälleen tutulle puujakkaralle, jonka päältä kipusin kyytiin. Istuinkin selkeästi muita korkeammalla, Venni vaikka olikin puoliverinen oli Wallua säkäkorkeudeltaan lähes 20cm matalampi ja Aksu pari senttiä vielä Venniäkin matalampi. Hakeuduimme sovittuun järjestykseen ja lähdimme kulkemaan jonossa kohti maastoa. Tunnelma oli jännittävä, ulkona oli todella pimeää kun silmät eivät olleet vielä kunnolla tottuneet. Hevosten jyhkeä tallustus kumusi hiljaisuudessa. Laura rikkoi ratsastajien keskeisen hiljaisuuden kyselemällä, olimmeko ennen ratsastaneet pimeällä. Vastasin, etten ollut ja että tämä oli aika jännää. En kuullut mitä Elias vastasi, jotain mutinaa sieltä kuitenkin kuului. Ehkä jotain sen tapaista, että ei ainakaan usein. Laurakin myönsi, ettei kovin usein tule pimeällä lähdettyä, mutta kuutamoratsastuksia hän tykkäsi kuitenkin silloin tällöin tehdä, ainakin kerran talvessa. Tänä talvena se oli vielä jäänyt välistä tallin aukeamisen ja muun kiireen vuoksi. Nyt oli hyvä aika korjata se ja järjestää kaikille avoin kuutamoratsastus. Jutustellessa aika meni nopeasti ja olimmekin jo puusillan kohdilla. Jatkoimme sen ohi ja Laura kehotti nostamaan hieman ravia. Hän lähti Vennin kanssa vetämään joukkoa ja me tulimme perästä ravaten rauhallisesti. Jouduin hieman pidättelemään Wallua, sillä sen suuri askellus oli niin matkaavoittavaa, että se olisi nopeasti harpponut Vennistä ohi. Pidätteillä sain sen askelta lyhyemmäksi niin, että mukauduimme vauhtiin paremmin. Polku oli epätasaista, sillä plussakelit olivat pehmentäneet lumenpintaa ja sitten pieni pakkanen oli kovettanut sen uudelleen. Se oli onneksi haurasta lumimassaa, joka mureni kavioiden alla, mutta meno oli poukkoroivaa silti. Nyt vasta kuu alkoi päästä oikeuksiinsa kun olimme keskellä pimeää metsää. Pilviä oli hieman taivaalla, mutta kuu pääsi loistamaan niiden välistä ja läpi luoden melko aavemaisen tunnelman. Hidastimme käyntiin jossain kuusimetsän loppupuolella. Kaikki olivat tallella ja pysyneet mukana ravissa. Käännyin katsomaan Eliasta takanani ja poika hymyili minulle leveästi takaisin. Hänkin taisi tykätä tästä. Kääntyessäni takaisin katsomaan eteen, silmäni huomasivat jotain kuusikossa. En nähnyt kunnolla mikä se oli, se näytti hahmolta, joka oli puoliksi puun takana. Yritin siristää silmiäni ja pitää katseeni vakaana Wallun epätasaisessa askelluksessa, mutta hahmo katosi pian puiden taakse. Aavemainen olo valtasi minut, se näytti jotenkin luonnottoman pitkältä.. Ehkä se oli vain joku risu tai oksa, joka nojasi puihin. Yritin käyttäytyä normaalisti, mutta huomasin vilkuilevani kokoajan kuusikkoon. Pian käännyimme kuitenkin Vahtivuoren viereltä oikealle ja kuusikko jäi taaksemme. Metsä vaihtui lehtipuumetsäksi ja tunnelma keveni. Kuu loisti ja antoi valoa. Laura kertoi, että voisimme ottaa tässä laukkaa, jos polku tuntuu meistä sen verran hyvälle. Katselin polkua, mutta se vaikutti mielestäni ihan hyvältä. Hieman epätasainen, mutta ihan kelpo. "Joo joo, kyl tää menee" kuului huikkaisu takaani. Niimpä nostimme ravin ja sen myötä laukan. Porukassa laukkaaminen oli aina hauskaa! Viiletimme pimeässä yössä kuutamon kajossa hetken aikaa, kunnes Laura nosti toisen kätensä nyrkissä ylös kuin hiipivä sotilas näyttääkseen merkkiä, että nyt hidastetaan. Tiukensin otettani ohjista ja pidättelin vauhdin hurmassa kiitävää ratsuani. Viesti tavoitti nelistävät kaviot ja vauhti tasaantui ravin puolelle.Pompin hetken selässä kömpelösti, kun en pysynyt itse perässä vauhdin muutoksessa, mutta pian sain tasapainoni ja rytmini tasattua ravin tempoon. Huh, olipa mahtavaa! Kuulin Eliaksen antavan kiitoksia hoidokilleen, joten taputtelin myös Wallua kiitokseksi kaulalle. Lopulta hidastimme käyntiin. Jossain pellon takana kulkevaa korpelantietä pitkin viisti kohisten auto, josta näkyi vain loistavat etuvalot. Wallu katsoi valoja uteliaana korvat pystyssä, mutta jatkoi sitten rauhallista taivallustaan laskien korvansa rennosti takaviistoon. Sukelsimme pellon viereltä takaisin metsän suojiin ja jokin kummallinen tunne valtasi minut taas. Vaikka metsähän oli avara, eikä tumma kuusikko kuten aiemmin. Jokin silti vaivasi minua ja aivan kuin olisin kuullut jonkun hyräilevän jossain kaukana, mutta kuitenkin aivan korvani juuressa. Kuulin sen selkeästi, mutta en tavallaan kuitenkaan kuullut. Katselin vaivihkaa ympärillemme, mutten nähnyt mitään. Kyllä se kuului kaukaa. Niin kaukaa, että jos joku hyräilisi niin kaukana, ei sen pitäisi edes kuulua tänne. Kurkkasin Eliasta takanani, mutta hän keskittyi omaan ratsastamiseensa, eikä kohdannut katsettani. Hän ei luultavasti kuullut sitä. Yritin rauhoittua ja ajattelin sen ehkä olevan vain tuuli, joka hymisi puiden latvoissa.. Ääni kuitenkin täytti pääni ja olin varma, ettei se ollut tuuli. Se oli naisen rauhallista hyminää. "Tulemme pian tielle!" Laura huikkasi ja säpsähdin omista maailmoistani takaisin tähän hetkeen ja ratsaille. "Joo!" vastasin liian lujaa, puoliksi säikähdyksen tuomalla adrenaliinilla ja nolostuin hieman.
Pääsimme autotielle ja se oli melko liukas, mutta hyvin hiekoitettu. Rämön Matti piti tiestä hyvää huolta. Hullun Jussin pihassa kajasti himmeä valo, mutta muuten talo oli pimeä. Katselin sen pihaa ja huomasinkin pihalla seisovan jonkun. Ehkä Jussi oli vielä hereillä. Hahmo kuitenkin muistutti jotakuta muuta, huppupäinen kyttääjä. Siltä hän vaikutti. Mutta mitä hän teki yöllä yhdentoista jälkeen hullun Jussin pihalla? En ehtinyt kummastella asiaa pidempää kun olimme jo kävelleet paikan ohi ja hahmo jäi talon taakse. Olinkohan vain tulossa hulluksi? Wallu liukastui hieman ja sai minut heräteltyä jälleen. Se oli kuitenkin vain pieni nytkähdys. Jatkoimme jonossa rauhallisesti, kunnes Elias kiihdytti vierelleni Aksun kanssa. "Aika kiva tää lenkki" hän aloitti. "Niin oli! Tosi hieno kokemus" jatkoin hymyillen ja fiilistelimme hetken reissua. Myös Laura yhtyi keskusteluun kysellen mielipiteitä tällaisista ja annoimme molemmat siunauksemme. Kaikki yhdessä tekeminen oli mielestäni kivaa ja lähensi pientä porukkaamme. Loppumatka meni kulkien hieman vapaammin hiljaisella tiellä ja jutustellen iloisesti reissusta. Yhteishenki oli vahvasti läsnä ja nautin tästä hetkestä valtavasti. Pian Kallelan valot kajastivat edessä ja olimme tulossa reissun päätökseen. Ratsastimme tallin taakse tarhojen puoimmaiselle ovelle ja laskeuduimme satulasta. Laura meinasi liukastua laskeutuessaan ja hän alkoi nauraa äänekkäästi. "Sehän olisi ollutkin hieno päätös tälle reissulle kun olisin heittänyt kunnon voltin" hän käkätti ja nauroimme kaikki. Talutimme hevoset talliin, Elias ja Aksu ensin, sitten minä ja Wallu ja Laura ja Venni perästä.
Tallissa oli lämmintä. En ollut palellut reissulla yhtään, vaikka matkaa oli tehty parin tunnin ajan. Olin ehkä hieman ylipukeutunut, sillä tiesin että palelen herkästi. Reissu olikin mennyt hyvin, mutta nyt tunsin kuinka reiteni varsinkin olivatkin ihan kylmettyneet ja tallin lämpö kääriytyi nyt niiden ympärille. Purkasimme hevoset mukavassa hengessä, mutta yksi toisemme jälkeen alkoi kuulua jo haukotuksia. Kello lähenteli pian jo puoltayötä. Marko tuli tallihuoneesta avuksi ja kantoi varusteitamme varustehuoneeseen sitä mukaan kun saimme ne irti hevosista. Kaikki suitset meni kerralla, pari satulaa yhdellä reissulla ja yksi satula ja ratsastusloimeni yhdellä kerralla. Marko oli tehokas ja vahva. Ja hyvä apu väsyneille ratsastajille. Harjasimme hevoset läpi, loimitin Wallun villaloimella ja päästimme ne karsinoihin. Tallihuoneessa oli lämmintä kaakaota ja vielä pientä purtavaa, jonka äärellä kerroimme vielä Markolle kaiken reissusta. Sitten puolen yön jälkeen lähdin kotiin.
Olipa kiva reissu! Kiitos! -Lola-
|
|